Pohjanpalo, Jorma
Vuonna 1977 lahjoitettu kokoelma:
Jorma Pohjanpalo, 9.5.1977: Käyttö vain ylikirjastonhoitajan luvalla.
KANSIO VI:
0skari Tokoin kirjeet Yhdysvalloista tri Jorma Pohjanpalolle (2.8.1951 – 27.6.1962)
Kokoelmaan liittyy myös kirjastonhoitaja Ellen Oravan kiitoskirje tri Pohjanpalolle Kannuksen kunnan kuntakirjaston saatua Oskari Tokoin kirjalahjoituksen, Uudessa Kuvalehdessä 9.8.1957 ollut Jorma Pohjanpalon tekemä haastattelu Oskari Tokoista sekä julkaisematon haastattelu 7.8.1957 ja 2 valokuvaa.
Prof. Jorma Pohjanpalo lahjoitti kokoelman Eduskunnan arkistolle 9.5.1977. Saadaan käyttää vain ylikirjastonhoitajan luvalla.
*****
Saapuneet kirjeet:
West Townsend, Mass. – 2.8.1951
West Townsend, Mass. – 2.8.1951
Hyvä ystävä
Vilpitön kiitos kirjeestäsi. Tunnustan, että olen montakertaa tuntenut tunnonvaivoja kun ei ole tullut kirjoitetuksi sinulle ja kiittää lähettämästäsi varsin ansiokkaasta väitöskirjastasi, jonka sain aikanaan. Sain myöskin lähettämäsi ja toimittamasi merenkulkua käsittelevät kuukausijulkaisusi. Kaikista näistä nyt yhteisesti pyydän esittää kiitokseni. Me ihmisethän nyt kerta kaikkiaan olemme sellaisia, että meillä on paljon hyviä aikomuksia, jotka jäävät täyttämättä ja paljon ystäviä, joita muistelemme, mutta yhteys siitä huolimatta pyrkii katkeamaan kunnes joku uusi langanpää tulee esille, joka jälleen yhteen liittää. Olen muuten valppaasti seurannut toimiasi siellä synnyinmaassa sillä tuntuu siltä kuin Pohjanpalon nimeen, ei olisi jäänyt etisiltä ajoilta paljon yhdistävää, jota mielellään muistelee.
Ne vaalithan sillä Suomessa menivät, kuten menivät. Mutta tottapuhuen, pelkäsimme pahempaakin. Tilannehan on niin painostava ja panslavismin varjo synkkänä, pyrkii leviämään ympäri maailmaa, joten ei ole ihme että sen vaikutus siellä tunnetaan vieläkin lähemmin. kommunisteillahan oli kaikki etuoikeudet ja ”valtakunnan” rahavarat käytettävänä. Oli onni, että kommunistipuolue sittenkin jäi kolmanneksi ja vaaditaan jatkuvaa rohkeutta ja myöskin lujaa tuhota liittää kommunismia vastustavat voimat niin yhteen, että se myöskin pysyy kolmannella tilalla.
Me elämme täällä sellaista rauhallista maalaiselämää, mutta mielet usein palaavat sinne Suomeen. Mutta mitäpä tässä enään reistailee vahoilla päivillä kuin nuoruus ja miehuus on jo taakse Jäänyt. ”Amerikan Äänen” välityksellä olen pitänyt muutamiakuymmeniä puheita sinne Suomeen, lieneekö niitäkään kukaan kuullut. Ja toiseksi, että ei voi sanoa puoliakaan, mitä oikeastaan tahtoisi sanoa.
Sydämelliset terveiset perheellesi. Toivottavasti olet viettäny hauskan loman Lapissa.
Vilpittömällä ystävyydellä.
Fitchburg, Mass. – 11.1.1955
Hyvä ystävä.
Olen montakertaa tuntenut tunnonvaivoja, kun en ole vastannut aikaisempaan kirjeeseesi ja muihinkin lähettämiisi kirjallisiin tiedonantoihin kun olen samalla seurannut lehdistä ja muistakin lähteistä saamiasi tietoja, joiden mukaan olet ollut matkoilla jotenkin siitälähtien kuin siellä kävin, kirjoittaminen on aina jäänyt tuonnemmaksi. Eilen sain lisäksi lähettämäsi pienen postipaketin, joka sisälsi ”Suomen lehtien” numeron sekä muutakin kirjallista, m.m pitämäsi esitelmän Muoviteollisuudesta ja nyt, tänään vielä kirjeesi, niin en viivyttänyt enää päivääkään vastaukseen ja samalla osottaakseni myöskin kiitollisuutta osakseni tulleesta suurenmoisesta ystävyydestä ja luottamuksesta.
