OSKARI TOKOIN JA JAAKKO PIETILÄN välinen kirjeenvaihto yhteensä 33 kappaletta ajalta 10.9.1957 – 26.7.1961 ovat Pietilän tyttären Siiri Karlssonin hallussa. Oskari Tokoi -seuran hallussa olevat ovat kopioita.

Jaakko Pietilä (elinaika) oli mm. Vaasan läänin pohjoisen piirin puheenjohtaja (Kokkola) ja osallistui puolueneuvoston kokouksiin niinä vuosina, jolloin puolueriita repi Suomen Sosialidemokraattista puoluetta.

Lähetety kirjeet:

Oskari Tokoi:

Fitchburg, Mass. – 10.9.1957

Rakkaat ystävät ja toverit siellä Kokkolassa!

Vihdoinkin kotona. Vaikka matkamme siellä Suomessa olikin elämyksistä rikas ja muistoja täynnä niin sittenkin tuntui suloiselta päästä kotiin. Aluksi tunsi sellaista väsähtämistä taikka jälkiraukeutta, että ei tehnyt mieli tehdä mitään; ei edes lukea eikä kirjoittaakkaan. Vasta nyt taasen tuntuu siltä kuin saisi elämänlangan päästä kiinni ja kykenisi ajattelemaan ja etsimään yhteyksiä seillä saamien tovereiden ja ystävien kanssa.

Kaikkein ensimmäisenä haluamme kiittää Teitä meille osotamastanne suurenmoisesta avusta ja ystävyydestä. Ne päivät, jotka saimme viettää siellä Kokkolassa, muodostuvat muistojemme kohokohdiksi. Tapasimmehan siellä matkalla paljonkin ystävällisiä ihmisiä mutta todellisia ja sydämellisiä ihmisiä sittenkin on vain harvassa ja pyydämme saada Teidät lukea juuri tällaisten sydämellisten ja avomielisten ystävien joukkoon.

Matkamme sujui onnellisesti loppuun saakka. Vielä Pariisissa käydessämme tapasimme seilläkin ystävällisiä ja avuliaita kansalaisia, jotka tekivät siellä olomme miellyttäväksi ja myöskin arvokkaaksi. Heidän avullaan saimme tutustua tähän maailman kaupungin merkillisyyksiin m.m. Versaillesin palatsin nähtävyyksiin.

Teidän sukulaisenne Mr ja Mrs Johan Hermans pistäytyivät täällä luonamme ja saimme heille selittää kaiken mitä tiesimme heidän asiastaan. Vakuutin, että olitte tehneet kaiken minkä ihminen tehdä voi Mrs Hrmansin äidin saamiseksi pois, edes käynnille, sieltä Neuvosto-Karjalasta. Selitin myöskin niiden vaikeuksien syyt ja luonteen sekä ettei tällä kertaa ja saatavissa olevien tietojen mukaan voida mitään tehdä asian auttamiseksi. Ainoa todellinen toivo on vain siinä, että tilanne Wenäjällä muuttuisi sellaiseksi, ettei siellä olevilla ihmisilläkin olisi mahdollisuus päästä pois ja ainakin käymään sukulaisiaan tapaamassa ulkopuolella esiripun. Lupasin kirjoittaa tästä teille ja jos teillä on jotain uutta taikka jos minä saan tietooni jotain uutta asiaan vaikuttavaa, lupasin antaa heille siitä tiedon. tällaisena se asia nähtävästi tulee kuitenkin pysymään, kenties kuinka kauan.

Muuten siellä Suomessa ollessani ja varsinkin sen jälkeen kun vierailimme luonanne siellä Kokkolassa, tilanne Suomen Sosialidemokraattisessa puolueessa tuntui hyvin pahalta. Vielä senkin jälkeen sieltä tulleet uutiset kertovat tilanteen yhä pahentuneen niin, että puolueen jakaantuminen kahteen leiriin, mahdollisesti kahteen poliittiseen puolueeseen, näyttää hyvin mahdolliselta. Sen jälkeen kun sieltä lähdimme, sieltä saapui tänne Amerikkaan kaksi kansanedustajaa, Martta Salmela-Järvinen ja Elli Nurminen, joiden antamien tietojen mukaan tällainen jakaantuminen olisi oikeastaan ainoa mahdollinen. Ja sen jälkeen tulleet tiedot kertovat, että, että puolueesta eronnut ryhmä, on jo muodostunut poliittiseksi puolueeksi ja antanut miehiään hallitukseen, niiden mukana myöskin maakuntamme sosialidemokraattien edustajan Matti Lepistön.

Enpä osaa tähän sanoa paljon mitään sillä tiedot ovat vielä puutteelliset. Pahalta vain tuntuu jos puolue, jonka kokoamiseksi olemme koko elämämme uhranneet ja toivoneet ja osittain saaneet nauttiakin jo siitä, että Suomen Sosialidemokraattinen puolue kohoaa maan johtavaksi puolueeksi, nyt saamme nähdä miten hallituskipeät ja vallanhimoiset puolueen jäsenet prostitueeraavat itsensä menemällä hallitukseen, jota ohjaa kokonaan puolueemme ulkopuolella olevat voimat. Meistä täällä näyttää hyvin uskottavalta, että näin nyt koottu hallitus, päästäkseen todella maata johtavaksi ja eduskunnan enemmistön kannatusta nauttivaksi, tulee hyvin pian ottamaan mukaansa myöskin kommunistit ja silloin sosialidemokraatit taas hyvin pian tulevat löytämään itsensä syytettyjen penkiltä ja mahdollisesti piikkilanka-aitojen takaa. Se tulee olemaan se Tchkoslowakian tie, josta aikoinaan Suomen kansaa on varoitettu ja josta Suomen Sosialidemokraattinen puolue rohkealla esiintymisellä on kyennyt Suomen kansan varjelemaan. Sikäli kun täältäasti olemme kyenneet tilannetta arvioimaan, meille jo kauan on näyttänyt siltä, että presidentti Kekkosen lopullinen halu ja ehkä Wenäjän johtajille antaman lupauksenkin mukaan on ottaa kommunistit mukaan hallitukseen ja tämä on ensimmäinen askel siihen. Ensin muodostetaan hallitus puolueista ja puolueiden johdosta riippumaton hallitus, joka sitten tekee tilaa vieläkin laajemmalle kokoomukselle, johon kommunistit otetaan mukaan. Ja kun ne tavaritsit saavat jalkansa ovenrakoon, niin ne eivät ota sitä pois vaan pyrkivät yhä pitemmälle ja pitemmälle. Tuskin mikään tällä kertaa nähtävä mahti ei kykene heitä sen jälkeen ajamaan pois hallituksesta.

Hyvä toveri, älä pahastu jos sinulle kirjoitan näin avonaisesti sillä en kerta kaikkiaan tunne ketään toistakaa jolle voisin sen näin avonaisesti tehdä ja siittä syystä pyydän sinua myöskin pitämään nämä ajatukseni taikka haaveilun, jotka saattavat olla liiankin synkät, vain omina tietoinasi. Olisin kuitenkin kiitollinen, jos sinä osaltasi valaisisit tilannetta. Kun me täällä Amerikassa joudumme selostamaan Suomen tilannetta amerikkalaiselle yleisölle, niin täytyisi olla hiukan enemmän tietoja kuin ne tiedot, joita saa Suomesta tulleista sanomalehdistä, jotka enemmän peittävät kuin julistavat totuutta.

Meillä on täällä vielä kesä ja kauniit ilmat. Amerikan Suomalaisen Kansanvallan Liiton, joka lähinnä vastaa Suomen Sosialidemokraattista puoluetta, syysjuhlat vietettiin Worcesterissa tämän kuun ensimmäisenä päivänä. Siinä tilaisuudessa sain tehdä selvää vaikutelmistani Suomessa ja myöskin suunnitelmia vastaisesta toiminnastamme. Sitä ennen vietin kaksi viikkoa synkässä metsässä, metsälammen rannalla tyttäreni ja vävyni kesäkämpällä sulatellen sieltä Suomesta saamiani vaikutteita ja ikään kuin kooten itseäni talven toimintaa varten. Muuten me voimme hyvin ja toivotamme teille parhainta vointia sekä menestystä työllenne. Ja ennen kaikkea toivon, että sinulla olisi aikaa kirjoittaa minulle, kyllä minä taas puolestani yritän pitää sinua tapausten tasolla täältä Ameriksasta.

Olen jo kirjoittanut muutamia kirjoituksia Suomen Sosialidemokraattiin sekä myöskin Pohjanmaan Kansaan ja tulen jatkamaan kirjoituksiani ainakin Pohjan-maan Kansaan. Sano terveisiä toveri ja rouva Tammilehdolle sekä myös toveri Pikkaraiselle, että minä muistelen heitä vilpittömällä toveruudella, ja toivoisin, että hekin puolestaan pitäisivät sosialidemokratien lippua ylhäällä siellä karulla Keski-Pohjanmaalla antamatta sitä kaikkien tuulten heilutettavaksi.

Toveriterveisin ja vilpittömällä ystävyydellä. Eva ja Oskari Toko

J.K. (Käsin)

Eva käskee sanoa terveisiä, missellesi, että ne verhokankaat tulivat ja huonekalut on jo uudelleen verhoiltu. Kiitos vain avusta. Oletko saanut Raivaajaa, jonka jo siellä matkalla ollessa tilasin.? Kävin juuri Raivaajan konttorissa ja siellä sanottiin, että lehteä on lähetetty.

Terveisin Oskari.

Fitchburg, Mass. – 8.10.1957

Hyvä veli.

Sydämellinen kiitos antoisasta kirjeestäsi. Se oli toiseltapuolen huolestuttava kuullessaan siitä alennuksen tilasta, mikä puolueessa on saanut vallan mutta toiseltapuolen se oli myöskin rohkaisevaa kuullessaan että kansan syvät rivit ja puolueen vakava pohjajoukko on lopultakin heräämässä, ensinnäkin näkemään edessä olevan vaaran sekä myöskin uudelleen liittymässä yhteen tämän vaaran torjumiseksi. Iloni oli sitäkin täydellisempi kun kirjoitin suoraan Pohjanmaan Kansan toimitukselle ja pyysin vastausta kummanko puolelle maakuntamme lehti on kallistumassa ja sain vakuuttavan vastauksen, että pohjanmaan työväen äänenkannattaja on varmalla sosialidemokraattisella kannalla, joka kunnioittaa edesmenneiden työtä sekä puolueen sääntöjä ja järjestystä. Lähettivät samalla lentopostissa tukun Pohjanmaan Kansaa, joista sain vieläkin paremman selvää. Muiltakin tahoilta olen saanut rohkaisevia tietoja niin, että se ”ottopoikain” harhareteillä vaellus sittenkin saattaa päättyä yhtä lyhyeen kuin kanan lento. Jospa heillä olisi moraalista ryhtiä tunnustaa erehdyksensä ja palata takaisin puolueen siipien suojaan, niin heille myöskin olisi osotettava avomieleistä jalomielisyyttä ja herätettävä lainkuuliaisuutta ja luottamusta puolueen voimaan ja kykyyn palvella Suomen työväkeä parhaalla mahdollisella tavalla.

Se ”meidän Matti” teki minuun säälittävän vaikutuksen. Hän ei ollut ollenkaan sama Matti kuin hän oli ensikerran siellä käydessäni. Hän karttoi keskustelua asioista suoraan hänen silmänsä harhailivat jossakin kaukana tuntemattomassa, itsekään tietämättä missä. Hänen vastuksensa ja selityksensä olivat sellaisia apokryfisiä kaikkea välttelevää mutta samalla edustaen jotan salaperäistä itseviisautta ja itseluottamusta. On säälittävä, jos puolue nyt joutuu käymään vaaleihin näin hajanaisena ja, kuten kaistapäättäen näyttää, myöskin kahtena ryhmänä. Mutta ehkäpä se sittenkin niin on parasta sillä silloin kerta kaikkiaan tulee ratkaistuksi kummalla ryhmällä, puolueella vaiko sen hajoittajilla, on Suomen työväen kannatus. Ja jos, kuten nyt jo uskon, kansa tulee antamaan hajoittajille tuomionsa, heidän yrityksensä juoksee hiekkaan paljon pikemmin kuin saatetaan luulla. Suomen työväki ei sentään voi hyväksyä eikä jakaantua kolmeen puolueeseen, riittää kun on kaksikin: Sosialidemokraattinen- ja kommunistinen puolue niin, että viitosten virsi voi olla lyhyempi kuin kuutosten aikoinaan.

Niin tällaisia asioita sitä askartelee mielessä täällä ”Rapakon” takan kun elää melkein yksin sillä sellaisia tovereita, jotka ymmärtäisivät niitä Suomen asioita, on täällä kovin vähän. Kuten huomaat Raivaajakaan ei siinä suhteessa ole täysin selvillä vesillä. On kyllä totta, että meidän täällä merien takana tulee olla varovaisempia kuin siellä lähellä varsinkin kun täällä kulkee niin moniin ryhmiin kuuluvia suomalaisia, myöskin työväenliikkeen edustajia. Hiljattain juuri vierailivat Martta Salmela-Järvinen ja Elli Nurminen, jotka ilmeisesti kallistuivat sinen skogilaisten puolelle ja sitten Tyyne Leivo-Larsson on täällä YK kokouksessa Suomen hallituksen edustajana ja muutenkin mielipiteiltään puolueen johtoa kovasti arvosteleva. Samapa se oikeastaan on mitä mielipiteitä sieltä tulleet ovat sillä heidän vaikutuksensa täällä sittenkin jää hyvin vähäiseksi kun sitä vastoin täällä olevien esityksiä kuunnellaan paljon tarkemmin ja siinä suhteessa Raivaajalla on siinä suhteessa keskeinen asema. Voitte kuitenkin olla varmoja siitä, että Raivaajakin tulee pysymään Suomen Sosialidemokraattisen puolueen äänenkannattajana tällä mantereella vaikka se tässä alkuselvityksessä hiukan hapuilee.

Olen sinulle syvästi kiitollinen, jos vastakin voit kirjoittaa ja antaa sellaisia valaisevia ja tosiasioihin perustuvia tietoja kuin viime kirjeessäkin. Ne auttavat meitäkin täällä pysymään oikealla linjalla.

Se Kokkola taitaa olla vähän sellainen paikka, jossa yritetään istua aidalla, mutta kylläpä nekin siitä selviävät kun aika kuluu. On suuri asia, että siellä on sellaisia vanhoja veteraaneja kuin sinäkin, joille puolueen periaatteet ovat pysyneet selvinä ja te voitte auttaa niitä ”harhamia” löytämään myöskin tien takaisin puolueen riveihin.

Minä alan uskoa niitä tovereita, jotka siellä käydessäni sanoivat, että tämä Sosialidemokraattisen puolueen hajoitussuunnitelma oli valmistettu jo ennen presidentinvaaleja ja että siihen ovelilla lupauksilla saatiin vedetyksi etupäässä sellaisia herrassosialisteja, jotka olivat tulleet puolueen mukaan ja varsinkin leipiin vasta sotien jälkeen ja heille tovereiksi heikkoja mutta hyväuskoisia vanhojakin veteraaneja. Kunhan tämä peli täydellisesti paljastuu se antaa tapapotkun. ”Back fire” kuten amerikansuomalaiset sanovat automobiilista kun siinä tapahtuu takasytytys.

No niin, meillä täällä on ollut kesä ja lämmintä näihin asti. On ollut aivan liiankin lämmintä ja kuivaa niin, että ruoho maassa on palanut ja lehdet puissakin kuivuneet; nyt ne alkavat putoilla pois. Mutta sittenkin kuten muistanet, syyskausi on Uuden Englannin kaikkein sillä sen vaahterametsät kylpevät väriloistossaan, jonka vertaista ei näe missään muualla.

En tiedä onko se yhäkin jonkinlaista jälkiraukeutta sen matkan jälkeen kun sieltä tulimme vai onko se jo vanhuuden väsymystä taikka sitten vain tavallista laiskuutta kun kaikki aikomukset tehdä jotain tai kirjoittaa, jäävät tekemättä.

Jos ne asiat siellä Suomessakin ovat kiinnostavia niin jotakin sitä tapahtuu täälläkin. Se orjien vapauttamine ja ihmisten tasa-arvoisuuden voimaansaattaminen, joka luultiin jo sisällissodalla noin sata vuotta sitten tulleen ratkaistuksi, on puhjennut uudestaan esille ja erottanut etelän ja pohjoisen toisistaan. Ne sisällissodassa isketyt haavat ovat syvempiä kuin luullaankaan silloinkin kuten täällä jossa mitään jälkiteloituksia ja joukkovangitsemisia sekä ihmisten piikkilanka-aitausten taakse sulkemista ei tapahtunut, uhkaavat aueta uudelleen. Ei siis ole ollenkaan ihme, jos siellä Suomessa, jossa sisällissota taisteltiin vasta neljäkymmentävuotta sitten ja jonka loppuselvittelyt olivat niin kauhistuttavat, kommunistit siellä saavat niin suuren kannatuksen.

Tämän roturiidan ohella Neuvostoliitto lähetti korkeuksiin keinotekoisen ”kuun” kiertämään maata ja sitten sai itselleen voimakkaan akitatsionniaiheen. Mitään erikoista vaikutusta tuo ei tietenkään täälläkään tehnyt muuta kuin sen, että syytellään nyt hallitusta siitä kun viivytteli ja nukkui eikä toiminut ripeämmin, että olisi voinut tuon kuun lähettää ennen Neuvostoliittoa. Sillä kyllä täälläkin sellainen on valmisteilla ja vähän muutakin. Nyt vain aprikoidaan sitä merkitseekö tuo vain välien kiristymistä vaiko mahdollisesti rauhan mahdollisuuksien lisääntymistä. Sanomalehtitiedoista päättäen ryssä käy yhä äänekkäämmäksi ja uhkaavammaksi, joka tuskin tyytyy muuhun ratkaisuun kuin länsimaiden ehdottomaan antautumiseen. Se taasen toseltapuolen kiihottaneen entistäkin tehokkaampaan varustautumiseen, kuten demokraatit nyt jo vaativat niin, että rauhan kyyhkysiä eivät nuo ”uudet kuut” eikä muutkaan ilmojen korkeuksiin lähetetyt ja vasta lähetettävät tule olemaan.

Mutta mitäpäs tässä jaarittelee tulevaisuuden kaukonäkemyksistä sillä nekin vaihtelevat melkein jokainen päivä. Parasta on yrittää säilyttää rauhallinen ja tulevaisuuteen luottava mieli ja ennen kaikkea pyrkimään kokoamaan ja pitämään yhdessä työväenluokkaa, joka sittenkin ja vaikeissa käänteissä joutuu viulut maksamaan ellei se itse ole valveilla ja kykene suojelemaan itseään.

Vilpittömällä ystävyydellä ja toveruudella sekä terveisiä missiksellesi meiltä molemmilta.

Fitchburg, Mass. – 15.1.1958

Hyvä veli.

Tällaisena harmaana talvipäivänä, kuin meilläkin nyt on tuntee ikään kuin sisäistä kutsumusta lähestyä ystäviään. Katsos milläkin on ”hanki ja jää”, kuten Nuijamiesten  marssissa lauletaan pari päivää sitten tuli noin 45 senttimetriä lunta ja viime yönä parikymmentä senttimetriä lisää niin, että tänään puhutaan kaikkien aikojen rekortista yhdellä kertaa.

Tämän hangen ja jään keskellä väkistenkin ajatukset kantautuvat sinne synnyinmaahan, jossa hanki ja jää on jokavuotinen ja jossa lisäksi ihmisten mielissä hanki ja, kateus ja epäluulo ovat jääneet pysyviksi. Kaikki tämä ikään kuin tekee tämän talvisen päivän raskaammaksi, jolloin ystävän tarve tuntuu sitäkin suuremmalta, ja siitä syystä ”otin kynän käteeni päätin pistää muutaman rivin”, kuten vanhankansan kirjeet tavallisesti alkoivat.

Paitsi yleiset sanomalehdet, jouluonnittelut, joululehdet ja ”Jouluriihet” ovat kuitenkin osaltaan tuoneet lisätietoja ja antaneet hiukan lisävalaistusta siellä tapahtuneista ja tekeillä olevista asioista. Sinun kirjeesi ja myöskin Pohjanmaan Kansan toimittaja Pentti Ketolan kirjeet ovat olleet tyhjentäviä.

Eikä ole ihmeellistä tuo tapausten kulku? Otan yhden esimerkin meidän Matista, joka uskoi jo olevansa suuri tekijä ja itsenäisesti kulkeva poliitikko. Minun teki jo mieli sanoa hänelle: ”Sakeus, tule alas puusta”, mutta minusta näytti, että hän olisi pitänyt sellaista kehoitusta henkilökohtaisena loukkauksena. Nyt hänen viimeinen yrityksensä kohota uusiin korkeuksiin, päättyi lyhyeen kuin kanan lento; ja niin kävi toistenkin, sellaistenkin jotka uskoivat olevansa ja todella olivatkin suurempia tekijöitä. Minun tulee sääli Mattia, sillä hän oli minulle ikään kuin ”kummipoika”, joista toivoin kohoavan Keskipohjanmaan ja koko Suomen työväenliikkeen yhden näkyvän johtajan.

Täältä etempää katsottuna ja saamieni tietojen perusteella, alkaa näyttää siltä kuin Suomen työväen pohjajoukot olisivat heräämässä näkemään edessäolevan todellisen vaaran. Se Suomen kansa on hitaasti liikkuvaa mutta sen liikkeet ovat vakavia. Niin vaikealta kuin tilanne ulkonaisesti näyttääkin, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue vieläkin on pelastettavissa ja se on myöskin pelastettava. Ensinnäkin on saatava niin paljon järkeä, että puolue, sen eri siivet, suostuvat ottamaan osaa edessä oleviin vaaleihin yhtenä sosialidemokraattisena vaaliliittona. Nykyisen käytännön mukaan kun on yhdenmiehen vaalilistat, kumapinenkin ryhmä voivat asettaa omia ehdokkaitaan ja yhteensä valita mieleisensä ja silloin nähdään kummalla ryhmällä on kannatusta ja vähemmistön on silloin yhdyttävä kannattamaan sitä ohjelmaa, jota enemmistö ajaa. Eihän pitäisi olla mahdotonta tällaiseen ehtoon suostua ja siten pelastaa puolue ja sitä uhkaava tuho, joka muuten on edessä. Jos Sosialidemokraatit menevät vaaleihin kahdella vaaliliitolla niin seurauksena hyvinkin saattaa olla se, että Maalaisliitto ja kommunistit tulevat saamaan eduskunnassa enemmistön ja silloin Sosialidemokraattinen puolue saa sanoa hyvästit kaikille toiveilleen, vieläpä vapauksilleen. Ja joka tapauksessa, puolue tulee menettämään eduskunnan suurimman puolueen aseman ja oikeudet sillä Maalaisliitto varmaankin nousee suurimmaksi puolueeksi ja kommunistit sitä seuraavaksi, joten Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ja puolue saa tyytyä kolmanteen tilaan ja sellaisena joutuu suurempien puolueiden, niiden mukana kommunistien armoille. Tällaista häpeää ei saa Suomen Sosialidemokraattiselle puolueelle tuottaa vaan on se torjuttava, joka voi tapahtua vaan siten, että puolueen kumpainenkin siipi vaaleissa esiintyvät yhtenä vaaliliittona. Kaiken sen jälkeen, mitä nyt on tapahtunut, vielä sittenkin jää epävarmaksi kykeneekö puolue säilyttämään eduskunnan suurimman puolueen aseman.

