Oskari Tokoi – Ulla Mononen – Fitchburg, Mass. – 19.9.1948

Kunnioitettava kansalainen. Sydämellinen kiitos lämminhenkisestä ja luottamuksellisesta kirjeestänne. En mitenkään tunne itseäni ansainneeksi kaikkea sitä kiitosta, jonka kirjeenne sisältää. Olen vaan yhtenä vähäisenä ja heikkona kansalaisena ja vaikeissa oloissa elännenä ja kaikkeni kadottaneena yrittänyt palvella synnyinmaatani ja kovia kokenutta kansaani. täällä Amerikassa, vaikka tunnenkin olevani ulkonaisesti vapaa, mahdollisuudet ovat kovin rajoitetut Vetoomus ihmisiin ei löydä sitä vastakaikua, jota toivoisin. Ja tässä Raivaaja lehdessäkään päätoimittaja vaan vaatimaton apulainen. Luulen ymmärtäväni pakolaisen ja vainotun ihmisen elämän. Niin kauniisti kuin pakolaisista joskus runoissa ja kirjallisuudessakin puhutaan, vaan harvoin pakolainen kohtaa todellisia ystäviä; eihän kulkukoiralla tavallisesti oli suojeliaa eikä puolustajaa.

Tunne toveri Eino Pusan ja olen kuullut hänen tarmokkaista yrityksistään Karjalan pakolaisten puolesta, jonka senkin täytyy kilpistyä ihmisten itsekeskeisyyttä vastaan. Se avustustyö, joka täällä Amerikassa yritti kohota korkealle, on sammumassa. Vaan vaivoin saa ihmisten huomiota siihen kiinnitetyksi. Ameriikalaisten, vaikka osoittavatkin myötätuntoa, siitä huolimatta sulkevat kukkaronsa ja meitä suomalaisia on aivan liian vähän.

Kun pyysitte kirjaani ”Maanpakolaisen muistelmia”, niin minun täytyy syvästi valittaa, että en voi sitäkään lähettää syystä, kun en ole sitä Suomesta saanut kun muutamia kappaleita ja ne jaoin täällä ystävilleni ja sukulaisilleni. Omituista sekin kun sitä ei ole voitu tänne Amerikaan toimittaa sen enempää vaikka sillä olisi täällä kysyntää.

Ottakaa vastaan sydämelliset terveiseni. Vilpittömästi Teidän.