Sola, Väinö
KANSIO 11: Saapuneet kirjeet, S – Z:
Oskari Tokoi:
Fitchburg, Mass. – 25.8.1947
Ystävä parhain
Sydämellinen kiitos ystävällisestä ja lämminhenkisestä kirjeestäsi. Kirjeesi toi sydämeeni sellaisen lämpimän ja luottamuksellisen tuulahduksen, jota niin harvoin tämän vihan ja koston aikakautena saa tuntea. Sinä m.m palautit mieleeni Detroitissa pitämäni puheen, jota olit kuulemassa. Juuri niinä päivinä sain siellä Suomessa Werner Söderströmin kustannuksella ilmestyneen Juhani Paasivirran väitöskirjan, jolla hän väitteli itselleen tohtorin tittelin, jossa kosketellaan samoja asioita ja todetaan kaikki se, mitä Detroitissa pitämässäni puheessa koskettelin. Kirjan nimi on Suomen Itsenäisyyskysymys vuonna 1917. Historian vaakalauta ei näy pysyvän kohdallaan vaan vaihtelee kuin nousu- ja pakovesi. On tietenkin lohduttavaa todeta, että on se, että vaakalauta on taas painumassa syvään toiseen suuntaan. Se vilpitön ja harras isänmaallisuus, joka kieltämättä oli pohjavirtana niinkutsuttujen valkoisten, nyt tuomitaan ja arvottomana sekä rikollisena heitetään tunkiolle; heitetään, kuten sanotaan. ”Lapsi ulos pesuveden mukana”. ”Säälittävintä tässä on se, että kaikessa tässä johtavan periaatteena on vaan viha ja kosto, jolle mitään pysyvää ei voi rakentaa. Kuinka pitkälle vielä tällä vihan ja koston tiellä vielä mennään, ei ole edes selvästi nähtävissä. Me täällä Amerikassa kauempana eläen, luulemme näkevämme vähän pitemmälle kuin siellä lähellä, jossa ei nähdä puiden takana olevaa metsää”, kuten sanotaan, olemme syvästi huolestuneita Suomen tulevaisuudesta. […]
Vilpittömällä ystävyydellä:
West Townsend, Mass. – 10.10.1947
Ystävä parhain.
Kiitos suuri lämpimästä ja avomielisestä kirjeestäsi. Minun tuskin tarvitsee vakuuttaa, että olen iloinen saadessani olla kirjeenvaihdossa kanssasi. Ystävyyden siteet eivät synny keinotekoisesti ja vielä vähemmän pakollisesti, kuten niitä nyt yritetään punoa Wenäjän ja Suomen välille, vaan kutoutuvat ne sydämen hienoimmista säikeistä, joita luottamus ja toistensa kunnioitus vahvistaa.
Kirjeessäsi esittämät huolesi synnyinmaamme kohtalosta, ovat myöskin meidän huoliamme ja painavat mieltämme. Joskus täältä etempää katsoen luulemme näkevämme asioita selvemminkin kuin siellä lähellä olevat ja se mitä me täällä näemme ja tunnemme ei suinkaan ei ole omansa näitä huolia keventämään vaan päinvastoin meistä näyttää siltä kuin siellä ei aina käsitettäisi vaaran suuruutta. Mutta samalla me ymmärrämme, että teidän siellä on yritettävä pitää yllä toivoa ja uskoa sillä jos ne luhistuvat niin pohja kansalliselta taistelulta putoaa. […]
West Townsend, Mass. – 10.10.1947
Sydämelliset terveiset minulta ja vaimoltani, toivossa että saan taas kuulla sinulta lähemmin. Ystävyydellä:
Fitchburg, Mass. – 4.11.1947
Hyvä ystävä.
Sydämellinen kiitos kirjeestäsi. Kirjeesi ovat minulle erikoisen tervetulleita siitä syystä, että ne ikään kuin avaavat ikkunoita näkemään tilanteen siellä oikeassa valaistuksessa. Kirjeessäsi muutamilla lauseilla selvität tilanteet, joihin joku käyttäisi sivuja saamatta sittenkään oikeaa selvyyttä. Mutta sinähän osaat asettaa näyttömän luonnolliseen asuun.
Täältä katsottuna tilanne Suomessa näyttää pahalta, Suomi mukaan luettuna. Yhden maailman, jonka uskottiin syntyvän, asemesta on syntynyt kaksi maailmaa ja näiden välit yhä kärjistyvät. Parhaillaan käydään taistelua siitä mihin näiden kahden maailman rajat asetetaan. Wenäjän expansion on jatkunut ja jatkuu yhä sekä idässä että lännessä. Suuri onnettomuus oli siinä, että Saksa sodan jälkeen jaettiin neljään osaan ja Wenäjä sai suurimman osan. Tulkoon rauha minkälainen tahansa Saksan kanssa, Wenäjä pitää osuutensa. Wenäjän raja parhaimmassakin tapauksessa tulee Elbelle, eikä Oderille. Ja kuten tiedät sekin on vaan väliaikainen sillä Wenäjä ja kommunistinen imperialismi ei tyydy sen vähempään kuin koko maailmaan ja siten muodostamaan sen ”Yhden maailman”, josta sodan jälkeen oli puhe. […]
Terveisiä ystäville siellä ja parhainta menestystäsi työllesi.
Vilpittömällä ystävyydellä:
Fitchburg, Mass. – 25.11.1947
Hyvä ystävä.
Sydämellinen kiitos lähettämästäsi ”Suomen Kuvalehdestä” ja sen mukana seuranneista terveisistäsi. Liitän tähän mukaan pari leikkelettä Raivaajasta, joissa mielestäni asiantuntemuksella ja oikein selostetaan, mihin Neuvosto-Wenäjä purkii ja mikä on sen ohjelma ja menettelytapa ollut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Se sallii parlamentarismia ja kansanvaltaa niin kauvan kun sillä on toivoa saada sen sisällä ajetuksi tarkoituksiaan mutta silla on aina puukko hihassa, jonka se vetää esiin heti kun huomaa, että parlamentaarista tietä ei enää päästä mihinkään. Tilanne Italiassa ja Ranskassa todistaa tämän. Kysymys on vaan siitä eikä kommunistit mahdollisesti seillä odottanet liian kauvan ja menettäneet sen sotilaallisen tilaisuuden, jolloin he olisivat vallankaappauksella voineet ottaa vallan käsiinsä. Jos niin on, kuten toivon, niin se osottaa kommunismin joutuneet seinää vasten ja joutuu mahdollisesti perääntymään. Ja sen seuraukset varmaankin tulevat näkyviin myöskin Suomessa. Jos, kuten toivon, kommunistit nyt toimitettavissa kunnallisvaaleissa saavat kouraantuntuvan häviön ja siitä huolimatta ensi vuonna toimitettavat eduskuntavaalit toimitetaan ilman kommunistien vallankaappausyritystä, niin se on ilmeinen kommunistien heikkouden merkki ja voidaan toivoa rauhallisen kehityksen jatkuvan. Tähän mennessä myöskin suuret länsimaat kykenevät jo paremmin järjestymään turvatakseen kansanvallan maailmassa.
Professori P. Soisalo, Kivelän sairaalan ylilääkäri, kävi eilen tervehtimässä ja häneltä sain kuulla paljon sellaista, joka erikoisesti kiinnosti minua ja meitä kaikkia.
Kirjoitan myöhemmin lisää. Terveisiä paljon. Ystävyydellä:
Fitchburg, Mass. – 25.12.1947 O. Tokoi 25.12.1947
Fitchburg, Mass. – 10.1.1948
Sydämellinen kiitos avomielisestä ja lämminhenkisestä kirjeestäsi. Se taaskin uhkui sellaista uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen ja kaikkivaltiaan johtoon, joka vahvistaa ja valaisee väsähtämään pyrkivän korpivaeltajan sielua.
Sanoit lukeneesi ”Maanpakolaisen muistelmat” ja kiitän sydämestä antamistasi rohkaisevasta lausunnostasi. Tunnustan mielelläni, että arvellen ja epäillen ryhdyin sitä laatimaan tietoisena siitä, että sellaiset ajalliset tehtävät katsotaan kuu-luva akateemikoille. Mutta niinhän se katsottiin se eduskunnan puhemiehen toimikin kuuluvan lainoppineille, joten se käsityksen poistamiseksi tarvittiin paljon enemmän rohkeutta ja itseluottamusta mutta sitähän minulla siihen aikaan olikin, ehkä liikaakin, kuten myöhemmin olen tullut huomaamaan. Muistelmissani olen tahtonut pysyä totuudessa ja esittänyt olot ja tapaukset alastomina ilman pyhimystehoa enempää kuin muutakaan[?]
West Townsend, Mass. – 19.2.1948
Veli parhain.
Pyydän anteeksi, että vastaukseni viimeiseen kirjeeseesi on viipynyt. Olen joka päivä ollut aikeissa vastata vaan täällä on ollut niin ankara talvi, että sitä ei ole nähty miesmuistiin ja minäkin olen ollut huonossa kunnossa. Sen lisäksi lehtemme toimituskunnasta yksi mies meni Floridaan ja veli Jallu Honkonen joutui sairaalaan, josta syystä jäljelle jäänyttä työvoimaa on rasitettu ankarammin. Veli Honkoselle tehtiin viime viikolla jo leikkaus ja ensiviikolla tehdään vielä toinen, joten, hän vaikka hyvinkin onnistuu joutuu viettään aikaansa sairaalassa ainakin kuukauden tästä eteenpäin. Hänenkin kova kohtalonsa on oikeastaan masentanut mieltäni ja saanut aikaan jonkinlaisen tilapäisen väsähtämisen. […]
West Townsend, Mass. – 19.2.1948
Ole sydämellisesti tervehditty ja anna kuulua itsestäsi sekä hommistasi; koetan vastaisuudessa olla vireämpi vastaamaan.
Veljesi:
Fitchburg, Mass. – 18.3.1948
Veli hyvä.