Lisäksi kirjeesi sisälsi niin paljon lämmittävää ja samalla rohkaisevaakin, varsinkin mitä tulee Keski-Pohjanmaan heräämiseen ja kuntoutumiseen. Olisinpa mielelläni ollut mukana siinä keskipohjalaisten illanvietossa, johon kutsukortin olit liittänyt mukaan. Olisipa se hauskaa verestää vanhoja muistoja ja hauska se oli näinkin sillä entisten aikojen ja varsinkin nuoruuden muistoihin sisältyy niin paljon lämmittävää ja meitä ihmisiä yhdistävääkin. Kun kuulin, että siellä oli ollut mukana puolisentusinaa Pohjanpalojakin niin muistui mieleeni tuo vanha sanonta niiltä ajoilta jolloin Pohjanpalot todella tekivät raivaustyötä siellä Keski-Pohjanmaalla ja joka kuului, että ”siellä missä Pohjanpalot ovat mukana aina tapahtuu jotakin”. Siellä käydessäni tutustuin vain noin pikimiltään keskipohjalaiseen William Kalliokoskeen. Se tutustuminen oli minulle miellyttävä ja rohkaiseva. En persoonallisesti professori Vilkunaan, joka siellä on saanut osakseen suurta huomiota. Mutta olen kaiken aikaa ollut kosketuksissa Keskipohjanmaan Maakuntaliiton kanssa ja varsinkin sen toimeliaan ja kyvykkään sihteerin Eino Isohannin kanssa. Olen myöskin osaltani vaatimattomalta osaltani täältä vieraaltamaaltakin yrittänyt kantaa pienen korteni yhteiseen kekoon. On muuten liikuttavaa näin vanhoilla päivillä nähdä ja kuulla, että monet niistä ihanteina tuntuvista muutoksista, jotka silloin vain kangastuksena näkyivät taivaanrannalla, ovat siellä toteutuneet..
Olen myöskin vointini mukaan seurannut Suomen ja kansakuntamme tapauksia ja menoa. Täytyy vain myöntää, että näiden vuosikymmenien kuluessa on niin paljon eräytynyt tapausten kulusta, että ei aina jaksa ymmärtää kaikkia käänteitä, mitä siellä on tehty. Toivon vain, että ne on tehty taikka ainakin todella tarkoitettu kansakuntamme yhteiseksi hyväksi ja synnyinmaamme itsenäisyyden ja vapauden turvaamiseksi.
Valitan, että minulla ei ole mitään sellaista kuvaa, jota mahdollisesti tarkoitat mutta liitän mukaan yhden pikavalokuvan, joka otettiin minun matkalla olessani lännessä, viime kesänä. Se on otettu Astoriassa, Oregonin valtiossa, Greyhond linja-autoaseman edessä. Kuten huomaat olen vielä melkoisessa kunnossa, ainakin noin fyysillisesti, mutta ikävuosien paino alkaa tuntua.
Toivottaen sinulle ja perheellesi onnellista uuttavuotta sekä terveisiä keskipohjalaisille siellä Helsingissä sekä toivossa saada vastakin kuulla toimistanne.
Vilpittömällä ystävyydellä:
Fitchburgh, Mass. – 28.12.1956
Fitchburgh, Mass. – 28.12.1956
Hyvä ystävä.
Olinpa todella hiukan yllättynyt saadessani kirjeesi. Olen toki seurannut matkojasi, sikäli, kun se sanomalehtien palstoilla on ollut nähtävissä, että matkustelet hyvin paljon, mutta minulla ei ollut tietoa siitä, että olisit tullut käymään täällä Yhdysvalloissa kunnes sain kirjeesi. Olisipa tosiaan ollut hauska nähdä ja pakista asioista.
Minun elämäni on ollut vähän samanlaista kuin Aleksis Kivi kuvaa näytelmässään ”Kihlauksessa” kraatari Apelin elämästä, että se on kuin uuninraossa torkkuva torakan ilta-auringon riutuessa. Täällä Amerikassa kansallisuuksien meressä tuntee yhtä yksinäiseksi ja eristetyksi kuin aarniometsien yksinäisyydessä. Se kait johtuu jo vanhuudesta, mutta on siihen muutkin luonnolliset syyt. Virkistystä tuovat aina silloin tällöin Suomesta täällä pistäytyvät matkailijat ja opiskelijat. Mutta nekin ovat niin vaiteliaita ja umpimielisiä, että usein tulee siihen käsitykseen kuin kieli, jolla ihmisen pitäisi ilmaista ajatuksensa ja tarpeensa, olisi siellä Suomessa kehitetty käytettäväksi sitävarten, että sillä voi salata ajatuksensa ja tarkoituksensa. Sanomalehdistäkin täytyy yrittää etsiä totuutta enemmän rivien välistä kuin riveiltä. Siitäkin syystä olisi ollut erittäin kiintoisaa saada keskustella miehen kanssa, jolla on avonainen maailmankatsomus ja myöskin rohkeutta esittää ajatuksensa ymmärrettävällä tavalla. On tietenkin turhaa toivoa, että sinä paluumatkallasi saisit varattua niinpaljon aikaa, että pistäytyisit täällä Fitchburgissa.