Mutta vaikka ollaankin yhtämieltä edessäolevan vaaran suuruudesta ja siitäkin, että tuo vaara olisi poistettava niin kysytään, mitä tehdä?

Täällä vieraalla maalla ja tavallaan yksinäisyydessä eläen kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleen. Sellainenkin ajatus johtui mieleen, että niiden maan hiljaisten ja unohdettujen, jotka raskaalla mielellä ovat seuranneet viimeaikaista kehitystä olisi lähdettävä liikkeelle. Sielläkin on ollut ”lapualaismarsseja talonpojan marsseja ja kommunistienkin marsseja”, joihin on saatu ihmisiä narratuksi mukaan. Mitähän, jos maan hiljaiset ja unohdetut, se tahtoo sanoa Suomen kansan omatunto lähtisi myöskin marssille sanomaan vakavan sanansa kukkotappelijoille. Se marssi ei saa olla luonteeltaan väkivaltainen eikä väkivaltaan kehoittava, johon ”lyhyet ja pitkät aseet” käsketään ottamaan mukaan, kuten lapalaismarsseihin vaan marssi, jossa maan hiljaiset puhuvat tavalla, jota on kuunneltava. Sellaiseen marssiin varmaankin tulisi ottamaan osaa, ei tuhannet ja kymmenet tuhannet vaan sadat tuhannet, joka todella saisi aikaan täydellisen mielipiteen muutoksen. Kun Herkules määrättiin Augian tallit, hän käänsi koko Eufradvirran veden kulkemaan läpi Augian tallien ja puhdisti tallit. Jotan samanlaista, jossa kansan pohjavirta ohjataan puhdistamaan nämät tallit, sielläkin tarvitaan.

Sosialidemokraattisen puolueen on otettava tunnuslauseeksi ensin vaaleissa ”Kahdeksankymmentä edustajaa Sosialidemokraattiselle puolueelle!” Tällainen ihme on tapahtunut ennenkin ja se tapahtuu vieläkin, sitä paremmin jos Sosialidemokraattinen puolue pysyy yhdessä ja ilman sitäkin, jos kansa lähtee liikkeelle. Sellainen ihme tapahtui 1907, ensimmäisissä eduskuntavaaleissa, vastoin kaikkia odotuksia. Ja sellainen vieläkin suurempi ihme tapahtui vuoden 1919 vaaleissa. Silloin, siitä huolimatta vaikka Sosialidemokraattinen puolue makasi raadeltuna ja pannaan julistettuna sorakuopissa, se nousi ylös ja lähetti eduskuntaan 80 edustajaa. Se oli Sosialidemokraattisen puolueen ensimmäinen ylösnousemus ja nyt on aika saada aikaan toinen ylösnousemus ja vieläkin suuremmalla voimalla ja vakaumuksella. Näitä maan hiljaisia, jotka odottavat ja toivovat tällaista ylösnousemista, on muissakin puolueissa ja ryhmissä. Eivät nekään ole yhteenääneen määkivä lammaslauma vaan itsenäisesti ajattelevia ihmisiä, jotka ovat nähneet tämän surkeuden ja kärsivät siitä. Jos Sosialidemokraattisella puolueella on ryhtiä kohota pienten riitojen yläpuolelle, niin kansa tarttuu siihen niin kuin viimeiseen oljenkorteen ja seuraa sitä. Teiltä vaaditaan nyt rohkeita ja kansan luottamuksen arvoisia johtajia. Niitä eivät ole ne, jotka moisen riidan ja sekkanuksen ovat aikaansaaneet. Käsittääkseni vanha veteraani ja toveri Väinö Tanner vieläkin voi kohota tällaiseksi hyväksi johtajaksi ja hänellä varmaankin on paljon sellaisia seuralaisia, jotka eivät tähän mennessä ole paljon julkisuudessa esiintyneet. Sikäli kun asiaa tunnen, niin Kansanlehden nykyinen päätoimittaja ”Poika Tuominen” ja Hämeen kansan toimitus sekä myöskin Pohjanmaan Kansan toimitus ovat hyvin asiasta tietoisia. Sikäli on kyennyt seuraamaan, sosialidemokraattinen lehdistö yleensä on melkoisen selvällä sosialidemokraattisella kannalla. Jos voisitte saada aikaan suuriin ihanteisiimme vetoavan ja kakkia innostavan sekä luottamusta herättävän kansanliikkeen, niin puolue voi vieläkin kohota siitä alennuksen tilasta, johon se nyt on painunut. Kyllä kansalla on ja myöskin voi valita johtajansa, joihin se voi luottaa. Ei se enää ole niinkään avuton kuin se oli v. 1907 ja varsinkin 1919, jolloin puolueen lähes kaikki johtajat makasivat joko sorakuopissa taikka olivat karkoitetu pois maasta ja, mikä pahinta, sieltä monet entiset johtajat olivat alkaneet Suomen sosialidemokraattista puoluetta hajoittavan liikkeen perustamalla Suomen Kommunistisen puolueen. Kun Suomen työväki silloinkin nousi ja lähetti eduskuntaan 80 edustajaa se täälläkertaa täytyy olla yhtä mahdollinen. Pääasia on, että sotahuudoksi otatte: ”Sosialidemokraattiselle puolueelle 80 edustajaa” ja sen toteuttamiseksi panette töpinäksi alottamalla rynnäkön suurella kansanliikkeellä; maan hiljaisten marssilla, paremminkin sanoen Suomen omantunnon marssilla maan pääkaupunkiin. Suo anteeksi, että olen innostunut avaamaan sydämeni ja puhumaan sinulle luottamuksella ja uskossa että ymmärrät minua.

Toveriterveisin itsellesi ja vaimollesi

Vielä lisään Juho Peltosen sanoilla: ”Jos tämä hattu sopii sinulle, pidä se”.

Fitchburg, Mass – 1.3.1958 

O. Tokoi – J. Pietilä. 1.3.1958

Rakkaat ystävät ja toverit.

Lämpimät kiitokset antoisasta kirjeestäsi. Se selvitti minulle montakin ennestään hiukan hämärää kohtaa. Puolueneuvoston päätöstä ovat sitten sanomalehdet, puolin jos toisinkin, selostaneet niin, että sekin seikka tuntuu selviävän. Kysymykseksi sitten jää aikovatko nämät ”viitoset” sittenkin mennä eduskuntaan väkisin. Sikäli kun käsitän ei ainakaan Matilla pitäisi olla mahdollisuuksia tulla valituksi omasta vaalipiiristään elleivät maalaisliittolaiset ja kommunistit ota häntä suojelukseensa. Miten mahtaa asianlaita olla toisissa vaalipiireissä? Täältäkatsoen on säälittävää nähdä tuollainen alennuksen tila siinä puolueessa, jonka eteen on elämänsä ja työnsä uhrannut. Eräs täkäläinen toveri huudahtikin sanomaan: ”Voi alhaista tilaa”.

Jospa puolueella olisi varoja ja ennenkaikkea puolueen jäsenissä intoa uhrimieltä saada aikaan voimakas vaaliakitationni, niin uskoisin Suomen kansalla ja varsinkin Suomen työväestöllä vieläkin olevan niin paljon järkeä ja rakkautta vanhaa ja koeteltua Sosialidemokraattista Puoluetta kohtaan, että se antaa sille jakamattoman kannatuksen ja jättää puolueen hajoittajat omiin pieniin karsinoihinsa. Tätä ajatellessa minäkään en voinut ”pitää kynttilääni vakan alla”, vaan lähetin pitemmän selostavan kirjoituksen Suomen Sosialidemokraattiin ja Pohjanmaan Kansaan. En kuitenkaan ole varma josko Suomen Sosialidemokraatti sellaista kirjoitusta julkaisee mutta luulisin Pohjanmaan Kansan voivan sen julkaista. Kysyppä Pohjanmaan Kansan toimitukselta ovatko he kirjoituksiani saaneet ja aikovatko he sen julkaista. Ei sillä kiirettä ole kunhan ennen vaaleja tulee julkisuuteen.

Me täällä elämme sellaista riutuvaa vanhaa elämää. Kun on kaikkensa antanut työväenliikkeelle ja Sosialidemokraattiselle puolueelle niin vanhaksi tultuaan huomaa joutuvansa unohdettujen joukkoon. Elinkustannukset täälläkin ovat niin kallistuneet, että niillä pienillä, joita tosin saan jo kahdestakin valtakunnasta, ei kunnolla elä. Onneksi Fitchburgin kaupunki viimevuonna rakennutti halpavuokrisia pieniä asunnoita, joita vuokrataan sellaisille vanhoille eläkettä nauttiville, joilla ei ole muita tuloja ja mekin onnistuimme saamaan sellaisen asunnon. Pienihän tämä on sillä koko asunnon, joka nimellisesti käsittää kolme huonetta ja kylpyhuoneen, lattia koko pinta-ala on vain 35 neliömetriä. Mutta se on niin hyvin järjestetty, että vaimoni sanoo, ettei hänellä koskaan ole ollut niin käytännöllistä keittiötä eikä niin täydellistä kylpyhuonetta. Niinettä tähän sitä sitten on sovitettu ja tuntuu siltä kuin voisi lopuksi ikäänsä mukautua. Sain sovitelluksi yhden nurkkauksen työpöydälleni ja kirjoituskoneelleni, jonka ääressä aika kuluu. Huonekalustosta tosin täytyi toinen puoli hävittää, samoin kirjastokin mutta ihmeen paljon kiroja sentään saatiin tähänkin mahtumaan niin, että niiden ääressäkin aika kuluu. Juuri kun muutimme asuntoon, Maakuntasihteeri Eino Isohanni lähetti ”Suur-Lohtajan Historian”. Olen sen nyt lukenut ja pidän sitä erinomaisena teoksena. Se ei ole raskas eikä protokollatyyppiin kirjoitettu vaan elävä ja todellinen kuvaus sen kansan muinaisuudesta, elämästä, kärsimyksestä ja tulevaisuuden toiveista. Se on mielestäni kiinnostavampi kuin useimmat sensatiokirjat sillä sieltä löytää todellisen perustuksen meidän nykyiselle elämällemme ja toiminnoillemme. Saan myöskin Suomen sanomalehtiä säännöllisesti, kuten Suomen Sosialidemokraatin, Keskipohjanmaan ja Pohjanmaan Kansan, Suomen Kuvalehden ja lukuisia aikakausikirjoja, kuten Sosialidemokraattisen Aikakuslehden sekä Palkkatyöläisen. Niitä skogilaisten ”Päivä Uutisia” en ole vielä nähnyt. Saamiemme tietojen mukaan sekin saa taistella taloudellisten vaikeuksien kanssa. Se, jos mikään, oli ainakin tarpeeton yritys.

Minun tuskin tarvitsee sanoa, että taloudellisissa vaikeuksissa se meidän tämäkin Raivaajakin on ja se yhä pahenee. Suomenkieltä lukeva väestö häviää nopeasti ja uutta ei tule tilalle. Tässä maassa syntyneet eivät enään lue suomenkieltä ja Suomesta tulee vain niin muutamia, että ne eivät riitä korvaamaan kuoleman aiheuttamaa katoa. Ja ihmeellistä on sekin, että Suomesta tulleet pyrkivät sulautumaan Amerikan kansaan ja suoraan ja niin nopeasti, että ne eivät ehti pysähtyä edes meidän vanhojen siirtolaisten joukkoon.

Täällä Amerikassahan, me amerikansuomalaiset mukana, elämme paljon enemmän maailman suurpolitiikan vaikutuksen alla kuin siellä Suomessa, jossa on pysyttävä omalla soukalla sarallaan. Ja totta puhuen maailman suurpolitiikka, sanoista huolimatta, on väkivallan ja voiman politiikkaa, joka ei merkitsee ihmiskunnalle pysyvää rauhaa vaan onnettomuutta. On totta, että Amerikka ei voi julistaa sotaa ketään vastaan ilman kongressin suostumusta, jota on mahdotonta saada ellei maa joudu hyökkäyksen kohteeksi, mutta Neuvostoliin uhmaava politiikka ja varsin niin kutsutun ”sputnikin” lähettäminen avaruuksiin, herätti tämän kansan näkemään edessään olevan uhan ja vaaran. Se teki jotenkin samanlaisen vaikutuksen kuin Japanin hyökkäys Pearl Harboriin ja sai aikaan jo lamaantumaan pyrkivän varustelun uudelleen viriämiseen. Täällä ei enään luoteta Neuvostoliiton sanoihin ja antamiin lupauksiin, ei edes ”korkeantason” neuvotteluihin, siitä on todistuksena presidentti Eisenhowerin Bulganinille lähettämä vastaus. Kuinka kauan ja kuinka pitkälle tämä varustautuminen tulee jatkumaan, sitä ei tälläkertaa kykene sanomaan.

Jokainen tietää, että kommunismi on maailman valloittava liike, joka ei voi pysähtyä ennen kuin se tuon päämääränsä saavuttanut taikka sitten tullut tuhotuksi, joko sisältä nousevan voiman tai ulkonaisen voiman pakottamana. Se ei myöskään häikäile käyttää väkivaltaa ja kaikkia keinoja, jotka vain auttavat kommunistista liikettä eteenpäin mutta sen myöskin täytyy olla varovainen ettei ota sellaista askelta, joka lyötäisiin takaisin ja mahdollisesti johtaisi liikkeen lopulliseen tuhoon. Neuvostoliitossa hyvin tiedetään ja täällä myöskin tiedetään, että Neuvostoliiton lentoaseet voivat hyökätä Amerikkaan ja saada aikaan suurta tuhoa, mutta samalla myöskin tiedetään se, että amerikkalaiset lentoaseet samanaikaisesti kykenevät tuhoamaan venäläiset tukikohdat niin, että Amerikan hävitysretken tehneet venäläiset lentokoneet eivät enää löydä sitä tukikohtaa, josta ovat lähteen ja johon voisivat laskeutua alas. Ja tämä tieto se on, joka pidättää kommunisteja alkamasta sellaista hyökkäyssotaa, jonka loppua he eivät voi enään nähdä ja varsinkaan kontrolloida. Kysymykseksi vain jää, ja se onkin rauhaa rakastavan ihmisen suurin toive, kuinka kauan tämä varustelu kiihko jatkuu ennen kuin ihmiskunta ja varsinkin kommunistiset ja muutkin vallanpitäjät käsittävät, että tulevaa sota, jos se syttyy, on niin totalitaarinen, että se hävittää koko ihmiskunnan ja sivistyksen ja siitä syystä on pakko sittenkin lopuksi kokoontua pyöreänpöydän ympärille taikka paremminkin sanoen, tunnustaa Yhdistyneiden Kansojen Liitto siksi korkeimmaksi elimeksi, joka saa ratkaista kansainväliset riidat. Mutta sitä ennen taikka siinä yheydessä yksityisten suurvaltojen on luovuttava eittoamsioikedesta (?) ja jättää kokein päätösvalta YK:n yleiskokoukselle; mahdollisesti tärkeimmissä asioissa on sovellutettava kahden kolmasosan enemmistöä. Mutta se tulee myöskin merkitsemään kommunistisen diktatuurin loppua niissäkin maissa, joissa se nyt on voimassa ja sellaisen demokraattisen kansanvallan, jota sosialidemokratia kaikissa maissa ajaa, tunnustamista kansojen yhteisön sekä myöskin siihen liittyneiden yksityisten kansojen hallitusten johtavaksi periaatteeksi. Minä ainakin uskon siihen lopultakin tultavan ja se antaa rohkeutta ja voimaa yrittää pitää kiinni elämästä ja olla mukana.

Vaimoni käskee sanoa sydämelliset terveiset Mrs. Pentilälle ja kiitokset meille osottamastanne ystävyydestä. Terveisiä myöskin Mr ja Mrs Tammilehdolle sekä muillekin tovereille.

Toveriterveisin:

Fitchburg, Mass. – 21.5.1958

Hyvä veli.

Kiittäen kirjeestäsi sekä onnittelusähkeestä täyttäessäni 85 vuotta. Ansiotonta arvonnousuahan korkea ikä on, niin kuin paljon muukin, mutta siitä huolimatta on lämmittävää ja rohkaisevaa saada tuta ja todeta, että ystävät ja toverit siellä synnyinmaassa muistavat vanhaa taistelutoveria.

Muistojen varassahan se tällaisen vanhan elämä jo suurimmalta osalta onkin, varsinkin täällä vieraalla maalla tuntee itsenä vieläkin enemmän eristelyksi kun ei ole juuri minkäänlaista kosketuskohtaa täällä olevan ja toimivan työväenliikkeen kanssa. Ja sekaviahan ne tiedot työväenliikkeen nykyistä menettelytavoista siellä Suomessakin ovat. Kun luin uutisia sen entisen kotipiirini Sosialidemokraattisen puolueen piirikokouksesta, Pietarsaaressa, niin itketään pyrki vanhaa miestäkin Kyllä on itsekkyys ja vallanhimo jo pitkälle kehittynyt sielläkin. Kun muistaa ne vuodet, viisikymmentä vuotta sitten, jolloin sosialidemokraattisia aatteita yritettiin istuttaa karulle Pohjanmaalle, niin ei tullut kysymykseenkään virka ja leipäpaikat vaan uhraus ja kaikkensa antaminen puolueen ja aatteiden hyväksi. Kun nyt ajattelen esimerkiksi ”Meidän Mattia”, joka sosialidemokraattisen puolueen mukana ja sen tukemana on saavuttanut melkoisen huomattavan aseman puolueessa, jopa kohonnut puolueen varapuheenjohtajaksikin, on kasvanut niin suureksi, että Sosisalidemokraattinen puolue on jo liian pieni ja liian matala niin suurelle miehelle, että täytyy perustaa oikein oma puolue. Vilpittömästi puhuen, minä olen seurannut Matin kohoamista ilolla ja myötätunnolla ja odottanut sen jatkumista. Olinhan hänen isänsä kanssa, jonka hän muuten kuuluu hylänneen, yhtä aikaa rippikoulussa ja muutenkin ikään kuin sukulaisuussuhteissa, joten hänen yltiöpäinen menettelynsä tuntui sekin suuremmalta pettymykseltä. Kunhan ei tässäkin pitäisi paikkansa tuo vanha tuttu sananparsi, että ”ylpeys käy lankeemuksen edellä”. En olisi sitä hänelle toivonut, enkä odottanut.

Kirjoitin asiasta Martha Salmela Järvisellekin, joka kuuluu myöskin olleen siellä kuuluisassa piirikokouksessa ja tiedustelin, mikä oli se asia, joka ajoi hänet ja muitakin vieraspaikkakuntalaisia, aina Kuopiota myöden, sinne Pietarsaaren piirikokoukseen ja mukana tuomari ja lakimies aivan kuin pahimmat käräjäkoirat käräjäpaikalle? Jos Puoluetoimikunta lähettää puoluesihteerin ja jonkun puoluetoimikunnan jäsenen, niin se on vanha puolueen menettelytapa, jopa velvollisuusin, mutta kuka oli nämät ulkopaikkaiset sinne kutsunut? Myöhemmin olen saanut kuulla, että ainakin neljässä vaalipiirissä se uusi itsenäinen puolue tulee asettamaan omat listansa kilpailemaan Sosialidemokraattisen puolueen listojen kanssa. Jos näin tapahtuu, joka lienee jo varma, niin mikä on tulos? Kun ajattelen sitä Vaasanläänin Pohjoista vaalipiiriä, jos äänet jakaantuvat hyvin tasan näiden kahden puolueen välillä Maalaisliittolaiset ovat hyvinkin aktiivisia, kuten ne nyt ovat ja Kommunistipuolue asettaa myöskin oman listansa, niin on hyvin mahdollista, että kumpainenkaan sosialidemokraattinen ryhmä, jos sitä toista voi sosialidemokraattiseksi ryhmäksi kutsua, eivät saa edustajaa ollenkaan vaan sen ainoankin paikan saa mahdollisesti kommunisti taikka maalaisliittolainen. Siitä syystä Sosialidmokraattisen puolueen jäsenten ja kannattajien on entistä lujemmin liityttävä yhteen ja torjuttava tuo vaara ja jätettävä Matti, kannattajineen, haukkomaan tyhjää ilmaa ja nauttimaan siitä että ovat edes yrittäneet. Onko Matti muuten ehdokkaana missään toisessa vaalipiirissä? Jos ei ole, niin hänen kohtalonsa on sitten kokonaan sen Vaasanläänin Pohjoisen vaalipiirin ratkaistavissa. Hänhän tosin on hallituksessa puolueiden ulkopuolelta, oikein ministerinä, ja kun Suomessa ministerin ei tarvitse olla eduskunnan jäsen, kuten useimmissa parlamentaarisissa maissa, niin se mahdollisuus olisi olemassa, että Matti tulisi jatkamaan uraansa jatkuvana amattiministerinä. Mutta sitäkään en vielä usko sillä vaalien jälkeen tulee kysymys parlamentaarisen hallituksen noudattamisesta ja silloin Matti ja toiset hänen seuralaisensa havaitsevat jääneensä puolueiden ulkopuolelle, enkä usko että Maalaisliitto palkitsisi avustajiaan luovuttamaan heille ministeripaikkoja tai muita suurituloisia virkapaikkoja.

