KANSIO 13: Kirjeet Y – U.

Saapuneet kirjeet:

Oskari Tokoi:

West Townsend, Mass.  18.2.1947

Kirjeen alku puuttuu […] taistellut, kärsinyt ja vertaankin vuodattanut ja joiden periaatteiden vallitessa vapaa työväenliike ainoastaan voi olla mahdollista. Ja me olemme myöskin vakuutetut siitä, että näillä periaatteille Suomen kansan ja Wenäjän kansan sekä näiden hallitusten välinen ystävyys vaan voidaan rakentaa. Itsenäisyys- ja kansallisen vapauden vaatiminen ei voi olla vihamielisyyden eikä epäluottamuksen osotus vaan ystävyyden perusehto.

Meidän amerikansuomalaisten mieliä järkyttää kansojen ja koko ihmiskunnan syvästi raateleva vihan ja kostonpolitiikkaa, joka suruksemme pyrkii juurtumaan ja vakiintumaan Suomen poliittiseen elämään. Vaikka käsitämmekin, että kestetty hirvittävä maailmansota on muokannut maaperää vihalle ja kostolle ja vaikka käsitämme senkin, että Suomen sisällissota ja sen jälkeinen koston aikakausi on syvästi vaikuttanut Suomen kansa ja varsinkin työväen mieliin, niin sittenkin tämä kostopolitiikka koko ihmiskuntaa raatelevat hirvittävät seuraukset ovat taivaisiin huutavana kehoituksena siitä, että tästä kostopolitiikasta on mitä pikimmin luovuttava jos mieli pelastaa ihmiskunta ja sen mukana myöskin pieni Suomen kansa lopullisesta tuhosta. Me käsitämme, että mikään kansa ei voi elää onnellisena eikä nauttia taloudellisesta hyvinvoinnista ja ahkeran työn aikaansaannoksista jos toinen puoli kansasta vankiloissa ja toinen puoli vanginvartioina. Suomen kansa ja varsinkin työväen on kaikin voimin yritettävä päästä tästä hävittävästä vihan ja koston politiikasta ja sen tilalle kohotettava veljeyden, vapauden ja tasa-arvoisuuden ylevät periaatteet, jossa rakkaudella ja anteeksiannollakin yritetään tasoittaa ja parantaa vihan ja koston iskemät haavat ja luoda maahan olotila, jossa kaikkia vapautta ja oikeutta rakastavat ihmiset voivat liittyä yhteen ja jossa ihmiset tuntevat olevansa tasa-arvoisia ja saavansa nauttia vapaan kansan yhteisistä saavutuksista.

Me amerikansuomalaiset olemme kaikin keinoin ja avuin olleet mukana ja tulemme vastakin olemaan mukana auttamassa Suomen kansaa suoriutumaan nyt allekirjoitetun rauhansopimuksen velvoituksista. Ja me olemme mukana auttamassa ja tukemassa heikoimpia ja puutteessa olevia etteivät he sortuisi tässä Suomen kansan ankarimmassa kokeessa ja kamppailussa olemassolonsa puolesta.

Ja me olemme myöskin vakuutetut siitä, että Suomen kansa, kiinnipitäen itsenäisyydestään ja kansallisista vapauksistaan sekä ihmisoikeuden ja tasa-arvoisuuden ylevistä periaatteista, rehellisesti ja kaikkensa uhraten yrittää puoleltaan täyttää allekirjoitetun rauhansopimuksen ehdot ja siten uudelleen kohoava itsenäisten kansojen joukkoon sekä kunnialla täyttävä paikkansa vapaiden ja rauhaa rakastavien maailman kansojen suuressa perheessä.

Fitchburg, Mass.              26.2.1947

Hyvä toveri. Vilpitön kiitos kirjeestäsi. Olen kuulopuheiden mukaan seurannut vaellustasi ja työtäsi ja olen usein tuntenut tarvetta päästä kosketukseen kanssasi. Vielä kerran kiitän, että kirjoitit minulle. Samalla kirjeesi sisälsi minulle sekä suomalaisille yleensä tärkeitä uutisia. Voit olla vakuutettu, että käytämme lähettämiäsi tietohan huolellisesti ja luottamuksella. Samalla sekä omasta, että lehtemme päätoimittanan puolesta pyydän, että usein muistat meitä ja lehteämme kirjoituksillasi. Niistä korvataan kohtuullisesti.

Minä ja me täällä tunnemme jonkunverran työtäsi ja annamme sille erittäin suuren arvon, ja siitä syystä välitön kosketus kansasi on meille kaikille hyvin mieleinen asia

Lienet myöskin puolestasi kuullut minun vaelluksistani. Sehän on nyt viimeisen neljännesvuosistaa ollut sellaista tasaista, melkein paikallaan polkemista täällä Amerikassa. Olen vuodesta 1921 ollut tämän Raivaaja lehden toimituksessa, en mitenkään päätoimittajana vaan sellaisena aputoimittajana, joka tekee kaikenlaista työtä. Sivutoimenani käynyt puhumassa amerikansuomalaisille ja vähin amerikkalaisillekin. Nyt viimeksi teimme vaimoni kanssa yhdessä matkan ympäri Amerikan, jolla matkalla puhuimme etupäässä Suomen avustustyöstä, mutta siinä ohella joutuu koskettelemaan niitä syitä, jotka ovat nykyiseen tilaan johtaneet. Teimme matkan omalla autolla ja ajoimme noin 22,500 km ja matka kesti viisi ja puoli kuukautta.

Se Suomen nykyinen asema ja varsinkin raskaat rauhanehdot painava mieltä täälläkin. Olemme iloisia, että Te sieltä voitte niinkin paljon saattaa maailman tiedoksi mitä Suomessa tapahtuu. Täällä amerikansuomalaisten keskuudessa on ollut puuha saada syntymään yhteinen lausunto rauhanehdoista ja nykyisestä tilanteesta, mutta tämä maa on niin laaja ja suomalaiset asuvat niin hajallaan, että sellaisen yhteisen lausunnon kokoaminen ottaa aikaa ja vaivaa, Siitä syystä minä kirjoitan ja Amerikan Suomalaisen Kansanvallan Liiton Toimeenpanevankomitean hyväksi sellaisen lausunnon ja valtuutti minut sen lähettämään Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle, Sosialidemokraattiselle Eduskuntaryhmälle ja Suomen Sosialidemokraatille. Liitän tähän mukaan lausunnon nähtäväksesi ja myöskin käytettäväksesi, jos katsot jotain aihetta olevan. Ei nimittäin ole ollenkaan varmaa, että kirjeeni olisivat menneet Suomeen perille. Se ei ehkä ole niin jyrkkä ja tuomitseva kuin sen tulisi olla, mutta siinä todetaan asioita, jotka ovat Suomen Työväenluokan sydämellä. Toivon, että esität käsityksesi siitä sillä, pidän mielipidettäsi erittäin suuressa arvossa.

Mainitsit kirjeessäsi tavanneen poikani ja tyttäreni Wenäjällä. Kiitos tiedonannostasi. Minulla kuitenkin on heistä huolestuttavampia tietoja. Oletko ehkä saanut käsiisi kirjaa ”Neuvostovallan kasvattina”. Se on jonkun tuntemattoman mutta ilmeisesti asioista täysin perillä olevan kirjoittama ja siinä kahdessa kohdassakin mainitaan tyttärestäni Tyynestä. Ensin mainitaan, että kirjan kirjoittaja sanoo tavanneensa Tyynen Krestyn vankilan pihalla yhdessä Eva Korhosen kanssa vankikävelyllä. He kumpainenkin olivat vangittuina ja syytettynä maanpetoksesta. Mainitaan, että Tyyneä vastaan oli erittäin paljonsyytöksiä ja että hänen kuulustelunsa kestivät kauan. Lisäksi mainitaan, että kuulusteltavan oli seistävä niin kauan että pyörtyi minkä jälkeen heitettiin ämpärillinen kylmää vettä päälle ja kuulusteltuja jatkettiin seuraavana päivänä taas niin kauan, että syytetty oli valmis tunnustamaan mitä hyvänsä. Edelleen mainitaan, että Tyyne tuomittiin Siperiaan pakkotyöhön kymmeneksi vuodeksi ja katosi sinne, nähtävästi nääntyi. Nestorista ei kirjassa puhuta mitään, mutta kaiken todennäköisyyden mukaan hänen kohtalonsa on ollut sama.

Toverillisesti tervehtien ja toivossa saada kuulla enemmän,

Fitchburg, Mass.              22.3.1947

Hyvä toveri. Sydämellinen kiitos kirjeestäsi. Lehdelle osoitetut tiedot olivat erittäin mielenkiintoisia ja nykytärkeitä.