Tapausten kulku maailmassa näyttää nopeasti kehittyvän ratkaisevia muutoksia kohden. Yhdestä asiasta voinemme olla yksimieliset ja sen siitä, että kommunismin maailmanvalloitus suunnitelmat ovat lopullisesti luhistuneet ja kysymys on siitä, miten ne voivat järjestää perääntymisensä siten, että koko kommunistinen järjestelmä ja laitos ei kokonaan luhistuisi taikka hukkuisi, kuten on pahaa pelätä, ihmiskunnan verivirtoihin. Tässä käänteessä meitä suomalaisia tietenkin eniten kiinnostaa ja, kuten toivon, myöskin yhdistää, vilpitön halu pelastaa synnyinmaamme itsenäisyys ja vapaus joutumatta ”no mans landiksi”, jonka yli toisiaan vastaan hyökkäävät voimat kahlaavat. Eniten vaivaakin pelko siitä, että suomenkansa ei vieläkään, kaikkien entisten kokemusten jälkeen, ole oppinut käsittämään itsenäisyyden ja vapauden arvoa, jonka hyväksi kaikki keskinäiset eturiidat ja pyrkimykset on uhrattava ja koottava voimat sekä tieto ja taito vapautemme ja kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmämme suojaamiseen.
Ensi toukokuussa Suomi viettää yksikamarisen eduskuntansa 50-vuotista muistojuhlaa. Toivon voivani olla siinä juhlassa mukana, mutta Jumala yksin tietää tuleeko se tapahtumaan sillä korkea ikä ja jo heikontunut terveys saattavat tehdä sen mahdottomaksi.
Kirjeesi mukana seuranneesta leikkeestä näin matkasi tarkoituksen. Tovion menestystä työllesi. Olen saanut lähettämäsi aikaisemmat julkaisut ja lentolehtiset, mm. muoviteollisuuden kehityksestä siellä Suomessa. Siinä luulisin olevan suuren laajentumismahdollisuuden sillä Suomihan voi muoviteollisuudelle tarjota enemmän raaka-aineita kuin mm. metalliteollisuudelle. Ja muovi on varsinkin tulevaisuuden yksi suurimpia.
Jollet voi pistäytyä täällä, niin olisin iloinen, jos voisit jossakin käänteessä edes kirjoittaa ja ilmoittaa menestyksistäsi.
Toivotan menestystä työllesi ja onnea Uudellevuodelle sekä itsellesi ja koko perheellesi.
Vilpittömällä ystävyydellä.
Fitchburg, Mass. – 24.1.1957
Hyvä ystävä.
Kiitän ystävällisestä kirjeestäsi ja varsinkin siinä antamastasi lupauksesta tulla käymään täällä Fitchburgissa.[…]
Olisipa hauskaa, jos voisit edes nämät muutamat tunnit kuluttaa luonamme ja siitä syystä jään odottamaan vastaustasi ja tuloasi.
Minulle jokainen aika sopii sillä minä olen nykyään kotieläjä. […]
Kirjeen lopussa käsinkirjoitettu Paloheimon merkintä:
”Ajan niukkuuden vuoksi en päässyt Fitchburgiin”. J. P-lo
Fitchburgh, Mass. – 5.11.1957
Ystävä parhain.
Sydämellinen kiitos kirjeestäsi sekä myöskin aikaisemmin lähettämästä Uuden kuvalehden numeroista. Siitä huolimatta vaikka siellä Suomessa ollessani olinkin virkeä ja hyvässä kunnossa, sen jälkeen kun saavuin tänne Amerikkaan ja painuin entiseen yksitoikkoisuuteen eräänlainen jälkirakkaus voitti enkä hetkeen oikeastaan kyenyt paljon mihinkään? Yhtenä syynä siihen oli kun uudestaan seulomaan kaikkia niitä vaikutteita, joita Suomessa sain niin se ikään kuin sekoitti pelin. Nyt olen vähin erin alkanut saada langanpäitä uudelleen yhteen sidotuksi ja voin joltisellakin loogisuudella ajatella asioita.
Mutta yhdessä suhteessa en vieläkään kykene saamaan kunnollista yhteyttä ja loogista johtopäätöstä aikaan ja se on se: Minkä takia Suomen kansa, nyt kun siltä vaadittaisiin entistä enemmän yksimielisyyttä ja tarmoa taistella sen edessä olevia vaaroja vastaan, se on hajanaisin ja erimielisin ja pikkumaisimpien riitojen repelemä kuin koskaan enne? Väkistenkin olen pakotettu hyväksymään erään entisen ystäväni päätelmät, että se johtuu Suomen kansan luonteen perusominaisuuksista. Hän nimittäin väittää, että Suomen kansa on sitkein, kestävin ja suorastaan voimaton silloin kuin se saa taistella hädän ja puutteen keskellä; silloin kuin vaarat sitä uhkaavat ja jokapuolelta ja kun nälkä, taudit ja muut onnettomuudet sitä ahdistavat mutta niin pian kuin se saavuttaa hyvinvoinnin ja pääsee nauttimaan, vaikkapa vain alustavasti hyvinnin tarjoamista nautinnoista ja varsinkin vapaudesta, sitä se ei kestä vaan menettää hermonsa ja järkensä.