Kiitän kirjeestäsi ja mukana seuranneesta jäljennöksestä mikä osoittaa suuremmoista luottamusta. Meillä täällä on ollut vähän samanlaista. Ester Hietala ja se pieni tyhmä siellä New Yorkissa oli laatinut kirjelmän Vanderbergille, Marshallille y.m., johon täkäläiset amerikkalaiset järjestöt olisivat yhtyneet ja allekirjoittaneet. Mutta se on sanamuodoltaan hyvn kömpelä ja epädiplomaattinen, ikäänkuin meillä olisi valta komentaa, mitä heidän on tehtävä. Me emme siihen yhtyneet […]
Fitchburg, Mass. – 8.4.1948
Veli parhain.
Pyydän anteeksi ja vakaasti anteeksi kun on kulunut niin kauan siitä kun viimeksi kirjoitin. Kiitän ensinnäkin lämminhenkisestä kirjeestäsi. Kymmeniä kertoja jo aloin vastata, mutta aina tunsin itseni niin tyhjäksi ja väsyneeksi, että se jäi kesken. Vaimoni oli sairasvuoteella kuukauden ja lisäksi Suomen uhanalainen aseman painoi raskaana. Sellaistahan se on ihmisen elämä. Usein toivottomuus pyrkii voittamaan uskon ja toivon. […]
Fitchburg, Mass. – 12.4.1948
Veli parhain.
Eikö se ole ihmeellistä, että näkymättömät ajatuksen langat saattavat johtaa yhteyksiin. Juuri saman päivänä kun minä kirjoitin sinulle, sinä myöskin kirjoitit minulle, joten kirjeemme tulivat matkalla vastakkain. Ja toiseksi, kirjeemme, mikäli Suomen ja Wenäjän välinen sopimus on kysymyksessä hengeltään ja sisällykseltään ne ovat aivan samanlaiset. Kirjeessäsi on sama optimistinen ja tulevaisuuteen luottava henki kuin ennenkin, joka sopimuksen kaikista tulkinnanmahdollisuuksista huolimatta lisää luottamusta ja tarmoa työskennellä tulevaisuuden ja lopullisen voiton hyväksi sillä onhan Suomi vieläkin sisäisesti itsenäinen, johon Suomen kansa luottaa ja jota luottamusta mitkään vastukset eivät kykene siltä riistämään. […]
Tässäpä sitä tulikin taas sanotuksi. Terveisiä paljon. Ystävyydellä:
Fitchburg, Mass. – 23.4.1948
Hyvä Veli.
Kiitän ystävällisestä ja lämminhenkisestä kirjeestäsi, jonka sain tänään. Kiirehdin heti vastaamaan, ettei jää niinpitkää väliaikaa kuin tätä ennen.
Apeaksihan se mieli pyrkii painumaan näinä raskaina koettelemusten aikoina. Mutta aina toivotähtiäkin pilkahtaa, kuten nyt esimerkiksi Italian vaalit, joissa kommunistit kärsivät musertavan tappion. Tuntuu siltä kuin lopultakin kansat alkaisivat herätä ja vaistota, että tässä on kysymyksessä kaikkien kansojen, eikä vain muutamien pienkansojen, olemassaolo. Näihin asti suuret kansat ovat olleet siinä käsityksessä, että voivat lunastaa itselleen rauhan heittämällä muutamia pieniä kansoja kommunistisen Molokin kitaan. Pahinta vaan on se, että tämä herääminen tapahtuu liian myöhään, eikä se ole selvää vielä nytkään. Suomea tuskin enää voidaan pelastaa hiljalleen häipymästä rautaverhon taakse; eikä se nähtävästi, ainakaan tällä kertaa, kuulu läntisten suurvaltojen ohjelmaankaan. […]
Veljellisesti:
Fitchburg, Mass. – 20.5.1948
Veli parhain.
Sydämellinen kiitos kahdestakin kirjeestä ja erikoisesti onnittelusähkeestä 75 vuotisen syntymäpäiväni johdosta. On todellakin ollut liikuttavaa todeta, että siellä Suomessa sellaisella myötätunnolla otetaan osaa merkkipäiväni viettoon ja hallitus, joka 25 vuota takaperin olisi maksanut tuhannen dollarin palkkion sille joka olisi toimittanut minut sen huostaan, luovuttaa tuhannen dollarin vuotuisen eläkkeen palkkioksi työstäni synnyinmaani hyväksi. – ”Niin muuttuu maailma, Eskoseni”. Oikeus ja totuus sittenkin lopulta perivät maan. Se tuottaa minullekin ilo ja tyydytystä kaiken taistelun jälkeen. […]
Sydämellisin terveisin.
Fitchburg, Mass. – 24.7.1948
Pyydän anteeksi, että kirjeesi vastaaminen on viipynyt. Tässä on ollut monenlaisia rautoja tulessa, joiden kuumenemista olen seurannut. Kaksi kuuma rautaa ovat olleet Suomen tilanne ja Suomen vaalit sekä olympiakisat ja niiden seuraaminen. Kumpaiseenkin on täälläkin käytetty sekä energiaa että varsinkin rahaa. Olumpiakeräys on ollut niin voimakasta, että sen tieltä ovat sinäaikana kaikki muut saanet vähäksiaikaa siirtää sivuun. Se on nyt päättymässä mutta rahaa tuli toistakymmentätuhatta dollaria. Siinä sivussa myöskin vaaliskiatsioonia siellä Suomessa tuettiin. Ja kaiken yläpuolella, noin ylempää katsoen on ollut entinen Help of Finland Inc. Suomen avustustyö, joka on muodostunut säännölliseksi. Nyt on kuitenkin aikomus se lopettaa ensi syksynä, joten kenttä siltä osin puhdistuu. Seurakuntien suurkeräys, Lutheran World Action, jonka suomalaiset seurakunnat ovat ottaneet osaa $ 95 000 päämäärältään on pitänyt seurakunnat hyvin lujilla ja kuuloni mukaan kiintiö ei tahdo täyttyä. Kun tähän tulee lisäksi ne kymmenet avustusjärjestöt, orpokodit, invaliidikodit, sotasokeat, Mannerheimin Lasten suojelus Liitto, Kotilieden Kummi-kerho, Ensi koti ja monet muut, joiden hyväksi keräyksiä ja iltamia järjestetään, niin huomaat miten amerikansuomalaiset ovat avustustyössä mukana ja kun tätä on jatkunut jo vuosia, niin käsitätte että väsymystä alkaa ilmaantua. […]
Sydämellisin terveisin; veljeydellä:
West Townsend, Mass. – 15.8.1948
Hyvä veli.
Kiitos suuri ystävällisestä kirjeestäsi. Tunnen velvollisuudekseni vastata heti. Emme kiistele enää titteleistä sillä nehän ovat korukapineita, joita ihmiselle annetaan ja myöskin väliin otetaan pois. Professoreja, pääministereitä, ministereitä ja muita titteliihmisiä on maailma täynnä, mutta todellisia ystäviä on harvassa. Ystävyyden merkityksestä antaa hyvän kuvan antaa myös Kristus. Johanneksen ep. 15 luku 15 v., sanotaan seuraavaa: ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee, vaan ystäväksi minä sanon teitä”. Ystävyys oli se korkein titteli taikka maininta, jonka Hän halusi toiselle antaa, miksi me emme hyväksyisi tätä määritelmää.
Kutsut kirjettäsi ”lärpättelyksi”. Juuri tällaisessa avonaisessa ja välttämättömässä lörpöttelyssä me avaamme itsemme ja paljastamme sydämemme. Tunnustan vilpittömästi, että pidän sinun ”lörpötelyistäsi”. […]
West Townsend, Mass. – 15.8.1948
Vilpittömällä ystävyydellä, Sinun:
Fitchburg, Mass. – 21.9.1948
Hyvä veli.
Sydämellinen kiitos kirjeestäsi. Siellä Suomessahan on tapahtunut täydellinen muutos hallituksessa ja nyt vielä aikovat hävittää sen Valponkin. Tuntuu siltä kuin vapaammat tuulet alkaisivat puhaltaa, ellei se vain olisi myrskyn edellistä tyyntä ja pilvien raosta pilkistävää auringon paistetta. Tälläkertaa on vaikea nähdä rauhallisen ratkaisun mahdollisuuksia Yhdysvaltain ja Wenäjän välisessä kriisissä. Ainoa mahdollisuus on siinä, että Wenäjä alistuu ja taipuu sille esitettyihin vaatimuksiin sillä Amerikka on vihdoinkin joutunut sille rajalle, jossa se enää ei voi taipua. Tuntu siltä kuin Yhdyskansojen Liitto olisi nyt ihan samanlaisen kysymyksen edessä kuin edesmennyt Kansain Liitto oli Suomen kysymyksessä. Silloin Kansain Liitto julisti, että Wenäjä oli rikkonut Kansain Liiton perussääntöjä ja tällä menettelyllään katsottiin Wenäjän eronneen Kansain Liitosta. Se esitys, jonka Yhdysvaltain valtiosihteeri, kenraali Marshall nyt esittää nyt Yhdyskansain Liitolle, on perusteluiltaan aivan samanlainen, mutta asiallisesti se siihen sisältyy ja myöhemmin myöskin muodollisesti. Kreivi Folke Bernatotten murha myöskin lisäsi jännitystä. […]
Minä olen voinut hyvin ja onnistuntu pysymään ulkopuolella kaikkien skandaalien. Toivotan sinullekin parhainta vointia ja menestystä työllesi.
Veljeydellä:
Fitchburg, Mass. – 25.10.1948
Hyvä veli.
Sydämellinen kiitos kirjeestäsi t.k:n 18 päivältä. Se oli todellinen ilosanoma minulle kun kuulin että toiveenne ja minunkin toiveeni Oopperan esiripusta on täyttynyt. Olen ollut täällä ikäänkunin sieluntuskissa taikka tunnon vaivoissa kuin niin vähän olen voinut tehdä. Mutta joskus hyvä ja ihmiseen vetoava sanakin saattaa jotain merkitä.