Me täällä ”rapakontakana” olemme suuresti huolissamme Suomen tulevasta kohtalosta. Ainoa pelastus on siinä, että Suomen työväki ja myöskin kansan enemmistö todellakin herää torjumaan tämän ja antaa mahdollisimman suuren ja yksimielisen kannatuksen Sosialidemokraattiselle puolueelle, ja sen asettamille ehdokkaille niin, että puolue edelleenkin säilyttää paikkansa Suomen suurimpana puolueena ja, jos suinkin mahdollista, lähettää eduskuntaan entistäkin suuremman ja myöskin eheämmän ja yksimielisemmän ryhmän, joka kykenee ottamaan ohjakset käsiinsä ja kantamaan myöskin vastuun. Jos Sosialidemokraattinen puolue jää toiselle taikka mahdollisesti aina kolmannelle tilalle, niin silloin on se vaara olemassa, että Maalaisliitto kohoaa maan suurimmaksi puolueeksi, joka dikteeraa ehdot ja johtaa maan politiikkaa entistäkin häikäilemättömällä tavalla. Silloin on myöskin mahdollista, jopa varmaakin, että kommunistit otetaan mukaan uuteen hallitukseen, johon sosialidemokraatit tuskin menevät. Ja jos käy, kuten myöskin on mahdollista, että Maalaisliitto, Kommunistipuolue ja tämä uusi itsenäinen puolue, josta ammattiministereitä tullaan vastakin asettamaan, saavat yhteensä eduskunnassa enemmistö, nämät kolme ryhmää tulevat johtamaan maan politiikkaa ainakin neljä vuotta ja mitä sinä aikana saattaa tapahtua, on hämärän peitossa. Pahaenteistä vain on se, että tämä uusi ryhmittymä nyt osottaa ilmeistä halua kansanvaltaisen länsivaltojen nälvimiseen ja halveksumiseen. Siitä jo yhtenä esimerkkinä on tämän uuden puolueen äänenkannattajan ”Päivän Uutiset” räävitön Amerikan haukkuminen ikään kuin tarkoituksella osottaa, millä rintamalla ollaan näiden kahden valtaryhmän välisessä kiistassa.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, terveellä ohjelmallaan sekä rohkealla kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä puolustavalla politiikalla on saanut jatkuvaa ja yhä lisääntyvää arvonantoa ja luottamusta täällä ”Rapakontakana” ja, sikäli kun tiedän, kaikkialla kansanvaltaisissa maissa. Siitä syystä minä ja me kaikki täällä toivomme ja uskomme, että Suomen Sosialidemokraattinen puolue lähestyvissä vaaleissa kykenee vielä kerran kokoamaan ja pelastamaan Suomen, sen kansan itsenäisyyden ja vapauden siitä vaarasta, joka isät uhkaa. Kohtalo on Teidät siellä Vaasanläänin Pohjoisessa vaalipiirissä asettanut ihan eturintamaan ja minä sydämestäni toivon, että Te suoriudutte voittajina. Älkää salliko sosialidemokratian soihdun sammua siellä karussa maastossa, jonka sytyttämisessä ja vaalimisessa minullakin on ollut osani.

Korkeasta iästäni huolimatta olen vielä suhteellisen hyvissä voimissa. Me asumme nyt kunnan rakennuttamassa eläkkeellä olevien vanhojen että yhteiskunnallisen aseman puolesta. Niin, että tänne maailmanmeno ja sen aikaansaama ryminäkin kantautuu jo paljon rauhallisempana mutta siitä huolimatta olen edelleenkin hengessä mukananne rohkaisemassa Teitä edessä olevassa raskaassa taistelussanne.

Terveisiä Tovereille siellä sekä vaimoltani erikoiset terveiset sinulle ja vaimollesi.

Vilpittömällä toveruudella ja ystävyydellä:

Fitchburg, Mass. – 5.8.1958

Rakkaat ystävät siellä synnyinmaassa:

Sydämellinen kiitos kirjeestäsi, kahdestakin ja vaimoni erikoisesti kiittää hänelle lähettämästänne englanninkielisestä kirjeestä, johon hän vastaa erikseen. Niin, kirjeesi olivat tyhjentäviä ja asioita valaisevia vaikkakaan eivät lohduttavia ja mieltä kohottavia, mutta sittenkin totuus on otettava vastaan pyrkimättä sitä koristelemaan. Kyllä on kunnian ja vallanhimon sokaissut ihmiset ja ainakin politikoitsijat siellä Suomessa, jonka seurauksesta koko maa ja kansa saa kärsiä. Väkistenin tulee mieleen vanhoilta ajoilta peritty sananlasku: ”Jonka Jumalat tahtovat hävittää, sen ne lyövät sokeudella”. Tuon kilpajuoksun, vallan- ja kunniantavoittelun tiellä, saattaisi vielä ymmärtää, jos se ilmenisi eri puolueiden ja kansalaisryhmien välisenä kilpajuoksuna mutta kun se ilmenee yhtä kärkevänä ja jos mahdollista huippuunsa kehitettynä oman puolueemme, sen puolueen, jonka tehtävänä ja päämääränä on koota sorrettu työväenluokka yhteen ja yksimielisinä tovereina, veljinä ja sisarina viedä asiamme voittoon, niin se tekee murheelliseksi. Nyt kun kohtalo oli ikään kuin valmistanut puolueellemme otollisen tilaisuuden koota ja kohottaa puolueemme maata todellakin johtavaksi puolueeksi, sen vallanhimoiset yksityiset yrittelijät pirstoivat kappaleiksi. Mekin täällä iloisemme siitä, että puolueen valtaisa enemmistö oli niinkin tervettä ja eheää, että se pelasti puolueen arvon ja kunnian. Siinä todellakin sokeudella lyödyt vallanhimoiset tulivat myöskin jo, ainakin osittain tuhotuiksi. Tällaisen tuhon omaksi joutui m.m. ”Meidän Matti”. Hän oikeastaan oli sokeista sokein ja suuresti ihmettelin, että hän olin niin perinpohjin langennut vallanhimon houkuttelevaan syöttiin ja sai kärsiä rangaistuksensa. Minä oikeastaan säälin Mattia  sillä, sikäli kun käsitän, hänen on vaikea nousta, jos siellä Suomessa kansanvaltaisista muodoista kiinni pidetään. Vain siinä tapauksessa, että diktatuuri todella otetaan valtakuntaa johtavaksi periaatteeksi, tällaisilla vallantavittelijoillakin on tilansa. Ja huonosti se näkyy käyneen toisillekin. Kaikkein säälittävimmän kuvan tästä sisäisestä taistelusta antavat nyt ne, jotka vaaraa peläten, ennen ehdokkaaksi asettumistaan antoivat kirjallisen sitoumuksen, että noudattavat puolueen sääntöjä ja periaatteita sekä yhteisiä enemmistöpäätöksiä, nyt valituksi tultuaan tahtovat hajottaa senkin, mitä vaaleissa tuli pelastetuksi. Sikäli kun viimeiset viestit sieltä kertovat, yksi pahimpia puolueen parjaajia, Agronomi Tiainen, ei tullutkaan valituksi, vaan putosi siihen tyhjyyteen, johon monet toisetkin vallantavoittelijat, ja näperällä se kuuluu Waldemar Liljextrömkin ollen.

Kun tässä olen mietiskellyt sitä tilannetta, niin olisin toivonut, että näillä äänestäjäin tuomionsaaneilla olisi niin paljon rakkautta sosialidemokraattista puoluetta ja sen periaatteita kohtaan, että tunnustaisivat erehdyksenä ja vilpittömästi pyytäisivät päästä takaisin puolueeseen, ei johtajina, vaan tavallisina rivimiehinä ja että heidät tällaisina otettaisiin myöskin vastaan ja sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä täten kohotettaisiin edelleenkin Suomen suurimmaksi eduskuntaryhmäksi. Tällainen toivomus kuitenkin näyttää olevan turha sillä tiedoista päättäen sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä näyttää olevan vielä uuden hajaannuksen kynnyksellä. Tästäpä ei muuta voisi sanoa kuin sen mitä eräs toverimme täällä sanoi, nähdessään Amerikan Sosialistipuolueen ja Suomalaisen Sosialistijärjestön hajaantumisen, että ”Voi alhaista tilaa”.

Teillä siis on nyt ensinnä edessä uuden hallituksen muodostaminen ja, tiedoista päätellen, parlamentaarisen tavan mukaan eduskunnan suurimmalla puolueella on etutila yrittää muodostaa hallitus sekä että Eino Kilpi olisi jo tällaisissa puuhissa. Emme kuitenkaan vielä tällä syönnillä usko, että kommunistit noin suoralla kädellä kohoavat Suomen hallitusta ja sen kautta Suomen politiikkaa johtavaksi puolueeksi sillä eihän heillä vieläkään ole muuta kuin 25 prosenttia eduskunnan jäsenistä ja valitsijain luvusta sitäkin vähemmän, niin että kylläkait se uuden hallituksen muodostaminen sittenkään jää jonkun toisen puolueen tehtäväksi. Pääasia kuitenkin on, saadaanko todella kestävä eduskunnan enemmistön luottamusta nauttiva parlamentaarinen hallitus. Jos niin tultaisiin menettelemään, niin silloin voisi vieläkin tulla kysymykseen sellaisen enemmistöhallituksen muodostaminen, jossa kommunisteja ei tulisi olemaan. Sikäli kun käsitän, niin sosialidemokraatit kait kannattaisivat tällaisen hallituksen muodostamista. Kun kirjeessäsi mainitset, että Maalaisliitto yhäkin velloo sameassa vedessä ja kieltäytyy yhteistyöstä muiden kuin mahdollisesti kommunistien kanssa, niin tällaisenkin hallituksen muodostaminen tulee mahdottomaksi. Edelleen sosialidemokraattinen eduskuntaryhmän kanta kait on se, että ei voi mennä mihinkään hallitukseen, jos siihen tulisi mukaan sosialidemokraattisen puolueen hajoittajia, niin kutsuttuja ”skogilaisia”. Toinenkin kysymys lienee, joka on vieläkin vakavampi: Mitä sanoo suuri naapuri.

Jos siltätaholta, kuten on uskottava ja varsinkin nyt kun kommunistit kohosi Eduskunnan suurimmaksi puolueeksi, siltätaholta esitetään eräänlainen uhkavaatimus että kommunistit on otettava hallitukseen, uskaltaako Suomen eduskunta tällaista vaatimusta vastustaa siitäkin huolimatta vaikka Suomi on itsenäinen maa. Sikäli kun käsitän presidentti mahdollisesti asettuu myöskin tällaisen vaatimuksen taakse, vaikkakaan muodollisesti ei naapuri pakotuksesta vaan suorastaan siitä syystä, että kommunistit ovat eduskunnan suurin puolue, joten olisi epädemokraattista jättää se ulkopuolelle.

Minä näen tässä Suomen kansan ja Suomen itsenäisyyden vakavimman vaaran, jonka torjumiseksi Suomen kaikkien demokraattisten puolueiden on nyt korkea aika sopia keskinäiset rajariidat ja tässä hallituskysymyksessä liittyä yhteen. Ensinnäkin olisi yritettävä ja melkein millä uhalla tahansa perustaa kaikkia demokraattisia puolueita ja myöskin eduskunnan suurta enemmistöä edustava hallitus jättämällä kommunistit ja ”skogilaiset” ulos. Sillä sittenkin on 2/3 enemmistö ja se riittää kestävälle hallitukselle, jos sillä on todella halua uhrata kaikkena ja tehdä kaikkena isänmaan pelastukseksi. Mutta jos vaara idänpuolelta on todella niin suuri, että kommunisteja ei voitaisi jättää hallituksen ulkopuolelle, niin sillin on kaikkien puolueiden liityttävä mukaan ja perustettava sellainen hallitus, jossa heillä on vain sen verran valtaa kuin eduskunnassakin, mutta ei yhtään enempää. Silloin kommunistit voidaan kontrolloida myöskin hallituksessa ja lisäksi saattaa heidät vastuunalaiseksi maan asioista sekä myöskin omista teoistaan kun taas siinä tapauksessa, että kommunistit jätetään kokonaan hallituksen ulkopuolelle, heille annetaan avonainen valtakirja katuparlamenttien pitämiselle tarkoituksella saada maan asiat ja järjestyksen sellaiseen tilaan, joka ”keskinäisen yhteisymmärryksen ja avunantosopimuksen mukaan” tarjoaisi suurelle naapurille puuttua maan sisäisiinkin asioihin. Kaiken tämän välttämiseksi pitäisi löytyä niin paljon yhteisymmärrystä, hyvää tahtoa ja ennenkaikkea isänmaanrakkautta, että tällaiset vaarat kyetään torjumaan. Jos ihmisiä ja ennen kaikkia kansamme johtajia yhä edelleen vaivaa sokeus ja silmitön viha sekä riidanhalu, niin uusi ja entistäkin suurempi onnettomuus on edessä. Jumala varjelkoon synnyinmaatani ja sen kansaa tällaisesta vaarasta.

Niinpä niin. Tällaisia ajatuksia sitä tulee mieleen täällä vieraalla maalla ja varsinkin sellaiselle ”yksinäiselle sudelle”, joka täällä ei voi keskustela paljon kenenkään kanssa sillä Suomen kysymys amerikkalaisille ja suurelle osalle amerikansuomalaisiakin on niin kaukainen, että se ei enää paljoakaan liikuta. Mahdollisesti minäkin olen liian pessimisti, mutta kun on kaiken nähnyt ja viimeksi tämän kestetyn hajaannuksen siellä Suomessa ja ennenkaikkea omassa puolueessa, saattaa tulla pessimistiseksi. Muuten maailmanmeno on sillailla raiteilla, johon tänäpäivänä ei oikeastaan tiedä, mitä jo huomenna tapahtuu ja siitä syystä on vaarallista antautua kenenkään suurvaltaryhmittymän kelkkaan vaan pyrkiä säilyttämään ”status quo” niin kuin sanotaan, taikka se vähäinenkin itsenäisyys mitä pienellä maalla on jäljellä siltävaralta kun tilinteon päivä vielä kerran, toivottavasti mahdollisimman pian, on koittava

Terveisiä paljon teille molemmille sekä tovereille siellä Kokkolassa. Olen stäpaitse sitä mieltä, että teitte oikein kootessanne sosialidemokraattien äänet silläkin uhalla, että ehdokas oli ruotsinkielinen. Meillä ei vielä ole kesää oikeastaan ollutkaan mutta sitä odotellessa aika on kulunut.

Veljellisellä rakkaudella ja toveruudella

Helsinki – 14.11.1958

Hyvä toveri. Olen ollut täällä Helsingissä jo kaksi viikkoa ja tulen sinne Kokkolaan perjantaiaamuna 21 p. tätäkuuta ja viivyn siellä yli yön. Haluan viettää sen ajan luonanne ilman mitään julkisuutta. (Käsin)

Toverillisesti

Fitchburg, Mass. – 5.12.1958

Rakkaat ystävät.

Jälleen kotona tervennä ja hyvässä kunnossa. Saavuin Bostonin lehtokentälle sunnuntaiaamuna. Tyttäreni oli vastassa ja vei minut kotiinsa, josta sitten poikani ja vaimoni kävivät minut hakemassakotiin.

Aluksi en tuntenut väsymystä lainkaan mutta nyt levättyäni pari päivää, väsymys alkaa tuntua; ei mitenkään pelottavavana. Olihan se matka todella raskas ja niin monitahoinen, johon etukäteen en osannut edes valmistautua mutta tuloksiltaan, sikäli kun käsitän, arvokkaampi ja suurempi kun etukäteen saatoin odottaa. Se suurenmoinen ystävyys sekä luottamus, jota tällä matkalla sain nauttia, ylitti kaikki odotukset. Näin tuttavallisesti puhuen, odotin puolueen ja toverien puolelta jonkinlaista välinpitämättömyyttä, jopa kylmyyttämin. Mutta niin ei tapahtunut ja siitä minä olen iloinen. Se helpotti työtäni siellä ja sain aikaan myöskin paremmat tulokset.

Kiitän siitä, että lähetit puolueneuvoston kokousselostuksen ja päätökset heti minulle. Huomenna vietämme täälläkin Suomenitsenäisyyspäivää ja minulla on siinä puhe, joten voin suuremmalla asiantuntemuksella selostaa tilannetta siellä Suomessa.

Sikäli kun käsitän, puolueneuvoston päätös selitti tilanteen puolueessa ja samalla se selvitti myöskin tilannetta yleispolitiikassakin. Ellen pahoin erehdy, puolue tällä päätöksellään ja tulevaisuuden suunnitelmillaan hankki suuren yleisön luottamuksen, ei ainoastaan puolueessa vaan myöskin ulkopuolella. Jos hallituskriisi siellä jatkuu, kuten on luultavaa, niin puolueen pitäisi kaikin keinoin painostaa, että eduskunta olisi hajotettava ja vedottava kansaan uusilla vaaleilla. Se ymmärtääkseni olisi ainoa reaalinen ja todellakin kansanvaltainen ratkaisu nykyisessä kriisissä.

Täällä Amerikassa eletään myöskin tavallaan jännittynyttä aikaa. Se jännitys koskee Berliniä, jossa tilanne on yhtä sekava kuin siellä Suomessakin vain sillä erotuksella, että ryssä kohtaa siellä lujemman vastuksen kuin Suomessa. Ja hipaisee ne Berliinin tapaukset myöskin kauttarantain Suomeakin sillä, jos Neuvostoliitto joutuu antamaan periksi Berliinissä, kuten on uskottavaa, niin tunnetaan sen vaikutus sielläkin. […]

Täällä amerikansuomalaisen vanhankaartin keskuudessa kuoleman viikatemies tekee tuhoisaa jälkeä. Silläaikaa kun olin siellä Suomessa useita vanhoja tovereita oli poistunut keskuudestamme ja nyt jo näiden muutamien päivien aikana, kun olen täällä ollut, pari lisää. Niin, että täällä tuntee elävänsä paljon suuremmassa vaaravyöhykkeessä kuin siellä Suomessa.

Sain juuri kirjeen Paavo Lehtoselta Port Arthurista Canadasta ja samalla myöskin Canadan Suomalaisten Kalenterin. […]

Terveisiä paljon Evalta teille molemmille, Toivottaen menestystä työllenne, vilpittömällä toveruudella:

Fitchburg, Mass. – 23.1.1959

Kunnioitettava toveri ja veli.

Tunsinpa tarvetta kääntyä puoleesi ja kiittää sinua niistä arvokkaista tiedoista, joita olen kauttasi saanut.

Nythän siellä se hallituskriisikin on lopultakin rauennut ja Suomella taasen pitkästä aikoja on vallassa hallitus, jota voisi kutsua ”Keisarillinen Senaatti”. Mikä on oleva seuraava askel? Tänne saapuneiden tietojen mukaan ensimmäinen suurempi yhteinen kokous pidetäänkin jo hallituskaupungissa, Leningraadissa, johon tulee valtakunnan päämies sekä myöskin täällä Amerikassa vieraillut valtakunnan ensimmäinen varapäämies Mikojan.

Mikojanin lähetysmatka tänne Amerikkaan epäonnistui sillä hän ei saanut ainoatakaan toivettaan toteutetuksi ja siitä syystä hänen loppuesiintymisensä oli katkera ja syyttelevä, jota varmaankin tulee jatkumaan. Neuvostoliitto varmaankin tulee vaatimaan entistäkin tarkempaa sensuuria Suomen sanomalehdiltä niin, että niistä kaikki hiukankin länsivaltoja ja erikoisesti Amerikkaa koskevat kirjoitukset tulee olla näitä maita syyttävät ja täydellistä antautumista Neuvostoliiton johtoon. Täältä Amerikasta katsoen meistä tilanne tuntuu kovin huolestuttavalta.

Eräässä suhteessa Mikojanin matkalla oli myönteisiäkin tuloksia. Hän tällä matkallaan sentään on pakotettu näkemään ja antamaan tunnuksenkin Amerikan suurelle taloudelliselle resourseille ja kyvylle vastustaa Wenäjän esittämiä vaatimuksia. Mikojanin lausunto siitä, että Amerikan kansa ja teollisuuden harjoittajat vaativat rauhaa ja sovintoa Wenäjän kanssa mutta hallitus vastustaa, on ulkokullattu fraasi. Kyllä hänen täytyi myöskin päästä tietoiseksi siitä, että Amerikan kansa, siitä huolimatta vaikka se toivoo ja haluaa rauhaa, se vieläkin enemmän pelkää sitä, että hallitus antaa itsensä pettää valheellisilla ja tekopyhillä rauhantarjouksille luovuttamaan vapautensa. Presidentti vallan oikein saattoikin sanoa, että ”kyllä me kaikki rakastamme rauhaa ja olemme valmiit myöskin keskustelemaan kaikista todellisista rauhanehdoista mutta ei meitä noin vain pusketa ympäri mihin nurkkaan vaan halutaan”.

Muistetaan, miten Mikojanin matkan edellä Krutchev teki erään uuden ehdotuksen ja odotti, että Amerikka Mikojanille sitten antaa vastauksen taikka ainakin jonkinlaisen vastaehdotuksen, mutta kun mitään sellaista ei tullut vaan Amerikka selitti, että Krutchevin uudessa ehdotuksessa ei ollut mitään uutta, joten siihen ei myöskään tarvitse edes vastata, niin se ärsytti Mikojania ja hän lopulta paljasti tarkoituksensa, joka ei ollut mitään muuta kuin pelkkää propakantaa.

Liitänpä mukaan erään amerikkalaisissa lehdissä julkaistun kartoonin, joka hyvin kuvaa tilannetta. Kuvan mukaan Krutchev tiukka Mikojanilta ja sanoo, että ”kerroppas nyt mulle kuinka rappeutuneita ne todella ovat”. Tähänpä Mikojan ei kykene antamaan sen parempaa vastausta kuin kuva osottaa. Mikojan epäonnistunut amerikanmatka saattaa merkitä myöskin hänen aurinkonsa laskua taikka sitten suunnan muutosta ja vähemmän pröystäilyä. Neuvostoliitto saattaa kylläkin pröystäillä avaruuden valloituksillaan mutta sittenkin hänenkin on myönnettävä, että tulevaa sotaa ei vielä taistella avaruudessa vaan tämän maapallon päällä, jossa Amerikka ei anna itseään pettää ja houkutella luvuttamaan aseitaan. Pahinta vain Suomelle ja meille suomalaisille on se, että Neuvostoliitolla on kaikki keinot puolelllan alistaa Suomi täydelliseksi vasalliksi. Onnettomuutta ennustava on jo se, että Neuvostoliiton ja Suomen hallituksen väliset neuvottelut pantiin alulle heti sen jälkeen kun eduskunta oli lopettanut istuntonsa, joten eduskunnalla missään muodossa ei ole mitään osuutta koko neuvotteluissa eikä siellä tehtäviin päätöksiin. Täten kansa jo totutetaan siihenkin, että maata voidaan hallita ilman eduskuntaakin ja siitäkin huolimatta vaikka maassa ei olekkaan perustuslaillista hallitusta. Tarkoituksena on osottaa, että kansa saa enemmän ja parempaa kun ei ole kiusallista eduskuntaa ja eduskunnalle vastuullista hallitusta. Oleppa ystävällinen ja kirjoit, miltä se alkaa tuntua sen jälkeen kun eduskunta nähtävästi vielä kuitenkin kokoontuu ensikuussa, jonakin aikana.