Minulle henkilökohtaisesti uskotut tiedot olivat minulle vieläkin tärkeimpiä. Ne eivät olleet lohdullisia mutta sittenkin ne toivat ratkaisun kysymykseen, joka on kauan vaivannut mieltäni ja aavistuksen tavoin onnettomuutta ennustaen. Vieläkin kiitän avonaisesta ja luottamuksellisesta ja samalla vapauttavasta tiedonannostasi. Kiitän myöskin niistä lohdunsanoista, jotka olit liittänyt kertomuksesi loppuun. Kaikkihan on mahdollista ja väliin uskomattomiakin saattaa tapahtua, varsinkin Wenäjällä. Samalla olen iloinen siitä, että olivat säilyttäneet siveellisen kuntonsa ja moraalinsa alistumatta tahdottomiksi elukoiksi diktaattorien saappaan nuolijoiksi. Minä tunsin Nestorin lapsuudestaan asti itsenäiseksi, lahjomattomaksi ja oikeudenmukaiseksi, joka ei sietänyt vääryyttä eikä petosta eikä myöskään alistunut väkivallan edessä. On ilo säilyttää tämä kuva hänestä loppuun asti ja senkin jälkeen kun kaikki toiveet hänen takaisin paluustaan ovat kadonneet. Tyyne, joka pohjimmiltaan oli ihanteellinen, vilpitön ja rakastettava lapsi, oli enemmän vahaa, jota mahdollisesti voidaan taivuttaa, ja pelkäsin, että hän oli helpommin muokattavissa. Mutta hehän olivat lapsia silloin kun heidät jätin sinne Venäjälle. Hekin olisivat voineet mennä Suomeen silloin kun heidän äitinsä ja nuoremmat lapsensa syksyllä vuonna 1921 menivät Suomeen, mutta he vapaasta tahdostaan ja uskossa Venäjän kansan valoisaan kehitykseen jäivät sinne. Kun luin kirjeesi pojalleni Laurille, joka asuu täällä Fitchburgissa ja on täällä työssä kelloseppänä, hän sanoi, että syytös Antti Pylysyä vastaan on kokonaan valheellinen. Hän, nimittäin Lauri, oli vielä Leningraadissa ja oli m.m. Kuusisen Klupilla silloin kuin verinäytelmä siellä suoritettiin ja tiesi vaikka olikin poikanen, kaikki mitä siellä tapahtui siihen aikaan. Hän itse sanoo päässeensä sieltä Kuusisen Klupilta ulos pujahtamalla Paason jalkain välistä porstuaan.

Lauri ja toisetkin, häntä nuoremmat lapset ovat täällä lähellä. He ovat perheellisiä ja suhteellisen hyvässä taloudellisessa asemassa. Nuorin tyttöni Aune on Harvardin yliopiston palveluksessa Bostonissa.

Kun Niilo Wälläri viime kesänä kävi täällä, tiedustelin Tyynen ja Nestorin asiaa, koska hän kuuluu siellä Suomessa siihen nykyiseen aristokratiaan tiedottaa minulle. Hän ei sanonut tietävänsä mutta lupasi ottaa selkoa ja tiedottaa minulle. Hiljattain sain hänen lähettämänsä tiedon erään täällä käyneen suun kautta, jossa Wälläri ilmoittaa, että he ovat siirretyt ”joihinkin toimiin Etelä-Wenäjällä”.

Sain paripäivää sitten sähkeen Suomen eduskunnan puhemieheltä, jolla minua kutsuttiin Suomen yksikamarisen eduskunnan 40 vuotisjuhliin. Kutsu sellaisenaan on mielenkiintoinen ja tavallaan houkuttelevakin. Pahoin kuitenkin pelkään, etten voi kutsua noudattaa, ja niin ollen pyytämäsi visiitti Tukholmaan jaa myöskin tekemättä. Se lähes puolivuotta kestänyt puhujamatka ympäri Amerikan rasitti sittenkin enemmän kuin alussa luulinkaan. En tosin ulkonaisesti ole alakuloinen mutta se henkinen jännitys ei tunne vähällä laukeavan. Lääkärini varoittaa tekemästä toista hermoja rasittavaa matkaa, jos mieli tätä taivalta jatkaa. Toinen seikka on se, ettei tee mieli mennä maahan jossa Wällärin kaltaiset ja sitäkin häikäilemättömämmät moraalittomat pamput ovat päällepäsmäreinä. Kommunistit niin hyvin Suomessa kuin tässäkin maassa ovat alkaneet ikään kuin yhteisestä käskystä villin agitatsioonin erikoisesti minua vastaan, onpa kautta rantain viitattu siihen tuomioonkin, jonka kerran Kuusinen ja hänen läheisensä siellä Wenäjällä allekirjoittivat ja jonka täytäntöönpano annettiin jokaisen vallankumouksellisen työläisen velvollisuudeksi. Minä en nyt ylipäänsä anna suurtakaan merkitystä niille tuomioille eikä propagandalle, mutta minun ijälläni ei enää samalla innolla antaudu taisteluun kuin nuorena ollessa. Lisäksi olen ollut niin uskollinen Suomelle, että en ole hakenut itseäni Amerikan kansalaiseksi, joten minä Suomeen tultu ole täydellisesti siellä vallanpitäjien armoilla, jotka voivat vieläkin pidättää ja lähettää vaikka Wenäjälle, kuten Leino on ennenkin Suomen kansalaisille tehnyt. Ja jollei muuta, niin ainakin pidättää maahan, laskematta tänne Amerikkaan jäljellä olevan perheeni luokse, jonka turvaa ja rakkautta elämänsä ehtoopäivinä enimmän tarvitsee. Amerikan hallitus, vaikka pitääkin minua arvossa, ei pane tikkua ristiin silloin kun menen omaan maahani ja vaikka siellä joutuisin tekemisiin oman maani hallituksen ja oikeuslaitoksen kanssa. Linnassahan se on Tannerkin, joka ei ole sen enempää sotasyyllinen kuin minäkään ja tuskin aikovat kutsua häntä eduskunnan 40 vuotisjuhlaan vaikka hän oli ensimmäisen eduskunnan jäsen, niin kuin minäkin. Päätökseni siitä, tulenko silloin käymään Suomessa, ei ole vielä valmis mutta edelläesitettyjä asioita on olemassa, jotka mahdollisesti sen estävät; niistä vaikuttavin tietenkin lääkärin lopullinen tarkastus ja hänen antamansa ohjeet.

Kun mainitsit kirjeessäsi sellaiset nimet kuin Gylling, Manner, Rovio y.m. joiden kohtalosta minulla ei ole tarkempaa tietoa, niin olisinpa halukas kuulemaan missä he ovat, jos ovat elossa. Gyllingistä, Mannerista ja Roviostakin olen kuullut kaikenlaisia huhuja mutta ei mitään varmaa. Lumivuokon tytöltä sain kirjeen, jossa kuulin, että hänen isänsä on kuollut. J.K. Lehtinen kait elää ja hänen tytöistään on kuulemma tullut melkein Hertta Kuusisen veroinen pamppu.

Muuten mikä on sinun käsityksesi Kuusisesta? Minun mielestäni hän oli hyvin lähellä Aleksi Kiven ”Herrojen Eevaa”, fanaattinen ja kiihkomielinen, joka keinoista välittämättä pyrkii siihen päämäärään, mikä hänellä kulloinkin oli. Mutta ihmeellisen suppea ja lyhytnäköinen hän mielestäni oli, ja ennen kaikkea hänen ystävyyteensä ei koskaan voinut luottaa. Hän oli perinyt jotain Valppaalta siinä, että yritti olla arvoituksellinen, mutta hän oli halpamainen ja kostonhaluinen niitä kohtaan jotka eivät osanneet suhtautua riittävällä arvonannolla. Hän oli mielestäni enemmän poistyöntävä kuin puoleensavetävä persoona ja minä en voi koskaan uskoa sitä, että hän vieläkään olisi kansan suosiossa, ei edes seuraajiensa suosiossa.  Hänen nousunsa kait perustuu siihen, että hän on intohimoisimmin ja alistuvammin kuin kukaan toiminen suomalainen osannut palvella venäläisiä vallanpitäjiä, jotka näkevät hänessä luotettavan ja fanaattisen tahtonsa täytäntöönpanijan. Ja he eivät myöskään päästä Kuusista pois piiristään vaan käyttävät häntä välineenä niiden suunnittelujen toimeenpanijana, joita he kulloinkin Suomea nähden noudattavat. Nämä ovat minun yksityisiä mielipiteitäni sen tuntemuksen perusteella, mikä minulla hänestä on.

Lehtemme päätoimittaja Yrjö Mäkelä käskee sanoa terveisiä ja mielellään näkee, että muistat meitä lehteämme kirjoituksellasi.

Terveisiä vaimoltani ja poikani Lauri, joka sanoo muistavansa sinut, käskee myöskin sanoa terveisiä.

Toverillisesti.

Fitchburg, Mass.              10.5.1947

Hyvä toveri.