Lähettämäsi kiitoskirjeen julkaisemme lehtemme seuraavassa numerossa.
Kirjoitan myöhemmin enemmän, mutta kiirehdin heti ilmoittamaan iloni sen johdosta, että Suomalainen Ooppera sai väliverhon. Samalla toivotan parhainta onnea ja menestystä Oopperalle ja sen kaikille yrityksille.
Vilpittömästi Teidän:
Fitchburg, Mass. – 17.12.1948
Veli parhain.
Kun viimeksi sinulle kirjoitin, lupasin pian kirjoittaa uudelleen. Se kuitenkin on venynyt pitemmälle kuin oli aikomus. Suoriksi puhuen, kuten ystävien kesken tulee puhua, minä olen ollut ”pahalla päällä” kuten ennen sanottiin. Se on johtunut siitä kun se Suomen avustustyö, johon koko tarmollani olen osaa ottanut, menee sekasten ja pyrkii kuolemaan ja kun siihen suurimpana syynä ovat he hyvin lukuisat ”suomivieraat”, joita sieltä tänne tulee. He kaikki melkein yhdestä suusta kertovat, miten hyvät olot siellä jo on ja että kaikkea on jo riittävästi, joskaan ei yltäkylläisesti, niin ihmiset täällä, jotka yhdeksän vuotta tätä avustustyötä ovat tehneet, alkavat väsyä ja sanoa, että mitäpäs tässä apua enää kerätään kun siellä muutenkin toimeentullaan. Täältä Amerikasta siellä käyneet huomattavalta osalta yhtyvät samaan virteen. Seurauksena siitä tulee olemaan, että niinkutsuttu yleinen ja keskitettyjen avustusjärjestöjen yleinen avustus loppuu taikka ainakin laskee niin pieneksi, että sillä ei suurta merkitystä ole.
Se ei kuitenkaan merkitse avustuksen lähettämisen kokonaan loppumista, vaan tulee se olemaan enemmän yksityisluontoista; yksityisluontoista siinäkin tapauksessa, että täältä tullaan lähettämään avustusta seillä oleville yksityisille taikka paikalisille järjestöille sekä varsinkin yksityisille ihmisille.
Mutta mitäs tuosta kiukuttelemaan ja hermostuu sillä tietäväthän [?]
Fitchburg, Mass. – 11.2.1949
Hyvä ystävä.
Tervetulleen kirjeesi sekä yhtä tervetulleen kirjan Wapaamuurarien toiminnasta Suomessa, olen kiitollisuudella vastaanottanut. Kumpainenkin olivat mielenkiintoisia. Olen lukenut sen kirjan suurella nautinnolla. Sehän on myös kappale Suomen kulttuurihistoriaa, eikä aivan vähäinen kappale olekaan.
Me elämme täällä taas eräänlaisen poliittisen korkeapaineen merkeissä. Kuten sielläkin varmaan olette huomanneet, raja idän ja lännen välillä käy yhä selvemmäksi ja myöskin syvemmäksi. Ei ole enää kysymys yhdestä maailmasta vaan kahdesta, joiden välillä on syvä juopa. Eikä näytä myöskään mahdolliselta, että joku maa taikka kansa voisi jäädä uiskentelemaan näiden kahden maailman väliin vaan jokaisen on lopultakin valittava paikkansa. Tälläkertaa käydään taistelua Scandinaavian maista. Miten se päättyy, ei voi etukäteen varmuudella sanoa. Suomellahan ei ole mahdollisuutta vapaaseen valintaa, mutta siitäkin huolimatta Suomi on ainoa maa, jota täällä lännessä katsellaan suuremmalla myötätunnolla ja osanotolla. […]
Ystävyydellä:
Fitchburg, Mass. – 17.12.1958 O. Tokoi 17.12.1948
Fitchburg, Mass. – 14.3.1949
Kallis ystävä.
Samalla kun kiitän kirjeestäsi, kiirehdän ensimmäisenä esittämään vilpittömän ja sydämellisen onnitteluni osaksesi tulleen suuren huomion ja kunnianosoituksen johdosta. Suomen Kulttuurirahaston suurpalkintojen, kunniapalkintojen ja kehotuspalkintojenkin jako oli ilahduttava ja ensimmäinen ja selvä ja vakuuttava osotus siitä, että suomalainen kulttuuri on vapautumassa ahtaasta puolueellisuudesta ja antava tuen osotuksen sille, joka pelkäämättä ja vilpittömästi kaikissa oloissa uskaltaa kantaa korkeimman kulttuurin lippua korkealla. Mielestäni sinä ja Miina Sillanpää olitte siitä ilahduttavana esikuvana. Teitä kumpaistakin täällä Amerikassa osataan kunnioittaa ja siitä syystä teille annettu tunnustus otettiin täälläkin suurella ilolla vastaan.
Muuten me elämme entistäkin jännittyneemmässä tilassa, todellisen korkeapaineen alaisena. Ilahduttavana puolena siinä on se, että raja lännen ja idän välillä vähitellen tulee selväksi. Länsi on nyt kertakaikkaan päätänyt asettaa seinän koko maailman valloittamaan pyrkivän kommunismin eteen ja se nähtävästi hermostuttaa kommunisteja kaikkialla ja erikoisesti Moskovaa. Siitä on osotuksena kaikkien maiden kommunisteilta puristettu uskollisuudenvala Moskovalle, jolla nähtävästi on tarkoitus yllättää ja pelästyttää länsimaat, varsinkin tämä Amerikka; lisäksi tuli miesten vaihdos Moskovan korkeimmassa johdossa. […]
Kiittäen ystävyydestäsi, nyt kun olet ”vapaaherra”, saat aikaa pistäytyä täällä.
Vilpittömällä ystävyydellä.
Fitchburg, Mass. – 10.5.1949
Hyvä Veli.
Pyydän heti anteeksi kun olen niin kauvan viivytellyt vastaustani sinun ystävälliseen ja sisältörikkaaseen kirjeeseesi. Asia on nyt sillä tavalla, että minä olen näinä viikkoina käynyt käräjiä itseni kanssa ja tehnyt laskelmia, mitä tehdä. Olen nimittäin saanut uudistettuja pyyntöjä sieltä Suomesta tulle sinne, ainakin käymään. Nämät pyynnöt ja kehoitukset ovat olleet niin vilpittömiä ja velvoittavia, että minä en enää pitemmälle ole voinut niitä torjua vaan vihdoinkin olemme vaimoni kanssa päättäneet tulla sinne. Lähtö täältä Amerikastakaan, varsinkaan tällaisille tavallisille ihmisille, joilla ei ole mitään etuoikeuksia, ei voi tapahtua käden käänteessä. Nyt olemme niin pitkällä valmistuksissamme, että heinäkuun alkupuolella aijomme lentää suoraan Helsinkiin.
Tässä on joutunut ajattelemaan sitäkin kun sinulla on aikomus tulla tänne ja minä ole sitä erikoisesti toivonut ja hienoltaan valmistellutkin, että mahtaakohan meidän matkat sattua niin ristiin, että emme toisiamme ollenkaan. Tämä välihän ei enään ota muuta kuin yhden vuorokauden, joten täytyy vain sopia päivistä, milloin matkustaa. Jos sinä aijot matkustaa jo kesäkuussa taikka niin aikaiseen, että olet täällä jo ennen heinäkuun 4 päivää, niin minä odotan täällä. Mutta jos sinun matkasi tapahtuu vasta heinäkuun loppupuolella taikka aina elokuun puolella, niin silloin tavataan Helsingissä. Kaikki nämät suunnitelmat riippuvat siitä, ettei mitään odottamatonta estettä tule, joita jo minun ikäiselleni saattaa tulla.
Tämä maailman menokin näyttää hiljalleen tasaantuvan ja rauhan tahto sekä myöskin varmuus ihmisissä vakiintuu. Wenäjä nähtävästi myöskin alkaa käsittää, että rautaverho ei enää etene vaan täytyy yrittää pitää edes siinä, missä se nyt on. Pahoin kuitenkin pelkään, että nyt enempää kuin ennenkään, mikään ei pysy ennallaan. Suurimmalla jännityksellä nyt odotamme sitä, että Yhdysvaltain senaatti radifioi Atlanninsopimuksen ja siten lujittaa sitä perustusta, jolle sopimus rakentuu. Päinvastaisessa tapauksessa, kukaan ei voi sanoa mitä tulee tapahtumaan. Jokatapauksessa Yhdysvaltain kieltäytyminen sopimuksen radfioinnista, lisäisi tuulta kommunistien purjeisiin. Niin pian kuin kuulet, että Yhdysvaltain senaatti on Atlanninsopimuksen radifioinut, pane kätesi ristiin ja kiitä Jumalaa, siitä, että ihmiskunta vihdoinkin on päässyt tielle, jossa se voi voittaa rauhan.
Muuten minä voin hyvin ja toivon, että mahdollisimman pian saamme puristaa toistemme kättä.
Vilpittömällä ystävyydellä:
West Townsend, Mass. – 23.1.1950
Hyvä ystävä.
Olen ajatuksissani vaeltanut mukanasi ja etsinyt paikkaa, mistä sinut tapaisin. Sitten sain veli Honkoselta kuulla, että olen mennyt Californiaan ja nyt tänään sain ystävältäni Otto Collanukselta kirjeen, jossa hän kertoo teidän olevan siellä ja aikovan olla aina tämän kuun loppuun.