Samalla pyydän tietoa, miten sen Kannuksen Työväenyhdistyksen laita on; onko se vielä Sosialidemokraattisen puolueeseen kuuluva vai onko sein mennyt tämän uuden virran mukana? Minä näes olen sen yhdistyksen perustaja ja jäsen No 1 sekä lisäksi vielä kunniapuheenjohtaja, mutta enpä haluaisi olla jäsen vieläkin kunniapuheenjohtajan sellaisessa yhdistyksessä, joka ei edes kuulu siihen puolueeseen, johon se alun perin perustettiin vaan päinvastoin taistelee sitä puoluetta vastaan. Jos asia on niin, että Kannuksen Työväenyhdistys on eronnut taikka erotettu Sos.Dem. puolueesta, niin minä myöskin ilmoitan eronneeni Kannuksen Työväenyhdistyksestä.

Muuten se viimeinen matkani sinne Suomeen, on nähtävästi jättänyt hyvät muistot sillä moneltakin taholta olen saanut sen johdosta tunnustusta. Pahinta vain on nyt se, että minä en enään ole päässyt entiseen kuntooni. Kuten muistat sairastuin vähää ennen sieltä lähtöäni ja vaikka sen verran toinnuinkin, että kykenin omin neuvoin tulemaan takaisin, entisiin voimiin en ole vieläkään päässyt. Muun lisäksi olen täällä on ollut erittäin ankara talvi, joka varmaankin on vaikuttanut sairauteni pitkittymiseen. Kun tässä kevät sentään lähenee niin toivon vielä kuntoutuvani. Niin paljon se on haitannut, että minä en ole kyennyt kirjoittamaan.

Terveisiä paljon vaimollesi ja tovereille siellä samalla toivon, että tilanne siellä vieläkin kerran selviää ja suomenkansa, etupäässä Suomen työväki, herää näkemään asemansa ja tehtävänsä sekä kykenee kokoamaan Suomen työväen yhteen.

Vilpittömällä toveruudella ja veljellisellä rakkaudella:

Fitchburg, Mass. – 9.2.1959

Hyvä toveri.

Kiitän tapauksia selostavasta kirjeestäsi. Sain kirjeesi sairaalaan, sillä suomimatkan jättämiä rasituksia olen saanut potea jo viimeviikon makasin sairaalan petillä, josta eilenillalla saavuin kotiin ja olen taas melkoisen hyvässä kunnossa.

Liitän tämän mukaan jäljennöksen Kannuksen Työväenyhdistykselle lähettämästäni kirjeestä, josta näet minä olen kirjoittanut ja jos he yrittävät salata tai jättää kirjeeni saattamatta jäsenistön tietoon, niin saatte julkaista tämän jäljennöksen. Ottakaa kuitenkin selkoa, mitä he aikovat sen kanssa tehdä.

Tapausten kulkuhan siellä Suomessa näyttää menevän nopeassa tahdissa. Ensimmäinen todellakin ilosanoma siletä oli tieto, että ”Päivän Sanomat” ovat lakanneet ilmestymästä ja lehti, sopimuksen mukaan liittyy Suomen Soslialidemokraattiin. Se oli ensimmäinen ja todellakin vaikuttava osotus siitä, että niinkutsutut Skogilaiset ovat joutuneet karille ja ovat itse hajaannuksen edessä, ehkäpä jo hajaantuneetkin. Sen jälkeen kun he menettivät lehtensä, he varmaankin tuntuvat istuvansa kuivalla oksalla, joka ei enään kauaa kestä. Edessä vain on joko julkinen ja virallinenkin liittyminen vanhaan puolueeseen ja monet ehkä, kuten olen huomaavinana Matista, eksyvät pois kaikilta teiltä ja jäävät kylmään metsään, ellei nykyinen hallitus sentään löytäisi jotain vihreää oksaa Matille.

Muuten se hallituksen kokoonpano ja varsinkin tulevaisuus, näyttää juuri siltä kuin viime kirjeessänikin mainitsin, että se tulee olemaan ”Keisarillinen Senaatti”, joka toimeenpanee Moskovasta esitettyjä toivomuksia. Kaiken todennäköisyyden mukaan, seuraava askel tulee olemaan se, että uutta hallitusta yritetään vähitellen täytentää siten, että joku ilmoittaa eroavansa, kuten m.m. Virolainen aluksi teki ja hänen tilalleen yritettiin nimittää joku kommunisti, tuskin enään sukselaisista ja siten soluttaa hallitus kommunistien johtoon. Mielestäni tätä vaaraa vastaan olisi mitä jyrkimmin järjestydyttävä siten, että koettaa pitää nykyinen hallitus edes sellaisena kuin se nyt on sallimatta siihen tehdä muutoksi muuten kuin siten, että eduskunta hajoitetaan ja uudet vaalit pannaan toimeen ja vasta sen jälkeen uusi parlamentaarinen hallitus muodostettava. Sosialidemokraattien olisi kaikin keinoin ja jokaisessa yhteydessä esitettävä vaatimus eduskunnan hajoittamisesta ja uusista vaaleista ennen kuin mihinkään rakentavaan keskusteluun uudesta hallituksesta taikka muustakaan kantavasta ohjelmasta voidaan ryhtyä.

Se Puoluetoimikunnan julistus oli hyvä ja perinpohjainen. Mielestäni nyt ja varsinkin sen jälkeen kun ”Päivän Sanomat” antautuivat, puolueen asema ja vaikutus on suuresti kohonnut. Minusta tuntuu siltä kuin Suomen kansan suurin enemmistö, oikeastaan parhaimmisto, alkaa taas katsella Suomen Sosialidemokraattista puoluetta maan itsenäisyyden ja kansan vapauden vartijana. Jospa saisittekin uudet vaalit, niin puolue varmaankin taasen kokoaisi maata johtavaksi puolueeksi ja vieläkin suuremmalla edustajamäärällä kuin mitä sillä aikoihin on ollut.

Kun lehdet taasen yhtyvät niin tuntuu kuin minunkin täältä pitäisi alkaa kirjoittaa enemmän. Tuo sisäinen riita oikeastaan vei kirjoitushalunkin ja vaikutti henkisesti masentavalta, että oikeastaan mitään ei tullut aikaansaaneeksi.

Toivotan sinulle ja kaikille teille, jotka todella taistelette Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja sen ohjelman voittoon viemiseksi, parhainta menestystä.

Vilpittömällä toveruudella:

Fitchburg, Mass. – 31.3.1959

Rakkaat ystävät ja toverit siellä Kokkolassa.

Kiitän kirjeestäsi ja sen mukana saamistani erittäin valaistavista tiedoista. Kumma kun en viläkään ole saanut mitään selitystä Kannuksen työväenyhdistykseltä, jonka he, kirjeesi mukaan olivat aikoneet lähettää. Kun tuuli alkaa käydä liian voimakkaasti heidän aikomuksiaan ja suunnitelmiaan vastaan, niin vastauksen lähettäminen saattaa viipyä odottamaan soveliaampaa aikaa.

Kun minä olen saanut sen käsityksen, että puolueen linjalla olevat Kannuksen Työväenyhdistyksen jäsenet olisivat perustaneet oman sosialidemokraattisen [?], niin haluaisinpa tietää ovatko he samalla eronneet Työväenyhdistyksestä ja siten jättäneet yhdistyksen Simonistien haltuun. Näin ei saisi tehdä sillä se merkitsisi sitä, että Työväenyhdistyksen arvokas talo ja muu omaisuus jätettäisiin näille. Kyllä meikäläisten pitäisi riippua yhdistyksessä niin kauan kuin suinkin mahdollista ja yrittää pelastaa omaisuus puolueelle. Minulle kyllä tulee kyllä Pohjanmaan Kansa mutta siinäkään ei näy mitään niistä asioista, eikä niistä myöskään Sosialidemokraatissa ole kirjoitettu.

Meillä täällä oli viime sunnuntaina ja eilen, maanantaina Amerikan Suomalaisen Kansanvallan Liiton edustajakokous ja Raivaaja ja Kustannusyhtiön kokous. Näissä käsiteltiin näitä meikäläisten pieneneviä hommia. Suomalaisen vanhan siirtolaispolven nopeasti hävitessä, niiden mukanan häviää myöskin meidän aikoinaan perustamat järjestöt ja myöskin sanomalehdet. Kansanvallan Liiton, joka asiallisesti on sosialidemokraattinen järjestö, ainoa koko maassa, jäsenmäärä on kutistunut niin pieneksi, että sen jäsenmäärä alkaa painua jo alle tuhannen ja osastojen luku myöskin vähenee. Sitten viimekokouksen kolme pientä farmiosastoa oli taas lopettanut toimintansa. Siitä huolimatta järjestö on poliittisesti aika elävä. varsinkin Suomen asioita ja Suomen Sosialidemokraattisessa puolueessa vallinnutta kriisiä me seuraamme hyvin tarkoin ja olemme siinä omasta puolestamme myöskin mukana. Edustajakokous hyväksyi ja lähetti kaikille Sosialidemokraattisille lehdille Suomessa ja myöskin Päivän Sanomille erikoisen lausunnon, jossa kehotetaan sovintoon ja harhautuneita palaamaan takaisin Sosialidemokraattiseen puolueeseen. Liitän mukaan tämän lausunnon ja vähän muutakin kokouksessa käsiteljyjä asioita, että voit vähän seurata meidänkin toimintaamme.

Raivaajan yhtiökokouksessa oltiin myöskin pakoitettu toteamaan, että liike tuottaa jatkuvaa tappiota. Kuluneen vuoden tappio oli noin 8,000 dollaria. Mutta se ei vielä meitä säikytä vaan tullaan lehteä jatkamaan edelleenkin viisipäiväisenä. Liikkeemme rahavarat ovat vielä noin 52,000 dollaria ja omaisuuden arvonoin 20,00 0 dollaria eikä velkaa kenellekään. Lisäksi omaisuuden kirjanpitoarvo on aikojen kuluessa pienentynyt niin, että omaisuuden arvo, tontti ja talo y. m. on noin 100,000 dollaria suurempi kuin kirjanpitoarvo, joten me kestämme vielä kauan aikaa senkin jälkeen kuin enemmistä amerikansuomalaisten sanomalehdistä on jo painanut päänsä turpeeseen.

Me vaimoni kanssa, elämme sellaista hiljaista ja rauhallista elämää ja toivomme Teille, sinulle ja vaimollesi, samanlaista. Toivion että edelleenkin jaksat lähetellä minulle tietoja niistä synnyinmaani työväenliikkeen tapauksista sillä niitä se saa sanomalehdistä.

Vilpittömällä toveruudella:

Fitchburg, Mass. – 9.7.1959

Rakkaat ystävät siellä Kokkolassa.

Kauan odottamani kirje saapui ja kiirehdän siihen myöskin vastaamaan. Suomesta saamieni tietojen mukaan olemme kohtuullisen hyvin selvillä puolueen tilanteesta seillä Suomessa. Olen lukenut Puolueneuvoston päätöksen, jossa Vaasanläänin pohjoisen vaalipiirin sosialidemokraattinen piiritoimisto ja piirijärjestö erotettiin puolueesta. Siitä kait nyt sitten seuraa siihen erotettuun piirijärjestöön kuuluvat osastot myöskin automaattisesti katsotaan tulleen erotetuiksi vai aiotaanko yhdistyksille antaa vielä kehotus liittyä siihen uuteen piirijärjestöön, jonka puolue on sinne perustanut.

Kuten muistanet lähetin jo tämänvuoden helmikuun 9 päivänä kirjelmän Kannuksen Työväenyhdistykselle, jossa kirjeessä ilmoitin luopuvani Kannuksen Työväenyhdistyksen kunniapuheenjohtajan asemasta jos yhdistys eroaa Sos. Dem. Puolueesta taikka menettelyllään aiheuttaa, että tulee erotetuksi Sos. Dem. Puolueesta. Vastaus viipyy kauan mutta huhtikuun 28 päivänä päivätyssä kirjeessä yhdistys vastasi mainitsemaani kirjeeseen. Kirje on nähtävästi kirjoitettu pitkän harkinnan jälkeen, jossa yhdistys puhdistaa itsensä kaikesta vilpistä ja syyttää Sos. Dem. Puolueen johtoa sosialidemokraattisten perinteiden ja kansanvaltaisen sääntöjen rikkomisesta. Lähetän tämän mukana jäljennöksen edellämainitusta kirjeestä sinullekin nähtäväksi. Jään kuitenkin odottamaan mikä tulee olemaan Kannuksen Työväenyhdistyksen kohtalo ennen kuin vastaan kirjeeseen. Liitän mukaan myös kappaleen viimesunnuntaina täällä Fitchburgissa pitämästäni puheesta, jossa myöskin koskettelin Teidänkin tapauksianne ja myöskin kantaamme siellä vallinneeseen riitaan puolueen keskuudessa ja vähän muutenkin.

Meillä olikin taasen jullikkajuhlat sillä kansaa oli kerääntynyt yli kahdentuhannen ja autoja ehkä yhtä paljon. Muutenkin onni ilmojenkin puolesta suosi meitä. Juhlassa esiintyi useita hiljattain sieltä Suomesta tulleita ja myöskin sieltä lähetetty uusi pääkonsuli Hannikainen. Tietenkään meidän kehotuksemme ja toivomuksemme eivät kanna sinne rapakon taakse mutta onhan eräänlainen lohdutus omalletunnolle.

Suurimman lohdutuksen tunnollemme saimme kuitenkin sieltä Suomesta tulleista uutisista Sosialidemokraattisen puolueen 60-vuotisjuhlasta ja lippujuhlasta Porissa. Se merkitsee enemmän kuin yhden taikka toisen työväenyhdistyksen päätökset. Nähtävästi asia käy nytkin, kuten kävi niiden niinkutsuttujen ”kuutosten”, jotka siellä sodan jälkeen yrittelivät perustaa omaa puoluetta, mutta hävisivät niin, että kukaan ei enään muista niiden nimiäkään ja toiset hiljaa pyrkineet ja päässeetkin puolueen jäseniksi ja toimivat hyvin kiltisti. On valitettavaa, että ystävämme Matti ei käsittänyt tätä ja vetäytynyt hetkeksi kokonaan sivuun niin hänellä olisi mahdollisuus nousta entiseen arvoonsa; nyt hän on polttanut sillat takanaan, joten hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin liittyä kommunisteihin sillä kolmatta työväenpuoluetta ei Suomessa sentään voi syntyä.

Me voimme kohtalaisen hyvin. Vaimoni oli tosin sairaalassa kymmenen päivää. Hänellä oli veritulppa jalassa, eikä se oikein parantunut vieläkään ja minua todellakin alkaa jo vanhuus vaivata niin etten enään paljon pyristele. Yritän kuitenkin pitää yhteyttä ystävien ja toverien kanssa siellä Suomessa. Ja lähetän kauttasi sydämelliset terveiseni siellä Kokkolassakin oleville ystäville ja tovereille. Ja meiltä molemmilta erikoisesti missiksellesi. Vaimoni niin usein muistelee Teitä kumpaistakin.

Vilpittömällä toveruudella:

Fitchburg, Mass. – 20.1.1960

Rakkaat ystävät siellä vanhassa Kokkolassa.

Kiitän ensinnäkin kirjeestäsi pyytäen anteeksi viivästymistä. Katsos asia on niin, että vanhentuessa yritteliäisyys pyrkii loppumaan ja tarvitaan jonkinlaista yritteliäisyyttä ryhtyä kirjoittamaan. Toiseksi olen tässä uudenvuoden vaihteessa odottanut jotakin käänteentekevää, josta kannattaisi kirjoittaa.

Ja kun tarkoin ajattelemme niin mielestäni jotakin käänteentekevää on tosiaan tapahtumassa, ellei ole jo tapahtunut. Rakettien lähettämiset kuuhun taikka ainakin kuun ympäri ja yhä pitemmällekin kantavien rakettien valmistus jo sellaisenaankin on käänteentekevää siihen, mistä on tultu. Mutta ei siinä kaikki. Näiden kaikkien ohella taikka paremminkin näiden vaikutuksesta ihmiskunnan on myöskin pakko alkaa etsimään uusia teitä jos mielii pelastua näiden uusien voimien taholta uhkaavalta tuholta. On opittava käyttämään niitä oikein, ihmiskunnan hyväksi ei tuhoksi.

Mutta siinäpä sitä ollaan. Ollaan etsimässä pelastuksen tietä mutta kierretään ja kaarretaan ”kuten kissa kuumaa puuroa”, niin kuin sitä sanotaan. Mutta jo se seikka, että todellakin ollaan jo kiertämässä puurokupin ympärillä, osottaa missä päin puurokuppi on, jota ei voida tuhota vaan on siivosti ja rauhassa kokoonnuttava puurokupin ympärille, kukin kohdallaan ja alettava pistellä puuroa yhteisestä kupista sovinnossa ja rauhassa. Se, että ollaan tätä tietä TODELLA etsimässä, osottaa miten lisääntyvällä vauhdilla maan ”suuret” ovat kiertämässä puurokuppia löytääkseen tietä ja etsiäkseen keinoja miten kaikki mahtuvat ja sopivat yhdessä syömään.

Tällaiseksi ”puurokopin kiertämiseksi” hyvällä syyllä voidaan verrata maiden pääministereiden ja varsinkin Neuvostoliiton pääministerin matkailua eri maissa, ei ainoastaan Euroopassa ja Aasiassa vaan myöskin täällä Amerikassa. Tähän lookillisena seurauksena oli presidentti Eisenhowerin matka myöskin Europaasaa ja Aasiassa sekä myöskin Afrikassa. Kysymyshän on vain n kuinka leveästi kupinreunaa nyt kullekin riittää ja siitä ”syystä” suuret pyrkivät hankkimaan etumatkaa. Mutta yhtä selvää on myöskin se, että pieniäkään ei enään voida unohtaa ja että takapajuisilla maillakin on varattava osuus.

Tämä puurokupin kiertäminen kylläkin käy vielä nyrkkiä heristellen ja sapeliakin kalistellen, mutta kukaan ei voi olla epätietoinen siitä, että lopuksi on tyydyttävä tavalliseen lusikkaan ja Ryssän myöskin tyydyttävä siihen puulusikkaan, joka aikaisemmin oli ryssäläisen sotamiehen saapasvarressa. Ja kun tästä kiertokulusta on kysymys niin kukaan ei voi myöskään jäädä epätietoiseksi siitä, että presidentti Eisenhowerin matka oli suurimerkityksellinen. Siinä tuli todella määritellyksi ne ääriviivat, joita myöden puurokupin reunalle päästään ja maailman rauha saavutetaan. Ja se on myöskin herättänyt kansojen keskuudessa ei ainoastaan toivoa vaan myöskin uskoa ja luottamusta rauhallisen kehityksen mahdollisuuteen. Ainakin täällä Amerikassa on ikään kuin vapauduttu siitä painostavasta sodanpelosta, jonka vallassa tämäkin kansa on ollut ja, sikäli kuin saatamme käsittää, sama on asianlaita muuallakin. Tämä kierteleminen kylläkin saattaa vielä jatkua mutta yhä lähemmäksi puurokuppia tullaan. Siitä on jo varmana todistuksena se, että niinkutsuttu ”huippujen kokous”, on oikeastaan jo tosiasia. Ja yhtä varmaa myöskin on, että sen seurauksena tulee olemaan suurempi luottamus maailman lopulliseen rauhaan. Se ei kylläkään saata tapahtua vieläkään käden käänteessä, mutta jokatapauksessa on pantava merkille, että ”kissan kiertorata tulee yhä lähemmäksi kuppia eli keskustaa. Näin yleisesti puhuen, uudenvuoden lahja ihmiskunnalle on mielestäni arvokas ja toivoa, joka uskoakin herättävä.

Olemme saaneet myöskin lohdullisia tietoja sieltä Suomesta. Viimeksi täällä pistäytyi luonamme toveri Väinö Leskinen ja puhui useammallakin paikkakunnalla. Hänenkin tuomansa tiedot olivat lohdullisia siinä, että se hajanaisuuden aikakausi, joka repi puolueemmekin repaleiksi, alkaa olla ohi ja kansat saapuvat kotiin yöksi omalle orrelleen. Tämäkään ei tietenkään tapahdu kädenkäänteessä mutta kun harhaan eksyneet näkevät että puurokupin reunassa ei ole tilaa kaikille riesantekijöille vaan siihen on saavuttava järjestyksessä ja kukin varatulle paikalleen, niin järki viimein voittaa. Se suomalaiselle sisulle usein saattaa olla vaikeaa mutta kyetään se nielaisemaan sittenkin.

Kaikki tuo ymmärtääkseni, on jo vahvistanut koko Suomen kansan ryhtiä puolustamassa paikkaansa yhteisen puurokupin reunalla yhtenäisenä, itsenäisenä ja kokonaisena kansakuntana. Siinä ei ole Paskiven linjoja eikä Kekkosen linjoja vaan Suomen kansan linja, joka jokaisen suomalaisen on puolustettava saadakseen osuutensa ja oikean paikkansa puurokupin ääressä.

Suo anteeksi jos tässä puhun noin niin kuin sanotaan vertauksilla, mutta niinhän se juuri opettajamme Jeesuskin teki.

Mutta tämä uusivuosi taikka oikeastaan vuodenvaihde loihti esiin eräitä huomattavia käänteitä suomalaisen kirjallisuuden alalla, joka mielestäni merkitsee hyvää. Kirjailija Väinö Linna jo edellisenä vuotena julistetulla Tuntemattomalla sotilaalla perinpohjin murskasi sen ”vapausosastokirjallisuuden” sekä myöhemmänkin sodan sankarirunouden osottaen minkälaisia minkälaisia ”sankareita” sitä ollaan ja, minkälaista sankariutta sota on. Nyt kuluneen vuoden lopussa alkoi suuren romaaninsa ”Täällä Pohjantähden alla”, joka jo alussa ja kaiken todennäköisyyden mukaan lopussa vieläkin selvemmin tulee osottamaan yltiöisänmaallisuuden todelliset kasvot. Hän on rohkea tiennäyttäjä ja kuten sanotaan: ”Joka etsii, hän löytää ja kolkuttavalle avataan”. Tämän lisäksi toinenkin suuri suomalainen kirjailija Mika Waltari on todella etsimässä tie- ja totuutta ihmisen elämälle. Hänen viimeinen romaaninsa ”Valtakunnan salaisuus” on todella käänteentekevä. Ja kaiken kukkuraksi tulee tieto, että Suomen näyttämötaiteen suurin saavutus on kuuluisan Suomen herännäisyysjohtajan ja perustajan Paavo Ruotsalaisen elämäkerran kuvaus. Lauri Koskisen ”Viimeiset kiusaukset” kuuluu saaneen siellä suurimman vastaanoton kuin mikään näytelmä pitkiin aikoihin. Ja kaikki tämä tapahtuu sen takai, että Suomen kansa on viimenkin on väsynyt ja kyllästynyt ”sota- ja sankarirunouteen” ja alkaa etsiä ihmiselämän perustotuuksia. Me olemme tulemassa lähemmäksi toisiamme ja olemme sillä tiellä kulkemassa, joka johtaa ihmiskunnan rauhaan. Kaikki nämät tiedot yhteensä antavat minullekin suuren maailman keskellä yksinäisyydessä elävälle maanpakolaiselle sielunrauhan ja uskon ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Muuten noin ulkonaisestikin me elämme kohtuullisen hyvin. Meillä täällä on tähän asti ollut erittäin suotuisa talvi ja kaikin puolin mukavat olot. Vaalithan täällä, ovat lähestymässä ja ne antavat jo jonkinlaista väriä sanomalehdille ja keskusteluille. Muuten on merkille pantava, että pitkiin aikoihin vaaleihin ei ole käyty niin rauhallisesti ja kiihkottomasti kuin nyt. Tätä rauhallisuutta lisäsi sekin, että lähes neljäkuukautta kestänyt terästyöläisten lakko saatiin sovituksi kumpaistenkin asianomaista tyydyttävällä tavalla. Lähetin lakosta ja [?] pitemmän kirjoituksen Suomensosialidemokraattiin, jos julkaisevat. Muuten olen pannut merkille, että ne siellä eivät ole erittäin kiinnostuneita Amerikan työväenliikkeeseen, joten niitä koskevat kirjoitukset usein saavat odottaa kauan, jos pääsevät julkisuuteen ollenkaan.