Kirjoitin sinulle noin kuukausi takaperin, mutta en ole saanut vastausta. Onko kirjeeni mahdollisesti hukkunut vai onko jotain muuta tapahtunut, joka on estänyt sinua kirjoittamasta?

Se ensimmäinen meille lähettämäsi kirje on varsin mielenkiintoinen ja se luettiin kaikille ahmien. Odotimme lisää, mutta ei ole kuulunut. Palkkiosta varmaankin sovitaan.

Kuten lähettämässäni kirjeessä jo mainitsin, minä en mennyt Suomeen, niin vetoavalta ja houkuttelevalta kuin sellainen matka tuntuikin. Terveydelliset ja poliittisetkin syyt olivat voimakkaammat.

Hallituspulahan Suomessa jatkuu ja sen aikana kommunistit maaperää jalkainsa alla ja valtansa välineitä niin, että he hyvinkin myöhemmin uskaltavat käydä myöskin vaaleihin ollessaan varmat, että he kontrolloivat vaaleja samalla tavalla kuin Puolassakin.

Lehtemme leviää Suomeen jo huomattava määrä. Sitä on tilattu ja vieläkin enemmän sitä menee täällä olevien tilaajiemme lähettäminä paketteina. Viime viikosta alkain julkaisemme kerran viikossa erikoista numeroa, johon kootaan tärkeimmät Suomea koskevat kirjoitukset ja sitä saa tilata Suomeen 2:50 $ vuosikerta. Tilausryntäys on vasta alussa mutta täällä olevat suomalaiset näyttävän tilaavan sitä huomattavan paljon. Se vaara vaan lienee lähellä, että sellaiset ulkomaalaiset lehdet, jotka sisältävät nykyistä ”kansandemokratiaa” arvostelevia kirjoituksia, kielletään maahan tulemasta. Toivon kuitenkin apuasi tietojen saamiseksi Suomeen.

Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajan vaihdos luullaksemme selvensi tilannetta puolueessa. Vapunvietosta Helsingissä, saimme verrattain hyvät tiedot, pahinta vaan oli se, että tietojen lähettäjä kielsi niitä julkaisemasta lehdessämme. Suomen hallituskriisistä saimme hyvän kirjoituksen jo viime numeroon.

Procopeta en ole tavannut muutamaan viikkoon. Hän lienee kirjoittanut sinulle.

Odottaen suosiollista vastaustasi; vilpittömällä toveruudella.

Fitchburg, Mass.              13.5.1947

Hyvä toveri.

Sydämellinen kiitos kirjeestäsi. Kiirehdin heti vastaamaan sillä minulla ei ole koskaan niin kiirettä että en ehtisi vastata kirjeisiisi.

Kirjeessäsi oli niin paljon sellaista, joka antaa ajattelun aihetta pitkiksi ajoiksi. Ensikerran sain myöskin yksityiskohtaisempia tietoja entisten tovereiden kohtalaoista. Heidän kohtaloonsa sisältyykin Suomen työväenliikkeen mustin ja häpeällisin lehti. Uskon, että sitä ei voida vaitiololla kokonaan sivuuttaa, eikä unohdusten yöhön painaa vaan nousevat näiden teloitettujen ja kidutettujen haamut vielä kerran uhkaavina historian puolueettoman tuomarin edessä, vaatien syyttäjilleen ja elottajilleen kostoa. Ja sitä juuri suomalaiset kommunistit kaikkein pahimmin pelkäävät ja vapisevat joka kerta kuin siitä puhutaan. Pidämme huolen siitä, että saamiamme tietoja käytetään oikein ja taidolla.

Palatakseni vielä siihen minun Suomeen tulooni, joka edelleen askartelee mielessäni. Kun sain kuulla, että kutsuvieraat oli valittu ja sivuun jätetty, joiden tulisi olla kutsuvieraiden joukossa, kuten mainitsemasi Kullervo Manner, Väinö Tanner, Antti Partan, joka on täällä Amerikassa sekä joitakin Wenäjälle menneitä, niin sekin osaltaan vaikutti siihen etten mennyt. Omatuntoni ei olisi antanut rauhaa istuessa kunniavieraana juhlassa, jossa toisia sellaisia, joilla olisi ollut yhtä hyvä ja parempikin syy tulla kutsutuksi, on jätetty pois. Miina Sillanpää kirjoitti ja sanoi, että Walfrid Pertilälle kutsu oli lähetetty mutta ei tiennyt tuleeko vai jääkö pois. Aikaisemmin Sos Dem. Puoluetoimikunta pyysikin tulemaan ensikevännä mutta sitten näiden juhlien taakkaa muutti aikaa ja kehoitti tulemaan juhliin sekä lupasi maksaa matkakulunikin. Muutenkaan ei ole luonteenimukaista mennä mihinkään tilaisuuteen erikoisena kunniavieraana vaan aivan tavallisena kansalaisena ja sellaisena matka sopii parhaiden tavallisena arkipäivänä.

En voi kieltää, että tunsin jonkinlaista soimaa mielessäni kun en voinut mennä silloin kun erikoisesti kutsuttiin ja, kuten mainitsit, porvaristonkin puolella lausuttiin tervetulleeksi. Niin toverien kesken puhuen, mielessäni on aina asunut ajatus, että tehtäväni työväenliikkeessä ei ole ennen loppuun suoritettu ennen kuin saan tehdä sillä maaperällä, jossa enimmän olen kyennyt vaikuttamaan ja sen kansan ja työväen keskuudessa, johon verisiteillä on sidottu. Minä en suinkaan kuvittele itseäni miksikään suureksi johtajaksi enkä koskaan ole sellaiseksi pyrkinyt, mutta aina silloin kun työväki minut sellaiseen asemaan on asettanut, ole sen pyrkinyt suorittamaan kunnialla ja ilman omanvoiton pyyntöä. Minä käsitä, että sen jälkeen kuin työväenliikkeen viholliset onnistuivat kytkemään tarmokkaan ja pelottoman Suomen sosialidemokraatisen työväenliikkeen johtajan toveri Tannerin, on se ollut kuin hajalleen lyötynä. Minä oikeastaan ihmettelen, että se on niinkin hyvin kunnialla suoriutunut näissä vaikeissa oloissa ja kiitos siitä, että näillä nuorilla johtajilla Warjosella ja W. Leskisellä on ollut niinkin selvä kanta ja kyenneet myöskin vaikuttamaan työväkeen. Mutta työväki on kaikkialla, eikä suinkaan vähimmin Suomessa ennakkoluuloista ja hidasta ja pidättyvää kaikkia kohtaan ja varsinkin niitä, jotka tulevat ylhäältä käsin opintien kävijäin keskuudessa.

Ihmismassa on siitä samanlaista kaikkialla, että se, siitä huolimatta vaikka laulaakin: ”Ei muuta johtajaa ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias.”, on pohjaltaan epäjumalien palvojia. He kyllä mieluummin palvelevat ”kultaista vasikkaa” vaan sen puutteessa myös halvemmasta aineesta tehtyjä. Ja olen pannut merkille, että hajalleen lyöty Suomen porvaristokin paraillaan etsii jotain sellaista ”epäjumalaa”. Heillehän kyllä aikoinaan kelpasi m.m. Kosolakin, mutta nykyisessä hädässään he epäilemättä tunnustaisivat vallan toisenlaisenkin. Olen pannut merkille, että heidän lehtensä usein ja huomattavalla kunnioituksella puhuvat myöskin minusta. Ja minä en myöskään ole heiltä tätä nautintoa kokonaan kieltänyt vaan ole kirjoittanut entisille poliittisille vastustajillenikin, selittänyt kantaani, jotka he nyt mielihyvin tunnustavat. Siinä on jotakin draakikoomillista, mutta sitähän tämän ihmiskunnan suuren murroskauden lähes kaikki teot käänteet osottavat. Minä täydellisesti käsitän Suomen porvariston pelon ja hädän sillä heidän omalla tunnollaan Suomen sissällisodan jälkeiseltä ajalta veriruskeita syntejä ja pelkäävät kostoa. Mutta se, jota en täysin tunne on se missämäärin nyt saavutettu vallanhimo ja sen tarjoamat mahdollisuudet sekä ulkopuolinen kiihotus on sokaissut Suomen Työväen, että se silmät ummessa antautuu tälle koston tielle ja siten turmelee sen perustuksen, jolle Suomen työväki voi pysyvän valtansa perustaa ja kansanvaltaisin keinoin rakentaa sen onnellisen Suomen, jota me olemme uneksineet ja toivoneet. Tästä syystä ja tässä tarkoituksessa tunnen ikään kuin velvollisuuden tunteen ajavan minua vielä sinne Suomeen. Jospa siellä sen verran tasaantuisi, että vapaaihminen siellä voisi vapaasti ja ilman pelkoa esittää ajatuksensa. Mutta siinä tapauksessa, että jo ennakolta kuolaimet suuhun pannaan, tekee koko matkan tarpeettomaksi ja hyödyttömäksi ja saa aikaan enemmän pahaa kuin hyvää, varsinkin mieliharmia.