Siellä käydessäni sain nähdä ja kokea miten suuresti kansan elintaso, asunto-olot, vaatetus ja yleensä kaikki elämän mukavuudet olivat viimeisten kahdeksan vuoden aikana parantuneet, jonka, jos oltaisiin oikealla ladulla, pitäisi innostaa kansaa pyrkimään entistä suurempaan yhteisymmärrykseen, tuo kaikki on sen hajottanut pieniin eturyhmiin ja yksityisten intressien ajamiseen. Oliko se nyt laitaa tämä hallituksen muodostamisjuttukin, jossa yksityiset intressit asetetaan kokonaan yhteisen edun yläpuolelle ja sen mukaan määräillään kuka otetaan hallitukseen mukaan kuka heitetään ulkopuolelle. Aivan uutta ja outoa oli m.m. sekin kun maalaisliitto tahtoo määrät ketkä toisetkin puolueet saavat asettaa hallitusmiesehdokkaaksi, ja jolleivat toiset taivu niin yhteistä kokoomushallitusta ei synny.
Mielihyvin luin tohtori Sigrid Sireniuksen kirjoituksen, joka oli julkaistu mm. Keskipohjanmaassakin. Ollappa enemmän sellaisia kaukonäköisiä ja rohkeita miehiä aina heidän esityksillään on kantavuutta. Yrjö Soinin rohkea ja ajankohtainen radiopuhe varmaankin on vaikuttanut ja ainakin tulee vaikuttamaan yleisen mielipiteen kypsymiseen. Arkkipiispa tuskin rohkenee henkilökohtaisesti kajota asiaan, vaikka ihmisenä luulisi hänenkin olevan samaa mieltä, niin suuri on kirkon johtamisen vaikutus.
Kiitän myöskin lähettämistäsi kuvista ja palautan pyytämäsi ja nimikirjoituksellani varustetun kuvan mukana sinulle.
Mekin täällä valmistaudumme viettämään Suomen itsenäisyyden 40:vuotista muistojuhlaa sekä samassa yhteydessä myöskin Sibeliuksen muistojuhlaa. On ikävä mainita, että amerikansuomalaisten keskuudessa ja myöskin koko Amerikan yleisessä nykyinen hiljaisuus siellä Suomessa ja varsinkin kiusallista huomiota herättänyt hallituskriisi, on paljon heikontanut sitä myötätuntoa, jota täällä Suomea kohtaan on tunnettu ja pahoin pelkään, että Suomen 40:vuotisitsenäisyysjuhlakin jää paljon pienemmälle huomiolle kuin mitä muuten saattaisi odottaa.
Muuten täällä, juuri eilen, oli taasen vaalipäivä. Täällähän on vaaleja joka vuosi, tosin tänävuonna vaan vähemmän, etupäässä paikallisia ja kunnallisia vaaleja, mutta näissäkin sentään ilmenee kehitys yleisessä mielipiteessä. Ja tämä kehitys viittaa siihen, että nykyinen hallituspuolue on menettämässä muutenkin hyvin täpärällä olevaa valtaansa ja vaikutustaan. Nykyistä hallitusta syytetään liiallisesta leväperäisyydestä ja sinisilmäisyydestä silloin kuin olisi varustauduttava kaikkien vaarojen varalta. Tosin mistään maanvieremästä ei voi olla puhetta mutta jos tätä jatkuu, niin ensi syksynä, jolloin taas kongressin edustajahuoneen kaikki jäsenet ja senaatin jäsenten kolmasosa valitaan, se nähdään selvimmin.
Tässä noin yhtäkkiä johtui mieleen, että sen jälkeen kun Tanner nyt maalaisliiton puolelta kokonaan disqualikoituu niin eikö Teuvo Aura olisi nyt se mies, joka kykenisi muodostamaan sellaisen kokoomushallituksen, joka saavuttaisi kansan suurimman enemmistön kannatuksen ja siten myöskin pelastaisi maan?
No niin, terveisiä sitten paljon ja toivossa saavani vastakin kuulla ajatuksiasi ja ennen kaikkea toivon menestystä työllesi ja samalla menestystä koko Suomen kansalle.
Vilpittömällä ystävyydellä.
Fitchburgh, Mass. – 17.1.1958
Hyvä Veli.
Kiitän kirjeestäsi ja joulunonnitteluistasi. Salli minun myöskin onnitella sinua, ei ainoastaan noin yleisesti vaan vieläkin enemmän sen johdosta, että olet löytänyt todellisen elämänkumppanin. Se merkitsee ihmisen elämälle paljon.
Palautan tämän mukana lähettämäsi kuvan, allekirjoitettuna.
