Lähetetyt kirjeet:

Oskari Tokoi:

Fitchburg, Mass. – 16.4.1959

Rakkaat ystävät siellä Kannuksessa.

Siitä huolimatta vaikka usein muistelemme Teitä ja vaimoni varsin usein puhuu Teistä ja muistelee niitä muutamia päiviä, jotka saimme luonanne viettää ja varsinkin minä muistelen synnyinseutujani ja hengessä elän siellä, niin harvoin tulee kirjoitetuksi. Nyt kuitenkin tunsin erikoista tarvetta kirjoittaa Teille ja lyhyesti kertoa elämämme vaiheista. Aiheen tähän kirjeeseen antoi se kun täältä juuri näinä päivinä lähtee sinne hyvä ystävämme, jonka haluan erikoisesti sulkea suosioonne.

Hän on nimeltään Rouva Anne Luukko. Hänen miehensä oli kotoisin Nurmosta, Luukko nimeltään mutta Rouva Luukko on Kannuksesta, Rattyäst taikka lähemmin sanoen Pihlajakankaan torpasta, läheltä Jaakkolaa. He asuivat tässä lähistöllä ja heillä oli tuotava kanafarmi. Heidän suuri päämääränsä oli tulla yhdessä käymään Suomessa. Mr. Luukko tuli juuri eläkeikään ja valmistautui vetäyytmään pois farmiltaan ja valmistautuvat tulemaan Suomeen, ainakin käymään. He olivat myyneet farminsa mutta eivät vielä muuttaneet mihinkään. Eräänä päivänä Mr. Luukko korjatessaan jotakin sähkölamppua katossa, kaatui korkealta jalustalta ja loukkasi itsensä niin, että kuolema oli seurauksena. Ja nyt Mrs Luukko tulee sinne Suomeen ja tuo tullessaan miehensä maalliset jäännökset (hänen tuhkansa nimittäin) haudattavaksi Luukkojen sukuhautaan Nurmoon sukuhautaan ja sen jälkeen Rouva Luukko tulee sinne Kannukseen, synnyinseudulleen ja sukulaistensa luokse sekä aikoo viettää siellä kesän. Pyysin häntä käymään luonanne ja tuomaan terveisemme ja hän lupasi ja siitä syystä pyydän sulkea hänet erikoisesti suosioonne siinä ymmärryksessä, että Tekin voitte lohduttaa häntä kohdanneessa surussaan. Hän ja miehensä kuuluivat Worcesterin Suomalaiseen Lutherilaiseen seurakuntaan ja olivat kaikenaikaa seurakuntansa ja koko ympäristön pidetyimpiä sekä toimeliaimpia ihmisiä, siinä yhteydessä myöskin meidän parhaimpia ystäviämme.

Ja sitten muutama sana omasta elämästämmekin. Me elämme sellaista hiljaista vanhain elämää tässä pienessä asunnossamme. Palattuani sieltä Suomesta olin kaunaikaa rasittunut mutta nyt taasen kevääntullen tunnen voimani palautuvan ja virkistyvän. Eeva on toimelias ja hänellä on paljon työtä sillä hän on tämän piirin kirkkokuntamme Social action toimeenpaneva sihteeri.

Meillä täällä Amerikassa ja erikoisesti näissä Uuden Englannin valtioissa oli hyvin ankara talvi, joka rasitti ihmisiä, varsinkin vanhoja mutta kevät tulee taasen aikanaan ja se tuo monella tavalla huojennusta.

Sydämelliset terveiset meiltä molemmilta. Toivomme ja rukoilemme Teille Jumalan siunausta ja voimaa raskaassa työssänne siellä synnyinseurakunnassani. Toivossa kuulevamme voinnistanne ja toiminnoistanne.

Veljellisellä rakkaudella.

Fitchburg, Mass. – 12.4.1960

Rakkaat ystävät siellä Kannuksessa.

Kiitän ystävällisestä kirjeestäsi, josta sain lukea, että se monissa vaiheissa ollut Kannuksen kansakoulusta saamani lahja-Raamattu oli kauttasi luovutettu jälleen Kannuksen kansakoululle.