Tällaiset ajatukset ne ajavat ja ahdistavat, kun lisäksi ikä jo alkaa painaa niin käsität, että sekin tekee epävarmaksi ja usein kykenemättömäksi päättämään asioista. Ja lisäksi, suoriksi puhuen, täällä ei ole ketään, jonka kanssa voisi avonaisesti ja luottamuksella edes keskustella. Järjestömme sihteeri Elis Sulkanen on kaikkein läheisin ystäväni ja hänen kanssaan parheiten ymmärrämme toisiamme vaikka hänkään ei ole ollut Suomessa, eikä nähnyt Suomen työväen taisteluita.

Luen parhaillani Victor Kravetshenogon kirjaa ”I Shose Freedom”. Kirjoittaja on Wenäjällä vallankumouksen aikana kasvanut ja kohonnut huomattavaan asemaan ja viimein Neuvostohallituksen kauppaedustajana lähetetty tänne Amerikkaan jossa hän luopui kom. puolueesta ja kirjoitti kirjan. Se on kirja, mitä olen lukenut Wenäjän viimeaikaisesta kehityksestä. Jos sinä luet englanninkieltä, niin lähetän sen sinulle.

Ensi kuun alussa menen New Yorkiin ja luultavasti tapaan Johin. Terveisiä paljon. Vilpittömällä toveruudella.

J.K. Suomen hallituspulasta näyttää tullen pysyvä, etten sanoisi normaali tila. Kommunistit nähtävästi eivät uskalla käydä vaaleihin, ainakaan vielä ja presidentti ei uskalla hajoittaa eduskuntaa ilman kommunistien lupaa. Meistä täällä näyttää uskottavimmalta se, että kommunistit, naapurin avustamana, yrittävät vahvistaa asemaansa ja varsinkin valtakeinojaan voidakseen sitten myöhemmin panna toimeen jotenkin samanlaiset vaalit kuin Puolassa toimitettiin. Amerikan hallitus siitä huolimatta vaikka yleinen mielipide maassa yhä voimakkaammin kallistuu Suomen puolelle, istuu edelleen aidalla. Yhtenä merkkinä siitä on, että New York Times, joka kaikkein tarkimmin seuraa asioiden kehitystä ja tuntee myöskin suunnan, ei ole moneen viikkoon kirjoittanut riviäkään Suomesta, ei puoleen ei toiseen. Jotkut toiset lehdet kirjoittavat levottomassa äänilajissa ja lainailevat kommunistienkin väitteitä siitä, että hallituspulan aiheutti taantumuksellisten voimien lisääntyminen tarkoituksella työntää ”kansanvaltaiset ainekset” pois satulasta. Samalla asekätkentäjutusta tehdään vähintään Nurnbergin jutun veroine, jota Wenäjän hallitus suurella tarkkuudella seuraa.

Fitchburg, Mass.              7.7.1947

Hyvä toveri.

Taasen tuntui ikään kuin tarvetta kirjoittaa sinulle. Tapausten pyörä näyttää taas kulkevan eteenpäin lisätyllä vauhdilla. Tätä vauhtia lisäsi Pariisissa pidetty kolmen suurvallan ulkoministerien konferenssi, josta Molotov pakkasi pikaisesti kamppeensa ja palasi Moskovaan. Tuo kaikki oli edeltäpäin odotettavissa samoin kuin sekin, että Amerikka ja Länsimaat alkavat kulkea omaa tietään välittämättä suurestikaan siitä, minkä kannan Wenäjä kulloinkin ottaa. Repeämä idän ja lännen välillä on tapahtunut tosiasia ja nähtäväksi jää miten leveäksi ja syväksi sekä miten nopeasti se tästä eteenpäin kehittyy.

Länsi kutsuu Euroopan maita ja kansoja, myöskin Wenäjän vanavedessä kulkevia, yhteisiin neuvotteluihin ja siten länsimaiden yhteyteen kun sitä vastoin Wenäjä uhkaa ja kieltää kaikkia niitä, jotka ovat sitä lähellä. Ihmeellistä oikeastaan on se, että Wenäjä ja sen vaikutusta niinkin lähellä kuin Puolassa ja Tshekkoslovakiassa ei kunnioiteta koska nämäkin maat havittelevat lähettää edustajansa konferenssiin. Sikäli kun Wenäjää tunnen, se varmaankin yrittää piiskata sateliittinsä oikealle linjalle; ja jollei se sitä kykene tekemään, niin silloin se on heikompi kuin luullaankaan. Pahimmassa pintehessä tässäkin on taas Suomi. Se ei uskalla ottaa mitään selvää kantaa ja sen aikoma hakemus päästä YK:n jäseneksi myöskin raukeaa jo siitäkin syystä kun Wenäjää ei vieläkään radifioinut rauhansopimusta ja YK nähtävästi ei ota jäsenekseen ketään, jonka rauhansopimus ei ole astunut voimaan. Suomen asema on tällä kertaa sellainen, että sen olisi parasta nyt olla hiljaa ja yrittää säilyttää puolueettomuutensa. Suomi on taas Amerikan kansan suosiossa ja tulee täältä saamaan apua siinäkin tapauksessa vaikka se ei olisikaan mukana yhteisissä neuvotteluissa, jos osottaa samaa uhrautuvaisuuttaan sotavelkansa maksamisessa eikä vanno variksenvaloja siitä, miten se tulee kaikissa vaiheissa taistelemaan Neuvosto-Wenäjän rinnalla. Jos tässä vielä uusi sota syttyy, joka ei näytä mahdottomalta, vaikka ei läheskään yhtä varmalta kuin monet jo väittävät, niin pahinta on se, että Suomi taasenkin joutuu väärällepuolelle rintamaa ja sille puolen, joka saa selkäänsä niin että romisee, kuten Lapatossu aikoinaan itsestään sanoi.

Suomen Ammattijärjestön vaalit sekä sen jälkeen pidetyn edustajakokouksen päätökset antoivat ilahduttavan todistuksen Suomen työväenluokan selviytymisestä sekä siveellisestä ryhdistä. Se sittenkin tulee säilyttämään päänsä kylmänä mutta sydämensä lämpimänä vapaan ja kansanvaltaisen työväenliikkeen vaikeimmissa taisteluissa.

Teistä siellä varmaan kiinnostaa olojen kehitys täällä Amerikassa ja kommunistit jo suu ammollaan huutavat pikaisen vallankumouksen lähestymisestä. Täällähän kongressi säätää ja presidentti eittomaisesta huolimattakin voimaansaattaa lakeja, joita kansa vastustaa ja yrittää tehdä ne tyhjäksi. Mainitsen vain uudet työsuhdelait, joita yhdistynyt työväki vastustaa ja vuokrakontroolilaki, jossa vuokrien korotukset mahdolliseksi ja joita kansa ja varsinkin sotaveteraaneja kehoitetaan vastustamaan ja tekemään ne tyhjiksi. ”Sehän on jo vallankumousta” huudahtavat monet.

Mutta se ei ole sitä ollenkaan vaan on yksi todistus siitä, mitä ihmiset vapaassa maassa saavat puhua ja kirjoittaa sekä järjestäytyäkkin. Se vastustus ei ollenkaan merkitse kehoitusta aseelliseen vallankumoukseen ei vastustamaan laitonta keinoa vaan herättämään kansaa näkemään tilanteen ja suunnan sekä kokoamaan sen voimat yhteen seuraavissa vaaleissa tehdäkseen sellaiset lait tyhjäksi ja ajaakseen niiden laatijat pois eduskunnasta. Nyt jo on nähtävissä, että suurten ja väkivaltaisten lakkojen asemasta, jota kommunistit toivovat ja odottavat, lakkoja senjälkeen on sovittu ja uusia työläisille parempia sopimuksia, joilla lain ankarat määräykset jo tehdään suurimmalta osaksi tyhjiksi kuten hiilenkaivajain sopimuksessa, on sen jälkeen laadittu ja voimaansaatettu. Samoin käy myöskin vuokrien korotusten, että laki kansan yleisen mielipiteen painostuksen edessä jää kuolleeksi kirjaimeksi ilman vallankumousta ja seuraavien vaalien jälkeen lait kumotaan kokonaan. Sellaisten […] Kirjeen loppu puuttuu.

Fitchburg, Mass.              24.12.1947

Kunnon toveri.

Vilpitön kiitos kirjeestäsi. Se sisälsi taas paljon mielenkiintoista vanhaa ja elettyä mutta myöskin uutta ja eteenpäin suuntautuvaa. Olenkin odottanut sinulta kirjettä kauanaikaa. En omasta puolestani ole tahtonut häiritä sinua kirjeilläni, siitä syystä että ne ehkä eivät sisälly työjärjestykseesi. Tosin yksi ja toinen täällä käyneistä ”suomivieraista” matkallaan tänne, ovat poikineen Ruotsissa ja tuoneet myöskin terveisiä. Samoin myöskin terveiset Procopelta.

