Eerikäinen, Onni
Saapuneet kirjeet: Oskari Tokoi
Fitchburg, Mass. – 10.11.1954
Rakas veli.
Sallinet minun lähestyä sinua tällä tittelillä. Kirjeesi oli minulle yllättävä mutta sitäkin enemmän lämmittävä. Siitä syystä halua vastatakin sen heti osoittaakseni miten suuressa arvossa kirjettäsi ja siinä esitettyjä ajatuksia pidän. Asianlaitahan on siten, että minä elän täällä vieraalla maalla, josta aatokseni, siitäkin huolimatta vaikka jo suurimman osan elämästäni olen täällä viettänyt, yhäkin kantautuvat sinne synnyinmaahan ja sen kansan keskuuteen, jossa jännittävimmät ja raskaimmat taisteluni olen saanut käydä ja kokea. Jokainen lämmin ja ystävällinen tuulahdus sieltä on kuin pumpulia rasittuneelle sydämelle. […]
Toivossa kuulla vastakin. Vilpittömällä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 3.1.1955
Rakas veli.
Sydämellinen kiitos erittäin lämmittävästä kirjeestäsi. Kirjeesi oli todella suurenmoinen ja vakuuttava todistus veljeydestä ja spontaanisesti syntyneestä ystävyydestä. Siten, kuin sinä kirjoitat, ei kirjoita kukaan muu kuin se, joka kirjoittaa sydämen lämmöllä ja sydämen kyllyydestä veljellisellä luottamuksella.
Ajattelin vasta heti mutta jäin odottamaan jotain, itsekään tietämättä mitä vielä odottaisin. Eikö sekin ole ihmeellistä; me ihmiset elämme jonkinlaisen odotuksen ja toivon tilassa itsekkkään aina tarkoin tietämättä, mitä odotamme. Sellainen yhteinen tunne ja odotus perusteellisesta muutoksesta, joka vallitsi ennen Kristuksen syntymää ja ennen suurta uskonpuhdistusta, nytkin elää ihmiskunnan sielun syvyyksissä. […]
Veljellisellä rakkaudella.
Fitchburg, Mass. – 22.3.1955
Rakas veli.
[…] Täyttäessäni 80 vuotta, Keski-Pohjanmaan Maakuntaliitto kehoitti minua kirjoittamaan muistelmia lapsuuteni ajoilta, jonka Maakuntaliitto julkaisi otsikolla ”Lapsuuteni Muistoja!. Näillä muistelmilla on niin suosiollinen vastaanotto kotimaakunnassani, että Maakuntaliitto kehoitti kirjoittamaan lisää. Tämä lisä ”Lapsuuteni muistoja II” ilmestyy nyt ennen ensi joulua, täyttäessäni 82 vuotta.
Kirjeesi antoi paljon ajattelemisen aihetta ja oikeastaan aiheita kirjottaakin. Varsinkin kirjeesi osa, jossa koskettelin Suomenkin käytävää sisäistä taistelua. Tämä taistelu ei ole ominaista teille vaan ulettuu se ympäri koko maailmaa. On tapahtumassa ikään kuin uusi uskonpuhdistus, vähän samaan tapaan kuin Lutherin aikana; vapautuminen vuosisatojen kuluessa kiteytyneistä taikka parenkin sanoen jähmettyneistä jääkahleista ja päästää hengen ja uskon voimat virtaamaan vapaina. […]
Suokoon Jumala sinulle voimia sekä myöskin elonpäiviä jatkaa työtäsi. Vajavaisia ja heikkoja me ihmiset yksilöinä olemme, mutta sittenkin meistä jokaisesta osaltamme riippuu miten olemme velvollisuutemme Jumalaa ja kansaihmisiä kohtaan täyttäneet. Terveisiä perheellesi ja myöskin pastori Pentti Murrolle.
Fitchburg, Mass. – 25.5.1955
Rakas veli.
[…] Täällä Fitchburgissa viimeviikolla pidettiin tämän Massacusettsin valtion Congregational kongressin konvetsioni. Tämän Gongretational kirkon perustivat v. 1620 sieltä Euroopasta uskonvainoja pakoon lähteneet niinkutsut ”Bilrimit”, joiden vastoinkäymiset todella näyttivät voittamattomilta, mutta joiden usko ei horjunut eikä käsi herpaantunut. Noin puolisataa vuotta nämät seurakunnat toimivat erillisinä kunnes yhtyivät ja muodostivat niin sanotnut ”Confersnssi”, jolla ei ole piispoja ei korkeakirkollista johtoa vaan kukin seurakunta on hallinnollisesti vapaa mutta joilla on sama usko, sama toivo ja sama tunnustus. Nyt pidetty Konvetsiooni oli järjestyksessään 156:s. Tässä kaupungissa on neljä congregationalista seurakuntaa, niistä yksi suomalainen, jotka toimivat konvetsionin isäntinä ja järjestäjinä. Osanottajia oli kaikestaan yli tuhannen ja suuret kokoukset pidettiin sen seurakunnan kirkossa, johon mekin kuulumme. […]
Fitchburg, Mass. – 19.8.1955
Rakas veli.
[…] Toinen on Socilan Action Institute”. Sen ovat perustaneet tämän massan valtion Congregatinal Christian Churches ja sijaitsee tässä lähellä. Se on lahjoituksena saanut kauniin maatilan ja siihen tarpeelliset rakennukset, joissa myöskin joka kesä pidetään luonneoita ja keskustelukokouksia kristillisten seurakuntien ja kristittyjen yhteiskunnallisesta toiminnasta. Vaimoni on kumpaisillakin näillä luennoilla ja kursseilla, kuten niitä myöskin kutsutaan ja otti osaa niihin kokouksiin.