Kun jo kadonneeksi luulemani rakkaan muistoni sain jälleen takaisin, minulla ei ollut mitään suunnitelmaa mihin kirjan lopullisesti luovuttaisin. Vaimoni piti luonnollisensa ja oikeana, että hän, minun maallisen vaellukseni päättyessä, saisi pitää kirjan kalliina muistona. Mutta mihin kirja sitten, hänen päiviensä päätyttyä, joutuu jäi hämäräksi ja kaiken todennäköisyyden mukaan uudelleen tuntemattomien vanhojen kirjojen joukkoon ja sitä tietä lopulliseen tuhoon. Kirja ja sen vaellus oli kuitenkin, minun mielestäni niin merkillinen jopa historiallinen, että se olisi säilytettävä sellaisena historiallinen muistona. Kun sen säilyminen oli mahdollista vain siellä Suomessa ja siinä ympäristössä, josta se oli mahdollista vain sillä Suomessa ja siinä ympäristössä, josta se oli saanut alkunsakin, tulin siihen johtopäätökseen, että se olisi lähetettävä sinne Kannukseen. Sain vihdoin vaimonikin käsittämään tämän seikan ja hän myöntyi ehdotukseeni sillä edellytyksellä, että hän saa liittää mukaan oman kommenttinsa.

Vieläkään minulla ei ole täyttä selvyyttä siitä, mihin tämä kirja siellä olisi luovutettava ja siitä syystä lähetin sen Maakuntasihteeri Eino Isohannille ja jätin hänen päätettäväkseen luovutuksen Kannuksen Museoon taikka johonkin muuhun laitokseen. Minulla ei myöskään ollut täyttä tietoa siitä, että Kannukseen oli rakennettu uusi kansakoulu sekä, että sen aulaan sijoitettaisiin Veikko Vienojan maalaama sivistyshistoriallinen maalaus. Kun maakuntasihteeri Eino Isohanni ilmoitti, että hän oli luovuttanut kirjan Kannuksen Kansakoululle sekä, että sinä tulisit tämän luovutuksen tekemään, olin iloinen JA SYVÄSTI KIITOLLINEN tällaisesta lopputuloksesta. Kiitä erikoisesti vielä sinua siitä, että tämän luovutuksen yhteydessä kerroit kirjan merkillisistä vaelluksista. Ja näihin merkillisyyksiin, etten sanoisi ihmeisiin, liittyy vielä sekin, että juuri tällähetkellä ja ilman mitään ennakkotietoja taikka kehoituksia päähäni pälkähti sellainen järkähtämätön päätös, että kirja oli nyt heti ja ilman viivytyksiä lähetettävä.

Terveisiä Rouvallesi ja koko perheellesi meiltä molemmilta. Usein muistamme Teitä ja Teidän rakastettavaa pappilaanne, jossa saimme viettää suomenmatkamme miellyttävimmät hetket.

Veljellisellä rakkaudella.

Fitchburg, Mass. – 12.1.1961

Rakkaat ystävät siellä Kannuksessa.

Sydämelliset terveiset ja kiitokset nopeasta tiedotuksestanne Pollarien kuolemasta. He tosiaankin olivat hyviä ystäviäni niiltä ajoilta kun asuimme siellä Kannuksessa. Hautauspuheen oli hyvin valinnut.

Täällä tapahtui samanlainen tapaus ja läheisten sukulaisteni poiskutsussa. Viime helmikuussa kuolivat kolmen päivän sisällä serkkuni William Koksi, (Nikkarinkoski) ja hänen vaimonsa Hilma, tyttönimeltään Kotka. Kumpaisetkin syntyneet siellä Yläviirteen kylässä ja nuorena menneet naimisiin ja muuttaneet tänne Amerikkaan. Williami oli kuollessaan 87 ikäinen ja Hilma 85 vuoden ikäinen, olleet naimisissa 65 vuotta. Kumpainenkin nauttivat vanhuuden eläkettä ja sairastuivat samaan aikaan. William vietiin sairaalaan ja Hilma jäi kotiin tyttärensä hoidettavaksi. Hilma kuoli ensin mutta William oli silloin jo niin huone, että vaimonsa kuolemaa ei ilmoitettu hänelle ja hän kuolikin kolme päivää sen jälkeen tietämättä, että hänen vaimonsa, jonka kanssa olivat yhdessä eläneet, oli kuollut. Täällä pidetään ruumiit hautaamatta vain kaksi päivää, joten Hilma haudattiin ennen Williamin kuolemaa ja William kolme päivää sen jälkeen samaan hautaan vaikka se olikin avattava uudelleen. Puhuin kumpaisenkin haudalla sillä ei ainoastaan sukulaiset mutta myöskin lapsina yhdessä kasvaneet ja täälläkin neljäkymmentä vuotta yhdessä eläneen.

Williamilta ei jäänyt ketään sukulaisia sinne Kannukseen, mutta Hilmalle siskonsa lapsi, jotka asuvat Puomakorvelassa.