Kuten tiedät tälläkertaa valitaan Kongressin edustajahuoneen kaikki jäsenet sekä ylähuoneen eli senaatin jäsenistä kolmas osa sekä presidentti ja varapresidentti. Tämä presidentin vaalihan se oikeastaan antaa näille vaaleille suurimman huomion. Tällä kertaa Eisenhower ei enään voi tulla ehdokkaaksikaan. Jos hän tulisi ehdokkaaksi niin hänen valintansa olisi varma. Republikaanipuolue nähtävästi aivan ysimielisesti asettaa Nixonin ehdokkaaksi. Ja hänellä onkin suurimmat ansiot sillä hän on ollut eräänlainen ”kruununprinssi”. Demokraattipuolueella on useampiakin ehdokkaita, joista suosituin on nuori senaattori Johan Kennedy. Saa sitten nähdä asettavatko häntä ehdokkaaksi kun hän on katolilainen.

Tällaistahan se elämä täällä on. Terveisi vain ja hyvää vointia itsellesi ja missiksellesi meiltä molemmilta.

Muista kirjoittaa vastakin sillä kirjeesi ovat erittäin tervetulleita.

Fitchburg, Mass. – 4.4.1960

Rakkaat ystävät siellä Kokkolassa.

Usein palautuvat mielet sinne synnyinmaahan ja silloin aina muistan Teidät rakkaat ystävät siellä Kokkolassa. Olen seurannut myöskin Sosialidemokraattia ja Pohjanmaan Kansaa sekä Keskipohjanmaata, joiden avulla pysyn tapausten tasolla, niin hyvin kuin se sanomalehtien avulla voi olla mahdollista. Mutta paljon sittenkin jää aukkopaikkoja, joista sanomalehdet eivät kerro ja joita nähtävästi sanomalehdillä ei ole lupa siellä kertoa. Siitä olen saanut sen johtopäätöksen kuin kirjoitukseni, joita olen lähettänyt Suomen Sosialidemokraatille ja joissa kerron suurpoliittisia tapahtumia sellaisena kuin ne täällä Amerikassa käsitetään, ei ole julkaistu. Käsitän kyllä sikäläisen tilanteen mutta sitä, miten rajoitettua se sananvapaus on, ei saa selville sanomalehdissä julkaistuista kirjoituksista. Ja siinähän se vaara onkin kuin kansaan täten lujittuu se käsitys, että kaikki on niin kuin ollakkin pitää ja kansalaisvapaudet, niihin kuuluen sananvapauskin, ovat yhtä täydelliset kuin muissakin demokraattisissa maissa.

Vuodenvaihteessa täällä vieraili luonamme Väinö Leskinen ja hänen Rouvansa. Häneltä kyllä saimme ensikäden tietoja tilanteesta maassa ja varsinkin puolueessa. Eiväthän ne olleet erikoisen lohduttavia mutta ei toivottomuuteenkaan johtavia. Kuitenkin tuntui siltä kuin sen optimismin taakse sittenkin tahdottaisiin haudata jotain sellaista, jota itsekkään ei haluta nähdä. Vaikka niinhän se on, että toivoa on ylläpidettävä ja siihen uskottavakin koska mitään muutakaan ei voida tilalle asettaa.

Puoluehan pitää nyt XXV puoluekokouksensa, jolla varmaankin tulee olemaan hyvin kauaskantava merkitys. Tietystä olet siellä mukana ja toivon sinulta taasen saavani sellaista ensikäden tietoja, joita muualta ei ole saatavissa. Puoluetoimikunta oli niin kohtelias, että lähetti minullekin kutsun saapua kokoukseen. Korkea ikäni ja jo heikontunut terveyteni asettaa kuitenkin sellaisen esteen, ettei sitä uskalla uhmata. Taloudelliset esteetkin sen lisäksi ovat riittävän suuret.

Omasta voinnista en voi paljon kesrkata, sillä se todellakin tuntuu olevan alamäessä. Viimeisen suomimatkani jälkeen en enään jaksanut kuntoutua vaan on se ollut sellaista päivästä toiseen elämistä. Toinen päivä tuntuu olevan parempi, toinen huonompi. Meillä on ollut myöskin yksi ankarampia talvia, varsinkin maaliskuu ja sitä jatkuu yhä. Kun aurinko alkaa lämmittää niin siihen rakentaa myöskin toiveitaan. Sellaistahan se on koko ihmiskunnassa, että me elämme vain päivästä toiseen, jossa ei tiedä mitä huominen päivä tullessaan tuo.

Täällä valmistaudutaan ensisyksynä pidettäviä vaaleja varten. Arpaa myöskin lyödään tuloksista. Mitä tulee puolueisiin, niin Nixon on varma Republikaanipuolueen ehdokas mutta demokraatit nyt käyvät primaryvaaleja ehdokkaastaan, joista ei tälläkertaa oi vielä sanoa kuka asetetaan ehdokkaaksi, itse vaalivoitosta puhunatta. Pahinta, nähdäkseni, on se että uuden presidentin aikana, olkoon kuka tahansa, kenraalit pääsevät pinnalle ulkopolitiikassa. Nykinen presidentti maan korkeimpana on kyennyt pitämään muut kenraalit loitolla.

Veljellisin terveisin ja toivossa kuulevani vastakin.

Fitchburg, Mass. – 23.3.1961

Hyvä veli ja toveri.

Pitkän vaitiolon jälkeen lähestyn taasen sinua, hyvä toveri. Tähän pitkään vaitioloon syynä ei suinkaan ole se, etten olisi sinua kaiken aikaa muistanut mutta minua on sairaus retuuttanut koko talven ja pari viikkoa sairaalassakin niin kaikki muu on jäänyt ikään kuin retuperälle. Suomen Sosialidemokraatti ja Pohjanmaan Kansa saapuvat kyllä säännöllisesti ja niistä olen saanut kohtuullisen hyvin tiedot tapahtumista sielläkin, sikäli kun ne sairasta miestä enään voivat liikuttaa. Olen nähnyt senkin, että sinä sieltä Kokkolasta ja ympäristöstä selosta asioita Pohjanmaan Kansassa. Se Pohjanmaassa toimeenpantu kasvojen muutos näytti minustakin hyvältä ja jään odottamaan, että lehti tulee samaan lisääntyvää kannatusta. Ja muutenkin tapaukset siellä näyttävät kulkevan toivottuun suuntaan niin, että kansa vihoinkin herää siitä hypnoottisesta tilasta, johon Kekkosen hallitus on sen painanut.

Tämä viimeinen ote toivottavasti selventää pelin ja kokoaa kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä puolustavat ja kansamme itsenäisyyttä ja vapautta rakastavat yhteen. Sikäli kuin käsitän Sosialidemokraattisen puolueen asema ja varsinkin prestiisi sen kautta nousee. Oikeuskansleri Honka kävi täällä Amerikassa noin vuosi sitten ja poikkesi myöskin täällä Fitchburgissa. Täällä muuten on KÄYNYT USEITA Suomen suurmiehiä ja meilläkin on ollut tilaisuus puhutella heitä. Suomen työväenliikkeen miehiä on myöskin käynyt täällä, viimeksi uuden Suomen Ammattijärjestön viisi edustajaa. Sen Suomen ammattiyhdistysliikkeen asia on paljon heikompi kuin puolueen. odotamme suurella jännityksellä miten Suomen uusi Ammattijärjestö selviytyy sen edessä olevista vaaroista.

Toivotan sinulle ja työllesi parhaita menestystä ja toivon saavani kuulla lähemmin kuin kirjoitat. Toverillisesti.

Fitchburg, Mass. – 6.5.1961

Hyvä veli.

Pyydän anteeksi kun vastaukseni viimeiseen kirjeeseesi on viivästynyt. Syy on siinä, että elämämme on joutunut pois tavallisesta päiväjärjestyksestä. Ensin sairastuin minä jo helmikuussa ja siitä hiukan toinnuttuani sairastui vaimoni. Oli kolme viikkoa sairaalassa, nyt jo kotona mutta tarvitse kotihoitoa sekä myöskin erikoisa lääkinnällistä niinkutsuttua sädehoitoa. Kun meidän asuntomme on niin pieni enkä yksin katsonut voivani olla kotona ja vaimoni tytär Coloradon valtiosta oli täällä vaimoani hoitamassa, minä asuinpoikani luona, joka asuu lähellä. Nyt taasen kotona ja säännöllinen elämä uudelleen alkamassa.

Tällaisessa tilanteessa kirjeenvaihto, varsinkin lehtiin kirjoittelemiseni, on jäänyt ketoon. Kirjoitin, jo aikanaan tavallisien ”Kirje Rapankontakaa”, Sosialidemokraattiin, mutta lehti lienee kyllästynyt julkaisemiini kirjoituksiin, koska ei sitä enää julkaissut. Nyt kotiuduttuani, katselin pöytälaatikkoani ja siellä oli aikaisemmin kirjoittamani ja lehteen kirjoitettu kirjoitus jäänyt kesken. Otin ja hiukan korjasi sitä ja lähetän sen sinulle toivossa, että Keskipohjanmaan Kansa ottaisi sen palstoilleen. On se hiukan liian pitkä pieneen lehteen mutta toivottavasti se mahtuu. Aion nyt alkaa säännöllisesti, jos tämä säännöllinen elämä jatkuu, lähettää lyhyempiä kirjoituksia.

Terveisiä paljon meiltä molemmilta itsellesi ja vaimollesi.

Vilpittömällä toveruudella.

Fitchburg, Mass. – 4.7.1961

Hyvä toveri ja Veli, sekä rouvasi.

Meillä on ollut raskas talvi, joka nyt vasta osottaa päättymisen oireita. Kuten jo aikaisemmassa kirjeessäni mainitsin, minä sairastui jo talvella aikaisemmin mutta sen jälkeen sairastui vaimoni, joka osottautui vakavammaksi. Hänessä todettiin syöpä, joka leikkauksella yritettiin poistaa. tuleeko leikkaus lopullisesti onnistumaan, se selviää vasta myöhemmin. Leikkauksen jälkeen hänen oli otetta jokapäivä, kuudenviikon ajan, erikoista sädehoitoa, joka kävi vaimolleni hyvin rasittavaksi ja tuskalliseksi. Nyt vasta parin viikon ajan hän on ollut ilman sädehoitoa ja on nyt tosiaan toipunut melkein odottamattoman nopeasti. Onko tämä toipuminen pysyvää, sitä me emme tiedä eikä sitä tarkalleen tiedä vielä lääkärikään. Mutta toivossa on kuitenkin elettävä.

Käsittänet, että tällaisissa oloissa huomioni muuhun ja varsinkin sinne Suomeen on jäänyt toiselle tilalle. Kirjoitteluni Suomen Sosialidemokraattiin lakkasi kokonaan ja aikomukseni kirjoittaa Pohjanmaan Kansaan on jäänyt vain aikomukseksi. Nyt tunne eräänlaista tarvetta palata asiaan uudelleen ja siinä ymmärryksessä lähetän tämän mukana sinulle lehteen tarkoitetun kirjoituksen. Kuten tässä jo huomautin, kirjoitukseni lehteen tulisivat olemaan vain lyhyitä snapshotteja eli pikavalokuvia sillä lehdenkokokaan ei anna tilaa pitemmälle ja totta puhuen en minä enään kykenekkään kirjoittamaan pitempiä artikkeleita taikka poleemisia kirjoituksia. Teidän pienet riitanne siellä Suomessa saavat jäädä teidän jauhettavaksi kuitenkin sillä lisäyksellä, että lojaalisuus Suomen Sosialistista puoluetta kohtaan on pidettävä voimassa.

Kun saat tämän niin pyydän vastausta mahdollisimman pian. Selitän sitten lähemmin aikomukseni.

Siinä matkuessa, josta kirjoitukseni puhuu, kuuluu olevan m. m. Poika Tuominen. Olisimme toivoneet, että hän ja se toinenkin Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän jäsen poikkeaisivat täällä Fitchburgissa mutta kuulimme, että hallitus on suunnitellut matkat toisaalle. Kuitenkin saimme Tuomisen puhelimeen arveli, että matkan loputtua hän voisi pistäytyä täällä.

Toveriterveisin.

Fitchburg, Mass. – 26.7.1961

Rakkaat ystävät. Kiitän kirjeestäsi, josta kuulin, että olet päässyt miesten kymmenelle, tosin vasta kahdeksaakymmentä alkamaan, mutta siitä se miehuusikä alkaa. Toivotan sinulle menestystä, terveyttä ja monia työntäyteisiä vuosia sillä sinullahan on vielä neljäsosa taivalta jäljellä.

Mekin olemme nyt taasen kesäntultua voineet hyvin. Kesä oikeastaan alkoikin vasta heinäkuun alussa ja sitä on nyt piisannut. Lämpö, päivisin 35 asetta celsiuksen mittarin mukaan ja yölläkään ei ole laskenut alle 25 asteen.

Sieltä Suomesta täällä on käynyt useitakin eri retkikuntia, viimeksi eduskunnan jäsenistä koottu kymmenmiehinen retkikunta ja niiden mukana myöskin Poika Tuominen. Heistä ei kukaan tule tänne Fitchburgiin sillä heidän matkansa on kokonaan hallituksen järjestämä. Hyvänä heitä on pidetty ja esitelty myöskin Yhdysvaltain kongressille, hallituksen jäsenistä puhumattakaan. Toivomme, että he tällä matkalla saisivat jotain kotiintuotavaakin.

Meidän amerikansuomalaisten hommat hiljalleen vähenevät, mutta siitä huolimatta saimme järjestelyksi kahdetkin aika huomattavat kesäjuhlat, toisen osuustoimintaväki, toisen me sosialidemokraatit, joissa kumapaisessakin oli vähintään kaksituhatta henkeä.

Toivon saavani vastakin kuulla sinulta kuulumisia:

Toveriterveisin:

Eva Tokoi:

Eva Tokoi – Mr. and Mrs Penttilä – s.l. – 3.7.1958

Eva Tokoi – Mr. and Mrs Penttilä – s.l. – 9.7.1959

Saapuneet kirjeet:

Jaakko Pietilä:

Kokkola – 19.9.1957

Rakkaat ystävät ja toverit.

Tunnen kovin paljon laiminlyöneeni, kun en ole aikaisemmin teille kirjoittanut kiittääkseni Raivaajasta, josta olemme jo saaneet kolmen viikon numerot, sekä kirjeestänne, jonka sain viime lauantaina, jolloin olin lähdössä puolueneuvoston kokoukseen. Muuten tapahtumat täällä ovat puolueemme piirissä samoinkuin valtakunnallisestikin ajatellen, seuranneet niin nopeasti toisiaan, että on halunnut ikään kuin kypsyttää mielessään niitä saadakseen jonkinmoisen yhtenäisen kuvan niiden kaaoksesta. Senkin vuoksi olen tätä kirjoittamistani siirtänyt, joskin luonnollisesti en nytkään niille huomiolle, joita nyt aion kirjoittaa, vaadi sen suurempaa arvoa, kuin tavallisen rivimiehen käsityksellä voidaan antaa.

Mitä ensinnäkin tähän Suomalaiseen patenttiin, Kekkosen-Sukselaisen demokratiaan tulee, olen kanssasi täysin yhtämieltä siitä, että se on jotakin aivan muuta kuin mitä Suomen kansanvaltaisen järjestelmän luojat valtiosääntöämme laatiessaan tarkoittivat. Se on sukua sille käsitesekamelskalle, jota täällä kutsutaan kansandemokratiaksi. On vain ihme, että tämä kansa, joka on niin raskain uhrein tämän todellakin kansanvaltansa lunastanut, ei vielä ole laajemmassa mielessä havainnut sitä hiipuvaa vaaraa, joka sitä nyt uhkaa. Viime sunnuntain kokouksessa se kyllä tajuttiin, lausuttiinpa se julkikin. Kun olet varmaan sanomalehdistä seurannut kokouksen kulkua ja päätöksiä, en siihen puoleen asiassa puutu. Sen sijaan sitä tunnelmaa, jonka säväyttämä tuo kokous oli, tahtoisin kuvata, vaikka tunnenkin kykenemättömyyteni siihen.

Usein ennen on puolueneuvostonkin kokouksissa näiden riitojen aikana voinut tapahtumain polttopisteestä sivussa oleva rivimies todeta, että niin puolella kuin toisellakin on jonkinlaista uhmamielistä kovuutta. On kaikin keinoin pyritty esiintymään erinomaisen itsevarmoina, ja suhtauduttu toiseen osapuoleen ikään kuin säälivällä ylimielisyydellä. Heti kokouksen alussa, kun tehtiin kokouksen laillisuuskin kyseenalaiseksi, tuntui jo siltä, että oli alkamassa räikeä taistelu. Kun vähemmistö kuitenkin tämän asian yhteydessä tuli tuntemaan vähäisen voimansa, se muuttui säyseämmäksi. Enemmistön taholla taas, paria puheenvuoroa lukuunottamatta, joissa vaadittiin jyrkkiä toimenpiteitä ”ottopoikiin” oli vallitsevana vilpitön halu eheyttämiseen. Ottopoikien rikkomusta kyllä pidettiin raskaana, mutta sen sovittamiseksi pyrittiin etsimään mahdollisimman lievä menettelytapa, joka kuitenkaan ei saanut jättää rikkomusta rankaisematta. Sehän julkilausumassa ilmeneekin. Lopettajaissanoissaan Tanner aivan sattuvasti sanoikin, että ”koimme miellyttävän pettymyksen” kun osoittautuikin että voimme rakentavassa hengessä pohtia tuollaisia tulenarkoja asioita.

Tapasin yhteisen ystävämme Matin t.k. ensimmäisen päivän iltana Täällä Kokkolassa. Keskustelinkin hänen kanssaan, joskin keskustelu välillämme on jo pidemmän aikaa ollut tuollaista piikittelyä. Ei maininnut tietystä mitään hallituskipeydestään. Toisen päivän iltana sitten kuulin radiosta, että hänestä oli tullut taas ministeri. Minun on tunnustettava, että sanoin ruman sanan sillä vaikka tunsinkin hänen salaputkijutun johdosta tuntemansa ”kompensaatiotarpeensa” en olisi voinut edes kuvitellakaan, että hän noin syvälle alentuisi. Kun on vuosikymmeniä tottunut ajattelemaan toista ihmisenä, jolle aatteet ja ihanteet merkitsevät niin paljon, että ne määräävät hänen elämänsä suunnan ja toiminnot, koin todellakin lamauttava pettymyksen hänen suhteensa. Uskoni ihmiseen yleensä sai kovan kolauksen, koska yksi parhaimpina pitämistäni oli illusioni niin särkenyt. Näkyy olevan vielä vanhallakin oppimista.

Tammilehto oli tänään ollut Toholammilla. Soitti juuri kun olin edellä olevan saanut paperille ja kertoi, että sielläkin Matin omassa valtakunnassa, jota ole kuvitellut hänen vieläkin suvereenisti hallitsevan, on ainakin jonkinmoinen joukko sosialidemokraatteja, jotka eivät liioin voi Matin toilauksia hyväksyä. Siitä päätellen Matti on näytellyt osansa loppuun ainakin sosialidemokraattisena kansanedustajana. Olisi se saanut tapahtua kunniallisemmalla tavalla kaikesta huolimatta. […]

Kirjoituksiasi Pohjanmaan Kansassa ja Suomen Sosialidemokraatissa odotan aina suurella mielenkiinnolla, eikä niistä ainoakaan jää lukematta. Vaikka vuosia onkin niin paljon kulunut siitä, kun siellä olimme, tuntuu kuin olisi vieläkin jotain enemmän, kuin uteliasta mielenkiintoa sikäläisiin oloihin ja varsinkin ihmisiin, joita tietää siellä olevan, vaikka välitön yhteys heihinkin on jo ajat sitten katkennut. Kun kirjoituksesi ”Rapakon takaa” liikkuvat ajankohtaisissa asioissa, antavat ne todistuksen elämänläheisyydestäsi ja valppaudestasi Siitä iloitsen.

Olen kovasti pahoillani siitä, että en ole saanut paperille sitä mitä toivoit. En ole kyennyt valaisemaan täällä keskuudessamme tapahtuvaa niin kuin olisin halunnut. Kaikesta huolimatta uskon, että vaikka mahdollisesti, jopa todennäköisestikin, jonkinlainen repeämä puolueessa tapahtuu, ei sosialidemokratia sittenkään ole niin heikko, kuin miksi se tahdotaan nyt leimata. Uskon, että se kykenee nousemaan jälleen suorittamaan historiallista tehtäväänsä. Aikansa se varmasti tulee viemään ja vissi taka-askelkin ensi vuoden vaaleissa on ilmeinen. Ehkäpä tämän jälkeen taas annetaan aatteelliselle vakaumukselle enemmän arvoa, kuin sodan jälkeisenä aikana, jolloin päivänpolitiikka tulonjakotaisteluineen madalsi sosialidemokratian eetillisen aatteellisuuden. Pelkäsimme niin käyvän. Nyt se on tosiasia. Siinä on nähdäkseni syy alennustilaamme. Toivomme, että tästä opitaan vastaisia tehtäviä varten. Tuntuu siltä, että ”rämettyminen” on syvintä ”huipulla” jossa Kallinen arvioi olevan tungosta. Joukkojen sielu on suurimmalta osaltaan terve, ja se mielestäni antaa perustan uskolle tulevaisuuteen.