Se, että kommunistit yrittävät uskotella teidän siellä Ruotsissa värkkäävän salajuonia ja mahdollisesti uutta hallitustakin Suomeen, on vallan luonnollista sillä Procopen seillä ollessa, he toosasivat samaa, että hän täällä uskottujensa kanssa ja avustamana puuhasi Suomelle uutta hallitusta. Kukaan täällä, lukuun ottamatta ehkä uskovaisia kommunisteja, ei siihen uskonut eikä kiinnittänyt mitään huomiota.

Kunnallisvaalien tulos Suomessa, oli mielestäni aivan luonnollinen. Mutta samalla kun se osoitti, että kommunisteilla ei enää ole mitään mahdollisuutta täydelliseen valtaan taikka edes pitää nykyistä valtaa laillisin ja kansanvaltaisin keinoin, se osoitti ettei Suomen porvaristokaan näy mitään oppivan eikä unohtavan. Sitä vastoin, että se antaisi tunnustuksensa sosialidemokraattiselle työväenliikkeelle, siitä että se ensimmäisenä ja rohkeasti ryhtyi taistelemaan kommunistista ”uutta demokratiaa” vastaan ja tasoitti porvaristollekin tietä ja mahdollisuuksia kohota  entiseen asemaansa, se nyt yhdessä kommunistien kanssa hätistelee sosialiedomokratian niskaan yrittäen sitä painaa alas, vointinsa mukaan. Ilmenee jotain samanlaista kuin Ranskassa, jossa Gaulistit nyt kohottelevat päätään palauttaakseen valtaan saman järjestelmän, joka johti Ranskan hajaannukseen ja onnettomuuteen. On kuitenkin syyttä toivoa, että Suomen työväki näiden neljänkymmenen vuoden ja varsinkin viimeisten vuosien aikana saamiensa kokemusten valossa kykenee kohtaamaan Suomen työväen, ensinäkin siitä alennuksen tilasta, johon sitä kommunistit yrittävät painaa sekä herättämään suomenkansan omantunnon ja terveen järjen.

Pari päivää sitten vieraili luonani Suomen hallituksen sosiaaliministeristön sosiaaliasianesittelijä Niilo Mannio. Hän m.m. sanoi, että Sosialidemokraatin toimittajaa Unto Varjosta ja puoluesihteeri Leskistä saadaan kiittää siitä, että ne ensimmäisinä nousivat selvästi ja voimakkaasti puolustamaan Suomen kansan oikeuksia ja vapauksia, josta porvaristokin sitten sai rohkeutta.

Mekin täällä vietimme Suomen itsenäisyyden kolmekymmenvuotista muistojuhlaa ja siinä tilaisuudessa New Yorkissa pitämässäni puheessa katsoin velvollisuudekseni korostaa Suomen työväen ja varsinkin Suomen Sosialidemokraatisen Puolueen ansioita Suomen itsenäisyyden voittamisessa ja sen turvaamisessa. Minusta joskus tuntuu siltä, että kun Suomen Sosialidemokraatisen Puolueen johto aivan liiankin vaiteliaasti katselevat sitä vapaussotapsykoosia, jota porvaristo haluaa siellä yhäkin elättää ja kuten jo näyttää, se vieläkin kerran vedetään porvariston tekemien raskaiden virheiden ja syntien verhoksi. Se ei ole käden ojentamista kommunisteille, vaan sen paljastamista, että kommunistit ovat kokonaan luopuneet entiseltä sosialidemokraatiselta pohjalta ja antautuneet vieraan vallan, joka tahtoo hävittää tämän itsenäisyyden ja sen suojissa kehittyvän vapaan työväenliikkeen, kätyreiksi ja oman maansa vihollisiksi. Liitän mukaan pääkohdat pitämästäni puheesta. Olet ehkä sen jo lukenut, mutta siitäkin huolimatta. Siinä tosin on vaan pääkohdat.

Olisin hyvin kiitollinen, jos voisit kirjoittaa useammin. Siitä huolimatta vaikka elämmekin täällä vapaassa maassa ja meillä on mahdollisuus saada tietoja maailman tapauksista, tuntuu siltä kuin jotkut ikkunat olisivat peitossa. Vaikka minulla onkin täälläkin paljon ystäviä ja tovereita, niin sellaista yhdistävää sidettä ja toveruutta, kuin sinun kauttasi tunnen saavani, puuttuu.

Toivon parhainta menestystä alkavalle vuodelle. Vilpittömällä ystävyydellä ja toveruudella.

Fitchburg, Mass.              29.12.1948

Hyvä toveri!

Kirjeesi oli monessa suhteessa hyvin antoisa sillä siitä sain lukea yhtä ja toista niiden suomalaisten sosialidemokraattien silmäntekevien käsityksiä ja toiveita.  Yhdyn täydellisesti sinuun siinä, että heidän optmimisminsa on aivan liian valotoivoinen. Suomi ja sen kohtalo on kiinnitetty maailman suurpolitiikkaan sillä tavalla, että se välttämättömyyden pakosta joutuu tuntemaan siinä tapahtuvat kaikki suurimmat muutokset. Toistaiseksi ja niin kauvan kuin tämä ”kylmä sota” jatkuu, Suomi saa olla alallaan, mutta jos kylmä sota muuttuu kuumaksi sodaksi, niin Suomi varmaankin ja kaikkein ensimmäisenä joutuu jalkoihin. Ja muutenkin ja siinäkin tapauksessa, että suurvallat erimielisyyksiään sovitellessaan joutuvat tekemään kauppoja alueista ja eduista. Suomea, kuten muitakin pieniä kansoja käytetään vaihtorahana. Tosin Suomi viimeaikoina on arvossa kohonnut ja varsinkin sosialidemokraatien saama voitto ja sen miehekäs esiintyminen kommunisteja vastaan on tätä arvoa länsimaiden ja varsinkin Amerikan silmissä suuresti lisännyt, niin että Suomi sittenkin on raskaimpia panoksia pelissä ja käsitetään, että sen täydellinen menetys olisi länsimaiselle demokratialle suuri vahinko. Niin, että suomalaiset politikoitsijat, tämän tietäen, voivat esiintyä paljon suuremmalla arvovallalla kuin usein muiden väkiluvultaan paljon suurempien maiden edustajat. Ja muuten tulokoon tässä yhteydessä sanotuksi, että täällä Amerikassa vallanpitäjät ja varsinkin ne, jotka ovat olleet asioiden hoitajina Euroopassa, ovat tulleet siihen käsitykseen, että ainoa puolue ja ainoa ryhmä, johon voi luottaa ja jolla on todella halu sekä myöskin kykyä pelastaa Eurooppa, on sosialidemokratia. Suomen sosialidmokraatisen hallituksen mennessä puhuttelemaan Amerikan edustajia, ei tarvitse mennä lakki kourassa ja anteeksi pyytäen sitä, että Suomessa on sosialidemokraatinen hallitus vaan suoraan esittämällä, että me olemme onnistuneet muodostamaan sosialidemokraatisen hallituksen, johon voi luottaa.

Se Maalaisliitto on sitten viheliäinen liitto, jos se yhdessä kommunistien kanssa yrittää kaivaa maata sosialidemokraatisen hallituksen alta ja siten myöskin menettää sen länsimaiden luottamuksen ja avun jota Suomi niin kipeästi tarvitsee. Kyllä se Maalaisliitokin tulevaisuudessa nahoissaan saa tuntea mutta pahinta on se, että siitä saa kärsiä koko kansa.

Huolesi siitä, että Kiinan kysymys vaarantaisi Suomen ja yleensä Euroopan kansanvaltaisten maiden asemaa, on aiheeton. Täällä on nyt kerta kaikkiaan se vakiintunut käsitys, että ryssää on kohdattava etuovella, siellä Euroopassa, eikä Aasiassa, joka sittenkin on liian kaukana, ja tulisi maksamaan aivan liian paljon. Kiina taloudellisesti on nyt sellainen ”valkoinen elefantti”, jonka elättäminen tulee kalliiksi. Onhan siellä suuria rikkauksia ja raaka-aineita mutta ryssä ei ole se, joka kykenee saamaan ne tuottavaan kuntoon, pitkiin aikoihin. Jukoslavian ja Titon asia näyttää myöskin kehittyvän siihen suuntaan, että juopa Moskovan ja Titon välillä syventyy. Tito varmaankin tietää paremmin kuin kukaan muu Moskovan voiman ja resourssit ja siitä syystä se yrittää vetää sitä eroon Moskovasta. Ja totta puhuen, Wenäjän sateliittimaista Jukoslavia on ainoa, jolla on sotilaallista arvoa sillä toiseet sodan syttyessä ovat enemmän vastuksena kuin apuna.