Tiedot sieltä synnynmaasta eivät ole lohduttavia mutta niihin on tyydyttävä ja otettava vastaan sellaisena. Jonkinlaista järkiintymisen merkkiä on kuitenkin huomattavissa. Ehkäpä Fieantin virkamieshallitus sittenkin on paras mahdollinen tänä ”ylimenokautena”, kuten sitä voitaneen kutsua. Vaalit jotka tapahtuvat vasta heinäkuussa eli lain määräämänä aikana, toivottavasti antavat jonkinlaisen ratkaisun. Suurimpana vaarana, jos Sosialidemokraattinen puolue hajaantuu niin että menee vaaleihin kahtena vaaliliittona, on se, että Maalaisliitto ja kommunistit tulevat saamaan eduskunnan enemmistön taikka ainakin kohoamaan maan suurimmiksi puolueiksi, jolloin kommunistit luonnollisesti tulevat saamaan paikkansa maan hallituksessa ja siten kohoamaan maata hallitsevaksi puolueeksi. Ja kun ne kerran tämän paikan tulevat saamaan niin he myöskin tulevat sen pitämään, ja Sosialidemokraattinen puolue jää kommunistien armoille. Toivottavasti kansa niin paljon valveutuu, että tämä vaara tulee torjutuksi.
Sain juuri sieltä ilmestyneen ”Suur-Lohtajan Historian I”. Se on paljon kiinnostavampaa lukemista kuin konsanaan nykyaikaiset sensaatiokirjat kommunisteista ja Neuvostoliitosta. Siellähän on jo ilmestynyt ”Suur-Kalajoen Historia I ja II” ja Lohtajastakin tulee vielä II osa. Tällaiset historiat ovat koruttomia kertomuksia kansamme vaiheista ja esi-isiemme taisteluista, joista mekin saamme rohkeutta ja voimaa kestää nykyisissäkin koettelemuksissa. Toivotan sinulle ja rakastettavalle puolisolle onnea uudellevuodelle ja menestystä työllenne.
Veljellisellä rakkaudella
Fitchburg, Mass. – 6.2.1960
Hyvä Veli.
Kiitän kirjeestäsi sekä aikaisemmin saaneesta Pohjanpalojen sukuluettelosta, joka tuntuu niin kotoiselta. Niin tosiaan, täällä vieraallamaalla yhäkin tuntee itsensä jotenkin erakoksi ja siitä syystä muistot vaeltavat siellä synnyinmaassa, Keski-Pohjanmaalla. Yhtä ja toista näiltä matkoilta on muistiin jäänyt ja oikeastaan saan kiittää muistiani siitä, että niinkin paljon on siitä riittänyt paperillekin pantavaa sillä minulla ei ole minkäänlaisia muistiinpanoja eikä paljon muitakaan asiakirjoja sillä kaikki ne vähät, mitä matkanvarrelta on kertnyt, myöskin matkan varrella on tuhoutunut. Niin äkkinäisiä ne lähdöt usein ovat olleet, että melkein kaikki on jäänyt. Siitähuolimatta Eduskunnan kirjastonhoitaja pyysi minua lähettämään asiakirjakokoelmani ja muut tokumentit, joilla olisi historiallista arvoa, eduskunnan arkistoon. Juuri nyt keräsinkin niitä ja kertyi lähes kymmeniä kiloja, jotka juuri lähetin Eduskunnan Kirjastonhoitajalle siellä säilytettäväksi. Tarkoitukseni on lähettää myskin koko jäljellä oleva kirjastoni Kannuksen kunnan kirjastoon sillä minun kuolemani jälkeen kukaan niitä täällä ei lue eikä kaipaa. Se kuitenkin on vähän suurempi asia sillä niistä vieläkin kertyy noin 500 nidettä, joka painaa ehkä puoli tonnia ja minulla ole varoja sellaiseen lähetykseen. Odotan kuitenkin kesää, jos tässä siitäkin pulmasta selvittäisiin.
Siellä syntymäkuntani kansakoulussa, jossa ensimmäisen ja ainoan kouluni olen käynyt, suunnitellaan suurta historiallista maalausta koulun seinään, jonka tekee keskipohjalainen, seillä Helsingissä asuva Veikko Vionoja, Kerkesin siihenkin mukaan ja jos täällä olevilta kannuslaisilta muutamia dollareita, jotka lähetin sinne. Niin että sellaisia se minun touhuni enää on.
Kirjoittamani ”maanpakolaisen muistelmat” saivat odottamattoman VASTAANOTON. Kaikki sanomalehdet siellä Suomessa, joita olen käsiini saanut, arvostelevat sitä hyvin. Sille ei kuitenkaan ole odotettavissa suurempaa menekkiä koska se suurimmalta osaltaan ei ole uusi vaan kolmas painos. Asiallisestihan siinä on paljonkin uutta ja mielestäni sellaisista, jolla pitäisi olla kiinnostusta, mutta se haihtuu tuon kirjan alkuperäisen nimen varjoon. Hyvä Kuitenkin, että jotakin on voinut jälkeensä jättää.
Muuten on erikoisella ilolla tunnustettava, että Suomiseura ja sen äännenkannattaja Suomen Silta näyttää nopeasti virkistyneen. Kun tätä jatkuu, niin seuraukset myöskin tulevat näkyviin. Sikäli kun muistan, sinähän olet Suomiseuran johtokunnan jäsen niin, että pankaa töpinäksi. Terveisiä muuten Teille kaikille siellä.
Vilpittömällä ystävyydellä.
Fitchburg, Mass. – 25.7.1960
Hyvä Veli.