En tiedä olenko oikeassa vaiko väärässä, muuta olen iloinen, että menit sinne ja olet siellä. Minulla on sellainen, että sinä, silloin kun on puhe Amerikasta ja amerikansuomalaisista, kuulut enemmän sinne länteen kuin itään. Ja lännenmiehiä sinä siellä Suomessakin olet ollut etkä idän. Minä olen aina omasta mielestäni myöskin tuntenut suurempaa kaipausta sinne lännelle vaikka kohtalo onkin minua viimeiset neljännesvuosisataa sitonut tänne itään. Mutta nythän minäkin olen oikeastaan vapaa kuin mitään erikoisia siteitä ei enää ole. […]
West Townsend, Mass. – 23.1.1950
Ystävyydellä:
West Townend, Mass. – 15.3.1950
Rakkaat ystävät.
Kiitän ystävällisestä kirjeestäsi Los Angelesista. Olen suurella tarkkuudella seurannut matkaanne lännellä. Lännen Uutisista ja muista lehdistä. Kun Te ja minäkin näytämme olevan sellaisia vieriviä kiviä, jotka harvoin sattuvat yhteen, niin täytyy turvautua kirjeeseen. Tulen kyllä tänä iltana New Yorkiin, jossa Teillä on huomenna konsertti mutta minulla ja Väinö Leskisellä, joka myöskin on saapunut New Yorkiin, on tärkeä kohtaus Washingtonissa jo huomenna, joten taaskin turvaudun paperilappuseen. Saavuin eilen Ohion valtiosta ja Detroitista, jossa hiukan kiertelin ja selostin ihmisille ”mitä Suomessa näin”.
Pyydän, ottakaa vastaan vilpittömät terveiseni ja kiitokseni siitä, että tulitte käymään täällä hieman kierosilmäisessä maailmassa. Järjestin Leskiselle myöskin matkan äärilännellä, että hänkin näkee hiukan tätä Amerikkaa selkäpuoleltakin ja myöskin osan sydämestä.
Viekää sydämelliset terveiseni suomeen. Kun tässä taas vakiinnutaan, niin sitten voidaan rauhallisemmin kirjoitella ja hiukan filosofeeratakin tästä maailman menosta.
Veljellisellä rakkaudella:
West Townsend, Mass. – 24.10.1950
Rakas veli.
Tuskinpa koskaan ennen olen saanut niin tervetullutta kirjettä kuin kirjeesi pari päivää sitten oli. Minua on kaiken aikaa vaivannut ikään kuin paha omatunto siitä kun viimekeväänä niin vähän sain aikaa seurustella kanssasi täällä Amerikassa. Viimepäivinä erikoisesti olen tuntenut suurta halua kirjoittaa sinulle kunnes yhtäkkä sain sinulta tervetulleen kirjeen. Ja kirjeesi oli yhtä sydämellinen ja luottamuksellinen kuin aikasemminkin. Kiitos siitä.
Ja nyt asiaan. Tunnustan suoraan, että olen ollut kovin huolestunut Suomen kohtaloista ja varsinkin siellä vallinneesta lakkoliikkeestä. Kun se näytti yhä laajenevan ja jatkuvan, niin se tuntui oireelliselta. Kirjoitin pelostani ja huolestani sinne Suomen Sosialidemokraattisen puolueen johtomiehille mutta he vakuuttivat, että varaa ei ole sillä he uskovat voivansa hallita tilanteen. sitä tässä työväenliikkeessä ei koskaan tiedä tarkkaan, kuinka kauan ja kuinka pitkälle voi hallita tilannetta sillä ne joukot, jotka tällaisina aikoina ja suurissa lakoissa ovat liikkeellä, eivät aina ole hallittavissa eivätkä ne kuuntele järjen ääntä vaan voivat siellä kalastaa tuntemattomat ja yhteiskunnalle vihamieliset voimat. Huomaan, että tämä sama pelko on vaivannut sinuakin. […]
West Townsend, Mass. – 24.10.1950
Sydämelliset terveiset Teille kaikille, erittäinkin rakastettavalle rouvallesi ja Marjalle. Eva usein muistaa teillä käyntiämme ja sitä suurenmoista huomaavaisuutta, jota meille siellä osotit.
Vilpittömällä ystävyydellä, Sinun:
West Townsend, Mass. – 1.2.1951
Rakas veli.
Kiitos kaikesta huomaavaisuudestasi ja etenkin kirjeestäsi. Luin kirjoituksesi Suomen Sillasta ja myöskin Karjalan Heimosta. Minä pidän niistä kumpaisestakin lehdestä. Karjalan Heimo on tuonut minulle monta iloa ja antanut paljon ajattelemisen aiheita.
Vietin hiljattain viikon New Yorkissa ja palasin sieltä puoleksi sairaana. Ei se New Yorkin ilmasto ja elämä enää sovi minun ikäiselleni.
Yhden uuden asian siellä matkalla otin hoidettavakseni. Kuten ehkä tiedät, kuluvan vuoden alusta alkain täältä alkoi kuulumaan ”Amerikan Ääni” myöskin sinne Suomeen. Sen lähetykset lähetetään joka päivä kello 2:30 New Yorkin aikaa eli 9:30 Helsingin aikaa vai onko se nyt täsmälleen 10, sitä en nyt satu muistamaan. Mutta joka tapauksessa se lähetetään, suurin osa suomenkielellä. Siten halutaan rakentaa lähempää yhteyttä Suomen kansan ja Amerikan kansan välillä. […]
West Townsend, Mass. – 1.2.1951
Vilpittömällä ystävyydellä:
West Townsend, Mass. – 18.8.1951
Rakas Veli.
Siitä on jo niin kauvan kun sain sinulta erittäin tervetulleen kirjeen, joten nyt en oikein tiedä mistä alkaa. Me ihmiset, ainakin minä, vanhentuessamme tulemme hitaiksi ja saamattomiksi. Pää on täynnä suuria suunnitelmia ja vakaata aikomuksiakin, jotka kuivuvat kokoon taikka haihtuvat ilmaan saamatta mitään näkyvää aikaan. Ja niin on käynyt tämän kirjeesi vastaamisen kanssa kunnes omatunto lopultakin alkaa kolkuttaa niin kovia, että on ”tartuttava kynään”, niin kuin se vanha sananparsi ennen kuului.
Omasta puolestanihan kerrottavat ovat kovin vähäisiä. Vanhuudesta kait sekin johtuu, että en tänä kesänä ole käynyt oikeastaan missään vaan maannut täällä West Townsendissa. Maailmaa olen katsellut vaan tuosta suhteellisen pienestä ikkunasta, joten sekin tuntuu pienevän niin, että pian näyttää vaan vasikannahan kokoiselta. tosin ääntä ja meteliä tuntuu maailma olevan täynnä, mutta eihän sekään kantaudu tänne asti. Joskus tuntuu siltä kuin oltaisiin joidenkin suurten tekojen ja ratkaisunkin edessä, mutta kun ääni vähän haihtuu, niin mitään ei ole tapahtunut, eikä nähtävästi tule tapahtumaankaan. Maailman politiikka näyttää ”sarvistaan sekaantuneen tiheään pensaikkoon”, kuten Abrahamin uhrilammas muinoin, joka täytynee teurastaa ihmisten edestä, että ihminen, joka jo on sidottu uhrialttarille, vapautuisi. […]
West Townsend, Mass. – 18.8.1951
(Oskari ja Eva Tokoi Väinö Solallle, joulu 1951)
Sydämelliset jouluonnittelumme. Suokoon Jumala teille siellä kylmässä Pohjolassa rauhallisen joulun kaiken tämän tulikivenkatkuisen vihan ja koston kuohuvien laineiden keskellä.
Sydämellisellä rakkaudella, Veljesi Oskari
West Townsedn, Mass. – Loppiaisiltana 1952
Hyvä Veli.
Etpä olisi voinut tuottaa minulle suurempaa iloa mitenkään muuten kuin lähettämälläsi kirjoittamaisi ”Väinö Sola kertoo”. Sen jälkeen kun siellä käydessäni ja luonasi vieraillessani näin sinun valtavat muistiinpanokokoelmasi, olin odottanut tällaisen kirjan ilmestymistä ja nyt kun sen sain, tunsin tulleeni tyydytetyksi.
Minä sain lahjasi Uudenvuoden jälkeisenä päivänä ja nyt olen sen jo lukenut. Ja usko pois, minä en ole sitä ainoastaan selaillut vaan lukenut nälkäisen ruokahalulla, en ahmien vaan nautinnokseni ja virkistykseksi. Heti kun sain kirjasi ja aloin lukea, niin otin myöskin, ei ainoastaan veitsen avatakseni sivut, kynän merkitäkseni muistiin ja alleviivatakseni mieleenpainuvimmat kohdat, joita kirja sisälsikin runsaasti. […]
West Townsedn, Mass. – Loppiaisiltana 1952
Kun en muutakaan osaa kiitollisuuden osotuksena lähettää niin lähetän edes kuvani.
Vilpittömällä ystävyydellä ja ihailulla.
West Townsend, Mass. – 10.8.1952
Rakas Veli.
Kirjeesi sain jo aikaan mutta en ole raaskinut häiritä sinua siellä sinulla ja teillä kaikkiallahan on siellä Suomessa ollut kiireistä ja samalla mainehikasta aikaa. Ensinnä Sibelius-juhlat ja sitten koko maailmaa kiinnostaneet Olympiakaisat. Mutta nyt kun katselee ja arvostelee tuloksia, varsinkin täällä Rapakon takaa, niin liikutettuna ja nöyrällä mielellä voi iloita saamistanne tuloksista. Tosin kultaa ei tullut sylintäydeltä mutta sitäkin enemmän sitä katoamatonta kultaa, jota Suomi taasenkin niitti mainen ja kunnian kentällä sen johdosta, että se antoi uuden esimerkin, miten Olympiakisat on järjestettävä niin, että ne vastaavat näiden kisojen oikeaa ja todellista tarkoitusta. […]
West Townsend, Mass. – 10.8.1952
Vilpittömällä rakkaudella:
West Townsend. Mass. – 18.11.1952
Kunnioitettu ystävä ja rakas Veli.