Siitä, mitä ”socila action” eli yhteiskunnallinen toiminta kristityille on, saa käsityksen kun luettelen muutamia luento- ja keskusteluaiheita, mitä näillä viimeksi mainituilla kursseilla käsiteltiin. Näillä kursseilla osanottajia oli laajoilta alueilta muistakin valtioista ja muistakin kirkoista, varsinkin maan pääkaupungista Washingtonista ja eri uskonnollisiin ryhmiin sekä eri kansallisuuksiin ja rotuihin kuuluvia; pappeja m.m. parisenkymmentä. […]
Fitchburg, Mass. – 8.9.1955
Rakas veli.
[…] Kirjeesi oli taasenkin monessa suhteessa erittäin antoisa ja aatoksia herättävä. Palautit mieleen ne Oulujoen vesivoimalaitokset. Siellä Suomessa käydessäni kävin niitä rakennuksia jo katsomassa, joista Leppäkosken patolaitos oli silloin jo valmis ja johtajien sekä insinöörien asunnot. Ne ovat osotuksena eteenpäin pyrkivän ja ahkeran kansan aikaansaannoksista.[…]
Toivotan sinulle Jumalalan siunausta ja sielun rauhaa kaikissa koettelemuksissasi ja terveisiä ystäville seillä, erikoisesti pastori Murrolle, jos satut tapaamaan.
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 3.11.1955
Rakas veli.
Kiitän pitkästä ja luottamuksellisesta kirjeestäsi. Tosin kirjeesi eräässä suhteessa oli oikea Jobinposti mutta sellaisenaan se sisälsikin niin rajatonta luottamusta, mikä teki kirjeesi niin avokkaaksi.
Luettuani kirjeesi yhä uudestaan ja uudestaan palautuivat mieleeni Kristuksen aikoinaan esittämä lause: ”Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kuitenkin tulevat, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee”. Niinpä niin; pahennukset tulevat ja me emme voi niitä kokonaan estää vaikka kuinka tahtoisimme ja yrittäisimmekin. Meitä tosiaan ja varsinkin nykyisessä niinsanotussa kulttuuriyhteiskunnassa esiintyvät ja yhä lisääntyvät paheet saattavat kauhistuttaa jopa johtaa epätoivoonkin. Joudumme tekemään tiliä itsemmekin kanssa siitä, miten mahdollisesti olemme suhtautuneet kaikkeen tähän. Olemmeko olleet leväperäisiä ja myöntyväisiä, ikään kuin kanssamatkustajia kuin meidän olisi pitänyt julkisesti ja rohkeasti hyökätä kaikkea tätä vastaan? Suurimpia sielun tuskia antaa usein se kun tunnemme perinpohjin pettyneeksi luotettavien ystäviemmekin suhteen ja näemme saastaa sielläkin, missä sitä vähimmin olisimme uskoneet löytyvän. […]
Toivotan sinulle ja perheellesi sekä kaikille ystäville siellä menestystä ja Jumalan siunausta työllenne.
Vilpittömällä rakkaudella.
Fichburg, Mass. – 10.12.1955
Rakas veli.
[…] Haluaisin lohduttaa ja tukea sinua rakas veli, mutta tunnen itseni voimattomaksi ja heikoksi mutta tiedän, että sinullahan on lohduttajana Hän, jonka kädessä meidän kohtalomme on ja Hän, joka on nähnyt oikeaksi asettaa sinut makuulle, hiljentymään siinä elämän vauhdissa ja virrassa, joka meitä pyrkii viemään. […]
Minä vähitellen alan tottua ja mukautua tähän vanhuuden eloon. Mutta kun on terve ei voi asettua rauhallisesti paikoilleen vaan tekee mieli rehkiä ja puuhata. Ja olihan tässä jotain erikoistakin kun täälläkin hommasimme Sibeliuksen 90 vuotisen syntymäpäivänvietoa. Tämä Amerikansuomalaisten siirtolaispolvi alkaa vanhentua ja nopeasti kaatua hautaan ja tämä nouseva nuori polvi eräytyy vanhoista niin, että kosketus vanhan ja nuoren polven välillä on kovin heikko. Saimme kuitenkin kokoon 60 ääntä käsittävän kuoron, joka valmisteli juhlapäivän ohjelman. Mutta niin tarkoin täytyi minunkin voimani uhrata, että muun ohella jouduin vielä laulamaan kuorossakin. Liitänpä sinulle pieneksi huviksi Sibeliusillan ohjelman. Ja näin tässä yhteydessä puhuen, me lauloimme Taneli Kuusiston sävelmän ”Suomalainen rukous” sellaisella hartaudella ja antaumuksella, että monet kuulijat vuodattivat kyyneleitä. Muutenkin tilaisuus oli erittäin mieliä kohottava; huomattavan paljon amerikkalaisia mukana; m.m. kaupunkimme pormestari esitti erikoisen tervehdyksen kaupungin ja amerikkalaisten puolesta. Pienenä osoituksena siitä miten tällaisissa tapauksissa sentään yhteisymmärrystäkin voikaan aikaansaada, on se että kuorossa lauloi kolme pappia mutta kuoria johti lukkari, kuten tuleekin. Ystävämme pastori Rosenbergilla on hyvä ääni ja hän laulaa kuorossa, samoin pastori Sumner eli ”Suominen”, kuten hänen entinen nimensä on sekä pastori Hämäläinen, jolla on kaunis basso. […]
Suo anteeksi, että kirjoitan sinulle sairasvuoteellesi tällaisista asioista. Mutta itsekin sairasvuoteella maanneena, tiedän miten tällaiset viattomat ja ihmiselämää kuvaavat pienet tapaukset saattavat virkistää mieltä.
Toivotan sinulle ja perheellesi rauhallista Joulua ja onnea Uudelle vuodelle, sekä pikaista toipumista sairaudestasi.