Me elämme terveinä ja voimme hyvin ja toivotamme Teillekin Jumalan siunausta ja terveyttä alkavalle vuodelle, toivossa että muistatte meitäkin, Sydämellisellä rakkaudella: Eva ja Oskari Tokoi

Fitchburg, Mass. – 18.5.1961

Rakas veli.

Kiitän syntymäpäiväonnitteluista ja siihen liittyvästä Kannuksen kuvasta, Kerrot myöskin, että rippilasten juhlassa oli luettu aikoinaan kirjoittamani kertomus ”Ensikerran kinkereillä”.

Muistoni näistä ensimmäisistä kinkereistä Luomalan Jaakon tuvassa tulivat uudelleen huomiooni eräällä toisellakin tavalla. Suomesta tulleissa sanomalehdissä kerrottiin, että siellä oli kuollut lähetystöneuvos Matti Pajula. Hänestä m.m. mainittiin, että oli syntynyt Lohtajassa ja oli sen maisteri Pajulan poika, joka näillä kinkereillä edusti Lohtajan rovastia ja kuulusteli vanhempia ihmisiä. Matti Pajula, kuten häntä koskevassa selostuksessa mainitaan, oli toiminut Suomen itsenäisyydestä alkain Suomen ulkoasiain virastossa ja ollut Suomen lähettiläänä maissa, m. m. Tanskassa Suurlähettiläänä.

Kun kirjani ”Lapsuuden muistoja”, joissa kertomukseni Ensikerran kinkereillä oli painettu, sain hyvin ystävällisen kirjeen lähetystöneuvos Pajulalta, jossa kiitti minua siittä, että olin hänen isästään antanut niin täydellisen ja oikeamielisen kuvan että pitkissä ja ylistävissä kertomuksissa sitä ei olisi paremmin voitu tehdä.

Omasta elämästämme emme tällä kertaa voi paljon kertoa muuta kuin sen, että kevät on tullut, tosin pitkän ja raskaan talven jälkeen. Talven kuluessa minä sairastuin ja oli sairaalassa kolme viikkoa, josta kuitenkin olen hiljalleen toipumassa.  Mutta sen jälkeen sairastui myöskin vaimoni ja joutui olemaan sairaalassa lähes neljä viikkoa, nyt jo kuitenkin kolmisen viikkoa kotona mutta jokapäivä täytyy käydä ottamassa niinkusuttua sädehoitoa. Toiveet parantumisesta ovat kuitenkin hyvät.

Syntymäpäiväni täten sain viettää hyvin vaatimattomasti. Kaikesta kuitenkin voimme kiittää Jumalaa, että asiat ovat niinkin hyvin järjestyneet. Tämä pieni ja kaikin puolin täydellinen kunnallinen asunto, jossa elämme, on juuri sellainen kuin me nyt tarvitsemme. Metsä humisee tuossa ihan käden ulottuvilla ja vaikka ei enää ole autoa, bussiyhteys kaupunkin keskukseen on ja, mikä parasta, hyvät ystävät ja lapsemme pitävät meistä hyvän huolen. M. m. vaimoni tytär, joka asuu aina Denverissä Coloradon osavaltiossa, tuli hoitamaan äitiään kahden ensimmäisen viikon ajaksi. Niin, että meillä ei ole mitään syytä tuskitella eikä valittaa.

Toivotan sinulle ja perheellesi terveyttä ja Jumalan siunausta ja kiitollisuutta siitä, että muistatte meitäkin niinkin mekin muistamme Teitä.

Vilpittömällä rakkaudella

Fitchburb, Mass. – 24.6.1962

Rakkaat ystävät.

Sydämelliset tervehdyksen täältä Amerikasta ja suurimmat kiitokset lähettämästänne lahjasta, jonka sain eilen. Lahjantuojat esittivät vielä persoonalliset terveisensä ja kertoivat lähemmin voinnistanne. Eva oli suuresti ilahtunut ehtapellavaisista pyyheliinoista, jonkalaisia täällä Amerikassa ei käytännössä, tuskinpa saatavissaankaan ole.

Juhannus, suomenkansan suuri juhla, on mennyt melkein huomaamatta sillä täällä Amerikassa juhlalla ei ole mitään erikoista merkitystä eikä sitä, muut kuin suomalaiset vietäkään. Täällä Fitchburgissakin suomalaiset järjestivät kokkovalkeat ja suuren nuotion saivatkin aikaan kuin muutamiastojen vanhoja autompbillien renkaita oli koottu kokkoon. Ilmat täälläkin ovat kesäiset mutta jostakin luonnon oikkuilusta kait johtuu, että todellista kesää ei ole vielä ollut.