Minun tuskin tarvitsee sinulle vakuutta, että kirjeesi oli sydämellisesti tervetullut. Olin sydämellisesti tervetullut. Olin veli Honkoselta kuullut sairastumisestasi, joten olen joltisellakin levottomuudella odottanut lähempiä tietoja. Olin juuri valmistanut niin sanotun ”kiitospäiväpuheen”, joka Amerikan Äänen välityksellä lähetetään sinne Suomeen, sunnuntai-iltana, tk:n 30 päivänä ja olin jo ryhtynyt kirjoittamaan sinulle uutta ikään kuin jotain odottain pistäydyin postitoimistossa ja siellä oli tuo kauan odottamani kirje sinulta.
Se oli taas välitön, avonainen ja antoutusta, että se lämmittää tällaisen vanhankin mieltä. Puhut siinä niin välittömästi ja samalla levollisesti sattuneesta sairaudestasi sekä toipumisesta siinä uskossa, että Jumala nähtävästi on vielä aikonut antaa joitakin tehtäviä. Miten ihmeellistä ja yhdistävää sisältyi tuohon lyhyeen tietoon. Katsos minäkin usein suurista vaaroista sekä sairauksista ja leikkauksiata selviydyttyäni, olen tehnyt aivan samanlaisia kysymyksiä itselleni. Ja aina myöhemminkin myöskin tullut vakuutetuksi, että niin toisinaankin asianlaita on. […]
West Townsend. Mass. – 18.11.1952
Sydämellisin terveisin ja toivottaen pikaista toipumistasi. Sinun.
West Townsend, Mass. – 4.6.1953
Rakas Veli.
Toivon, että ymmärrät minua ja annat anteeksi vastaukseni viivästymisen. Hyvä veli: tässä on ollut melkein kuin hullu myllyssä. Montakertaa tämän onnittelusarjan, joka 80 vuotisen syntymäpäiväni johdosta on osakseni tullut, olen joutunut tekemään saman kysymyksen kuin Nummisuutarin Esko; että ”olenko minä Esko” vai enkö ole? Onko kaikki tämä hyvien tapojen seuraamista ja sellaisena kylläkin kaunista mutta sittenkin ohimenevää vai onko tässä sittenkin jotain katoamatonta sisältöä, joka lähtee sydämistä ja jää sydämeen. Jos osataan tästä olisi kovin iloinen. […]
West Townsend, Mass. – 4.6.1953
West Townsend, Mass. – 19.6.1953
Rakas Veli.
Sydämellinen kiitos kirjeestäsi. pyydän vakuuttaa, että kirjeesi ovat minulle tervetulleita ja odotettuja. Ne aina rohkaisevat pyrkimään eteenpäin uskossa ja luottamuksessa parempaan tulevaisuuteen. Minulla ei ole kerään, jonka kanssa haluaisin olla kirjeenvaihdossa mieluimmin kuin sinun kanssasi ja siitä syystä kiirehdän vastaaman kirjeeseesi.
On hauska kuulla, että elämänhalusi on taas ennallaan ja että olet uudelleen käynyt käsiksi Suomalaisen Oopperan asioihin. Kuulin sitä jo muiltakin Suomessa täällä käynneiltä, jotka ilokseni totesivat sen.
Onhan sitä kaikenlaista pientä harmiakin, kuten sekin, josta lähetin leikkeleen nimimerkki Jahvetin kirjoituksesta. Olin kuullut asiasta jo muiltakin. En kuitenkaan pidä sitä niin erikoisen merkillepantavana vaikka hieman harmittaa kun minäkin olin yhtenä kolehtipuhujana ja hyvän kolehdin saimmekin. En kuitenkaan pidä sitäkään mainitsemisen arvoisena eikä se täällä Amerikassa ole sen suurempaa huomiota saanut osakseen. Sanomalehdet vain kiittelivät pastoria hyvistä puheista ja siinä kaikki. Omasta puolestani olen aina osottanut luottamusta kansalaisiin ja varsinkin viime aikoina kaikkiin sieltä Suomesta tulleisiin. Jos joku sitten, niin kuin tässäkin tapauksessa, käyttää luottamustamme väärin, niin itsepähän siitä enemmän kärsii. Tuo vanha sananlasku: ”Jos vilpin teet, edestä sen löydät”, pitää vieläkin kutinsa. […]
West Townsend, Mass. – 19.6.1953
Veljellisellä rakkaudella.
West Townsend, Mass. – 10.11.1953
Rakas Veli.
Pyydän heti anteeksi hitauttani kun en ole vastannut kirjeeseesi niin aikanaan kun olisi tullut. Sain kirjeesi kierrellessäni tämän mantereen länsirannikolla ja sieltä ei tullut heti vastattua ja sitten tässä kotinurkissa kähmiessä aikaa on kulunut lisää. Kirjeesi ja varsinkin sinun hommasi siellä ovat kaiken aikaa olleet mielessäni. Ja nyt sitten onkin kertynyt asioita yhdellä kertaa enemmän pohdittavaksi.
Ensinnäkin matka länteen tekee aina virkistävän vaikutuksen. Sen sinä itse varmaankin kokemuksestasi tiedät. Siellä on rehellisiä ja suoria ystäviä, jotka muistelevat käyntiäsi heidänkin luonaan. Minullakin on aina sellaista lukkarinrakkautta länttä ja siellä asuvia kansalaisia kohtaan. […]
West Townsend, Mass. – 10.11.1953
Veljellisellä rakkaudella. Sinun:
West Townsend, Mass. – 12.1.1954
Rakas Veli.
Kiitän viimeisestä kirjeestäsi. Olen jokapäivä aikonut vastata siihen mutta näin pitkälle se on venynyt. Pääsyynä on ollut sairaus, joka kesti odotettua kauemmin. Minua on jo kauan vaivannut jalkavika eli niinkutsutut verikohjut jalassani ja tässä Joulun edellä päätin mennä sairaalaan ja antautua leikattavaksi. Lääkärit sanoivat löytäneensä muitakin syitä, joten leikkaus muodostui jo odotettua vaikeammaksi ja pitemmäksi sekä myöskin tuskallisemmaksi. Olin sairaalassa kaksi viikkoa ja nyt sen jälkeen kotona parantelemassa haavojani. Mutta tämä parantuminenkin ottaa odotettua kauemmin ja, vaikka en ole erikoisesti sairas se kuitenkin pitää alakunnossa, jolloin tärkeätkin työt pyrkivät jäämään jälkeen. […]
West Townsend, Mass. – 12.1.1954
Vilpittömällä ystävyydellä:
West Townsend, Mass. – 16.3.1954
Hyvä Veli.
Pyydän heti anteeksi kun vastaus viimekirjeeseesi on viipynyt. Se on venynyt päivästä toiseen siitä syystä kun aina on näyttänyt olevan jotain tärkeää tulossa, jota on jäänyt odottamaan, voidakseen sen jälkeen antaa lähempiä tietoja asiain kulusta.
No nyt niitäkin on karttunut. Ja ensinnäkin sanon heti, että täällä on seurattu Suomen asioita tavallista suuremmalla kiinnostuksella ja varsinkin vaaleja ja vaalien tuloksia. Nyt kun se ”prosessi” on loppuun suoritettu niin monet täällä Amerikassa ja erikoisesti amerikkalaiset, jotka myös seurasivat Suomen tapauksia hyvin tarkoin, jäivät ihmettelemään, että eihän siellä tapahtunut mitään vaan kaikki jäi ennalleen ja pulma, jota selvittämään eduskunta valittiin, jäi selvittämättä. Me suomalaiset olemme heille kyllä sanoneet, ettei Suomessa tapahdu maanvierimiä vaan siellä kuletaan hiljaa, joskus tuskastuttavan hiljaakin. […]
West Townsend, Mass. – 16.3.1954
Fitchburg, Mass. – 22.7.1954
Rakas Veli.
Tiedän, että olen ollut sinulle kirjeen velkaa. Olen sinua muistanut jokapäivä ja varsinkin nyt kun sieltä saapuneet lehdet kertovat siellä vietetyistä suurista ”Sibelius-Juhlista”, joissa sinäkin varmaankin olet ollut mukana. Ne sellaiset juhlat ovat ihmisen elämässä ja antavat evästä edessäolevalle taipaleelle.
Minä ja vaimoni vietämme täällä sellaista hiljaista myöhäiseloan elämää, jossa ei ole suuria kohokohtia. Eräänlaisena kohokohtana oli täällä Fitchburgissa vietetyt kesäjuhlat, jotka osanottoon ja ohjelmaankin nähden todellakin kohosivat odottamattoman korkealle tasolle. Erikoisesti minua ilahdutti se, että toisen ja kolmannen polven nuoret suomalaiset kykenivät esittämään parempaa kuin mitä heiltä osattiin odottaa. Esittämänsä näytelmä: ”Isän vanha ja uusi” sisältönsä puolesta, ei tosin ole mikään juhlanäytelmä, mutta sen esittämisessä tarvitaan melkoisia lahjoja sillä näytelmä, huonosti esitettynä, menettää mielenkiintona kokonaan. Ja nuoret todellakin ja siitä huolimatta, että heistä vaan pari olivat Suomessa syntyneitä, kykenivät luomaan siihen elämää ja luonnehtimaan esittämänsä henkilöt oikealla tavalla. Ehkäpä se osittain johtuu siitä, että sisältö on aito nykyaikainen, jota nuoret ymmärtävät. Ja muutenkin ohjelma oli melkoisen korkeatasoinen. […]
Fitchburg, Mass. – 22.11.1954 O. Tokoi 22.11.1954
Hyvä veli. Kiitän lämminhenkisestä ja antoisasta kirjeestäsi. Sinun kirjeesi tuovat aina sellaisen leppoisan tuulahduksen sieltä synnyinmaasta ja toiselta puolen antavat valaistusta siellä vallitsevasta tilanteesta. Sanomalehdet ovat nykyään niin pyöristettyjä, että niistä on vaikea saada täyttä selvyyttä, mitä siellä tehdään. Sitä vastoin kuin sanomalehtien tulisi olla yleisen mielipiteen tulkkina ne nykyään ovat välineitä, joiden avulla yritetään peittää, mitä ihmiset ajattelevat.