Veljellisellä rakkaudella: Eva ja Oskari Tokoi
Fitchburg, Mass. – 11.2.1956
Rakas veli.
[…] Ensinnäkin jäin odottamaan kirjeessäsi lupaamaasi ystävämme Sigfrid Sireniuksen kirjoittamaa kirjaa ”Ihmiset kuuntelivat toisiaan”. Kirja saapui ja se todellakin täytti korkeimmatkin toivomukset. Heti ensimmäisenä iltana luin sata sivua, ja minä en ainoastaan lukenut vaan kertasin lukuisia kohtia ja kätkin siitä löytämäni helmet myöskin sydämeeni. Kirja, siitäkin huolimatta että se on kertomus, melkein päiväkirjan muotoon laadittu, on todella helminauha jossa tapaukset liittyvät toisiinsa sellaisella loogisuudella, että jos niistä yhdenkin pikkuseikan jättäisi pois niin koko ketju tuntusi katkeavan. Kirja on sisältörikasta ja täynnä opetusta; tuntuu siltä kuin korkeimman ohjaava käsi seuraisi jokaisella rivillä melkein niin kuin ”ällätikulla” ennen aapista lukiessa. […]
Vilpittömällä ja veljellisellä rakkaudella.
Fitchburg, Mass. – 16.4.1956
Rakas veljeni.
[…] Parissakin kirjeessäsi olet maininnut pian tulevasi eläkeikään, jonka jälkeen pääset nauttimaan vanhuuden rauhallista lepoa. Niin tarpeellista kuin tuo kaikki onkin, niin sittenkin siinä on vielä omat ristiriitansa, jota edeltäpäin ei osaa täysin arvioida. Henkilö, joka on elämänsä uhrannut, tavalla, taikka toisella, lähimmäistensä hyväksi, joko yhteiskunnallisissa toimissa taikka opettajana, pappina taikka muuna ihmiskunnan henkisessä huoltotyössä, eläkkeelle jäätyään tuntee niinkin olisi tullut heitetyksi romukasaan, jolla ei ole enää mitään arvoa eikä merkitystä tässä elämässä. Tuo tyhjyyden tunne taikka arvottomuuden tunne rasittaa paljon pikemmin kuin jos olisi ollut jokin velvollisuudesta johtuva määrätty työ.
Toivottaen itsellesi ja perheellesi Jumalan siunausta ja terveyttä sekä ennen kaikkea mielenrauhaa.
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 11.6.1956
Rakas veli.
[…] Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että eläkkeelle jääminen ei merkitse työstä ja toimesta luopumista. Mutta sittenkin siinä on jotain, joka perusteellisesti vaikuttaa. Ihminen nähtävästi ainakin sellaiset laiskanpuoleiset kuin minäkin olen, tarvitsevat jonkinlaista ulkonaista pakkoa työhön. Eläkkeelle jäätyään tuo työnpakko loppuu ja mikä pahinta, kadottaa elimellisen yhteyden työhönsä, toisinsanoen tuntee joutuneensa sellaiseen asemaa kuin suuresta järjestelmäisestä koneesta irrotettu ja sivuun heitetty ratas, jolla ei enää ole paikkaa tuossa koneistossa. Tuntee tulevansa vähemmän tarpeelliseksi taikka paremminkin sanoen tarpeettomaksi viidenneksi pyöräksi, jota ei enää tarvita. […]
Ole sydämellisesti tervehditty ja toivon sinulle voimaa ja rohkeutta vaikeissa tehtävissäsi. Terveisiä myöskin rakastetulle perheellesi.
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 29.9.1956
Rakas veli.
[…] Kesä meillä ollut tavallista viileämpi. Vietin kuitenkin pari viikkoa tyttäreni ja vävyni rakentamalla kesäkämpällä tässä naapurivaltiossa noin 30 kilometrin päässä. Hän oli rakentanut kämpän kirkasvetisen metsälammen rannalle synkkään saloon, johon tiekin oli hyvin vaikeasti kulettava eikä ole sähkövaloa taikka muita mukavuuksia. Järven kahden puolen kohoavat vuoret heijastavat varjonsa järven kirkkaaseen kalvoon. Siellä aluminisella kanootilla meloin ja kävin uimassakin. Tosin käyn silloin tällöin saunassa erään ystäväni luona, jolla on sauna myöskin kirkasvetisen lammen rannalla ja siinä on aina tilaisuus uidakin. […]
Sieltä Suomesta pistäytyy täällä vierailijoita aina silloin tällöin ja heiltä saa kuulla yhtä ja toista sellaistakin, jota ei saa lukea sanomalehtien palstoilta, varsinkin yksityisten tuttavien ja ystävien hommista siellä. […]
Niin, että toivon sinulle ja perheellesi Herran siunausta ja terveyttä alkamanasi ja hyvin ansaitsemanasi vanhuuden levon aikakautena.
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 15.12.1956
Rakas vanhempi veli:
Rauha ja Jumalan siunaus sinulle uuteen kotiisi, johon vaivojen ja vastusten, jopa sairaudenkin jälkeen olet päässyt asettumaan. […]
Niin hyvä veli, minäkin olen kuusiviikkoa ollut sairasvuoteella, en tosin sairaalassa, joka kylläkin on hyvin lähellä asuntoani, mutta kotonani. Minua kohtas aivan odottamatta hyvin tuskallinen tauti eli oikeammin vaiva, joka tekee ihmisen kovin levottomaksi, jopa hermostuneeksi. Sitä täällä Amerikassa sanontaa ”sincles”. Se on jonkinlainen paikallinen tuntohermojen tulehdus, joka aiheuttaa jatkuvia ja melkein sietämättömiä tuskia. […]
Fitchburg, Mass. – 27.1.1957
Rakas nuorempi veli.