Me, jo talvella, muutimme uuteen asuntoon. Se kunnan rakentama vanhoille tarkoitettu huonesusto tuntui liian pieneltä ja sen lisäksi oli etäällä kaupungin keskustasta, joten otimme hiukan avaramman asunnon. Muuten olemme erittäin hyvässä terveydessä, Evakin, joka viimevuonna oli useita kuukausia lääkärin hoidossa, on nyt huolellisella hoidolla parantuntu. Toivotamme Teille kaikille perheenne jäsenille, sekä muillekin, terveyttä ja Herran siunausta.

Lähetän eri postissa kirjan, joka vasta hiljattain ilmestyi Amerikan Bibliaseuran kustantamana. Se on Uusitestamentti, kuvin ja sanoin. Kirjan tekstinä on Uusitestamentti, jota valaistaan tekstiin liitetyin kuvin. kuvia on kaikestaan yli tuhannen kuvaa ja kuvat ja teksti kulkevat aina rinnakkain niin, että sitä lukia saa täydellisen, silmin nähtävän ja käsin koskettelavan kuvan Kristuksen elämästä ja työstä sellaisena kuin Raamattu on sen esittänyt. Teksti tietenkin on englanninkielinen mutta pitämällä suomenkielistä tekstiä rinnalla ja ottaen huomioon kuvien lyhyen erikoisen esittelyn, lukia saa täydellisen kuvan vaikka ei englanninkieltä muuten ymmärtäisikään. Kuvat ovat historiallisesti, maantieteellisesti sekä myöskin kansatieteellisesti, täysin päteviä.

Siittähuolimatta, että Kristuksen itsensä kuvaa ei ole, eikä sellaista ole koskaan otettukaan, Hänen kuvansa ikään kuin taustana ilmenee ja hänen elämänsä vaelluksena ja työnsä käyvät ilmiselviksi. Esimerkiksi Paavalin lähetyskirjeet saavat aivan uuden ja pätevän todistuksen ja voiman. Amerikan Bibliaseura on tehnyt suuren työn kerätessään nämät kuvat. Johtuu vain mieleeni, että tällaisella kuvakirjalla olisi suunnaton merkitys lasten ja nuorten kasvatuksessa ja opetuksessa myöskin siellä Suomessa. Teksti on valmis; se on Uusitestamentti. Valmiit kuvalaatatkin on myöskin olemassa kysymys on vaan siitä, että Amerikan Bibliaseura lainaisi näitä kuvalaattoja, suomalaisten painosta varten käytettäväksi. Amerikan Bibliaseura jakaa tätä kirjaa halpahintaisena painoksena; ainoastaan yhden dollarin hinnalla.

Tämä tietenkin on minun yksityinen mielijohde mutta kun saat kirjan niin voit arvioida minkä arvoisena sitä pidät.

Lopultakin on tultu siihen päätökseen, että Keskipohjanmaan kuoro tulee tänne Amerikkaan. Matkaohjelma on järjestetty. Se tosin ei käsitä koko maata, joka olisikin aivan liian suuri, mutta niin suuren alueen, että kuoron konsertteja tullaan antamaan 24 eri paikkakunnalla.  Me keskipohjalaiset odotamme nyt kuoron saapumista ja teemme voitavamme kuoron matkan onnistumiseksi.

Toivossa vastakin kuulevamme teistä sillä sellaisen muiston siellä käyntimme jätti. Eva erikoisesti muistaa kaikilta, jotka Suomesta tulevat, tiedustella jotain Teistä.

Toivottaen Herran siunausta työllenne: Veljellisellä rakkaudella:

Fitchburg, Mass. – 28.12.1962

Rakkaat ystävät siellä Kannuksessa.

Kiitämme jouluonnitteluista ja ”Kotimaanjoulusta”; Kiinnostavaa lukemista. M.m. kirjoitus ”Pohjanmaan joulu vuosisadan vaihteessa”, kuvasi joulua sellaisena kuin sitä Lumijoella vietettiin. Edesmennyt, ensimmäinen vaimoni, oli syntynyt ja kasvanut Lumijoella, joten kirjoitus oli tavallaan omapaikkainen, m.m. kuvaus ”tummuista”, joita tuskin mualla tunnettiin, oli minulle tuttu. Muutkin kirjoitukset toivat aitoa joulutunnelmaa, ja erikoisesti johtivat ajatukset ja mielet sinne synnyinmaahan.