[…] Me elämme terveinä kumpainenkin. Käväsin tässä vielä puhujamatkallakin New Yorkissa ja ympäristöllä, mutta siihen se sitten aktiivinen toiminta rajoittuukin. Kuten jo aikaisemmin mainitsin taloudellisten vaikeuksien takia olimme pakoitetut myymään sen pienen kotimme siellä West Townsendissä ja nyt asumme vuokralaisena täällä Fitchburgissa. Täällä tunnemme itsemme ikään kuin kilometrin verran lähempänä synnyinmaatani sekä myöskin lähempänä sekä myöskin meidän amerikansuomalaisten toimintakeskuksia. Tämä kaikkia antaa hieman viihdykettä vanhallekin sielulle. […]
Fitchburg, Maas. – 10.1.1955
Hyvä Veli.
Tunsin ikään kuin tarvetta kirjoittaa sinulle ja toivottaa menestystä alkavalle Uudellevuodelle. Vanhavuosi on takanamme kaikkine vaaroineen ja vaikeuksineen ja nyt kun jälestäpäin sitä katselemme niin tuntuu siltä kuin olisin vaaksanverran edistytty rauhaa kohti. Ensikertaa pitkistä ajoista millään rintamalla ei ammuta. Tuliaseet on vihdoinkin pantu sivuun ja ainakin yritetään päästä eteenpäin neuvottelujen avulla. Lupaavilta ne eivät vielä näytä mutta takana ovat sellaiset pakottavat voimat kuin atomiaseet ja vetypommit, joiden käyttö ja kaikkienkin käsityksen mukaan johtaisi koko ihmiskunnan tuhoon, niin neuvottelupöytä sittenkin alkaa tuntua turvallisimmalta. […]
Fitchburg, Mass. – 30.3.1955
Rakas Veli.
Sydämellinen kiitos luottamuksellisesta ja lämpimästä kirjeestäsi. Kirjeesi aina tuo sellaisen virkeän tuulahduksen tähän minun jo hiljaiseksi käyneeseen vanhuksen elämään.
Kukaan kuitenkaan ei voi olla näkemättä ja tuntematta sitä että maailma ja koko ihmiskunta elää eräässä historian ratkaisevimmassa murroskaudessa, jolloin kukaan ei voi varmuudella sanoa mitä jo huominen päivä tullessaan tuo. Me vain näemme ja kuulemme sen hirmuisen hermoja jännittävän vauhdin, jota kuljetaan ja jossa jokainen äkkikäänne saattaa aiheuttaa kohtalokkaan, ehkäpä lopullisen tuhonkin.
Me seisomme ikään kuin aukeamassa olevan oven edessä, josta meidän on astuttava sisään uuteen aikakauteen. Me näemme tuosta edessämme olevasta ovenraosta sen takan ennen tuntemattomia silmiä ja hermoja huikaisen ja jännittävän ja valon ja voiman, josta emme vielä tiedä kykenemmekö sitä hallitsemaan ja siitä syystä me elämme alituissa jännityksessä ja pelossa uskaltamatta edes revästä ovea selkosen selälleen astuaksemme rohkeasti sisään ihmiskuntaa varten valmistettuun uuteen aikakauteen. […]
Vilpittömällä ystävyydellä.
Fitchburg, Mass. – 31.8.1955
Hyvä Veli.
Kiitän ystävällisestä kirjeestäsi sieltä kesäasunnoltasi, Lappeenrannasta. On hauska, että olet saanut viettää rattoisan kesän.
Meillä täällä on ollut vallan hirmuinen helle, joka on rikkonut kaikki kuumuus- ja kuivuusennätyksetkin. Noin kaksikuukautta lämpömittari osotti 35 – 40 Celsiuksen mittarin mukaan, jopa ylikin 40 astetta ja öisinkään ei laskenut alle 30 asteen. Kun ilma täällä itärannikolla, siitäkin huolimatta vaikka ei satanut, on hyvin kostea niin tuntee olevansa saunassa ympäri vuorokauden. Sellaisessa hiostavassa helteessä ihmiseltä loppuu kaikki toimintahalu ja varsinkin kirjoittaminen maistuu puulle. Tällaisessa helteessä saa käsityksen ja havainto-opetusta siitä minkätakia troompillisten maiden ihmiset ovat velttoja ja laiskoja. Kyllä mekin tulisimme samanlaisiksi kun joutuisimme jatkuvasti elämään tällaisessa ilmastossa; jos eläisimme ollenkaan.
Nyt se kuumuuden selkäranka sitten katkesi mutta sekään ei voinut tapahtua ihmisittäin vaan sellaisella rominalla, tuulella ja sateella, että sen aikaisemmat tuhot lasketaan parissa – taikka kolmessa miljaardissa dollarissa. Ensinnä kehittyi hirmumyrskyä, jotka kulkivat toinen toisensa jälkeen, melkein samoja latuja ja niiden mukana sellaiset rankkasateet, jotka hukuttivat sen mitä myrsky ei ollut vielä hävittänyt. Näitä hirmumyrskyjä nimitetään nyt naisten nimillä ja se, joka nyt on lähestymässä on jo viides ja nimeltää Edit. […]
Vilpittömällä Ystävyydellä.
Fitchburg, Mass. – 28.10.1955
Hyvä veli.
Jo yli kuukausi on kulunut siitä kun sain vastaanottaa ystävällisen ja antoisan kirjeen. Vaikka kirjeesi onkin ollut tuossa pöydälläni ja lukenut se uudestaan ja uudestaan, niin vastaus on viipynyt. Nuo vanhuuden merkit ilmenevät myöskin yhä vaukuttavimpina ja niihin kuuluu tarmon puute ja saamattomuus. Aikomuksia syntyy paljon ja hyviäkin mutta ne kaikki jäävät täyttämättä. Ja lopuksi alkaa päästä vallalle sellainen käsitys, että enhän minä ennän ole välttämätön, tuskin tarpeellinenkaan olento vaan melkein kuin vahingossa jäänyt jatkamaan jo hyödyttömäksi käynyttä elämää. Niin sellaista se on tämä vanhuus johon liittyy vielä huonontunut ruumiin terveyskin; vaivoja kaikenlaisia alkaa ilmaantua, jotka kuluttavat sitä vähäistä henkistä energiaa mitä vielä saattaisi olla jäljellä.
Niitä on vielä jäljellä olevia voimia olen yrittänyt käyttää saadakseni aikaan Suomen suurimman patriootin ja kansan rakastaman Jean Sibeliuksen 90:en syntymäpäivän juhlaa. Ystävämme Jallu Honkonen, yhteisponnistuksin sai kootuksi huomattava suuren juhlakuoron, joka yrittää harjoitella juhlan ohjelmaa. Mutta kaikki tarmo siinäkin täytyy panna liikkeelle ennekuin se saatiin järjestetyksi, jopa niin tarkoin, että minunkin, asian ja esimerkin vuoksi, oli liityttävä kuoroon laulamaan toista tenoria. Mutta kaikki keinot on käytettävä saadakseen jotain aikaan. Muutenkin juhlan ohjelman olemme saaneet juhlan arvoa vastaavaksi. […]
Fitchburg, Mass. – 29.2.1956
Hyvä Veli.
Vaikka siitä onkin jo kuukausia kulunut kun sain sinulta kirjeen, joka tähän päivään asti on jäänyt vastaamatta, niin vakuutan, että päivääkään ei ole kulunut etten olisi sinua muistanut. Olen seurannut touhujasi, joista tuontuostakin saa lukea siltä Suomesta tulleista sanomalehtien palstoilla. Toiseltapuolen tiedän, että ystävämme Jallu Honkonen on pitänyt sinua myöskin täällä tapahtuneiden asioiden tasolla, kun omasta puolestani olen pakostakin jo viettämään sellaista hiljaiseloa, josta ei ole paljon kirjoittamista niin olen aina jäänyt odottamaan jotain erikoisempaa, josta voisi kirjoittaa. Mutta kun aika näin on kulunut toimettomuudessa, ilman, että mitään merkittävää olisi tapahtunut, niin on puututtava näihin varsin jokapäiväisiin asioihin.
Suurimman vaihtelun jokapäiväisyyteen olemme saaneet teidän vaalikamppailustanne siellä Suomessa. Siinähän ilmeni jotain uuttakin, se intensiivisyys, jolla presidenttiehdokkaat ottivat osaa vaalikamppailuun. Suomalaiset sanomalehdet kutsuivat sitä amerikkalaisuudeksi ja olihan siinä amerikkalaista se, että niin korkeaan asemaan asettuneet ehdokkaat henkilökohtaisesti ottivat taisteluun osaa, mutta siinä tavassa ja sisällössä, jolla he tätä taistelua kävivät ei enää ollut amerikkalaista gentlemannisuutta vaan pyrki se painumaan ”moppiasteelle”. Mutta niinhän se tahtoo olla, kun jotain lainataan toisista maista niin tavallisesti lainataan se, mikä on huonointa ja hylättävää ja huomioon jää ottamatta se, mikä siinä olisi jalointa ja seurattavaa. […]
Vilpittöällä ystävyydellä ja veljeydellä.
Fitchburg, Mass. – 12.5.1956
Rakas Veli.