Presidentti Truman viime sunnuntaina pitämässään puheessa hinttasi, että Wenäjällä on voimakas ryhmä, joka haluaa päästä rauhaan ja vilpittömään ystävyyteen lännen kanssa. Ketä tuohon ryhmään kuuluu, hän ei maininnut. Jos niin on asianlaita, niin kyseessä lienee uusi pesänselvitys ja mahdollinen puhdistus Wenäjällä. Jollei Stalin kuulu tuohon ryhmään, niin se merkitsee tätä ystävyyttä vastustavien puhdistusta. Sellaisesta jo puhutaankin ja mainitaan huomattuja nimiäkin. Jokatapauksessa se merkitsee sitä, että […] Kirjeen loppuosa puuttuu.

Fitchburg, Mass.              7.2.1950

Hyvä veli.

Kolme kuukautta on kulunut siitä kun olin siellä luonanne. Jokainen päivä olen muistellut sinua ja vaimoasi sekä teidän niin suurenmoista ystävyyttänne. Lähes jokainen päivä olen ollut aikeissa kirjoittaa, mutta se on sitten jäänyt kesken. Totta puhuen, minä olen matkani jälkeen ollut niin alakunnossa, että en ole kynästänikään saanut mitään ulos ja kirjeenvaihto ystävienkin kanssa jää ketoon. Olen kuitenkin hiljalleen tointunut niin, että kaitpa tässä ajokuntoonkin vielä pääsee. Ja sitten sain Raivaajasta lukea sinun erittäin mielenkiintoiset ja tyhjentävät artikkelisi, joten sain ikään kuin uuden aiheen kirjoittaa sinulle ja kiittää sinua kaiken entisen lisäksi näistä.

Kuten lienet huomannut, olen lähettänyt joitakin kirjoituksia Suomen Sosialidemokraattiin mutta, kuten itsekin tiedät, Suomen lehtiin ei voi kirjoittaa kaikista asioista riittävän tyhjentävästi. Maailman suurpoliittinen taistelu käydään suuremmalta osalta Amerikan ja Neuvostovenäjän välisenä taisteluna. Ja kuten olet varmaankin huomannut, Amerikka on ollut alakynnessä. Neuvostovenäjä yrittää kiusata ja käyttää kaikkia keinoja saadakseen Amerikan vetäytymään pois pelistä ja jättämään Euroopan asiat Euroopan kansojen hoidettavaksi ja samalla kertaa työntää Amerikka loitommalle myöskin kauko-idässä. Amerikan ulkopolitiikan onnettomuushan on siinä, että sillä ei ole mitään johdonmukaista ulkopolitiikkaa van jatkuvaa soutamista ja huopaamista, jonka Venäjä käsittää hyvin ja käyttää sitä myöskin hyväkseen. Se oli sitä koko Rooseveltin hallitusajan ja sitä se on ollut vieläkin.

Nyt näyttää olevan jonkinlainen muutos tulossa. Se ei suinkaan tapahtunut hallituksen alotteesta ja sivustakäsin. Oliko se sitten vahingossa tai tahallisesti suunniteltu kun eräs senaattori Jonsson, joka on senaatin atomikontrollikomitean jäsen, eräässä puheessaan viittasi siihen, että turhaan tässä täristään ja ollaan peloissaan koska meillä on valmisteilla pommi, joka on tuhannen kertaa voimakkaampi kuin tähän asti keksitty atomipommi. Jos vaan tämä uusi pommi kehitetään valmiiksi ja sillä uhataan mahdollisia vihollisia niin kyllä ne saadaan asettumaan. Hän mainitsi, että pommi joka Hiroshimaan pudotettiin, kykeni tuhoamaan vaan noin kuusi neliömailia kaupunkia kun tämä uusi pommi kykenee tuhoamaan 400 neliömalinalaa suuruisen kaupungin yhdellä kertaa.

Hallitus on juuri samaan aikaan valmistautunut perääntymään Aasiassa ja ilmoittamalla, että se ei anna mitään tukea Formosan puolustamisessa siinäkään tapauksessa vaikka kommunistit sen valtaisivat ja samalla myös ilmoitti ettei se pitemmälti anna kannatustaan Etelä-Koreankaan hallitukselle. Kun samaan aikaan venäläiset alkoivat uudelleen blokaatin Berliinissä, niin silloin yleinen mielipide ja maan sanomalehdistö kapusivat kahdellejalkaa ja sanoivat, että ”jo siittää” tämä perääntyminen ja jollei muu auta niin on kiirehdittävä vetypommin valmistusta. Ja nin se sitten alkoi sillä seurauksella, että Truman joka sanoi olevansa se, joka luvan pommin valmistamiseen antaa, myöskin antoi tämän luvan ja vielä kiirehti sen valmistamista. Heti sen jälkeen hallitus myöskin ilmoitti, että Formosaa mahdollisesti tullaan puolustamaan ja että Etelä-Korean avustuskin on vielä listalla. Ryssää myöskin aletaan kovistelemaan Berliinin plokaatin suhteen ha muitakin härnäämisen merkkejä on nähtävissä.

Samaan aikaan mieliä järkyttää se, kun paljastettiin, että saksalais-englantilainen tiedemies, joka on ollut Atomivoimakomission palveluksessa, on välittänyt ryssälle tärkeitä tietoja vetypommin ja myöskin atomipommin valmistuksesta, joten ryssällä on mahdollisesti vetypommi ennen Amerikkaa, ehkäpä on nyt jo valmis. Tämä taas toiseltapuolen hermostuttaa ja kiirehtää vetypommin valmistusta niin ettei vaan mitenkään menettäisi sitä mahdollista etumatkaa, joka vielä on olemassa. Niin, että kaiken kukkuraksi nyt ollaan sellaisessa varustelukilpailussa, jota ei ennen ole nähty. Tämä varustelukilpailu on nähtävissä jo monella muullakin alalla niin, että tätä vaan jatkuu, niin ennen pitkää joku pommi saattaa pudota, ja se sytyttää uuden maailmanpalon. Si […] Loppu kirjeestä puuttuu.

Fitchburg, Mass.              27.12.1951

Hyvä toveri ja veli.

Kiitän ystävällisestä kortistasi. Vaikka se sellaisenaan ei sisältänyt mitään pakinan aihetta, niin tekeepä mieleni vähän jutustella miltä se maailman meno täältä suuresta lännestä käsin nyt näyttää.

Tänään, kuten tiedät, hiekka juoksi loppuun siitä lasista, jolla määrättiin se aika minkä kuluessa aseleponeuvottelut Koreassa oli satava loppuun. Tuskin kukaan täysijärkinen odotti sitä, että neuvottelut johtaisivat sovintoon ja aselepoon. Ja niin on käynytkin. Mutta sekään ei nähtävästi merkitse mitään ratkaisevaa käännettä asiain kuluessa vaan sama paikallaan polkeminen tulee vieläkin jatkumaan. YK:n joukkojen komentajalle on varattu aikaan jatkaa sovitteluja ainakin kahden viikon ajan ja hän tulee sen ajan käyttämään. Kumpikaan puoli ei halua ottaa vastuulleen sitä, että olisi lopullisesti katkaissut kaikki mahdollisuudet neuvottelujen jatkamiseen ja sitä tietä mahdolliseen lopulliseen sovintoon ja rauhaan. Ei vielä sittenkään vaikka etukäteen tietää, että neuvotteluteitä ei koskaan lopulliseen sovintoon ja rauhaan päästä.

”United States News” aikakauskirja mielestäni osuu vallan oikeaan sanoessaan, että Stalinin politiikan punaisena lankana on saada toisille aikaan niin paljon ”troubellia” kuin mahdollista voidakseen sitten määrä mahdollisimman korkean hinnan sen selvittämisestä. Tuo sana ”trouble”, jolle ei ole vastaavaa merkitystä suomenkielisessä, merkitsee sekasortoa, huolta, vaivaa, kiusaa ja kaikkea mahdollista harmia. Stalin varmaankaan ei myöskään halua syöstä totalitaarisen sotaan, jossa menettämisen koko järjestelmän täydellistä luhistumista. Mutta hänellä ei ole varaa riskeerata ”troubelmakerina” eli sekasorron ja kiusan tekijänä tietäessään, että länsimaat ja varsinkin Amerikka ei myöskään halua totalitaarista sotaa niin kauan kuin se suinkin on vältettävissä ja edes jonkinlaisia neuvotteluja voidaan jatkaa. Ja Stalin haluaa tilannetta niin pitkälle kuin mahdollista sillä se muodostuu todellakin kiusalliseksi toisille. Jokainen amerikkalainen ja myöskin jokainen kiinalainen, joka Korean rintamalla jatkuu, merkitsee hänen vastustajainsa voimien menetystä sillä Stalinin tarkoitus on heikontaa ei ainoastaan Amerikkaa vaan myöskin Kiina, josta mahdollisesti voisi koitua Moskovalle paha vastus.