[…] Kerrompa tässä muutamista päivän tärkeimmistä tapauksista. Presidentin virkaanastujaistilaisuus on täällä Amerikassa merkkipäivä. Ja meidän nykyinen pre-sidentti on antanut sille ikään kuin uuden merkityksen siinä, että hän omasta ja kansansa puolesta tahtoo kääntyä ja alistua kaikkivaltiaan Jumalan puoleen, anoen Häneltä armoa ja siunausta työlleen sekä maalleen ja kansalleen. Jo vuonan 1953, jolloin hän ensimmäisen kerran toimeensa asetettiin, hän juuri ennen virallista toimitusta ja kirkosta tullessaan oli kirjoittanut paperille lyhyen rukouksen, jossa hän anoin itselleen ja hallitukselleen Korkeimman siunausta. Hän esitti tämän rukouksen ”impromtu”, kuten sanotaan ja ilman että sitä oli otettu virkaanastujaisten viralliseen ohjelmaan.
Fitchburg, Mass. – 28.3.1957
Rakas veli.
[…] Muiden kirjoitusteni ohessa lupasin ja myöskin kirjoitin artikkelin ”Kalterijääkärien” 40:vuotissen juhla-albumiin. Ajatteli hyvä veli, mikä sitä muutosta, mikä viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana on tapahtunut kun ”jääkärit” pyytävät minulta kirjoitusta julkaisuunsa ja minä kirjoitan. tunnustan suoraan, että harkitsin kauan ja olin epätietoinen mitä voisin kirjoittaa sillä niin erilaisia ovat tiet olleet. Nyt kuin kirjoitin ja näin mitä toiset, kiihkeät jääkäriliikkeen toimihenkilöt olivat siihen albumiin kirjoittaneet, niin huomaan miten lähellä toisiamme me ihmiset sentään olemme kun annamme vain sydämemme ja omantuntomme ohjata tekojamme ja sanojamme. […]
Fitchburg, Mass. – 8.5.1957
Helsinki – s.a.
Helsinki – 29.7.1957
Rakas veli.
Tunnustan vilpittömästi, että omatuntoni soimaa kun en ole näiltä matkoiltani kirjoittanut sinulle. Mutta asia on niin, että minä olen nähnyt ja kuullut niin paljon hajanaista ja kiistanalaista, että on ollut mahdotonta saada kokoon mitään eheää kuvaa joten täytyy odottaa siksi kunnes pääsen nauttimaan kodin rauhassa, jossa voi koota ajatuksensa, vaikuttelunsa ja itsensä.
Eilen illalla tulimme Jyväskylästä, huomenna puhun täällä Helsingissä ja lisäksi haastatteluja. Elokuun 8. päivänä sitten on aikomus alkaa matka sinne Rapakon taakse. Kun pääsen kotiin annan perusteellisen tilanneselostuksen. Siihen mennessä kuitenkin lämpimät kiitokset osottamastasi veljellisestä rakkaudesta ja toivottaen menestystä ja Jumalan siunausta.
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 9.9.1957
Rakas veli.
Jälleen kotona. Sen pitkän ja erittäin kiintoisan matkan jälkeen sittenkin tuntuu suloiselta saada nauttia kodin rauhaa ja lepoa. Vaikka siellä matkalla ollessani en tuntenutkaan väsymystä sillä matkan jännitys ja vanhojen sekä uusien ystävien tapaaminen pitivät aina vireessä, nyt kodinrauhaan päästyä kaikki ikään kuin tuntuivat laukeavan ja jälellä oli sellainen fyysillinen ja henkinen raukeus, mikä pysähdytti kaikki siihen paikkaan. Tuntui siltä kuin kellosta olisi veto loppunut eikä ollut kykyä, tuskin haluakaan sitä uudelleen vetää vaan jäi tuijottamaan siihen, mihin se oli pysähtynyt. Tosin mielessäni tuli kerratuksi kaikki sillä matkalla kohtaamansa, näkemänsä ja kuulemansa mutta siihen se sitten pysähtyikin. Ei tehnyt mieli lukea eikä kirjoittaakkaan siitäkään huolimatta vaikka ystävät siellä jäivät ikään kuin odottamaan tietoja siitä, miten kotiin paluu oli tapahtunut.
Nyt vasta, lähes kuukauden kuluttua siitä, kun saavuimme kotiin, elonvirta tuntuu alkavan taas toimia ja voimia kerääntynyt niin paljon, että kaikkien läheisimmille, joita kohtaan tunnemme suurinta kiitollisuutta ja rakkautta, voi jo kirjoittaa. […]
Kotimatkamme sujui yhtä onnellisesti kuin matkamme sielläkin. Varsinkin ystävät Pariisissa ottivat meidät sydämellisesti vastaan ja olivat meille apuna päästäksemme tutustumaan tähän maailman suurkaupunkiin ja näkemään sen merkillisyyksiä. Kaiken ensimmäiseksi menin tyttäreni ja vävyni rakentamalle kesäkämpälle pariksi viikoksi. Tuo kämppä on synkässä metsässä kirkasvetisen metsäjärven rannalla, johon ei vielä ole edes sähköjohtoja eikä muitakaan sivistyksen apuneuvoja. Järvi sijaitsee kahden korkean vuoren välissä, jossa vain kaistale sinistä taivasta on näkyvissä, johon ei kuulu maailman meteli eikä pauhu. Siellä tunsi olevansa lähellä Luojaansa ja Jumalaansa, jossa voi unohtaa ihmiskunnan keskinäiset riidat ja etupyyteet. Niin että tällaisen jälkirauhoittumisen jälkeen sitten kodin lepokin tuntuu suloisemmalta.
Lujalla se on oikeuden voitto täällä Amerikassakin, mutta tänä aamuna radio ilmoitti, että presidentti on allekirjoittanut kongressin hyväksymän uuden ”Ihmisoikeuden lain”, jolla neekereille lopullisesti turvataan samanlaiset oikeudet kuin valkoisillekin. Se ei kuitenkaan vielä merkitse taistelun kokonaan loppumista, mutta tie voittoon on nyt paljon tasaisempi.