Kiitän kirjeestäsi, joka tuli säännöllisen nopeasti vaikka minun sinne lähettämäni kirje jäi odottamaan siksi kunnes te siellä suvaitsette alkaa taas liikenteen ja avata yhteyden muun maailman kanssa. Me täällä olimme jo hiukan peloissamme siitä, miten se suurlakkohomma on aina vaarallista ja varsinkin sellaisessa maassa, jossa kommunisteilla on kaikki mahdollisuudet sekottaa peli ja muuttaa suurlakko, jopa pienemmätkin, vallankumoukseksi. Olemme iloiset, että se päättyi niinkin hyvin ja amerikkalaiset lehdet oikeastaan ihmettelivät Suomen kansan rauhallista luonnetta, joka kykeni käymään suurlakon ja niin pitkän, ilman että tuli ”rumihia” ja ilman suuria väkivaltaisia omaisuusvahingoita. Tällä en suinkaan tahdo sanoa sitä, että pienet väkivaltaisuudet olisivat luvallisia ja suuret vain rangaistavia mutta kaikki sentään on tässä maailmassa suhteellista. Ja sikäli kun olemme voineet Suomesta tulleiden lehtien kirjoituksista vetää johtopäätöksiä, käyty suurlakko sittenkin ikään kuin havahdutti näkemään edessä olleen ja vastakin olevan vaaran ja sellaisena ikään kuin pakottaa suuria eturyhmiä etsimään rauhallisempia ja taloudellisesti huokeampia ratkaisukeinoja. Varsinkin täällä Amerikassa nähdään se heikkous, että Suomen työriitojen sovittelu on vielä kankea, johon tulisi saada korjausta niin, että hallituksella olisi enemmän valtaa ja vaikutusta pakottaa riitapuolet kokoontumaan pyöreän pöydän ympärille ja ainakin samaan aikaan sellaisen jäähdyttelytauon ennekuin työnseisausta voidaan lopullisesti alkaa. Mutta mitäpäs muiden maiden neuvot auttavat siellä jokainen maa ja kansa pitää itsenäisyydestä ja haluaa itse määrät ja päättää, miten se keskinäisiä riitojaan sovittelee. […]
Fitchburg, Mass. – 30.11.1956
Rakas Veli.
Kiitän kirjeestäsi, joka tuli säännöllisen nopeasti vaikka minun sinne lähettämäni kirje jäi odottamaan siksi kunnes te siellä suvaitsette alkaa taas liikenteen ja avata yhteyden muun maailman kanssa. Me täällä olimme jo hiukan peloissamme siitä, miten se suurlakkohomma on aina vaarallista ja varsinkin sellaisessa maassa, jossa kommunisteilla on kaikki mahdollisuudet sekottaa peli ja muuttaa suurlakko, jopa pienemmätkin, vallankumoukseksi. Olemme iloiset, että se päättyi niinkin hyvin ja amerikkalaiset lehdet oikeastaan ihmettelivät Suomen kansan rauhallista luonnetta, joka kykeni käymään suurlakon ja niin pitkän, ilman että tuli ”rumihia” ja ilman suuria väkivaltaisia omaisuusvahingoita. Tällä en suinkaan tahdo sanoa sitä, että pienet väkivaltaisuudet olisivat luvallisia ja suuret vain rangaistavia mutta kaikki sentään on tässä maailmassa suhteellista. Ja sikäli kun olemme voineet Suomesta tulleiden lehtien kirjoituksista vetää johtopäätöksiä, käyty suurlakko sittenkin ikään kuin havahdutti näkemään edessä olleen ja vastakin olevan vaaran ja sellaisena ikään kuin pakottaa suuria eturyhmiä etsimään rauhallisempia ja taloudellisesti huokeampia ratkaisukeinoja. Varsinkin täällä Amerikassa nähdään se heikkous, että Suomen työriitojen sovittelu on vielä kankea, johon tulisi saada korjausta niin, että hallituksella olisi enemmän valtaa ja vaikutusta pakottaa riitapoilet kokoontumaan pyöreän pöydän ympärille ja ainakin samaan aikaan sellaisen jäähdyttelytauon ennekuin työnseisausta voidaan lopullisesti alkaa. Mutta mitäpäs muiden maiden neuvot auttavat siellä jokainen maa ja kansa pitää itsenäisyydestä ja haluaa itse määrät ja päättää, miten se keskinäisiä riitojaan sovittelee. […]
Veljesi.
Fitchburg, Mass. – 17.12.1956
Rakas veli.
Tervetulleen kirjeesi sain odottamattoman nopeasti. Kiitän huomaavaisuudestasi sillä kirjeesi ovat aina minulle miellyttävä yllätys. Haluan vastata myöskin yhtä jouheaan sekä täyttä pienen pyyntösi, jonka tunne ikään kuin velvollisuudekseni täyttää. Valitan että aihe, josta olisi kirjoitettava on niin monitahoinen, että se vaatisi paljon pitemmän ja paljon syvällisemmän selostuksen mutta toivon, että teillä löytyy siellä tekijöitä, jotka kykenevät valaisemaan sitä asiaa paljon paremmin kuin minä. Suomen kansan itsenäisyystaisteluhan alkoi jo ennen näitä aikoja ja olosuhteiden pakottamana ilmeni niin monella eritavalla ja sai erimuotoja mutta kaikissa näissä oli yhdistävää ja yhteistä rakkaus synnyinmaahan ja vilpitön halu ja tahto tehdä jotain ja uhrata isäinmaamme ja kansamme vapauden hyväksi.
Niin, rakas veli, ajat ovat vierineet ja muistojen komeroihin on kerääntynyt niin paljon siellä säilytettävää sekä paljon myöskin unohdettavaksi, mutta sama taistelu yhä jatkuu. Maailman sorretut ja orjuutetut kansat yhä taistelevat ja uhraavat […] kukin isänmaansa ja kansansa itsenäisyyden ja vapauden hyväksi. tämä taistelu on taas kohoamassa ja saamassa entistäkin valtavampia ja ehkä vieläkin suurempia uhreja vaativia muotoja. Tarkoitan niitä maita ja kansoja, jotka viimeisen vuosisataneljänneksen aikana on väkivalloin alistettu kommunismin orjuuteen. Unkarin tapaukset ovat jo suuria ja ihmismieliin syvästi vaikuttavia mutta sittenkin nämä saattavat olla alkusoittoa vieläkin suuremmille ja vieläkin verisemmille tapauksille. Kuinka paljon pitääkään vielä ihmisverta uhrata ja ihmiskunnan kärsimysten kuormaa lisätä ennen kuin ihmiskunnan ja kansojen lopullinen päivä koittaa. Sen täytyy kuitenkin kerran tapahtua ja ainoa toivomme on, että sen toteutuminen ei olisi enään kaukana.
Minä olen ollut useita viikkoja sairaana, suurimmalta osalta vuoteenomana. Minä sain erittäin tuskallisen hermosäryn oikeaan jalkaan, joka ei anna yön eikä päivän lepoa ja siitäkin syystä saatan olla enemmän pessimisti kuin terveenä ollessa. Mutta en malta olla panematta paperille ajatuksiani, toivossa että ymmärrät minua ja toivossa, että jaksat tyynenä ja rauhallisin mielin ottaa vastaan Joulua.
Terveisiä perheellesi ja myöskin Arne Sihvolle ja erikoisesti vaimoni pyyttä lähettämään Rouva Sihvolle lämpimät jouluonnittelut.
Ystävyydellä.
s.l. – 3.1.1957
Rakas veli.
Kuten huomaat, kirjeen olen kirjoittanut jo joulukuun 17 päivä mutta siinä lupaamani kirjoitus ei valmistunutkaan niin kuin luulin. Olen ollut sairaana jo kaksi kuukautta ja toipuminen käy hitaasti. Kun halusin sanoa enemmän kuin parin lauseen onnittelussa voi sanoa, en saanutkaan kirjoitustani valmiiksi ennen. Tyydyttävä se ei vieläkään aja pahoin pelkään voitteko käyttää sitä ollenkaan, mutta lähetän sen kuitenkin sinulle arkistotavaroihin liitettäväksi ja osotuksena siitä, että kaikesta sydämestäni olen mukananne. Vielä kerran, veljellisin terveisin ja toivottaen onnea alkavalle vuodelle.
Veljesi vaivoissa, kuten Paavali aikoinaan sanoi.
Kirjeen ohessa oleva kirjoitus oli nimeltään ”Taistelujen tiellä”.
Fitchburg, Mass. – 14.1.1957
Rakas veli.
Kiitän nopeasta vastauksestasi ja puolestani vastaan yhtä nopeasti. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kirjoitustani lyhennetään. Minä itsekin epäilin sen pituutta mutta omasta puolestani jätin siihen lyhennysmahdollisuuksia. Kuitenkin pyydän, että lyhentäessä ei kokonaan poistettaisi kirjoitukseeni sisältyvää sitä ajatusta, että minä ja toisetkin niin kutsutun ”Kansanvaltuuskunnan” jäsenet koko sydämen lämmöllä taistelimme Suomen itsenäisyyden ja kansallisen vapauden puolesta. Onnettomuus oli siinä, että ajan henki sokaisi niin ettei löydetty yhtymäkohtaa ja saatu aikaan sovinnollisia neuvottelua. Nekin, jotka sitten myöhemmin, ”loivat nahkansa”, kuten jotkut heistä sanovat ja antautuivat Suomen itsenäisyyden vihollisten käytettäväksi, olivat aluksi taistelussa Suomen itsenäisyyden puolesta. Ja ne kymmenettuhannet Suomen saloilta ja tehtaista sekä työpajoista tulleet, jotka liittyivät niinkutsuttuun ”Punaiseen armeijaan”, eivät suinkaan liittyneet siihen tarkoituksella saattaa Suomi vieraan vallan alaiseksi taikka edes holhottavaksi vaan innosti heitä ajatus Suomen itsenäisyyden saavuttamisesta. […]
Fitchburg, Mass. – 21.3.1957
Rakas Veli.
Kiitän kirjeestäsi taikka oikeammin kahdestakin kirjeestä sekä erikoisesti lähettämästäsi ”Kalterijääkärien” juhlajulkaisusta ”Orjuus pois”. Kirja tuli pikemmin kuin luulinkaan sillä olit lähettänyt sen lentopostissa, joten se saapui vain pari päivää kirjeen jälkeen.