Mutta tätäkään tietä ei voida jatkaa loputtomiin vaan jonkinlaisen ratkaisun täytyy tulla. Varustelu kumpaisellakin puolen on nyt täydessä vauhdissa. Amerikan luovutukset varusteluun kuluvan ja nyt alkavan vuoden aikana ylittävät kaikki entiset sota-ajankin. Amerikka ei halua kolmatta kertaa antautua siihen vaaraan, että joutuu sotaan varustautumatta. Venäjä varmaankin varustautuu yhtä kiihkeästi. Ja silloin tulee kysymykseen kenenkä varat kestävät. Wenäjä orjatyövoiman avulla kykenee varustautumaan paljon halvemmalla kuin Amerikka, jossa työläisille on maksettava unionin palkka. Mutta sittenkin Wenäjän myöskin on pidettävä varusteluteollisuudessa niin suuret joukot työläisiä, että välttämättömien kulutustarpeiden tuotanto siitä kärsii ja kansa ennestäänkin alhainen elintaso nopeasti laskee. Siinä myöskin on pohja lähempänä kuin täällä Amerikassa, jossa kansan kulutustarpeiden tuotanto voidaan pitää riittävän suurena kyetäkseen tarjoamaan kansalle tyydyttävän elintason. Lisääntyvät verot kyllä rasittavat, mutta ne sentään eivät kohtaa alhaisemmin palkattuja paitsi välilliset verot, jotka kohottavan tarvikkeiden hintaa.

Nyt ollaan menossa siihen, että varustelu tapahtuu aivan samojen lakien mukaan kuin ukkospilven latautuminen sähköllä. Ne eivät myöskään purkaudu, kun sähkölataus kehittyy riittävän jännittäväksi ne räjähtävät. Mainitsemassani ”United States News” aikakauskirjassa jo kirjoitetaan siitä, että Euroopassa aletaan puhua miten Amerikka alkoi varustautua torjuakseen sodan mutta kun varustelu kehittyy tarpeeksi voimakkaaksi pääsee valtaan sellainen käsitys, että se sota, jota vastaan on varustauduttu on sittenkin tapeltava ja tehtävä se mahdollisimman Lyhyeksi. Länsi – Eurooppa tietenkin pelkää sellaista ratkaisua sillä se tietää joutuvansa Wenäjän hyökkäyksen kohteeksi sitä vastoin kun Amerikka on turvallisen välimatkan takana. Mutta kun Länsi – Eurooppa saa riittävän varmuuden siitä, että Wenäjän voidaan nopeasti ja mahdollisimman vähillä uhreilla torjua, siellä aletaan käsittää ja hyväksyä tällainen ratkaisu. Ainoa ehto sodan vaaran torjumiseksi on se, että Stalin myöskin käsittää tilanteen ja ottaa lusikan oikeaan käteen ja alkaa popsimaan sitä lientä, joka hänen on kuitenkin syötävä ja ryhdyttävä keskustelemaan rauhasta vilpittömästi ja luovuttava maailman valloitussuunnitelmistaan.

Täältä katsoen näyttää siltä kuin Stalin olisi valmis tällaiseen ratkaisuun. Se odottaa sopivaa kosketusta ja sopivaa henkilöä, jonka kanssa voi tehdä kauppoja. Toinenkin henkilö, nimittäin Churchill on ilmeisesti samalla kannalla. Kysymys on kohtaavatko nämä kaksi huijaria toisensa ja mitä kauppoja he voivat tehdä sellaisia, jotka olisivat hyväksyttävissä. Niin että, uusi vuosikin kuluu tällaisessa nahinassa, mutta ratkaisun hetki, puoleen taikka toiseen, lähenee nopeasti. Jos räjähdys tapahtuu, niin siinä minä olen samalla kannalla kuin ennenminkin että Wenäjästä jää vain riekaleet jäljelle, joista sitten myöhemmin muodostetaan slaavilaisten kansakuntien kansanvallan liitto. Mutta jos Stalin on viisas, kuten on syytä olettaa, niin se pelastaa nahkansa ja heittää mereen liian painolastin, johon kuuluvat sen nykyiset sateliteettimaat.

Kaikki tämä on vaan ”yksinäisen suden” aivokammioista syntyneitä haaveita, joissa saattaa olla paljonkin virheitä. minä nimittäin olen sellaisessa asemassa, että näiden amerikansuomalaisten kanssa on hiukan vaikea keskustella tällaisista asioista.

Siitä sinun tänne tulostasi on ollut puhetta, mutta Amerikan Suomalainen Kansanvallan liitto ei ole ollut erikoisen kiinnostunut, eikä sillä ole varojakaan ja amerikkalaiset ammatilliset järjestöt eivät myönnä varoja puhtaasti [?]olittaisen henkilön matkakuluihin. Omasta puolestani olisin iloinen, jos voisit matkan tehdä. Pidän asiaa vireillä.

Terveisiä vaimollesi meiltä molemmilta. Olisin iloinen, jos voisit saada aikaa lähestyä edes kirjeellä.

West Townsend, Mass. 13.2.1952

Hyvä toveri.

Vilpitön kiitos erittäin antoisasta kirjeestäsi. Sen jälkeen kun kirjeesi oli kirjoittanut, on tapahtunut yhtä ja toista, mikä tekee kirjeessäsi esittämääsi käsitystä. Muun muassa Kekkosen ”pitämättä jäänyt puhe”, joka myöskin olisi saanut jäädä julkaisematta, kuten S. Sosialidemokraatti siitä sanoo, ja jossa puheessa Kekkonen on lähtenyt ajamaan Neuvostohallituksen valmiiksi suunnittelemaan asiaa pohjoismaiden yhteenliittymisestä ja siten erottamiseen Atlannin paktista. Kuten varmaankin olet huomannut, sen jälkeen Atlannin paktiin ovat liittyneet Turkki ja Kreikka ja siten siirtäneet paktin rajaa aina Kaspian merelle asti niin, että Kekkosella lienee hyvin vähän toiveita saada Norjaa ja Tanskaa tätä tietä eroon Atlannin paktista.

Mutta toinenkin suuri suunnitelma tuntuu olevan menossa ja se on se, että Wenäjän Neuvostohallitus aikoo kaikin keinoin kohottaa kommunisti-Kiinan maailman tunnustettujen suurvaltojen joukkoon ja myöskin YK:n yhteyteen. Siinä tarkoituksessa nyt ensinnäkin kaikki Moskovan vaikutuspiiriin kuuluvat maat pannaan tukemaan neuvosto-Kiinaa, ja tässä saa Suomikin kantaa kortensa kekoon. Kuten olet  huomannut, Suomella tuli kiire lähettää täysivaltainen ministeri Pekinkiin ja saada tähän astiset jotenkin löysät ja irralliset siteet Suomen ja Kiinan kesken lujemmiksi ja virallisesti läheisiksi. Tässä kiireessä ei kuitenkaan näy huomatun – taikka oliko ehkä tarkoituskin tehdä niin, – että loukattiin erään toisen ystävällisen vallan prestiisiä. Kuten lienet lukenut Suomen täysivaltaiseksi lähettilääksi Kiinaan päätettiin lähettää Kanadassa ollut Suomen ministeri Urho Toivola, vastoin hänen tahtoaan ja tilalle Kanadaan Suomen asiainhoitajaksi ”Charce in Affairs” tuomari Martola. En tiedä oliko Suomen hallituksen mielestä Toivola nyt ainoa siihen toimeen sopiva, mutta sen minä tiedän, että Kanadan hallitus pitää Suomen puolelta tarkoituksellisena mielenosoituksena, että Suomi ottaa heiltä täysivaltaisen ”pleni potenteial” ministerin ja lähettää sen Kiinaan sekä Kanadaan toisenluokan edustajan ”Charce of Affairs”. Kanada katsoo, että Suomi on täten kohottanut Kiinan ensiluokkaisten valtojen joukkoon ja alentanut Kanadan toisenluokan eli oikeastaan sateliteettimaan asemaan. Ja niin katsellaan täällä Amerikassa muissakin valtioissa. Tällaisilla maallikon silmin katsottuna hyvin vähäpätöisillä muotoseikoilla saattaa valtioiden välisissä suhteissa suuri merkitys. Ja mikäli Suomi on kysymyksessä, se menettää osan siitä luottamuksesta, jota se taas viimeisinä vuosina *lisäysmarginaalista* ja varsinkin sen jälkeen kun sosialidemokraatit liittyivät mukaan on täällä Amerikassa osakseen saanut. Katsos se on paljon vaikeampi ja ottaa paljon enemmän aikaa saada luottamusta kuin menettää sen.