Kiitän kirjeestäsi, oikeastaan kahdesta. Edellisen kirjeen sain jo keväällä. Kun siinä kirjeessäsi kääntymään Finnlines Ltd. täällä olevan johtajan Heikki Jutilan puoleen saadakseni järjestykseen Suomeen, Kannuksen kasakoululle lähettämieni kirjojen lähetyksen, olen odottanut tuon asian selvittämistä. Mr. Heikki Jutila oli Suomessa kesälomalla ja vasta hänen sieltä tultua sian kosketuksen häneen. Nyt asia on kehittynyt niin pitkälle, että kirjat lähetin täältä tänään ja saapunevat sinne Helsinkiin kohtuullisen ajan kuluttua sillä ne tulevat suoraan Finnlines laivalla, osotteella O.Y. Finnlines Ltd. P- Makasiinikatu 7, Helsinki Finland. Vastaanottajan, tosinsanoen Kannuksen Kansakoulun johtokunnan, on kirjat sieltä perittävä tai toimitettava niin, että ne lähetetään Helsingistä Kannukseen. Kun sinä olet tässä asiassa jo niinsuurella huolella ja menestyksellä toiminut niin pyydän sinua vielä vaivautumaan ja toimittamaan kirjat Helsingistä Kannukseen. Kun minä olen lukenut kirjeesi ja varsinkin tämän nyt juuri saapuneen, jossa kerrot hommistasi, niin minuun yhä vahvistuu tuo jo aikaisemminkin sinullekin kertomani vakaumus, että siellä, jossa vain on Pohjanpaloja, aina syntyy ja valmistuu jotakin. Tosiaankin, oletpa todellakin ollut ”remmissä” kuten tuo minun aikoinaan antamani lauselma sinussa ainakin toteutuu.
Murhemielillä olen minäkin ja me täällä saaneet seurata, että siellä Suomessa todellakin tapahtuu niin paljon sellaista, jota ei saisi tapahtua. Sieltä Suomesta viimeaikoina on käynyt täällä suurempia ja pienempiäkin retkikuntia, joilta olemme saaneet kuula eri puolilta asioita. Kaksiviikkoa takaperin meillä täällä Fitchburgissa ja erikoisesti omalla perheelläni oli suuri ilo saada vieraaksemme Suomen Kirkon päämies Arkkipiispa Ilmari Salomies. Meillä sattui sinä sunnuntaina olemaan Suomen Kansanvallan Liiton kesäjuhlat ja niille kokoontunut noin kaksi – ja puolituhatta kansalaista, joille Arkkipiispa toi terveisensä Suomen Kirkolta ja kansalta. Tapaus oli erikoisesti merkille pantava siinä, että tuo juhla oli amerikansuomalaisten sosialidemokraattisten työväenjärjestöjen järjestämä vuotuinen kesäjuhla. Arkkipiispa oli erittäin mielistynyt juhliin ja juhlan ohjelmaan sekä yleisön käytökseen, erikoisesti pannen merkille ettei juhlassa ollut ainuttakaan väkijuomilta liikutettua. Arkkipiispa varmaankin tuo mieluisan viestin täältä amerikansuomalaisilta.
Täällä myöskin vierailee paraillaan, ja saapuu myöskin tänne Fitchburgiin, Suomen eduskunnan retkikunta, jossa on kahdeksan edustajaa; viisi sosialidemokraattia ja kolme maalaisliittolaista. Amerikan hallitus ja erikoisesti Senaatti, otti tämän lähetystön erittäin suurella ystävyydellä ja arvonannolla vastaan. Toivottavasti nämät edustajat täällä jotain oppivat miten eri puolueisiin kuuluvat saattavat toimia yhdessä. Varsinkin tämä kohtaus ikään kuin rohkaisi suomalaisia pitämään puoliaan taistelussa itsenäisyytensä puolesta ja erikoisesti ryssää vastaan.
Terveisiä rouvallesi ja onnea kesälomamatkallesi, jonka niin hyvin ansaitset.
Vilpittömällä ystävyydellä.
Fitchburg, Mass. – 27.6.1962
Hyvä ystävä.
Kiitän kirjeestäsi ja riennän vastaamaan heti. Minä tunnen mielessäni, että olen sinulle vastauksen velkaa aikaisemmastakin kirjeestä. Asia kuitenkin on niin, että meillä on ollut sairautta koko viimevuoden ajan, varsinkin vaimollani. Hänesä jo viimevuoden alussa tehtiin vaikea leikkaus ja sen jälkeen oli lääkärien hoidossa useita kuukausia. Itsekin olin huonossa kunnossa, mutta nyt olemme kumpainenkin tointuneet erittäin hyvin.
Olen kuitenkin kaiken aikaa seurannut tapausten kulkua ja varsinkin tapausten kulkua siellä Suomessa ja kävihän Suomen presidentti Kekkonenkin täällä Amerikassakin. Hänen täällä käynnillään, kieltämättä, oli edullinen vaikutus Suomen ja Yhdysvaltain välisten suhteiden kehityksessä. Muutenkin suomalaisten silmäätekevien vierailu täällä Amerikassa on ollut varsin runsas. Nytkin, parinviikon päästä, saapuu luoksemme viisi Suomen eduskunnan jäsentä. Niin, että olemme melkoisen hyvin informoituja.