Ammatillisen liikkeen piirissä kommunistien huomattavan vaikutuksen vuoksi hajaannus ja siitä johtuvat vauriot todennäköisesti tulevat olemaan suuremmat kuin puolueen piirissä. Siltähän se muuten on huomattavalta osaltaan lähtenytkin, koska siellä on ollut kotkotettava kilpaa kommunistien kanssa. Nyt juuri kuului radiosta, että SAK:n valtuusto on kokouksessaan hyväksynyt uuden lehden perustamishankkeen, joskin määritellyt sen tehtävän olevan pelkästään ammatillisella linjalla, eikä se saa sekaantua poliittisiin taisteluihin. Samin on tullut, uutisen mukaan hyväksytyksi SAK:n työvaliokunnan toimenpiteet henkilökysymyksissä (Lindblomin ja muiden erottamiset). Kun muistaa, että jo nyt muutamia liittoja on ollut SAK:sta eronnut, ja lisää varmasti lähiaikoina tulee eroamaan, voi todeta hajaantumisilmiön olevan jo täydessä käynnissä. […]

Rakkain terveisin ja hyvinvoinnin toivotuksin.

Kokkola – 21.1.1958

Rakas ystävä.

Sain kirjeesi tänään, josta sydämelliset kiitokset. Oli ihmeellistä, että juuri näin ahdistuksen päivinä, jolloin valmistauduin puolueneuvoston kokoukseen ja kävin eräänlaista ”Jaakopin painia” itsessäni, mikä asenne olisi kokouksessa esilletuleviin menettelytapakysymyksiin otettava. Sinun ajatuksesi olivat askaroineet samoissa asioissa. Itse pääasiaan nähden ei minulla ole ollut vaikeuksia kantani määrittelyssä, mutta riittävän selvän ja samalla mahdollisimman eheyttävän menettelytavan omaksuminen ei ole ollut aivan yksinkertainen asia. Näyttää siltä, että näkymättömät yhteydet välillämme ovat viestittäneet sanoman ”Ystäväsi tarvitsevat tukeasi”.

Puolueneuvoston päätös (julkilausuma) on jo tiedossani, joten sitä ei tässä ole syytä selostaa. Sen sijaan enemmistön mielialoissa 17.päivän iltana on ehkä aiheellista hiukan tarkastella. Ilmeni ajatuksia, että ”viitosilta” olisi vaadittava sitoumus siitä, että he tulevat noudattamaan puolueen linjaa toiminnassaan, ennenkuin heidät voitaisiin ottaa listoille. Kaikilta muiltakin ehdokkaiksi aseteltavilta niinikään ehdotettiin otettavaksi samansuuntainen vakuutus, joskaan tämän ei tarvitsisi sisältää sellaista ”synnintunnustusta” joka välttämättä pitäisi sisältyä viitosten sitoumukseen. Tämä hyljättiin kuitenkin reiluun demokratiaan ja kansalaisvastuuseen soveltumattomana menettelynä. Toinen, enemmän kannatusta saanut ajatus oli listoille pääsykiellon ulottaminen kaikkiin TTK:n toimintaan ja muuten näkyvimpiin opposition toimihenkilöihin. Tämä ajatus tuli esille vielä p:neuvoston kokouksessakin Olimme täällä ennen lähtöäni asiasta keskustelleet muutamien tovereiden kanssa ja omaksuneet sen ajatuksen, joka sitten tuli neuvoston päätökseksi. Perustelumme oli lyhyesti se, että neuvoston syyskuussa tekemän päätöksen mukaan, jolla neuvosto kehoitti ryhmää eroittamaan ottopojat, mikäli he eivät eroa hallituksesta ja jota he eivät olleet tehneet, vaan jatkaneet, mikäli mahdollista vieläkin räikeämpää toimintaa puoluetta vastaan ei eroitettuja voida ottaa ehdokkaaksi siihen samaan ryhmään, josta heidät oli rikkomuksen vuoksi, jota he eivät olleet korjanneet. Kun käsityksemme mukaan tämä menettely, sen lisäksi, että se osoittaa, että rikkomukset rangaistaan, osoittaa selvää sovinnon halua ja kokoavaa tahtoa jäsenjoukkojen ja puolueen kannattajien suhteen.

Muuten p-neuvoston kokous oli nyt paljon rauhallisempi ja asiallisempi, kuin monet aikaisemmat. Henkilökohtaisia ilkeyksiä ei nyt viljelty ja muutoinkin mielialat osoittivat kyllästymistä ylläpitää erimielisyttä erimielisyyden itsensä vuoksi, kuten suurelta osalta aikaisemmin on tuntunut.

Piirimme asiat on luku erikseen. On tainnut jo ennen tulla kerrotuksi, että piiritoimikunnassa on oppositiolla yhden äänen enemmistö. Jos nyt yhdenkin oppositiomiehen ei sovi tulla kokoukseen, ei heistä kukaan tule, koska he siten voivat estää kokouksen laillisuuden. Tätä keinoa he ovat käyttäneet kolme kertaa, kun ovat tienneet olevan esillä erään keväällä perustetun Kokkolalaisen puolueosaston hyväksyminen piirin perusjärjestöksi. Järjestö oli perustettu sen vuoksi, että oppositio on onnistunut entisissä perusjärjestöissä saamaan enemmistön, joka on häikäilemättömästi syrjäyttänyt kaiken puoluelinjoilla olevan jäsenistön vaikutuksen. Asia on ollut kolme eri kertaa piiritoimikunnan kokouksessa esillä ja joka kerran enemmistö on tehnyt kielteisen päätöksen, vaikka yhdistys on rekisteröity ja puoluetoimikunta on hyväksynyt sen puolueen perusjärjestöksi. Tarkoituksena heillä on ollut estää täten parin puoluelinjoilla olevan edustajan pääsy piirikokoukseen, jotta heidän hegemoniansa säilyisi. Toveri Tanner sanoikin p-neuvoston kokouksessa väliajalla kahvipöydässä jotenkin että ”on se järjestäytyneisyys sentään siellä Vaasan pohjoisessa piirissä saavuttanut kunnioitettavan tason, kuin ei enään uusia jäseniä ote”. P-neuvoston kokouksessa oli Pikkarainen piiritoimikunnan edustajana, ja kun minä olin kieltäytynyt ottamasta mukaani piiritoimikunnan enemmistön evästystä, luki P:nnen kokouksessa kirjelmän ja eksyen sen syntyäkin vielä selostamaan, saaden esityksestään palkkioksi kokoukselta railakkaan naurun, josta minä oli heitä ”evästyskokouksessa varoittanut”, pyytäen että eivät saattaisi itseään ja toimintaansa naurunalaiseksi.

Olen viipynyt ehkä liian pitkään noissa selostuksissani. Se on kuitenkin pyrkinyt antamaan Sinulle taustaa, jota vastaan voit ymmärtää, että riidanlopettaminen ei ole yksipuolisesti ratkaistavissa. Ja syynä meillä tässä piirissä on Matin häikäilemätön peli. Hän on rahoittanut opposition junttatoimintaa. Hän on antanut ohjeita valituttaa laittomalla tavalla ja jo aikoja toimintansa lopettaneillakin yhdistyksillä piirikokousedustajia, j.n.e. Matti ei voi käsittää, että kansanedustajan valtakirja annettaan vain yhdeksi vaalikaudeksi, eikä elinijäksi. Kansanedustajan toiminta pitää kansanvaltaisen ajattelutavan mukaan olla suosituksena, tullakseen uudelleenvalituksi ja tuollaiset gangsteritaipumukset eivät ainakaan sellaiseksi suositukseksi kelpaa. Sitä näyttää Matin olevan mahdotonta ymmärtää.

Tietysti on mahdotonta varmuudella mennä sanomaan, miten p:neuvoston päätös tulle lopullisesti vaikuttamaan vaalien tulokseen. Jos olisi kysymyksessä henkilöt, joiden määräävänä ohjenuorana on kansanvaltaisen elämänmenon kunnioittaminen ja siinä mielessä yleensä hyväksyttyjen perusperiaatteiden omaksuminen myöskin heitä itseään veloittaviksi, ei tehdyn ratkaisun pitäisi aiheuttaa muuta kuin vetäytymisen sivuun ilman ”jupittelua”, siksi selviin ja painaviin perusteisiin se nojautuu. Jos sitä vastaan sen sijaan ryhdytään sellaisiin vastatoimenpiteisiin, kuin siltä taholta on viime aikoina saatu tottua, osoittaa se vain, että asianomaiset eivät ole soveliaita vastasuudessakaan kansan luottamusmiesasemaan.

Ylevä ajatuksesi ”maan hiljaisten marssista” lämmitti mieltäni. Luimme kirjettäsi liikutuksen vallassa kirjeesi johtaessa meidät palauttamaan jälleen mieleemme kaiken sen, mitä maamme työväenluokka on kestänyt ja parempaan tulevaisuuteen uskoen vailla henkilökohtaisia tavoitteita, jaksanut uhrata. Silloin on työväenluokkallemme ollut sydämmen ääni ollut neuvonantajana. Sen sielua ei hanki ja jää ollut kohmettanut, eikä kateus ja epäluulo olleet päässeet sinne pesiytymään. Työväenluokka ei liioin voinut silloin tarjota vaikutusvaltaisia asemia yhteiskunnan huipulla. Ei suurituloisia virkapaikkoja, eikä mahdollisuutta rikastumiseen ja suuria eläkkeitä. Silloin sen luottamusmieheksi antautumien merkitsisi asioita, joista sinulla itselläsi on mitä vakuuttavimmat kokemukset. Nyt, pelkään, on ihmeiden aika ohi. Kukapa vaarantaisi asemansa ja etunsa jonkin, vaikkapa ylevänkin tavoitteen puolesta. Tämä kansa voi koota voimansa vasta silloin, kun vaara on astunut jo yli kynnyksen. Vaaran uhka, vaikka ilmeinenkin, ei sille ole realiteetti. […]

Parhainta vointia teille molemmille toivoen:

Kokkola – 17.4.1958

Rakkaat ystävät!

Minun on jälleen pyydettävä anteeksi, että en ole saanut ennen kirjoitetuksi, vaikka

Kirjeesi saapui jo maaliskuun 8 p:nä. Syyksi saamattomuuteeni en voi sanoa kiireitä, vaan johtuu se muista syistä. Ensiksikin oli silloin piirin vuosikokous lähellä ja ajattelin, että saan ketoa tuoreet kuulumiset kokouksessa tapahtuneesta. Siellä kuitenkin tapahtui niin paljon, että sen selvittäminen edes itsellenikään ei ole vielä täysin selvä. Lehdistä lienet ainakin jotain siitä lukenut. Valitettavasti läheskään kaikki, mitä siitä on kirjoitettu, ei ole totta. Sen vuoksi lyhyt yhteenvedon luontoinen selostus.

Kun Matti-ystävämme nyt on saanut se käsityksen, että hän on tämän isänmaan asioiden hoidossa korvaamaton, ei hän ole ollut tietä(?)sensäkään niistä kannanotoista ja päätöksistä, joita puolueen päätösvalaelimet ovat ”ottopoikiin” nähden tehneet. Sen vuoksi hän antoi palvelijoilleen määräyksen hankkia piirikokoukseen enemmistön, joka myöskin kieltäytyisi ”tietämästä” sellaisista päätöksistä, joiden tarkoitus on ollut rajoittaa hänen ja Co. yksityisyritteliäisyyttä puoluekilven suojassa. Näin Matille uskollinen ptk:n enemmistö Pikkaraisi(?) sitten tekikin, valituttaen piirikokousedustajia sellaisellakin ajat sitten nukkuneilla yhdistyksillä, joita ei ollut ilmoitettu yhdistysrekisteriin toimintansa lopettaneiksi. Niiden puolesta sitten oli maksatettu, eräässäkin tapauksessa 9 vuoden rästit kuudelta jäseneltä. Mistä lie rahat tulleet, sillä meidän suorittamiemme tutkimusten mukaan niitä ei oltu jäseniksi ilmoitetuilta peritty, eikä mitään kokoustakaan oltu pidetty. Hallussani on ”yhdistyksen” virkailijan itse allekirjoittamat todistukset kolmesta sellaisesta tapauksesta. Kokkolan naisyhdistys valitsi 12.12.-57 kaksi puolueenlinjalla olevaa edustajaa piirikokoukseen. Se ei sopinut. Pikkarainen kutsui kokouksen 30.12., ja hoiti asian niin että valittiin uudet edustajat, jotka olivat Matille uskollisia. Viime kokous oli laiton. Tällä tavoin oli piritoimikunnan enemmistö ahkeroinut toimeksiantajansa käskyn täyttämisessä. Nyt oli kuitenkin vielä eräs vaikeus raivattava pois tieltä. Se oli piirikokouksen avaaja. Tehtävähän olisi vakiintuneen käytännön mukaan kuulunut ptk:n puheenjohtajalle. Kun kuitenkin tiedettiin, että en ilman muuta suostu vahvistuttamaan laittomien järjestöjen edustajiksi ilmoitettujen valtuuksia, piiritoimikunta teki kolme päivää ennen piirikokousta yrityksen päättää, varapuheenjohtaja tuli avata kokouksen. Kun emme olisi muuten voineet estää tuollaisen päätöksen syntymistä kieltäydyin, epäluottamuksen osituksen vuoksi asiaa käsittelemästä ja poistuin kokouksesta, toisten meikäläisten seuratessa, joten ptk. jatkoi vailla päätösvaltaa. Ja näin sitten mentiin Pietarsaaren piirikokoukseen. Huolehdimme siitä, että kokouksen avaajan paikka tuli varatuksi käyttööni. Ryhdyin pitämän avauspuhetta 5 – 6 minuuttia ennen ilmoitettua kokouksen alkamisaikaa. Matin porukka oli neuvonantajineen, joita oli kerrassaan 6 helsinkiläistä, olivat ryhmittyneet salin takaosaan ja ”varapuheenjohtaja” erehtyi avaamaan kokouksen ilman mitään puheita niin että edustajavaltuudetkin tuli siellä jo hyväksytyksi ennen klo 13. Ja heidän kokouksenpitonsa jatkui niin, että kaikki piirikokouksen viralliset asiat tulivat käsitellyiksi jo 13.25 mennessä, siis puolessa tunnissa, jonka jälkeen lähtivät pois kokouspaikalta. Olimme kehoittaneet heitä lakkaamaan häiritsemästä kokousta ja jatkoimme rauhallisesti omaamme, johon jäi 15 laillisesti valittua edustajaa. Pois lähti 13 laillisesti valittua ja 5 sellaista, joilla ei edustajavaltuuksia olisi voitu myöntää. Kokouksemme jatkui sitten häiriöittä, ja parin poislähteneen tilalle tuli vielä varaedustajakin, koska vakinainen ei ollut saamaansa luottamustehtävää hoitanut.

Niin ikävää, kuin edelläkerrottu onkin, olen sen kertonut sen vuoksi, että saisit tietää totuuden tapahtuneesta. Ei mikään ole minulle vasenmielisempää, kun tuollainen tappelu, mutta kun toisella puolella ollaan valmiit noin häikäilemättömästi polkemaan maahan kaikki ne pelisäännöt, joita yhteisesti laadittu ja pidetty tähän asti loukkaamattomina, niin todellakin vihastuin ja päätin, että tuollainen julkea väärinpeluu ei saa johtaa sellaiseen tulokseen, kuin on pyritty. Tulee vain mieleen useat aikaisemmat samanluontoiset tapaukset puolueemme piirissä, joista myöskin voidaan todeta, että ”vääryys ei veso” koska aikaisemmatkin rynnistelijät ovat joko talttuneet, tai tehneet pesäeron. Vaikeinta on ymmärtää kuitenkin niin kauan ja huomattavilla paikoilla mukanaolleita henkilöitä, kuin mistä on kysymys. Onkohan niin, että ovat niin oman erinomaisuutensa lumoissa, että ovat menettäneet terveen arvostelukyvyn, sillä ei kai väkisin voida eduskuntaan mennä, kuten Sukselaisen hallitukseen. […]

Kokkola – Jussinpäivänä 1958

Rakkaat ystävät.

[…] Mitä oman maamme sitkeäksi muodostuneen hallituspulan selvittämiseen tulee, eivät siinä näkyvissä oleva suuret vaaramomentitkaan näytä havahduttavan niitä, joiden vallassa ja velvollisuus tilanteen selvittäminen on. Jo se, että sen ulkopuolisen provokaation, jonka täällä ollessasi varmaankin jouduit panemaan merkille, sallittiin jatkua maan vaikutusvaltaisessa lehdistössä, maalaisliiton, kommunistien ja Simoniittien, langettaa varjon maan korkeimman johdon ylle. Olisi totisesti, vanhan Paasikiven tapaan, pitänyt lyödä nyrkki pöytään ja kutsua seikkailijat järjestykseen. Kun sitä ei tehty sillin, ei olisi pitänyt sen jälkeen, kuin vahinko jo oli tapahtunut, mahtipontisesto julistaa, kuinka valtaoikeuksia tullaan käyttämän, että ulkopolitiikka ei muutu. Sellainen siinä tilanteessa, kuin tuo julmistelu esitettiin, vain vahvisti sen, mitä nuo ulkopolitiikalla keinottelevat piirit olivat väittäneet. Ei sitä muuksi muuta vakuutus, että hallitus ei ole tehnyt mitään sellaista päätöstä, joka niitä suhteita olisi huonontanut. Ei hallituspula sellaisenaan mitään uutta ja outoa meillä ole. Uutta on vain se, että se on aikaansaatu ulkopolitiikan merkeissä, vieläpä omatekoisesti ilman aihetta. Ja tähänastisissa selvittelyyrityksissä sama tekosyy on johtanut epäonnistumiseen, jos nuo yritykset nyt ovat olleet edes vilpittömiä. Kaikesta päättäen olemme jo Tsekkoslovakian tien alkupäässä. Tarvitaan määrätietoista, omat ryhmäintressit unohtavaa kaikkien kansanvaltaisten piirien yhteistoimintaa, jos vielä voidaan tällä tiellä eteenpäin pysähdyttää. Huomioon ottaen m. m. sen, että S.A.K:kaan ei rohkene enään sanoutua irti kommunistien ulkoparlamentaarisesta liikehdinnästä, ei lupaa hyvää.

Tuohon tämä juttu katkesi jussinpäivänä. Tunsin, että jatko ei olisi tullut yhä toivottomamman sävyistä ja niin hitin sen

Tuohon tämä juttu katkesi jussinpäivänä. tunsi, että jatko ei olisi tullut yhä toivottomamman sävyistä. ja niin heitin kesken. Nythän tilanne on sikäli selvinnyt, että meilläkin on hallitus, joskaan se nyt ei ole kaikkein hienoimpien demokratian periaatteiden sääntöjen mukainen, eikä sen muodostamiseen johtanut peli taida kaikin puolen nuhteetonta, on se kuitenkin parempi, kuin sei mitään hallitusta, Ainakin se Simonistien petoksen pohjalle muodostunut kuppikunta sai nyt nenälleen, jonka näpäytyksen seurauksena jo on havaittavissa eräitä hajaantumisilmiöitä tuon kuppikunnan keskuudessa.

TUL:n irtautuminen Päivän Sanomista on toistaiseksi näkyvin hallitusrintamalla koetun tappion seuraus. Väitetään, että myöskin SAK:n piirissä on samaan suuntaan tähtääviä ilmiöitä entistä voimakkaammin olemassa. Jos uskoltasi ennustaa, niin arvelisin, että osa simniiteistä ottaa turvansa kommunisteihin, osa palailee allapäin takaisin ja huomatta osa on pelannut omasta mielestäänkin itsensä niin pahasti paitsioon, että vetäytynyt sivuun. Olisikohan Matti niiden joukossa? Kyllä hän jo Jussinpäivänä oli Kleemolan kanssa mennyt Helsinkiin raitahousuja prässäyttämään, mutta hukkaan se jonotus ainakin tällä kertaa meni. Hallituksen aikaansaannoksista nyt ei voida vielä mitään sanoa, mutta selvänä voitanee pitää, että ne toimenpiteet, joihin kaadettu enemmistöhallitus jo oli ryhtynyt maan talouselämän ja työllisyyden elvyttämiseksi, eivät tule saamaan uuden hallituksen taholta sitä huomiota osakseen, jonka ne jatkuakseen tarvitsisivat. Sillä Maalaisliiton talouspolitiikkaa on aina ohjannut pyrkimys saada lohkaistuksi yhteisestä kakusta mahdollisimman paksu siivu omalle ryhmälleen, jonka perässä sitten on sitä vaalikarjaa riepoteltu. […]

Kokkola – Jaakonpäivänä 1958: Kirjettä ei voi lukea.

Kokkola – 24.9.1958

Rakkaat ystävät Eva ja Oskari Tokoi.

[…] Maataloustulohan se on ollut jo monet vuodet jonkinlaisena poliittisena ”pelirahana”. Sitä se on nytkin, kun nyt työnsä alkuun päässyttä hallitusta rakennettiin. Neuvotteluissa sovitusta maataloustulolain lopullisesta muodosta ja sisällöstä ei toistaiseksi, vaikka siitä on hallituksen esitys jo eduskunnallekin annettu, mitään sanoa. Niin monenlaista käsitystä siitä, mitä sen pitäisi, tai ei saisi sisältää on olemassa. Sen morsiammen (ml:n) jonka kihloiksi lupa on annettu, mieltä on tunnetusti vaikea tyydyttää. Viimeaikoina sanomalehdistä on saatu lukea Korsimolaisten suoranaisia uhkauksia ja peitettyä katumusta koko kihlaukseen suostumisesta. Ruotsalon käsityksen mukaan korsimolaisuus on kutistunut melko vähän merkitseväksi. Saa sitten nähdä, ”kuinka sen äijän käy”.

Simonistit häärivät edelleen väsymättömästi hajoituspuuhissaan. Piirimme pikkaraiset ovat kutsuneet ensi sunnuntaiksi ylimääräisen piirikokouksen pohtimaan ”järjestöllisiä” kysymyksiä. Tarkoitus lienee lähinnä sumuttaa perusjärjestöjä pysymään puolueen hylkäämän piirijärjestön mukana, kun tämän kuun 7. päivänä perustettu uusi puolueen kanalla oleva piirijärjestö on aloittanut toimintansa. Eivät vielä katso syytä tai toisesta olevan viisasta erota puolueesta, avoimesti, vaikka asiallisesti sen jo ovat tehneet. Vaikea sivullisen on heidän umpikieroa temppuiluaan ymmärtää. Ovat kuitenkin jo muutamat heistä avoimesti tunnustaneet, että he tiesivät jo erillisvaaliliittoon lähtiessään, että Matti ei tule valituksi, väittivät Matin itsensäkin sen tiennee. Tarkoituksen on kuulemma ollutkin vain hajoittaa niin, että ei sosialidemokraattista edustajaa tästä piiristä tulisi valituksi. Olipa sekin mielekäs tavoite!