Olen lukenut kirjan en ainoastaan selaillut vaan lukenut suurella kiinnostuksella ja nautinnolla. Julkaisu on, ei ainoastaan juhla-albumi vaan myöskin arvokas historiallinen asiakirja. Olen saanut siitä paljon valistusta. Minulle aikaisemin hämärinä olleisiin asioihin ja olen siitä syvästi kiitollinen.
Tunnustan suoraan, että olin hyvin epäluuloinen siitä minkälaiseksi juhlajulkaisun sisältö oli tarkoitettu ja vain suurella huolella ja vastuuntunteella otin vastaan pyyntösi lähettää kirjoitukseni juhlajulkaisuunne. Katsos ne asiat ovat vieläkin arkaluontoisia ja muistojenkin lähteet niin erilaisia, että pelkäsin jääväni eräänlaiseksi erakoksi kirjoittajain joukossa. […]
Vilpittömällä ystävyydellä ja veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 8.5.1957
Hyvä veli.
Olen sinulle vastauksen velkaa ollut jo jonkun viikon mutta olen vastausta viivytellyt kunnes olen päässyt selville aikomastamme suomimatkasta. Nyt se asia on kehittynyt niin pitkälle, että lähtö tapahtuu New Yorkista SAS koneella tämänkuun 18. päivänä ja saavun sinne Helsinkiin seuraavana päivänä, aikataulun mukaan K:lo 3:30 eli Helsingin ajan mukaan 15:30. Minulla ei ole tällä kertaa mitään suurta suunnitelmaa kuin saapua kutsuttuna eduskunnan 50: vuotisjuhlaan. Tarkoitukseni on viipyä siellä pari kuukautta.
Jo etukäteen iloitsen jälleennäkemisestä sillä paljon mielenkiintoistakin on tapahtunut, josta on hauska keskustella. Toivon tapaavani sinut vielä Helsingissä ja, jos mahdollista, niin jo Seutulan lentokentällä tämänkuun 19 päivänä.
Terveisiä paljon ja näkemiin. Veljellisellä rakkaudella.
Helsinki, Hotelli Vaakuna – 3.8.1957
Rakas Veli.
Kiitän kirjeestäsi, jonka sain jo taannoin, Minä ja vaimoni olemme kiertäneet tätä Suomea kuin Jerusalemin suutari ja nyt taasen olemme muutaman päivän täällä Helsingissä mutta tänä iltana taasen lähden Vaasaan.
Tällä kiertomatkalla olen nähnyt ja kuullut paljon etupäässä hyvin valitettavia asioita kansamme rikkinäisyydestä. Jonkinlaista toivoa herättävääkin olen kokenut ja kuullut mutta kaikki tuo on ilmennyt kansan syvien rivien keskuudessa ja ikään kuin pinnan alla kytevänä hiilloksena sitä vastoin kun johtoportaassa riidanhalu ja poikamainen toistensa syytteleminen on voimakas. Enemmän toivo herättävä oli mielestäni Sosialidemokraattisen puolueen taholta julkisuuteen saatettu ja tämänaamun lehdissä julkaistu lausunto, jossa avonaisesti ja kuten uskon vilpittömästi esitetään kaikkien vastuunalaisuutta tuntevien puolueiden yhtenäistä ja keskinäistä neuvottelua. Näillä matkoilla pitämissäni puheissa olen osaltani myöskin tätä ajatusta korostanut. Nyt kun ensiviikolla vapaan takaisin sinne Amerikkaan, voin palata paljon toivorikkaampana kuin ole ollut pitkiin aikoihin.
Kirjeestäsi näin että sinulla on ollut suruja perheessäsi sattuneiden sairauksien takia. Toivon ja uskonkin, että huolesi vaihtuvat iloksi ja saat viettää kesän lopun uusin toivein ja uusin voimin.
Raskaista matkoistani huolimatta olen voinut hyvin. Samoin vaimoni. Kun pääsen kotiin ja saan koota vaikutelmani enemmän yhteen, kirjoitan sinulle taas lähemmin ja pitemmällä. Siihen mennessä.
Terveisiä perheellesi ja menestystä työllesi. Vilpittömällä ystävyydellä sinun:
Fitchburg, Mass. – PVM 1958
Hyvä Veli.
Kiitän ystävällisestä ja luottamuksellisesta kirjeestäsi ja kiirehdän vastaamaan heti.
Olemme eläneet kansaasi ne hetket ja hengessä olleet mukanasi, niissä tilaisuuksissa, joissa kansa ja ystäväsi ovat esittäneet tunnustuksensa suorittamastasi suuriarvoisesta työstä suomalasien kulttuurin kohottamiseksi. On sentään suuri nautinto ja lohdutus saada tämä tunnustus, vaikka myöhäänkin ja monien kriitillisten arvostelujen jälkeen. Vakuutan, että olemme täällä iloinneet kaikesta tästä ja vieläkin yhdymme sinulle osoitettuihin onnitteluihin. Sittenkin lopultakin rohkeus, vilpittömyys ja ennen kaikkea rakkaus asiaansa tulee huomioiduksi ja palkituksi. […]
Fitchburg, Mass. – 26.10.1959 – Jätä
Rakas veli.
Kustantaja Kustannusosakeyhtiö Tammi toimittaa sinulle omistuskirjoituksellani varustetun kappaleen siellä ilmestyneestä ”Maanpakolaisen muistelmien” kolmannesta painoksesta. Tämä painos on tavallaan kokonaan uusi ja täytennetty siltä osin, mikä on ajassa kulunut sen jälkeen kuin viimeinen painos ilmestyi. Tässä painoksessa teen lopullisen tilin pakolaiselämäni monivaiheille muistelmille, jotka päättyvät siellä Suomessa ja varsinkin viime vuonna tekemääni matkaan. Toivon tämän lujittavan ystävyyttämme elämämme viimeisellä taipaleella.
Meillä oli ilo nähdä Suomalaisen Oopperan paletti täällä Amerikassa. Se sai varsin suosiollisen vastaanoton.
Osaltani olen jo saanut tuntea sen välttämättömyyden, että henkiset voimat heikkenevät syysillisten voimien mukana vaikka ei mitään erikoistatapahtuisikaan. Toivon sinulle kestävyyttä ja voimia säilyttää toivorikas ja objektiivinen maailmankatsomuksesi.
Veljellisellä rakkaudella:
Fitchburg, Mass. – 25.9.1960
Rakas veli.
Sisäisen velvollisuuden tunnon ohjaamana lähestyn sinua, Rakas veli. Yksinäisinä ja hiljaisina hetkinä, joita jo tällä iällä usein saa viettää, muistan sinua yksinäisyyttäsi, sen jälkeen kun elämänkumppanisi kadotit. Kaiken ikänsä toiminnoissa mukana olleena ja elämän haluisena, kuten sinäkin, yksinäiset ja hiljaiset hetket tuntuvat pitkiltä ja rasittavilta. On raskasta tuntea ja todeta miten vanhat ja uskollisetkin ystävät vähitellen vieraantuvat ja loittonevat. Niin kauan kuin rakastettu ja kaikkensa antanut elämän kumppani oli olemassa tuon kaiken saattoi kestää mutta nyt kun on todella jäänyt yksin ja kaipaisi ystävien seuraa ja tukeakin, huomaa miten heikoille perustuksille tuo ystävyys oli rakentunut. Kun itse ei enää voi mitään antaa, ystävien seurapiiri ei tarvitse meitä. Sellainen on se todellisuus, jonka me vanhat ja varsinkin kun elämänkumppaninsa kadottaa, saa todeta. Olen lukemattomia kertoja itsekin saanut tuon todeta. Pyydän, ota vastaan tämä heikko lohdutukseni, jonka vilpittömässä mielessä haluan sinulle antaa. Ja korkein lohtu meillä on siinä kun tunnemme Jumalan läheisyyden ja hänen antamansa lohdun sekä väkevän käden avun.
Me täällä Amerikassa elämme nyt ihmiskunnan historian ehkä kaikkein ratkaisevimpia hetkiä. Tuntuu siltä kuin helvetin kaikki voimat olisi kutsuttu koolle tänne tarkoituksella tuhota sekin heikko ihmisyyden pelastamiseksi rakennettu Yhdyskansojen Liitto, joka täällä on nyt koolla. Suokoon Jumala, että nuo helvetin voimat kyettäisiin lyömään takaisin. Ja, jollei näitä voimia nyt kyetä takaisin lyömään ihmiskunnan ja ihmisyyden nopea tuho on edessä.
Tämä kuitenkaan ei enää koske meitä, jotka olemme osamme antaneet ja työmme suorittaneet ja siitä syystä toivotankin sinulle mielen rauhaa elämäsi viimeisinä hiljaisina hetkinä.
Veljellisellä rakkaudella.
Eva Tokoi:
West Townsend, Mass. – 15.3.1950
Dear Friends.
I had certainly that [?] Your folks in our home for I that you would stopping here in Fitchburg on your way to home. But Mr. Tokoi tells me that it is not the case.
I hope you have had a pleasant and profitable trip and just maybe you will come again. I was sorry to hear you had to be ill that certainly was unfortunate and trip especially. Please give my best regards to your mother.
I had been well would perhaps have come with Mr. Tokoi this trip but am nupily just recovering from an operation so Bye this time and best wishes to both oy you.
Sincerely
West Townsend, Mass. – 1.7.1953
Dear Mr. Sola
A gentleman from Fitchburg is on his way to Finland will arrive there the 14th of July and will be stopping at Hotel Kamp. He is much interested in Sibelius and would very much like to meet you him. So I told him I would write you and if you thought it would be right thing to do would contact him at Hotel Kamp.
He is in charge of arrangements here in Fitchburg for the Male Chorus that is coming in the fall. His name is Harold Bergstresser.
I know his is an allright person but as I told him so many people wishes to see Sibelius, that it would be a question if he would have the chance. So it is left entirely to you discretion.
Mr Tokoi is enjoying himself in Oregon which is much cooler than New England at this time year. Please give my best regards to your folks.
Yours Sincerely