Kerrompa tässä joulunvietostani täällä Amerikassa ja erikoisesti omaltaosaltani. Itse joulun vietto on epämääräistä. Joulupäivää ei vietetä kirkollisena juhlana eikä erikoista ”Joulujumalanpalvelusta” mutta sitä vastoin ”Jouluaaton” iltana vietetään jouluvastaanottoa kirkoissa, eri kirkoissa aikaisemmin tai myöhemmin, useimmissa kirkoissa kuitenkin siinä puolenyön vaihtuessa, vaihtelevalla ohjelmalla, johon kuuluu joululaulujen, ”koralien” laulaminen ja myöskin puhe taikka saarna. Kunkerron, miten itse vietimme Joulua ja sen vastaanottoa, niin se antaa yleiskäsityksen Joulunvietosta. Meitä muutamia perheitä, niihin kuuluu myöskin seurakuntaamme kuuluva kiinalainen perhe, oli kokoontunut pappilaan viettämään joulun odotusta. Siellä syötiin yhteinen jouluillallinen ja vietettiin aikaa keskustelussa. Kello 11 siirryttiin kirkkoon, jossa jouluohjelma suoritettiin. Kirkossa, kuten jo sanoin, laulettiin joulukoraaleita; kuoro erikoisesti vahistuneen, jonka jälkeen seurakunnan pastori Milton Schaddegg puhui jouluilon aiheesta ja sen jälkeen juuri kello 12, eli jouluaamuna nautittiin yhteinen ”Herran-Ehtoollinen”, jonka jälkeen jokainen meni kotiinsa. Ilma sattui olemaan erikoisen suotuisa, joten kirkko oli täysi ja tilaisuus mielestäni onnistunut ja ihmismieliin vaikuttava.

Kaunis ilma on jatkunut, joten joulunvietto on muodostunut mieltä kohottavaksi. Vaimoni kanssa olimme muistanee Teitä siellä rakkaassa synnyinmaassa. Kaiken lisäksi huomenna poikani tytär eli Grandtoughter, menee naimisiin, joten joulunvietto päättyy tällä kertaa häihin.

Muutenkin täällä Amerikassa vietettiin Joulua entistä toivorikkaimmin mielin. Tapausten kehitys viittaa siihen, että olemme kulkeutumassa rauhallisen kehityksen tielle. Suokoon Jumala, että uusivuosi tulisi olemaan ihmiskunnalle rauhanvuosi jolloin sodan pelko ihmismielistä häviäisi ja, luottaen Jumalaan, pääsisimme todella rakentamaan ihmiskunnalle turvallista ja parempaa yhteiskuntaa.

Toivottaen terveyttä ja menestystä työllesi sekä onnellista uutta vuotta Teille kaikille.

Veljellisellä rakkaudella.

 

Eva Tokoi:

Fitchburg, Mass. – 25.2.1963

Our Dear Friends the Kannus Kirkkaherra:

It indeed was a great comfort to hear from you and though Mr Tokoi knows only at times he will indeed be glad to know that you wrote him and myself.

Mr Tokoi and myself have felt it to be ajoy to feel you were our friends. So many times we speak of those happy days spent in your gracious home and the many discussions that were held at the dining table of many subjects – America and its ways.

We were os glad to see the detailed account of your home and work in one of the newspapers. And the pictures too, we were back again in the home with those restful days talking together by use of the dictionaries and enjoying the cats and dog. O! those were happy days and I’ve always hopes to back again.

Mr. Tokoi has now been in the hospital 4 weeks one day a bit more hope and again so poorly so be wait besides him grateful for any signs of improvement. We feel surrounded by prayers and friends here and in Finland as well. Though you people have been the only ones to send any greetings so far.

Mr Tokoi is receiving excellent care and we feel all is being done for him.

You spoke of your feeling of administering communion to him, Mr Tokoi, we felt very happy to be in your congregation that day and receive the sacrements at your hands. He always enjoyed hearing from you his correspondence with friends in Finland has indeed been a deep source of pleasure. Many are the times when a letter has come from he has mentioned it in his prayers, “God we thank you for our friends here and far away”.

His church affiliation here meant a great deal to him. He enjoyed his home and my cooking. And it was always a joy when people who came from Finland journeyed to Fitchburg especially to see him. He was such a quiet unassuming man and such a gracious gentle man. But you know all this without telling you.

Goodbye for this time

With love and best wishes

To all of you.