Ja nyt saa riittää politiikasta. Olin Pohjanmaan Kansan edustajana Kannuksen museon vihkiäisissä. Liitän mukaan tilaisuudesta laatimani selostuksen, kun en tiedä mitä lehtiä täältä saatte. Tilaisuus sellaisenaan oli kohottava kotiseutujuhla. Siellä kuulin, jonka sitten pian näin lehdistäkin, että olet lupautunut tulemaan Suomeen marraskuussa. Kannuslaiset kertovat aikovansa ottaa yhteys Sinuun tarkoituksella saada matkasi ulottumaan sinnekin. Lienevät sen jo tehneetkin. […]

Kokkola – 30.1.1959

Rakas veli.

Sain kirjeesi t.k:n 23 päivänä, josta sydämmelliset kiitokseni. Kun siinä, samoinkuin viime kirjeessäni Sinulle kosketellaan asioita, jotka ovat päällimmäisenä jokaisen suomalaisen mielessä näinä päivinä, haluan Sinulle kertoa, mitä täällä meikäläisten mielessä liikkuu. Kirjettäsi lukiessa oikeastaan yllättyneenä totesin, kuinka hyvin sielläkin meidän viimeaikaiset tapahtumat tunnetaan, sillä johtopäätöksesi niistä olivat tapahtuneeseen perustuvat. Leikkaan tähän P.K:sta Puoluetoimikunnan julkilausuman, jossa asia sanotaan, tarpeellista hillittyä kielenkäyttöä noudattaen kylläkin, niin selvästi, että siinä ei ole toivomisen varaa.

Mitä ensiksikin sanomalehdistön sananvapauden rajoittamiseen, tulee, jonka pidät kirjeessäsi todennäköisenä, niin siitä on jo näkynyt huolestuttavia oireita. Kun en kuitenkaan lue m.l:n lehtiä, Keskipohjanmaata lukuunottamatta, on minun turvauduttava vain siihen, mitä ”Muut lehdet” osaston, ja lehtien kommentaarien perusteella asiasta tiedän. (Leikkaan Simpan pakinan, koska siitä asia käy ilmi) Mitään virallista ei vielä, Kekkosen puhetta lukuunottamatta, ole näkynyt, mutta on syytä varautua siihen, että pian näkyy.

Muutamia päiviä sitten lähettämästäni Leningradin pöytäpuheesta päätellen se itsemääräämisoikeus, joka meille suodaan, on sellaista, että sen seljän takaa saa näkyä vain lakeijatyyppejä, ei itsenäisiä Suomalaisia miehiä. Muutakin mielenkiintoista siitä puheesta huomaa. Siinähän jaoitellaan Suomen kansa kelvollisiin ja epäkelvollisiin kansalaisiin. Aivan kuin ennen Ukko Pekan aikana. Tietysti olisi ehkä helpompaa luopua taistelusta demokraattisen elämäntyylin puolesta, ja taipua siihen mitä suuri naapuri vihjaisee. Näin ei kuitenkaan Puoluetoimikunta ole tehnyt. Eikä mielestäni puolue olisi täyttänyt tehtäväänsä puolueen 60:vuotis juhlavuonna, ellei se olisi tuonut riittävästi julki tosiasioita, jotka eivät ole kunniaksi niille, jotka kaiken tapahtuneiden takan ovat olleet. On kuitenkin selvää, että puolueelle on koittanut vaikeat ajat, joiden selvenemisestä ei ole tietoa..

Kun kyselit sen Kannuksen yhdistyksen asioita, niin kerron sen mitä tiedän. Suuntariidat alkoivat Pikkaraisten vaikutuksesta siellä jo v:n -57 aikana. Yhdistyksen puheenjohtajana on ollut Viljami Lammi hyvin vähäkykyinen mies, mutta hyvä likaisentyöntekijä pelurien käsissä. Meikäläiset johtokunnan jäsenet taas olivat välinpitämättömiä, että eivät estäneet vuoden lopulla tapahtunutta ”jäsenhankintaa” vaikka jäseniksi otettiin täysin asioita tuntemattomia, vieläpä vajaaälyisiäkin ihmisiä. Näiden avulla, vaikka he eivät olleet edes jäsenluettelossa sääntöjen edellyttämänä aikana voidakseen osallistua äänestyksiin hoidettiin vuosikokouksessa enemmistö oppositiolle johtokuntaan. Väitetään, että nämät uudet ”jäsenet” eivät ole itse suorittaneet markkaakaan jäsenmaksuja, vaan on ne rahat tulleet jostakin tuntemattomasta lähteestä. Piirikokouksen edustajaksi valittiin kuitenkin yksi Skogilainen ja yksi puolueenlinjalla oleva, joten Kannuksen-yhdistyksen edustus sitten Pietarsaaressa jakautui, toisen lähtiessä Kokkolaan kokouksen pitoon, toisen jäädessä johtamaani piirikokoukseen. Palautan muistiisi, että näin kahteen osaan jakautuneen kokouksen kumpaisenkaan puoliskon rekisterimuutosta ei hyväksytty, jonka vuoksi perustettiin uusi piirijärjestö viime syyskuun 7.päivänä, joka nyt on virallinen puolueen piirijärjestö. Puolueneuvosto sitten samana päivän kuin lähdit Suomesta, velvoitti puoluetoimikunnan ryhtymään toimenpiteisiin opposition käsiin joutuneen ja heidän organisaationsa osaksi muodostetun piirijärjestön toiminnan lakkauttamiseksi. Nyt viime joulukuun lopulla on Kannuksen Työväenyhdistys kuitenkin päättänyt pysyä (niukalla äänten enemmistöllä) vanhassa, puolueesta eroon joutuneessa piirijärjestössä. Samana päivänä ne yhdistyksen jäsenet, jotka haluavat kuulua puolueeseen, perustivat Kannuksen Sosialidemokraattisen Kerhon, joka on jo rekisteröity ja hyväksytty sekä piirijärjestön, että puolueen perusjärjestöksi. Huomautan vielä, että e. m. puolueneuvoston kokoukseen oli pyrkimässä vanhan piirijärjestön puheenjohtaja ja sihteeri, joita ei kuitenkaan päästetty kokoukseen, eikä sen lähettämiä jäsenmaksuja otettu vastaan puoluetoimistossa. Näin ovat asiat Kannuksen Ty:ssä.

On syytä vielä kertoa, että tämä vanha yhdistyksesi oli tiedustellut p:toimistosta Sinua puhumaan yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Kannuksen matkasi yhteydessä, mutta sieltä oli ilmoitettu, että et ole lupautunut enempiin esiintymisiin ja niin asia jäi. Ellen olisi tiennyt sinun olevan jo liiaksikin rasitettu, olisin ottanut asian kanssasi puheeksi, koska jo silloin sen tiesin. Voi olla, että asiat olisivat vaikutuksestasi saaneet toisen käänteen, kuin mihin ne nyt ovat ajautuneet. Jos aiot ryhtyä asian johdosta joihinkin toimenpiteisiin, toivoisin saavani niistä tiedon Sinulta itseltäsi, että voisin asiaa seurata välittömästi. Minulla on se tunne, että Kannuksen Ty:n harharetket ovat vain väliaikaisia. Olisi ehkä hyvä, jos kirjoittaisit TY:lle, mitä he aikovat tehdä, ennen kuin ilmoitat eroavasi siitä. Terveisemme Mrs. Tokoille ja vaimoni kiitos vielä esiliinasta, jota hän ystävilleen mielellään näyttää.

Kokkola – 18.3.1959

Hyvä ystävä ja toveri.

Olen ilokseni voinut panna merkille, että ole, kirjoituksistasi päätellen, joita on ollut Sosialidemokraatissa ja Keski-Pohjanmaassa, siitä huonovointisuudesta, jonka vaivaamana kerroit sairaalamatkankin tehneesi. On hyvin ymmärrettävää, että se rasitus, jonka alaiseksi täällä syksyllä jouduit, ei enään iälläsi jää jälkiään jättämättä ainakaan tilapäisesti. Iloitsen toipumisestasi.

Joko lienet saanut se ”selostuksen” asioiden oikeasta tilasta jonka Kannuksen Työväenyhdistyksen vuosikokous toista viikkoa sitten päätti sinulle toimittaa sen jälkeen, kun se oli kuullut kirjeesi, jonka yhdistykselle lähetit. Vuosikokouksen käsitys oli ollut, että sinua on väärin informoitu, olipa tiedettykin kuka, vaikka sitä ei ollut mainittu. Pikkarainen on ollut mukana ja antanut ohjeita ja mikäli olen jyvällä, informaatio jonka olet saanut, tai tulet saamaan, on hänen laatimansa, vaikka kokous olikin muodollisesti tehtävään valinnut Y. Lehojärven, Hanna Märsylän ja V. Lammin. En ole tahtonut kiirehtiä asiasta sinulle kertomaan, koska olen tahtonut antaa ”oikean” informaation ehtiä käsiisi. Enkä Vieläkään ryhdy suorittamaan mitään hakuammuntaa, koska en tiedä informaation sisällöstä.

Tuntuu muuten siltä, että puolueemme repimisen huippukausi on jo sivuutettu. siihen ovat varaankin olleet vaikuttamassa ne lukuista väärinkäytökset, joita on tapahtunut isommillakin paikkakunnilla kuin Kannus ja jotka ovat tulleet koko kansan tietoon. Valtion tilintarkastajain näinä päivinä julkisuuteen saatettu lausunto vuoden 1957 tileistä niinikään on paljastanut heidän nokkamiehensä törkeän väärinkäytöksen kätilöopiston rakentajan konkurssissa j.n.e. Kun en tiedä, oletko jo saanut tietoosi Tampereen kunnallisjärjestössä tapahtuneen vaalirikoksen, kerron siitä lyhyesti, koska se on niin tyypillinen heidän menettelytavoilleen.

Hämeen Pohjoisessa on vielä voimassa vanhat Piirijärjestön säännöt, joiden mukaan edustajat piirikokoukseen valitaan perus- ja kunnallisjärjestöissä suoritettavalla puolueäänestyksellä. Tampereella oli tämän vaalin järjestäjä k:järj. täysin Simonistien hallussa. Se oli asettanut ehdokkaaksi p:äänestykseen 16 Simonistia, joka, määrä k:järjestöstä valitaan piirikokousedustajiksi ja nimennyt puolueenkannalla olevia kolminkertaisen määrän, saattaen ehdokaslista julkisuuteen vasta äänestyksen edellisenä päivänä. Näin ei heillä olisi voinut tapahtua äänten hajoitusta, jota toisella puolella ei olisi voitu välttää. Kun vaalin valvojia puolueenlinjalta sallittiin olla vaalipaikalla vain kaksi henkilöä ja kun jokainen puolueosasto kuitenkin eri paikoissa suuressa ty:n salissa, eivät nämä kaksi voineet toimitusta valvoa. Laskennan jälkeen havaittiinkin, että uurniin oli salaa pistetty 200 äänestyslippua ja äänestysluetteloihin oli merkitty yhtämonen sellaisen puoluejäsenen nimi, jotka eivät olleet äänestämässä käyneet. Kun asia paljastui, oli kunnallistoimikunta pakoitettu tunnustamaan väärennyksen tapahtuneen ja eroittamaan kaksi järjestön vakinaista toimitsijaa, nimeltään Johansson ja Lindholm.

Tämän jatkoksi en malta olla kertomatta t.k. 1 p:nä tapahtunutta Isonkyrön yhdistyksen vuosikokouksessa. Meillä oli samana päivänä piirikokous, joten Isonkyrön kokouksessa ei ollut toimitsijaa lähettää. Tämän yhdistyksen toiminta on pitkän ajan ollut kovin heikkoa, eikä se ollut vielä tehnyt päätöstään suhtautumisestaan vanhaan piirijärjestöön. Nyt oli Pikkarainen käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja haalinut kokoukseen henkilöitä, jotka eivät ikinä ole olleet yhdistyksen jäseniä. Kun heidän oikeutensa osallistua kokouksen päätöksiin oli tehty kyseenalaiseksi, oli P:nen heittänyt puheenjohtajana toimineen (Matti Tanttari) pöydälle tuhat markkaa sanoen että siinä on kolmen miehen edestä jäsenmaksu viimevuoden kolmelta viimeiseltä kaudelta, joten nyt he ovat päätösvaltaisia. Tuskin tarvinnee sanoa, että heitä, joiden sanotaan olleen kommunisteja, ei ollut koskaan yhdistyksen jäseniksi otettu.

Tällaisia siis ovat menettelytavat. On huomattava, ett tämäkin Pikkarainen, joka täällä nyt on tuon likaisentyöntekijänä, samoinkuin Tampereenkin kaveritkin, eivät koskaan ole rehellisellä työllään elättäneet. Nyt P:lläkin on uusi auto käytettävissään ja kaikesta muustakin näkee, että hänen toimeksiantajansa eivät kitsastele. Tällaisten Juudasten varassa tämä hajoitustoiminta nyt vielä yrittää tehdä palveluksiaan (kenelle?) työnantajalleen. Sitä mukaa, kuin heidän likaiset hommansa tulevat heidän mukanaan vielä olevat rehelliset ihmiset kääntävät heille inhoten selkänsä. Ne, jotka eivät sitä tee, eivät ole arvollisia enään kunniakkaan puolueemme riveihin kuulumaankaan. […]

Kokkola – 1.7.1959

[…] Puolueneuvostahan sitten lopullisesti erotti vanhan piirijärjestön puolueesta. Vaikka päätös olikin ainoa mahdollinen, huomioon ottaen p.o. järjestön pitkäaikaisen, röyhkeän asenteen ja toiminnan puoluetta vastaan, on tuo leikkaus sittenkin tuntunut hyvin kipeältä. Olen joutunut tutkiskelemaan itseäni ja asennettani tapahtuneeseen siinä mielessä, että olisiko meidän puolueen kannalla olleiden taholta voitu menetellä toisin, niin, että ristiriidat eivät olisi muodostuneet niin kärjistyneiksi, kuin on tapahtunut. Täytyy tunnustaa, että itse asioissa, joista erimielisyydet ovat johtuneet, olemme olleet peräänantamattomia. Olemme vähääkään tinkimättä pitäneet kiinni siitä, minkä olemme katsoneet oikeaksi. Toiselta puolelta on jopa myönnetty harjoitetun tarpeettoman kärjistettyjä menettelytapoja ja henkilöparjausta. Henkilökohtaisesti olen sen, mitä omaa persoonaani vastaan täällä paikallisesti on hyökkäilty, hyvin kestänyt, koska vakuutteissani ei ole ollut itsekkäitä pyrkimyksiä, eikä edes voinutkaan olla. En voi kuitenkaan olla vakuuttunut, etteikö suurempaa malttia noudattaen olisi pitänyt jaksaa sekä asioihin, että henkilöihin suhtautua. Se olisikin ollut meille täällä paljon helpompaa, jos Matti Lepistö olisi vetäytynyt kentältä toistaiseksi. On selvää, että siinäkin tapauksessa jonkinlaista hajaannusta tässä piirissä olisi tapahtunut, mutta tapahtuneita mittasuhteita se ei olisi saanut. Tämä nyt on olevinaan jonkinlaista itsetutkiskelua, mutta ei siitä näytä mitään tulevan. Syyt ja syylliset vain kiertävät samaa ympyrää, enkä vieläkään näe itseäni syyllisten joukossa. Roomalaisen filosofin Epikleitoksen jo lähes 1900 vuotta sitten kirjoittama ajatus näyttää vieläkin pitävän paikkansa. Hän on sanonut: ”Ihmisten kaiken onnettomuuden syy on se, että he eivät kykene soveltamaan yleisiä käsitteitä yksityisiin tapauksiin”. Taitaa olla niin että vaikka ihminen tuntisi kaikki asiat maan päällä, itseään, ihmistä hän ei tunne.

En ole käynyt Kannuksessa, enkä tavannut ketään sellaista Kannuslaista, että olisin voinut niistä yhdistyksen asioista keskustella. mikäli tiedän, ovat useat yhdistyksen vanhoista jäsenistä kyllä jättäytyneet sivuun, kun eivät tahtoneet maksaa jäsenmaksuja, joilla olisi tuettu toimintaa, jota he eivät hyväksy. Siellä tunnutaan olevan sellaisessa käsityksessä, että nykyisin yhdistystä hallussaan pitävät eivät voi yhdistyksen asioita pitkänpäälle hoitaa, koska yhdistyksellä on velkaa, eivätkä he voi saada sellaista toimintaa aikaan, jolla varoja voitaisiin hankkia. Minun mielestäni ei asia ole aivan niin yksinkertainen. Kun simonistit nyt kuitenkin ovat järjestäytyneet omaksi puolueeksi, on heillä tärkeätä pitää hallussaan tukikohdat, jotka ovat vallanneet ja välttämättömät varat siihen kyllä löytyy jostakin. Löytyihän Päivän Sanomille 30. miljoonaa helmikuun alkupäivinä ja eihän rahasta ollut puutetta vuosi sitten suoritetun vaalitaistelunkaan aikana. Kun renki tekee hyviä palveluksia isännälleen (kom.) niin kyllä sille palkkaa maksetaan. Sitähän todistavat ne usein uudistuvat yökylmät, joihin täällä on saatu tottua. Vasta, jos yleismaailmallinen tilanne rauhoittuu, on jotakin toiveita rauhoittumisesta myös täällä, ei ennen. Maamme on siinä asemassa, että sen muodostama tukikohta on naapurin tarkoituksiin välttämätön, ei sen ylläpito, kaikkine soluineenkaan, vaadi tarkoitukseen nähden liian suuria kustannuksia.

Ulkoministerikonferenssin ensimmäinen vaihe ainakaan ei vielä antanut suuriakaan lupauksia Euroopan rauhoittumisesta. On vain toivottava, että jatko lupaa enemmän. Tuntuu siltä, että siinäkin on syytä molemmissa osapuolissa. Historia osoittaa, että usein on pienemmätkin erimielisyydet joutuneet aseiden ratkaistavaksi. Olisiko niin, että vain ihmisen käytössä nyt olevat totaalisen tuhon välineet ovat toistaiseksi estäneet turvautumasta klassillisiin ratkaisukeinoihin. […]

Kokkola – 25.8.1959

Rakkaat ystävät!

Monet, monet kiitokset kirjeestäsi, jonka sain jo joitakin viikkoja sitten. Olen yrittänyt ottaa selvää siitä Kannuksen Työväenyhdistyksen toiminnasta muutenkin ja erikoisesti sen kirjeen synnystä, joka sinulle oli lähetetty. Varsinainen toiminta sillä on täysin kuolleessa tilassa väitettiinpä, ettei sinun kirjettäsi yhdistykselle ole edes kokouksessa esitetty. Sikäläisten käsitys on, että kirjeen on laatinut Pikkarainen, jonka henkilökohtaisesti pidän kovin uskottavana, tyylikin puhuu sen puolesta. Koko kirjehän on alusta loppuun niitä samoja vääristelyjä ja asiain ytimen kiertämistä, jonka nojaan koko Simonistinen toiminta rakentuu. Kun olen noista asioista jo liiankin paljon Sinulle kirjoitellut en tässä yhteydessä niihin pidemmälti puutu, sillä tunnethan Sinä tuon puoluekiistan syyt ja seuraukset yhtä hyvin kuin kuka tahansa täälläkin asuva asioita seurannut ne voi tuntea.

Valitettavia rappeutumisilmiöitä on pakki todeta Suomalaisessa yhteiskunnassa muuallakin, kuin poliittisen elämän alalla. Olette varmaan seuranneet, mitä törkeitä väärinkäytöksiä esim. Mannerheimin Lastensuojelulitossa, ja sen alaisissa apujärjestöissä on paljastunut. Valtioneuvoston jäsenetkin ovat sekaantuneet virallisessa asemassa niin pitkälle meneviin oman etunsa valvomisiin, (Kätilöopisto) että jos sen laatuisia, kavalluksiin verrattavia tekoja olisi yksityinen kadunmies tehnyt, niin rikoslaista olisi kyllä löytynyt tarpeelliset pykälät ja asianomainen olisi joutunut rikoksensa sovittamaan. Sos. Dem. Nuorisoliiton ja TUL:n piirissä tapahtuneet kansanvaltaisen järjestöelämän sääntöjen ja periaatteiden polkeminen on surullista jatkoa tälle moraaliselle degeneroitumiselle. Suomalainen ”rehellisyys” on enään vain lainausmerkkeihin kirjoitettava käsite. Eikä ole sen lohdullisempia näkymiä havaittavissa, jos palautamme muistiin lukuisat lähimmäisen henkeä ja omaisuutta vastaan näinäkin päivinä kohdistuneet rikokset. Alkaa jo hävettää tunnustaa itsensä kuuluvaksi tähän kansaan. Kaikki ne elämänohjeiksi kelpaavat periaatteet, joita me vanhemmat olemme arvostaneet, on heitetty romukoppaan ja omaksuttu ”korvaaminen”, gangsterismi. Tähän kaikkeen on tietysti olemassa syy. Vaivattomimmin voisi sanoa: On hylätty Jumala. Mutta vielä siihenkin täytyy löytyä selitys miksi niin on käynyt.

Niin. Siitä Kannuksen T.Y:stä. Kuten viime kirjeessäni lienen maininnut pidän todennäköisenä, että koska n.s. oppositio on järjestäytynyt omaksi puoluejärjestökseen, on heillä erikoisen tärkeät koittaa pitää haltuunsa saamansa järjestöt tukikohtanaan. Kannuksen meikäläisten toive siitä, että taloudelliset vaikeudet, joita varmasti tulee esiintymään, vaikuttaisi sovinnonhalua edistävästi, on mielestäni perustetta vailla. Ensiksikin sen vuoksi, että yhdistyksen talous on aina ollut hyvin heikko, vaikka mitään hajaannusta ei ole ollutkaan; toiseksi siksi, että oppositiojärjestöllä ei näytä olevan rahasta puutetta, siitä on monia näkyviä todistuksia heidän toiminnassaan. Kun yhdistys ei ole uudistetuista kehoituksista huolimatta irtautunut puolueesta erotetuista piirijärjestöistä tähän mennessä, ei niin tule käymään ainakaan nyt enään koska puoluekannalla olevia jäseniä on jättäytynyt sivuun. Pidän tapauksen toivottomana siihen asti, kuin jokin perusteellinen muutos yleensä tulee tapahtumaan. Tässä tulee mieleen kansandemokratiaan siirtyminen, jolloin Sosialidemokraattista puoluetta ei enään ole. […]

Se vanhuuden vaivaaminen ei vielä näy kirjoituksissasi, joita lähettelet täkäläisiin lehtiin. Toivomme, että Eva rouvakin on tervehtynyt ja voitte molemmat hyvin. […]

Kokkola – 22.10.1959

Rakkaat ystävät!