Toivottaen sinulle ja perheellesi Jumalan siunausta kaikissa toimissasi sekä menestystä ja terveyttä Teille kaikille.
Veljellisellä rakkaudella.
Fitchburg, Mass. – 31.12.1957
Rakas veli.
[…] Omalta osaltanikin olen ikään kuin heilunut uskon ja toivon sekä epätoivon välillä. Ensinnäkin se suomimatkani kulutti voimiani enemmän kuin luulinkaan. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, sen jälkeen olen ollut sellaisessa saamattomuuden alakunnossa. Lääkärinikin sanoi, että ottaa aikaa ennenkin entisen kunnon saavuttaa, jos tällä ijällä saavuttaa enää koskaan. Tuota alkakuloisuuden tunnelmaa on lisännyt vielä sieltä Suomesta jatkuvasti saapuvat melkein lohduttomat tiedot kansamme eripuraisuudesta, jopa kykenemättömyydestäkään rakentaa keskinäiseen sopuun ja rakkauteen perustuvaa yhteiskuntaa, jossa kaikki tuntisivat olevansa tasa-arvoisia kansalaisia. Kun siellä ollessani yritin heikoilla voimillani puhu ihmisille ja varsinkin tovereille yhteisymmärryksen ja keskinäisen sovinnon suuresta merkityksestä ja kun näkee, että kehitys kulkee vallan päinvastaiseen suuntaan, niin johtaa se eräänlaiseen itsesyyttelyyn siitä, että ehkä erehdyin puhumaan väärällä aikaa taikka ainakin sellaisella tavalla, joka ei vaikuttanut ihmisiin yhtään mitään. Olen kuitenkin jatkanut kirjoituksiani Suomen Sosialidemokraattiin ja Pohjanmaan Kansaan siitäkin huolimatta vaikka niillä ei sen suurempaa arvoa ja merkitystä olisikaan siinä uskossa, että edes joku vaikka pienikin osa löytäisi niistä jotain käyttökelpoista. […]
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 13.3.1958
Rakas veli.
[…] Meidän elämässä on tapahtunut pieni muutos. Olemme muuttaneet asuntoa ja sen yhteydessä vähän muutakin muutoksia elämässämme on tapahtunut. Se tämä ihmisen elämänkaari on verrattavissa auringon rataan. Se on nuorena ja nousevaa kiipeämistä ylöskäsin, taivaanlaelle ja kun pääsee korkeimmilleen niin tuntuu siltä kuin koko maailma olisi tuossa näköpiirissä ja kädenulottuvillalaki. Siihen katseet aluksi kohdistuvat vain eteenpäin ja korkeimmillaan ollessa katseet suuntautuvat joka taholla. Mutta sen jälkeen kun rata alkaa laskeutua iltaakohden, katseet suuntautuvan vain taaksepäin etsien sieltä kosketuskohtia eletyn elämän kanssa sekä valmistautuen ikuiseen lepoon. […]
Toivon, että kosketus välillämme jatkuu, vaikka saattaisi sattua pitempiäkin taukoja, niin aina elän niitä hetkiä muistellen, jotka saimme siellä luonanne viettää ja yleensä siellä Suomessa. Terveisiä perheellesi ja ystäville siellä.
Veljellisellä rakkaudella.
Fitchburg, Mass. – 29.5.1958
Rakas veli ja perheesi.
[…] Viime talvi koetteli terveyteni lujuutta tavallista ankarammin ja kun kesän tuloki on viivästynyt, kaikki aikomukset viivästyvät samalla tavalla. Tämä kait sitten on sitä vanhuuden ensimmäisiä ilmenemismuotoja. En kuitenkaan aio ryhtyä vaivojani valittamaan vaan kerron hommistamme ja vaikutelmistamme. Omista hommistani en tosin voi paljoakaan kertoa sillä heikentynut terveyteni on jo estänyt monista puuhista. Olen kuitenkin vieläkin käynyt puhumassa täällä ympäristöllä mutta kirjoitteluni on jäänyt vähemmälle. Sitä vastoin olen ollut paljon enemmän ”kotimiehenä”, että vaimollani on ollut tilaisuus toimia enemmän. Hän tietenkin toimii pääasiassa amerikkalaisten piirissä, etupäässä niin kutsutun Gongregationaalisen kirkon hommissa, mutta myöskin yhteydessä muidenkin kirkkojen kanssa sillä täällä suvaitsevaisuus ja yhteistoiminta eri uskonnollisten ryhmien kesken on paljon elävämpää kuin siellä Suomessa. Gongretationaalinen kirkko sitä paitsi on Amerikan vanhin protestanttinen kirkko. Sen perustivat niinkutsutut Pilgramit, jotka saapuivat tälle rannikolle joulukuussa 1620. […]
Fitchburg, Mass. – 22.8.1958
Rakas veli ja perheesi siellä vanhassa Heinolassa.
[…] Mutta, uskot taikka ei, niin vanhaksi tultuaan sellainen hiljainen saamattomuus, jonka alle hyvätkin aikomukset hautautuvat, voittaa miehen. Toiseksi tiedot sieltä synnyinmaasta ovat olleet lohduttomia, että sellainen haluttomuuden ja välinpitämättömyyden tunne pyrkii saamaan vallan. Väkistenkin tulee mieleen tuo sananparsi: ”Jonka Jumalat tahtovat hävittää, sen ne lyövät sokeudella”. Onko suomen kansa jo niin sokea, että se ei näe edessäolevia vaaroja vaan keskinäisen vallanhimon ja siitä johtuva kukkotappelun sekä etu- ja ryhmäriitojen upottavaan suohon kukuttaa kansan kalleimman omaisuuden, itsenäisyyden ja vapauden. Tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, mutta mitäpä hyötyä siitäkkän on kun täällä kaukana vieraalla maalla, josta ääni tuskin enää kantautuu yli ”rapakon”. […]
Tällaisissa mietteissä toivotan sinulle ja vaimollesi sekä koko perheellesi Jumalan siunausta sekä terveyttä ja mielenrauhaa.