Merkille pantavinta kuitenkin on se, että kaikkien esittämät tiedot sieltä Suomesta ovat hämmästyttävän samanlaisia, ikään kuin fonografilevyltä vedettyjä niin, että uutisnälkämme ei niistä sannottavastikaan sammu. Olemme kuitenkin voineet vetää sen ilahduttavan johtopäätöksen, että asiat siellä ovat oikealla ja hyvällä tiellä.
Muiden uutisten ohella, olen voinut myöskin seurata sinunkin kulkuasi ja toivotan menestystä monihaaraisissa tehtävissäsi. Muuten olemme voineet ilolla merkitä, että Suomen Silta on myöskin paljon parantunut. Ja nythän meille keskipohjalaisille tulee oikein omanpaikan vieraita ”Keskipohjanmaan kuoron” saapuessa vieraaksemme. Voin vakuutta, että vastaanotto tulee olemaan miellyttävän yllättävä. Meillä täällä Amerikassakin vallitsee eräänlaiset omapaikkaisuusharrastukset. Juhliakin usein vietämme maakuntain merkityksessä ja, kuten tiedät amerikansuomalaisten suurin osa johtaa alkuperänsä sieltä Keskipohjanmaalta.
Terveisiä kaikille Keskipohjalaisille siellä Helsingissä, jossa on oikein Keski-pohjalainen Kerho. Olen lehdistä voinut seurata sitäkin ja aina olen hengessä ollut mukana.
Vilpittömällä ystävyydellä ja toivossa, että vastakin muistat kirjeellä
Ellen Orava – Kannus – 16.8.1960
Arv. Tohtori Pohjanpalo
Palattuani juuri matkalta, sain kirjeenne, jossa ilmoitatte Senaattori Oskari Tokoin kirjalahjasta Kannuksen kunnan kirjastolle ja että kirjat ovat jo tulossa tänne.
Ilomielin otamme lähetyksen toki vastaan ja olenkin nyt ilmoittanut John Nurminen Oy:lle, että kirjat voi lähettää rautateitse rahtitavarana kirjaston laskuun.
Samalla esitän parhaimmat kiitokset Teille kaikesta siitä vaivannäöstä, mitä tämän kirjalähetyksen hoitaminen on Teille tuottanut. Kunnioittaen.
Jorma Pohjanpalon (julkaisematon) haastattelu.
(UUSI-KUVALEHTI, 1957)
Miksi Suomessa mielestänne esiintyy niin runsaasti kommunismia kuin todella on laita?
Tämä on laaja ja monitahoinen kysymys, johon on vaikea tyhjentävästi vastata, ainakin tässä yhteydessä. Yksi perussyy juontaa sisällissodasta, eritoten siitä, että hävinnyttä puolta ja varsinkin sen johtomiehiä uhkasi ja seurasi niin kovakouraiset toimenpiteet, suorastaan julma kosto. Tiedän mistä puhun. En myöskään epäröi sanoa, että jos aikoinaan voittajien taholta olisi jaksettu lyödä sovinnon kättä ja osoittaa tarpeellista lempeyttä, niin sillä – niin tosiaan uskon – olisi ollut käytännöllinen vaikutuksensa jopa Ville Kuusista myöten. tunnenhan Kuusisen kuin viisipennisen.
Kommunistinen ajatustapa on kansallemme sinänsä vieras, mutta onnettomista olosuhteista johtuen se Neuvostoliiton naapuruudessa sai suopean maaperän meillä ja pääsi voimakkaasti versomaan. Sitä paitsi on huomattava, että kostoa seurasi vastakostomieliala. Sellainen ei niin helpolla häivy ihmismielestä. Lisäksi voidaan sanoa, että osalle nykypolven kommunisteja heidän ”oppinsa” on tietyssä mielessä aatteellista perua.
Erikoisesti talvisota hädän hetkellä sykähdyttävällä tavalla lähensi eri kansalaispiirejä toisiinsa, ja koko maailma seurasi ihaillen urheata, yksimielistä kamppailuamme olemassaolon ja vapauden puolesta. Jatkosodan jälkeiset olosuhteet ovat kuitenkin tarjonneet kommunisteille uusia yrittämisen mahdollisuuksia, varsinkin kun Suomen Kommunistisella Puolueella rauhanehtojen huomassa on sellainen priviligioitu asema.
Miten arvelette voitavan tehokkaammin torjua kommunismi Suomessa.