Heti alkuun riennän kiittämään suuremmoisesta lahjastasi, Maanpakolaisten muistelmien laajennetun painoksen tekijänkappaleesta. Sain sen suoraan Tammelta samana päivänä, kun sain tiedon, että keuhkoissani on jotain vikaa, jota täytyy mennä parantolaan tutkituttamaan. Näin ne ilot ja surut ihmiselämässä saattavat kohdat meitä. Olen huolellisesti lukenut kirjasi ne osat, jotka tähän painokseen olet lisännyt, aikaisemman painoksen olen lukenut jo paikoin moneenkin kertaan. nämä lisäykset erikoisesti ovat sitä sanomaa, jota kansamme edelleen, ja ehkä suuremmassa määrässä kuin koskaan aikaisemmin, tarvitsee. Toivoisin voivani vaatimattomiin kiitokseeni liittää koko kansamme kiitoksen ja vakuutuksen siitä, että sanasi on langennut hyvään maahan, mutta enhän ole kansan puolesta puhuja. Sen tiedän, että ystäväsi, joita täällä on paljon, ovat niistä kiitollisia, uskonpa ystäviesi joukon täällä kirjasi kautta lisääntyvänkin. Se on lahja Suomen kansalle. […]

Vaimoni sisko, josta on ollut puhetta, on nyt luonamme. Hän tuli sieltä Venäjältä t.k. 9. päivänä. Kävin noutamassa Helsingistä. Kyllä sisaruksilla on ollut puhumista. […] Vie kuitenkin aikansa, ennen kuin hän voi ymmärtää mm. talvisotaan johtaneita historiallisia tapahtumia. […] Hänen kertomuksensa suomalaisten keskuudesta seillä Ameriikassa sieltä lähtöni jälkeen riehuneesta ”aatteiden taistelusta” on minulle ollut suuresta merkityksestä. Olen oppinut tuntemaan sitä taustaa, jolta kommunistinen villitys siellä sai voimansa, ja joka niin kohtalokkaalla tavalla vaikutti monen ihmisen elämänkohtaloihin. Järkyttäviä kertomuksia muutamien tuntemienikin ja vielä useamman minulle tuntemattoman ihmisen vaelluksesta ”sosialistisessa edelläkävijämassa” olen saanut kuulla. On irvokasta, että mielivalta ja terrori verhotaan sosialismin kaapuun! Että ihminen, jonka hyvinvointi ja turvallisuus, olla yhteiskunnan, kapitalistisenkin, huolenpidon tärkein kohde, murskataan niiden vaunujen pyörien alle, joilla Efialteet ja Juudakset ajavat omien itsekkäiden pyrkimystensä päämäärään. Ei sosialistinen yhteiskunta, ei edes taivasten valtakuntakaan voi olla sellaisten kärsimysten arvoinen. […]

Nämä kirjeeni Sinulle ovat olleet tavallisesti hyvin poliittisluontoisia. Tämä nyt tekee poikkeuksen. En kuitenkaan voi olla mainitsematta, että ainakin paikallisesti täällä Kokkolassa tuntuvat vakavat erimielisyydet repivän nyt vuorostaan simonistien joukkoa. Siellä tuntuu olevan ratkaisematta se ylen tärkeä asia, että kuka heistä olisi suurin. Ensikuun lopulla suoritettaviin osuusliikkeiden vaaleihin valmistautumisen yhteydessä se on tullut selvästi ilmi, niin täällä kuin Lestijokilaaksonkin alueella. Viimeksimainitun osuusliikkeen vaaleissa tullenee olemaan jopa kolme muka sosialidemokraattista vaaliliittoa. Me kyllä selviämme kahdella, täällä Kokkolassa.

Toivon teille hyvää vointia, lausuen vielä sydämelliset kiitoksemme huomaavaisuutenne johdosta.

Veljellisellä rakkaudella:

Kokkola – 11.2.1960

Rakkaat terveisemme teille täältä ”lumen ja jään maasta”.[…]

Olen iloinen, että näet merkkejä, jotka oikeuttavat toivomaan, jopa uskomaankin, että ihmiskunnan korpivaelluksen taival sodanpelon synkistämän taivaan alla päättyy. Kyllä niihin merkkeihin toivoisi voivansa uskoa. Meille täällä ne eivät näytä yhtä suurta luottamusta herättäviltä, kuin ilmeisesti siellä, jossa taivas on ollutkin selkeämpi. Se nyrkin heristely, joka näitä aseriisuntajulistuksia sävyttää, osottaa että todellinen hyvätahto ihmisten kesken ei ehkä sittenkään ole näiden rauhanjulistusten aiheuttaja. Ehkäpä se onkin vain pelko ja sen sanelema rauhantahto ei ole luotettava. Kun ajattelen tilannetta vain tämän oma kansammekin keskuudessa, ei se valitettavasti vieläkään ole luottamusta ”rauhanomaiseen rinnakkaiseloon”, vielä vähemmän yhteiseloon herättävä. Vieläkään ei ole näköpiirissa ”edellytyksiä” että maassa saataisiin palatuksi perustuslakimme mukaiselle kansanvastaiselle, parlamentaarisille raiteille. puolueen piirissä on vissiä selviytymistä havaittavissa, mutta hajottavat voimat työskentelevät yhä. Heidät on vain eristetty puolueesta, mutta pitävät lujasti käsissään muita, keljunpelillä ja kommunistien avaulla valtaamassa tärkeitä asemia. Juuri näinä päivinähän saatiin tästä leppymättömästä taistelun jatkumisesta mitä vakuuttavin todistus. Kuten varmaan jo oletkin selvillä, tyrmäsi SAK:n työvaliokunta sitkeiden neuvottelujen tuloksena syntyneen ehdotusken neljän ammattiliiton palaamiseksi ammattijärjestön yhteyteen. TUL:n tempaukset niinikään vielä aivan viimeaikoinakin osoittavat kaikkea muuta, kuin pyrkimystä eheyttämiseen ja yhteistyöhön. Tapahtumat Sos.dem. Nuorisoliiton sekä Naisliiton piirissä osoittavat edelleen kaikkea muuta, kuin sovinnonhalua. Saattaa olla niin, että etempää kaikkea tuota seurannut näkee myöskin toisella puolella vikoja enemmän, kuin näin jollakintavalla mukana ollut. Rehellisesti tunnustaen minäkin vikojakin näkeväni.

Kaikki tämäkin kuitenkin on ”myrskyä vesilaissa” silloin, kuin puhutaan valtakuntien välisten, niin, oikeastaan mailmojen välisten suhteiden kehityksestä. Mutta niillä pikku asioilla on vissi yhteys näihin suuriin suhteisiin. Ja kun meillä täällä on omastatakaa näiden erilaisten maailmojen välinen taistelu ollut käynnissä jo yli neljäkymmentä vuotta olemme tottuneet ajattelemaan, että näissä meidän kotoisissa perhesuhteissa kuvastuu vain se, mitä suurissa mitoissa tapahtuu siellä, missä tätä mailmojen välistä taistelua käydään. Idän maailma, diktatuuri ja despotismi on sijoittanut tänne lonkeronsa, jotka myrkyttävät ilman, jota me hengitämme. Se saastuttaa veden jota juomme, leivän, jota syömme. Sen vuoksi elämämme täällä on näin rikkonaista. On muistettava, että meillä oli jo kuusikymmentä vuotta sitten venäläisen saappaan nuolijoita. Niin meillä on tänäkin päivänä. Ja ne, jotka pitävät kiinni tämän maan itsemääräämisoikeudesta, on pelattava paitsioon. Niitä ”edellytyksiä”, joista nykyiset vallanpitäjät puhuvat ei ole olemassa niin kauan, kuin on olemassa suoraselkäisiä MIEHIÄ, joilla ei ole käytettävissään pallistisia ohjuksia planeettojenvälisiä avaruudenkiertolaisia ja atomi- ja vetykärkiä. Siis voimaa. Vain sitä kunnioitetaan!. Se on inhimillisen oikeuden ilmentymä meidän päivinämme.! Hyvä on, jos näiden mailmojen välillä vallitsee tasapino. Tai jos ollaan epätietoisia siitä, kumpi osapuoli on voimakkaampi. Se antaa aikamme ”homo sapiensille” vielä miettimisaikaa. Kenties hän vielä kykenee oppimaan läksynsä. Ellei opi, hän lakkaa olemasta.

Pyydän anteeksi, että olen tuossa kiihtynyt. En tietenkään kiistele Sinun optimistista näkemystäsi vastaan. Tuntuu vain toisinaan ja varsinkin kuin sattuu tuollaisia kuin nyt tuo SAK:n työvaliokunnan hylkäävä päätös noiden ammattiliittojen sovintotarjoukseen niin sanomattoman toivottomalta. On Vaikea kuvitella, miten tästä nyt taas eteenpäin kuljetaan. Simonistit ovat nyt tahdottomia kommunistien käskyläisiä ammatillisessa liikkeessä. Mitä tulee tämän jälkeen tapahtumaan työ-markkinalinjalla? Metallin työehtosopimusta on tahallaan viivytelty, samoin eräiden muidenkin alojen sopimuksia. Saattaa olla niin, että alava kevät muodostuu jälleen levottomaksi työmarkkinoilla. Ne myönteiset ilmiöt, joita viime aikoina on ollut helposti havaittavissa, onnistutaan taas kertaalleen mitätöimään. Ja kuka muut kuin kommunistit siitä hyötyy? Kansa ja kipeimmin juuri vähäväkinen osa siitä, on antavana puolena niin taloudellisesti, kuin poliittisestikin. Isänmaa parka! […]

Kirjoituksiasi S.S:ssä olen lukenut suurella mielenkiinnolla. Esimerkiksi selostuksesi teräslakosta oli kovin mielenkiintoinen. Kuinka kaukana lieneekään aika, jolloin täälläkin voidaan asioita hoitaa samalla tavalla. Ilman demagokiaa ja hampaiden kiristelyä.

Vaimoni käskee sanoa Mrs. Tokoille terveisinään, että hän niin mielellään muistelee vielä niitä yhteisiä käsityöhetkiä täällä. Hän voi niin hyvin kuin pian 70 täyttävä voi toivoakin.

Rakkain terveisin teille molemmille:

Kokkola – 15.5.1960

Rakkaat ystävät siellä ”rapakon takana.

[…] Ihmisen omat luomat olosuhteet kuitenkin ovat sellaiset, että ei voi ihmismieli kohota heräävän luonnon kera elämän riemuun ja kiitokseen siitä, että ”tässä meidän on hyvä olla”. Kaiken kauniin ja elämää synnyttävän ihmeen yllä leijjailee kuoleman vaara. Eetteriä halkovat toinen toistaan avoimemmat syytökset ja uhkaukset. Se ”huippukokous”, johon sadat miljoonat ihmiset ovat asettaneet toivonsa, näyttää peittyvän synkän epäluottamuksen ja tehostuvien uhkausten ukkospilvien varjoon. voidaanko sellaisissa olosuhteissa rakentaa sitä ”rauhanomaisen rinnakkaiselon” elon ilmapiiriä joka on ihmissuvun jatkuvan elämän perusedellytys?

Vaikka turhaapa se on puhua tuollaisista suurista asioista kansainvälisissä mittasuhteissa niin kauan, kuin niistä ei voida puhua edes tällaisen pienen kansan kansallisissakaan puitteissa. Ei se tahdo luontua täällä meidänkään sisäisessä elämässämme sen paremmin. Puhumattakaan nyt valtakunnallisessa politiikassa ja sen tekijäin keskuudessa puuttuvasta halusta ”rauhanomaiseen rinnakkaiseloon”, eivät toiveet siinäsuhteessa näytä lupaavilta enempää ammatillisen- kuin poliittisenkaan työväenliikkeenkään piirissä. Ainakin tänään saatavissaolevat tiedot SAK:n valtuuston kokouksesta juoruavat, että mitään sovintoa ei sielläkään ole saatu rakennetuksi. Ne neljä ammattiliittoa, joiden SAK:n jäsenyys helmikuun alkupuolella evättiin, nyt hyväksyttiin, mutta niiden lisäksi jäsenyyteen kelpuutettiin myös kaksi ”paperiliittoa” jotta asemat säilyisivät niiden hallussa, jotka ne kerran ovat taktikoinnillaan saavuttaneet. Mitä seurauksia nyt tapahtuneesta tulee olemaan, en kykene arvioimaan näin tuoreeltaan. Pelkään pahoin, että SAK:n hajautumisprosessi tulee jatkumaan, koska repeämän alkusyytä ei ole saatu (eikä tahdottu) tervehdyttää.

Puolueemme tilasta lienet saanut jo ne tiedot, mitä puoluekokouksen johdosta on julkisuudessa kirjoitettu, joka ei olekaan vähän. Minä en kokouksessa ollut läsnä, ei puuttuvan mielenkiinnon, van muista henkilökohtaisista sysitä. Minä siis yritän kertoa vain sitä, minkä julkaistujen tietojen lisäksi olen kokouksessa läsnä olleista saanut tietää.

Ensiksi en kuulu niihin, joita niitäkin mahdollisesti on, jotka olisivat kokoukselta odottaneet jonkinlaista sovinnontekoa puolueesta irtautuneen ryhmän kanssa. Olisihan luonnotonta, jos kansanvaltainen puolue olisi vielä nyt tehnyt jonkinlaisia sovintotarjouksia niille, jotka kaikkia demokratian sääntöjä ja yhteisiä päätöksiä uhmaten puolueesta lähtivät. Puolueen kannalta katsoen se asia on loppuun käsitelty. Eikä kokouksessa sitä tarkoittavaa ”kolmatta linjaa” ole ollut olemassa. Ruotsinkieliset siellä kuitenkin ovat yrittäneet pelailla hiukan K.A.F:n pussiin, ja siinä mielessä puheenjohtajan vaalissa tukeneet ja työskennelleet niiden edustajien mukana, joiden eväät tarkoittivat Paasion valintaa. Näistä eväistä on kuitenkin suurin osa annettu siinä käsityksessä, että Tanner pysyy ennen kokousta ilmaisemallaan kielteisellä kannalla puheenjohtajaksi ryhtymisen nähden. Ruotsalaisetkaan eivät olleet asiassa yksimielisiä, jonka Henriksoninkin lehtikin ilmaisee. Siinä se oppositio on oikeastaan ollutkin. Yksipihlajan Pöyhölä, joka oli menettelytapavaliokunnan jäsen ja siinä ominaisuudessa tietenkin on ”kulissientakaisestakin” pelistä selvillä, on asioista antanut minulle täysin avomielisen selostuksen. Muissa henkilövalinnoissa, enempi kuin sääntömuutosasioissakaan, ei sanottavaa erimielisyyttä ole ollut. Muutettuja sääntöjähän kokous jo noudatti puoluetoimikunnan ja neuvoston valinnoissa. Lähiajan ohjelma, samoinkuin eräiden perusjärjestöjen aloitteiden johdosta, on kylläkin keskusteltu, mutta aikaisemmille kokouksille ominaista kärkevyyttä ja sellasta ”ellei”, niin ”uhkailua ei ole minkään asian yhteydessä ollut. Siis kansanvaltaisia pelisääntöjä on noudatettava, eikä rakentavassa mielessä esiintynyttä erimielisyyttä ole pyritty vaientamaan.

Tuosta ruotsalaisten omaan pussiinsa pelaamisesta olisi ollut viime eduskuntavaalien edellä ollut täältä meidänkin piiristä, mutta siihenhän on totuttu jo ajat sitten. Se käsitys, joka heillä edelleenkin on, että he olisivat jotenkin erinomaisempia ihmisiä, kuin me muut istuu heissä lujassa. Ja kun siihen tulee lisäksi henkilökohtaisiakin pyrkimyksiä (kukapa niistä olisikaan täysin vapaa) niin asia on ymmärrettävissä.

Puoluekokouksen päätös tehostetumpaan oppositioon siirtymiseksi oli käsittääkseni puolueen vaikutuksen lisäämisen kannalta oikein harkittu. Vuosilomalain läpi ajaminen ja sen vaikutus kentällä on jo voitu tyydytyksellä panna merkille. Pari päivää sitten jätetty ryhmän välikysymys rautatielaitoksen asioista ei voi jäädä merkityksettömäksi, olipa sen tulos eduskunnassa mikä tahansa. Ainahan ”knok out’in” jälkeen on yritettävä entistä paremmalla taktiikalla. […]

Rakkain terveisin ja hyvinvoinnin toivotuksin.

Kokkola – 5.1.1961

Kokkola – 22.5.1961

Rakkaat ystävät!

[…] Olen tässä makaillessani usein palauttanut mieleeni sen tosiasian, että sinä olet 18 vuotta vanhempi minua. Kun olen omaa saamattomuuttani verrannut osoittamaasi aktiivisuuteen suuresta ikäerosta huolimatta, olen joutunut toteamaan kuinka erinomainen fysiikkasi on. Toivoakseni olette toipuneet sairaudestanne, josta viime kirjeessäsi kerroit. Toivomme Teille vielä monia leppoisia vuosia.

Näyttää siltä, että en vieläkään saa kokoon minkäänlaista kirjettä. Täytynee siis luopua yrityksestä kirjoitella jotakin huomioita politiikan alalta. Sillä linjallahan nyt tuntuu olevan tapahtumassa ehkä paljonkin: Rauhanneuvottelut Ranskan ja Algerian välillä; Kennedyn ja Hrutsevin tapaaminen j.n.e. tuollaisella suurpolitiikan alalla. Kotoisissa asioissahan meillä täällä on ollut lähenemässä polttopistettään presidentin vaaleihin valmistautuminen (josta nyt olisi vaikka kuinka paljon huomioita kirjattavana) mutta jääkööt toiseen kertaan. Suuria lupauksia siitä, että sovintoa ja yksituumaisuutta niin kipeästi tarvittaisiin. […] Kirjeestä puuttuu loppuosa.

Kokkola – 21.7.1961

Hyvä ystävä ja toveri, sekä rouva Tokoi!

[…] Muutoinkin olemme jo parin vuoden aikana eläneet ”hyvää aikaa”. Työllisyystilanne on ollut hyvä ja kansantulo lasketaan vielä viime vuoden aikanakin nousseen edelliseen verrattuna 15 – 16 %, mikä lienee kansainvälisestikin ottaen huipputulos. Tuntuisi siis siltä, että meillä nyt olisi ”edellytyksiä” elää sopuisaa ja rakentavaa elämää, rakentaa tätä pohjoista maatamme kansankodiksi, jossa jokainen ihminen tuntisi itsensä turvatuksi sekä taloudellisessa, että henkisessäkin mielessä. Lienee kuitenkin niin, että tämä kansa ei osaa myötäkäymisissä asennoitua ryhmäpyyteiden yläpuolelle. Vaaran hetkinä se on kyllä nähty välttämättömyydeksi.

Kansainvälisen politiikan alalla näyttävät asiat, oikeastaan kiistakysymykset myöskin huolestuttavasti kärjistyvän. On hyödytöntä lähteä arvailemaan mihin se lopulta johtaa. Näin sivusta katsellen tuntuu siltä, että erimielisyyksiä pikemmin paisutellaan sen sijaan, että pyrittäisiin löytämään yhteisymmärrykseen ja sopuisaan ratkaisuun johtavia menettelytapoja. Olisi järkyttävää, jos vielä joutuisimme näkemään uuden maailmanpalon kaikkien kauhuineen, jotka nykyinen teknillinen kehitys voi vielä entisestään moninkertaistaa. Toivokaamme, että sanoista ei siirrytä tekoihin.

Olemme täällä iloiten todenneet, että olet jälleen jaksanut ryhtyä kirjoittelemaan P&K:n ja Sosialidemokraattiin ne. Ne ovat mieluista luettavaa, joten toivomme että saamme niitä uudelleen jatkuvasti lukea. […]

Toivotan teille molemmille hyvää vointia.

Päiväämätön:

Sydämellinen Joulutervehdyksemme Eva ja Oskari Tokoille.

Kun nämä nuoret ystävämme ja toverimme Eila ja Antti Pohjonen tarjosivat minulle tilaisuuden näin äänikirjeen muodossa esittää teille Eva ja Oskari Tokoi joulutervehdyksemme, käytän kiitollisuudella tätä tarjousta.

Vaikka teidän vierailustanne täällä ei olekaan vielä kulunut kuin muutamia kuukausia, voimme jälleen todeta, että maailma on astunut kehityksen tiellä askeleen eteenpäin. Mehän voimme sen täällä todeta useita kertoja päivässä omin silmin, töllistelemällä taivaalle tarkoin ilmoitettuna ajankohtana. Tavallinen kadunmies ja –nainen siinä töllistellessään toteaa, että ihmisellä on nyt vapaavalintaisesti käytettävissään keinot joko täydelliseen tuhoon, tai ennen arvaamattomaan hyvinvointiin. Riippuu ihmisestä itsestään, kumman se valitsee.

Enkelien julistus Betlehemin kedolla ensimmäisenä Jouluaamuna saa entistä suurempaa kantavuutta nimenomaan siinä mielessä, kuinka tärkeätä on, hyvä tahto ja luottamus vallitsisi ihmisten kesken. Jos niin olisi, koko maailman ihmiset voisivat iloita tuollaisista ihmisnerouden saavutuksista sen sijaan, että se nyt synnyttää kateutta kansojen välillä ja pelkoa ja epäluuloa yksityisten ihmisten mielessä.

Luottamuksen puute meidänkin kansamme keskuudessa juuri näinä aikoina on saanut hyvin valitettavia ilmenemismuotoja. Näyttää siltä, että koko poliittinen elämämme on vajonnut niin syvälle epäluuloon, ja etupyyteitten suohon, että mitään rakentavaa ei pystytä aikaansaamaan. Lausuit puheessasi Halkokarilla suurella luottamuksella ajatuksen, että kansa joka on läpikäynyt suuria koettelemuksia ja niistäkin selvinnyt, ei voi sortua sisäisiin erimielisyyksiin. Se ajatuskesi lämmitti mieliämme. Nyt on kuitenkin pakko todeta, että olisi korkea aika ryhdistäytyä ja heittää pienet ryhmäintressin ja kunnianarkuusnäkökohdat romukoppaan, sillä niillä ei ainakaan maata rakenneta. Rauhaa ja hyväätahtoa tarvitsemme keskinäisiin suhteisiimme enemmän kuin koskaan ennen.

Dear friends. My wife and I vish you bout joiolus Christmas and good heald and happines for new year.