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 24.10.1958
Rakas veli.
[…] Se minun matkani sinne Suomeen on nyt sillä asteella, että t:k:n 29 päivänä lähden ja sitä seuraavana päivän pitäisi olla siellä Suomessa. Sikäli kun minulle on ilmoitettu, tulin asumaan Hospizissa, Vuorikatu 17, B. Helsinki. Ohjelmastani en vielä tiedä lähemmin, mutta kestäisi se parisen viikkoa. Ohjelma kuitenkin on kokonaan Helsingissä ja sen lähiympäristössä niin, että Heinolaan se ei uletu. Olisi kuitenkin hauskaa ja virkistävää tavat sinua. pyydän kirjoittamaan lähemmin edellä olevalla osoitteella ja siten ottamaan ainakin kirjeellisen yhteyden.
Tämä matkan valmistelu on ottanut niin tarkoin henkiset voimani, että pitempää kirjettä en ole voinut kirjoittaa. Toivon kuitenkin selviytyväni luottamusta vaativasta tehtävästäni. Rukoilen, että terveyteni kestäisi tämän matkan.
Veljellisin terveisin ja toivossa tapaavamme. Veljellisellä rakkaudella.
Fitchburg, Mass. – 7.1.1959
Rakas veli ja perheesi.
Pyydän anteeksi, kun vastaus kirjeeseesi on viipynyt. Asia kehittyi siten, että se sairaus, joka minua kohtasi siellä Suomessa vähää ennen poistumistani ja jonka johdosta viimeinen puheeni Lahdessa jäi pitämättä, ei ollutkaan ohimenevä vaan jatkuva. Tosin sen verran pääsin kuntoutumaan, että kykenin omin voimin matkustamaan, mutta kotiin päästyä se ottikin niin lujille, että olen ollut melkein vuoteenomana. Se matka siellä Suomessa ja siellä pidetyt puheet nähtävästi kuluttivat energian niin loppuun, että ottanee aikaa ennen kuin sen saa korvatuksi, jos saa enää ollenkaan. Se matka nähtävästi lyhensi elinvuosiani mutta rikastutti elämääni niin paljon, että sen eteen kannatti uhrata muutamia vuosia, ehkä.
Sen johdosta, kun tunsin hiekan tiimalasissa juoksevan loppuun, ponnistelin vielä viimeiset voimani saadakseni jatkoa ”Maanpakolaisen muistelmiin”, joka tultaneen julkaisemaan ensi keväänä. Tähän jatkoon, jonka viimeisillä voimillani kirjoitin, sisältyy kaikki nämät kolme vierailuani siellä Suomessa, nimittäin vuoden 1949, 1957 ja viimeisen 1958 vierailut sekä myöskin eräitä ennen missään julkaisemattomia tapauksia vuosien 1944 – 1957 välillä. Niistä tuli jatkoa noin 60 sivua ja sellaisenaan käsittää koko elämäntyöni. Sain sen valmiiksi juuri vuoden loppuun mennessä, joten huoli on nyt poissa ja ”maanpakolainen” on valmis viimeiselle matkalleen. […]
Kun nyt jäljestäkäsin palaudun ajattelemaan tuloksia, saa käsityksen miten pieni ja miten vähän aikaansaava ihminen on. Kun nyt jäljestäkäsin olen seurannut kehityksen kulkua siellä Suomessa ja saanut lukea miten vihan kylvö kasvaa rehevää laihoa, jota nyt kilvan niitetään sitä vastoin kuin rakkauden ja anteeksiantamisen siemen kuivettuu kovalla ja kuivalla kalliolla. Ainoa lohdutus on vain siinä, että on ollut tilaisuudessa, vielä kerran, uhraamaan heikot voimansa isänmaan alttarille.
Katsos nyt, hyvä Veli, tällaiseksi puolipessimistiseksi nämät vanhan ja jo terveytensä menettäneen veljen kirjeet siiten muodostuvat. toivon kuitenkin, ja uskonkin, että te nuoremmat siellä paikanpäällä jaksatte säilyttää uskonne ja luottamuksenne ja ennen kaikkia uskonne kaikkivaltiaan Jumalan apuun, joka voi Teitä ja Teidät kaikki ajallansa korottaa.
Terveisiä paljon ei ainoastaan perheellesi vaan myöskin ystäville seillä, joita kaikkia rakkaudella muistelen.
Vilpittömällä rakkaudella.
Fitchburg, Mass. – 1.4.1959
Rakas veli.
[…] Nyt kun talven valta näyttää jo murtuvan ja terveytenikin, joka kuluneen suhteellisen ankaran talven aikana on pyrkinyt reistailemaan, tuntuu jälleen piristyvän, sekin palauttaa mieliin talvenaikana laiminlyötyjen velvollisuuksien täyttämisen ja niistä ensimmäisenä sinulle kirjoittaminen.
Se viimesyksyinen suomimatkani sittenkin oli rasittavampi kuin etukäteen saatoin luulla ja se on pitänyt miehen alotekyvyttömänä. Viimesunnuntainaikana Amerikan kansa erikoisesti kirkkokansa vietti Pääsiäistä suurin juhlamenoin. Täällä Pääsiäisen vietolla täällä Amerikassa on hyvin kaksinainen merkitys. Toistapuolen se n kehittynyt komersiaaliseksi ja tapoja noudattavaksi paraatipäiväksi, joista suurin on New Yorkissa tavallisesti toimeenpantu naisten puku- ja varsinkin hattuparaati, viidennellä avenuella. Ja tämä paraati, kylmästä ilmasta huolimatta, veti mukaan monikymmentuhantisen joukon, joka täytti koko avenuen monien kilometrien pituudelta. […]
Terveisiä ystäville ja veljille seillä, erikoisesti rouvallesi ja perheellesi.