Jos maan taloudellinen asema voidaan tervehdyttää ja vakiinnuttaa siten, että talouselämä ja rinnan sen kanssa yleinen hyvinvointi elpyy samalla nopeudella kuin on tapahtunut viime vuosina, niin kommunismin elämisen ja edistymisen mahdollisuudet vastaavasti supistuvat. Tästä ei ole epäilystä. Muistettakoon, että suhteellisen vähäinen prosenttimäärä niistä, jotka kuuluvat kommunistipuolueeseen, todella ovat kommunisteja. Enemmistö on eräänlaisia kanssamatkustajia, jotka tuntevat tiettyä tyydytystä seuratessaan kommunistipuoluetta. Tunnettuja ovat myös ne erilaiset pakkokeinot, joita eri yhteyksissä on siekailematta käytetty ja käytetään kommunistijoukkojen koossapitämiseksi ja ”kansan tahdon” toteuttamiseksi.
Keskustellessamme nykyisistä pulmakysymyksistä Tokoi erityisesti korosti luottamuksen perustuvaa laatua olevaa merkitystä kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Leikilliseen tapaansa hän kertoi kuulleensa Amerikan osuustoimintaliikkeen Grand Old Man’ilta, tohtori James Warbassilta seuraavan hupaisan, havainnollisen esimerkin. Muuan Warbasin arvossapidetty ystävä suoritti 10 dollarin setelillä erään velan. Sama seteli suoritti vastaavanlaisia tehtäviä useamman kerran, kunnes se palasi alkuperäiselle antajalleen. Viimeisen velallisen läsnä ollessa tri Warbas sytytti sen tuleen. Kauhistuneelle tuttavalleen hän vain lausahti: ”Seteli oli väärä.
Niin, jatkoi haastateltavani vakava ilme ruskeissa silmissään, koko nykyaikainen valtiollinen elämä, murheellista kyllä, rakentuu enemmässä tai vähemmässä määrässä kansainväliselle epäluulolle, kateudelle ja vihalle. Näitä seuraa kosto, vihan hedelmä. Sen vuoksi meidän kaikkien, niin kansojen kuin yksilöiden, tulisi omaksua uudet periaatteet, sellaiset, jotka joka taholla pohjautuvat rakkauteen ja anteeksiantoon.
Tänä pelottavien ydinaseitten aikakautena tarvitsemme kipeämmin kuin koskaan aikaisemmin vilpitöntä keskinäistä luottamusta ja halua toistemme ymmärtämiseen. Kaikki toimemmehan loppujen lopuksi perustuvat siihen, että luotamme toisiimme. Näin on sekä valtiollisessa että taloudellisessa elämässä kuin myös yksilöiden välisissä suhteissa. Ilman luottamusta ei ole eikä synny rakentavaa, kestävää työtä.
Mikä Teissä itsessänne on saanut aikaan mielenmuutoksen, tarkoitan lähinnä sitä, että tuotte niin elävästi ja empimättä julki kristillisen maailmankatsomuksenne.
Ensiksi haluaisin sanoa, etten koskaan ole ollut jumalankieltäjä. Kuulin jo kotipiirissäni Jumalan sanaa. Meillä harrastettiin ”evankelista suuntaa”, ts. hedbergiläisyyttä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että minulla oli suuri epäluulo kirkkoa kohtaan sellaisena kuin se aikoinaan, poikana ja nuorukaisena, tunsin. Varsinainen kosketushan käytännössä rajoittui sunnuntaikäynteihin kirkossa, jossa sanan selitys enimmäkseen oli painostavaa, tuomitsevaa.
Venäjältä Amerikkaan tultuani v. 1921 pääsin perusteellisesti tuulettamaan aivojani ja ajatuksiani täysin vapaissa oloissa, ilman tyrkytystä miltään taholta. Mentyäni v. 1939 avioliittoon nykyisen amerikkalaissyntyisen elämäntoverini kanssa, hän antaumuksella seurasi töitäni ja harrastuksiani olleen niissä paras kannustajani. Hänellä oli loogillisesti oikeus odottaa, että minä puolestani seurasin häntä. Niin jouduin lähempään kosketukseen uskonnollisen elämän ja Amerikan kirkon kanssa, jota viimeksi mainittua elähdyttää iloinen, valoisa kristillisyys. Kristillisyydessä minulle avautui uusi maailma ja elämä, ja v. 1940 liityin samaan kirkkoon, Congrecational Church, mihin vaimonikin kuuluu. Kristinoppi ei olisi voinut olla vaikuttamatta minuun, jollei se nimenomaan perustuisi rakkauteen ja anteeksiantamukseen.
Tokoi kertoi edelleen, että häneen on syvästi vaikuttanut myös muuan nuori amerikkalainen pappi, joka oli palvellut rivimiehenä ensimmäisessä maailmasodassa. Tämän lahjakkaan, persoonallisesti innoittavan papin saarnat olivat vallan toista kuin mitä Tokoi oli oppinut kuulemaan. Rakkaus ja anteeksiantaumuksen oppi esiintyivät voimakkaasti elävänä tekijöinä häneen puheissaan ja toimissaan.
Liittyy edellä olevaan haastatteluun (Tokoin käsin kirjoittama):
Jos minun täytyisi esittää ajatukseni ja toivomukseni yhdellä ainoalla lausella, niin siinä esittäisin sen apostoli Johanneksen sanoilla: ”Lapset rakastakaa toisianne”.