Vilpittömällä rakkaudella.
Fitchburg, Mass. – 16.6.1959
Rakas veli.
Kiitän kirjeestäsi. Asia minun kohdallani alkaa olla sillätavalla, että kirjoitukset on kirjoitettu. Aikomuksia ja esivalmistelujakin on paljon mutta kaikki jäävät kesken. Kirjeet jäävät vastaamatta ja väliin alan sanomalehtiin tarkoitettuja kirjoituksia mutta kun alku jo tuntuu niin kankealta, että sekin vähän, mitä paperille saa, jää jatkoa vaille ja tulee viskattavaksi paperikoriin. Ei ole ”peppiä”, kuten me täällä Amerikassa sanomme. Toistaiseki maailman asiat tuntuvat olevan niin retuperällä ja varsinkin Suomesta saadut tiedot, että se lopettaa halun puuttua enää mihinkään. […]
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 26.10.1959
Rakas veli.
[…] Siellä Suomessa Kustannusosakeyhtiö Tammen kustannuksella on ilmestynyt kolmas painos aikaisemmin kirjoittamastani ”maanpakolaisen muistelmista”. […]
Muuten elän kaikessa hiljaisuudessa. Sen vain alan tuntea, että henkiset voimat vähenevät samalla tavalla kuin fyysilliset voimatkin heikkenevät, vaikka mitään erikoista sairautta ei ole ilmennytkään. […]
Muutenkin maailmanmeno näyttää todellakin etsivän perustusta rauhanomaiselle toiminnalle ja ihmisten paremmalle keskinäiselle ymmärrykselle. siitä oli m.m. todistuksena Venäjän pääministerin vierailu Täällä Amerikassa. Vaikka selviä ulkonaisia merkkejä ei vielä olekkaannäkyvissä, tuuli sittenkin on muuttunut ja rauhasta puhutaan ei ainoastaan akitatio tarkoituksessa vaan sellaisessa kiertämättömänä tosiasiana, jossa yksikin on ihmiskunnan pelastus.
Toivottaen menestystä työllesi. Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 19.1.1960
Rakas veli.
[…] Useilta tahoilta olen saanut varsin myönteisiä arvosteluita, jotka lämmittävät sydäntä näin vanhoilla päivillä. En ole odottanutkaan suurempaa myötätuntoa, olen kiitollinen todetessani, että minua ymmärretään, ainakin aletaan ymmärtää.
Kuten jo sanoin, näin vanhalle miehelle jo vähäinenkin riittää. Asia on niin, että minun todella täytyy tunnustaa vanhenevani nopeasti. Fyysillisesti ehkä paremminkin olen kunnossa mutta muistamattomuus sekä myöskin heikontuva kuulo alkaa käydä vaivaksi fyysillisestikkin. Mutta henkisesti tuo herpaantuminen tuntuu sitäkin paremmin sillä ei ole sitä innostusta ja työn iloa kuin aikaisemmin. […]
Fitchburg, Mass. – 6.7.1960
Rakas veli.
[…] Tuorein aihe on se, että juuri edellisenä päivänä kirjeesi saamisen edellä, luonani vieraili Suomen kirkon päämies Arkkipiispa Ilmari Salomies. Hän oli täällä Amerikansuomalaisten perustaman kirkkoyhdyskunnan, ”Suomi-Synodin” 70:vuotisjuhlassa ja tällä matkalla poikkesi myös täällä luonamme. Sattui niin onnellisesti, että täällä Fitchburgissa juuri sinä päivänä vietettiin Amerikan Suomalaisen Kansanvallan Liiton vuotuista kesäjuhlaa, jossa arkkipiispa Salomies esitti suomiterveisensä. Tapaus on sitäkin merkittävämpi kuin mainitut juhlat ovat Amerikan-suomalaisen työväenjärjestön ja työväenliikkeen vuotuiset juhlat. tilaisuus siinä suhteessa on erikoisesti merkittävä kun Suomen Kirkon päämies esittää terveisensä sosialidemokraattisen työväenliikkeen juhlassa. Tilaisuus muutenkin oli mielenkiintoinen siitäkin syystä’, että juhlat nyt, niin kuin aina ennenkin, muodostuivat amerikansuomalaisten suurimmiksi, joihin otti osaa useita tuhansia täällä eläviä suomalaisia ja arkkipiispa sai nähdä ja kokea sen mitä me olemme aikaansaaneet. Arkkipiispa olikin iloinen nähdessään miten korkeatasoista ohjelmaa amerikansuomalaiset voivat esittää ja erikoisesti siitä, että hän ei nähnyt ainuttakaan väkijuomilta liikutettua sekä myöskin siitä, että hän täällä sai kuulla miten suomenkieli on vielä puhtaana säilynyt. […]
Toivotan sinulle ja perheellesi terveyttä ja Jumalan siunausta. Sinulla tuntuu olevan vielä voimia ja halua tehdä työtä yhtenäisen asian eteen. Terveisiä ystäville siellä.
Veljellisellä rakkaudella.
Fitchburg, Mass. – 30.12.1960
Rakas veli.
[…] Olen iloinen kuullessani, että sinä edelleen olet hyvässä voimissa ja toimintakunnossa. Valitettavasti en voi sanoa samaa itsestäni. Valittamisen syytähän ei siihen ole sillä kaikki tulee Jumalan kädestä ja se on vastaanotettava sellaisena kuin Hän sen meille antaa. Minä vain en tahdo jaksaa sitä käsittää niinkaun kuin elämän ja toiminnanote on säilynyt mutta nyt kun tällainen saamattomuus ja ikääänkuin tyhjyys lähenee, se tuntuu valitettavalta. Se tuo hiipivä vanhuus on jo lähestynyt pitemmän aikaa mutta sen vasta alan käsittä. Näiden saamattomien hetkien aikanakin kuitenkin vanhat muistot säilyvät ja vanhojen ystävien muisto pysyy kirkkaana vaikka ei olekaan kykyä sitä ilmaista. Näiden unohtumattomien ystävien joukossa sinun kuvasi säilyy. Pyydän, ota vastaan vilpittömät onnentoivotukset uudelle vuodelle. Jumala antakoon sinulle, joka olet niinpaljon nuorempi minua työntäyteisiä ja menestyksellisiä vuosia.
Vilpittömällä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – s.a.
Rakas veli.
[…] Tapaus, jonka takia täällä sairaalassa makaan ei sellaisenaan ole vaarallinen, mutta kaikki yhteensä voivat olla vaarallisia ja yksikin erikseen. Kaikkihan näet johtuu Jumalan tahdosta, jonka alaisia me olemme ja johon olemme myöskin tyytyväisiä.
Minussa oli pitemmän aikaa kiusallinen ripuli, niin kuin siellä Suomessa sanotaan eikä se ottanut parantuakseen, joten lääkäri määräsi sairaalaan perusteellisesti tarkastettavaksi. Nyt olen jo ollut kaikenlaisten tarkastusmenetelmien kohteena ja sellaisista useat kiusallisiakin. On myöskin sydän ja veri perinpohjin tarkastettu niin että siltäpuolen olla valmista, ja kotiinhan minäkin sikäli kun lääkärit arvioivat, pian pääsen, jossa se lopullinen parantuminen sitten pitäisi tapahtua.
Tänään oli nimittäin Amerikan uuden presidentin virkaanastujaispäivä ja sen johdosta suuret seremoniat. […]
Sen jälkeen uusi valittu presidentti vannottiin virkaansa ja hän piti virkaanastujaispuheensa. Puhe ei ollut pitkä sillä se kesti vain noin 12 minuuttia mutta minun mielestäni se oli hyvä, vakuuttava ja rohkaiseva, jonka kansa kättentaputuksin keskeytti puolikymmentä kertaa. Siittä voi sanoa, että se oli demokraattinen mutta velvollisuutensa tuntevan miehen puhe, joka hänelle uskottua valtaa aikoo käyttää kansanhyväksi. Johtui mieleen, että oliko siinä ehkä liikaa nuoruudesta ja poikamaisuudesta johtuvaa rohkeutta tai uhmaa, mutta kun tarkoin seurasi hänen ilmettään, minusta siinä ei ollut vaan vilpitöntä ja todellista uhraavaa ja vaaroille alttiiksipanevaa tahtoa, johon voi luottaa. Presidentin puhe ja koko häneen esiintymisensä teki ainakin minuun hyvän vaikutuksen.
Fitchburg, Mass. – 28.8.1961
Rakas veli.
Pyydän anteeksi, kun kirjeeni sinulle on viivästynyt. Syynä on ollut monet ja raskaat koettelemukset, joiden läpi olen joutunut käymään. Perhettäni on kohdannut sairaudet ja viimeksi kuolemantapaus, joka on kiinnittänyt minun sekä erikoisesti vaimoni huomion niin tyyten, että kirjeenvaihto on mennyt kokonaan sekasten.
Aikaisin talvella ensiksi minä jouduin sairausvuoteelle ja sain viettää kolmisen viikkoa sairaalassa. Toinnuin kuitenkin, veikka hitaasti, niin, että joltisessakin kunnossa olen mutta sairauden aiheuttaman henkinen lamaannus yhäkin vaivaa. tähän on syynä se, että oman sairauteni lisäksi vaimoni joutui sairasvuoteelle ja hänen toipumisensa on yhäkin kyseenalainen. Hänen sairautensa syy on syöpä kohdussa. Hänessä ensinnäkin tehtiin vaikea leikkaus siinä toivossa, että sen avulla syövän juuret voitaisiin poistaa. Sen lisäksi hän oli kuusiviikkoa niin sanotun sädehoidon alaisena. Tämä hoito on erittäin tuskallinen ja vaikeasti kestettävä mutta hän on kaiken tämän Jumalan avulla kestänyt. Sädehoito kuitenkin jätti jälkensä hitaasti parantuvat palohaavat, jotka yhäkin ovat parantumisasteella. Mutta juuri kun hän oli toipumassa Denveristä Coloradon osavaltiosta tuli hälyttävä kutsu, jossa kerrottiin hänen tyttärensä, joka asuu siellä, on sairaalassa vaikeassa tilassa, jossa kuolema on vain muutaman päivän päässä. Hänessä myöskin on syöpä, jota on yritetty sairaalassa leikkauksilla ja muutenkin parantaa, siinä onnistumatta. Vaimoni omasta sairaudestaan huolimatta kiirehti Denveriin lentoteitse ja kerkesi tyttärensä kuolinvuoteen ääreen ja saattoi hänen siellä hautaan, ja nyt vasta muutama päivä sitten saapui takaisin kotiin.
Hyvä veli, käsittänet, että tällaiset koettelemukset koskevat ja pyrkivät vaikuttamaan ennestäänkin kovia kokeneen henkiseen tasapainoon. Kaikesta näistä olen taasen selvinnyt ja vaimonkin terveys näyttää selviä toipumisen merkkejä. Ne lääkärit, jotka häntä täällä hoitavat, vakuuttavat että parantuminen on todella tapahtunut. […]
Eerikäinen, Rouva ja perhe – Fitchburg, Mass. -19.1.1962