Muuten tämä itä-Aasian kysymys näyttää pitkittyvän ja mutkistuvan ja joltisellakin varmuudella voitaneen päätä, että ensikevännä tulee tapahtumaan ratkaisevia otteita ja sitävarten Wenäjä myöskin kokoaa joukkojaan ja ajaa alamaisiaan tukemaan kommunisti-Kiinaa ja jollei muuten niin ainakin osottamaan mieltään kommunisti-Kiinan hyväksi. On valitettavaa, että Suomikin joutuu siinä näyttelemään omaa osuuttaan. Muuten kauko-idän kysymykseen täällä Amerikassakin kiinnitetään suurta huomiota ja siitä syystä myöskin tarkoin seurataan mille puolen linjaa kukin maa siellä vanhalla mantereella asettuu. Vaikka pidettiinkin luonnollisena, että Suomi muodollisesti tunnusti NeuvostoKiinan, kuten useat toisetkin Euroopan vallat, jota muuten nyt alkavat pitää liian hätäisesti annettuna tunnustuksena ja yrittävät asiallisesti esiintyä puolueettomana, niin Suomen hallituksen päätöstä lähettää täysivaltainen lähettiläs Kiinaan, pidetään oireellisena ja uutena esimerkkinä siitä, että Wenäjän Neuvostoliitto on päättänyt ryhtyä ratkaiseviin diplomaattisiin, ehkäpä sotilaal- [Loppu kirjeestä puuttuu]

West Townsend, Mass.  1.7.1952

Hyvä toveri.

Terveisiä täältä rapakon takaa. Aikaisemmassa kirjeessä lupasin kirjoittaa sinulle erikseen. Aika on kulunut mitään aikaansaamatta. Kulunut talvi oli minulle entistä vaikeampi joten kesäkin on kulunut jo niin pitkälle pääsemättä kunnolla alkuun. Jotkut sanovat, että ne kahdeksankymmentä vuotta, jotka alkavat olla takana, painavat harteita, mutta en minä sitä vielä usko.

Täältä rapakon takaa katsoen, maailman meno tuntuu entistäkin sekavammalta, etten sanoisi hullunmyllyltä. Rauha pitäisi olla tuossa nurkan takana mutta sotaan varustaudutaan. Eilen täällä myönnettiin tänään alkavaksi varainhoitokaudeksi 46 miljardia 400 miljoonaa dollaria ”puolustusmenoihin” kuten niitä kutsutaan. Näillä varoilla rakennetaan atomipommeja, nyt jo atomivoimalla kulkevaa vedenalaista, jonka köli laskettiin jo kuukausi takaperin ja jonka koneisto on jo valmis kun nyt vaan alus saadaan. Lentovoimat pitäisi kehittää moninkertaiseksi nykyisestä. Kun samaa tehdään kaikkialla maailmassa, niin puhe rauhasta tuntuu lievemmin sanoen pilanteolta taikka ainakin yleistä mielipidettä eksyttävältä. On vaikea uskoa, että sen jälkeen kun suurilla kustannuksilla rakennetut sotavarustelut on saatu valmiiksi ja kuntoon, sitten tartutaan toista kädestä ja sanotaan, että leikkiähän tämä kaikki vaan on ollut. ja nyt aletaan riisua aseista ja heittä romukoppaan kaikki varustelut.

Ruotsiakin, joka ainakin omasta puolestaan on ylläpitänyt rauhaa ja antanut toisten poimia kastanjat tulesta omalta kohdaaltinkin, aletaan pistellä tikulla silmään, kuten ne ruotsalaisten lentokoneiden pudottamiset. Täällä Amerikassa varmaankaan ei tapahdu mitään käänteentekevää vaan tulee ulkopolitiikka pysymään tällaisena epävarmana ja tunnusteluna tämän vuoden loppuun. Syksyllä toimitettavat vaalit antavat jonkinlaisen ratkaisun, jos antavat sitäkään. Mutta tulkoon valituksi kuka tahansa presidentiksi ja pääsköön valtaan kumpi puolue tahansa, varustelukiihkoon se ei vaikuta mitään. Kommunismin vaaraa täällä käsitetään uhkaavaksi ja sitä vastaan varustaudutaan. Kommunismi ei kylläkään välittömästi uhkaa tätä Amerikkaa mutta atomihyökkäystä tännekin pelätään ja sitävarten siviilipuolustusta järjestetään kuntoon.

Toveri Sulkanen tulee ensi kuun lopulla Suomeen ja hän aikoo pysähtyä siellä Tukholmassa. Hän on hyvin selvillä näistä suurpoliittisista kysymyksistä ja myöskin kommunistien tarkoituksesta ja voi antaa mahdollisimman selvän kuvan oloista ja yleisestä mielipiteestä täällä Amerikassa.

Me olemme vähän ihmetelleet kun Suomen sanomalehdet, Sosialidemokraatti mukaan luettuna, näyttävät jo etukäteen olevan varmoja siitä, että republikaanipuolue voittaa vaaleissa että juuri senaattori Taft tulee valituksi tulevaksi presidentiksi. Joskus, lukeissa Suomen sanomalehtiä, tulee siihen käsitykseen, että ne kirjoittavat jostakin toisesta Amerikasta, eikä siitä, jonka Columbus kerran löysi ja jossa me asumme. Täällä viime vuosina on käynyt tutkijoita, työväenjärjestöjenkin miehiä, mutta siitä huolimatta ne tuskin ovat nähneet Amerikkaa ja Amerikan työväenliike on jäänyt lähes kokonaan tuntemattomaksi. Ja siitä syystä täältä vedetyt johtopäätökset ja tilannekatsauksetkin ovat joskus hullunkurisia.

Meillä on nyt kesä ja ylihuomenna eli 4 päivä heinäkuuta vietetään taas sosialidemokraattisesti ajattelevan amerikansuomalaisen väestön suuret kesäjuhlat. Nepä ne sitten ovatkin meidän suurimmat aikaansaannoksemme.

West Townsend, Mass.  3.8.1952

Hyvä toveri.

Vilpitön ja lämmin kiitos ystävällisestä ja erittäin antoisasta kirjeestäsi.   Aina kun saan sinulta kirjeen, tuntuu siltä kuin saisi avata ikkunaa sinne itäänkin. Tosin niitä asioita seuraan sanomalehtien palstoilta ja aina yksi ja toinen täällä käydessään yhtä ja toista kertoo, mutta sittenkin niiden esittämät kertomukset ovat samojen asioiden kertaamista ja suunnilleen samoja, mitä näkee jokapäivä sanomalehdissä vatkutettavan. Ja mikäli erikoisesti Suomi on kysymyksessä niin siellähän ei kenelläkään ole muuta kerrottavaa kuin pelkkää hyvää. Väliin alkaa tuntua siltä kuin Suomi ja sen poliittiset johtajat alkaisivat olla taas itseään täynnä niin että he eivät haluakkaan katsella maailman menoa muuta kuin siltä määrätyltä kannalta ihan kuin lappusuitsija kantava hevonen näkee vain sen kaistaleen tietä, mikä on juuri edessä. Mutta ehkäpä se onkin niin paras.

Annoin kirjeesi myös Sulkasen luettavaksi, joten hän tietää kantasi. Hän muuten lähtee sinne Suomeen tämän kuun 15 päivänä, mutta hän menee suoraan Suomeen, joten et häntä mennessä tapaa. Toivottavasti tapaat hänet kuitenkin. Hän on mielestäni älykäs ja avarakatseinen ja tuntee kommunismin ja kommunistisen liikkeen kaikki metkut, varsinkin mikäli Amerikka on kysymyksessä, joten siitäkin syystä hänen tapaamisensa olisi sinullekin hyödyksi.

Kirjeesi sisälsi niin paljon mielenkiintoista, että antoi paljon ajattelemisen aihetta. Esityksesi ja johtopäätelmäsi ovat selviä ja lookillisia. Täälläkin käsitetään, että Moskovan ei ole valmis sotaan vaan puolestaan yrittää sitä välttää ja päästä tarkoituksensa perille kylmäsodan ja toisissamaissa sisältäporaamisen avulla. Mutta se ei estä eikä pysäytä sotaan varustautumista koska täälläkin tiedetään, että kaikki neuvottelut Moskovan kanssa ovat hyödyttömiä ellei takana ole voimaa taikka kuvainnollisesti puhuen ellei ole puukkoa hihassa ja pommia takataskussa. Vaalien esivalmistelut taikka puolueiden asettamat presidenttiehdokkaiden asettelut antoivat siihen jo vastauksen, jonka ensi marraskuussa toimitettavat yleisvaalit vaan vahvistavat. Ja se merkitsee entistä selvempää ja lujempaa ulkopolitiikkaa; tulkoon valituksi Eisenhower taikka Stevenson. Yhdysvaltain kongressihan jo radifioi Länsi-Saksan sopimuksen ja Englannin parlamentti on nyt tehnyt samoin. Kysymyksessä on vaan Ranskan ja Länsi-Saksan vahvistaminen. Kommunistit ovat kyllä onnis-tuneet saamaan aikamoisen hajaannuksen, varsinkin Länsi-Saksassa, mutta minusta tuntuu, että sopimus kaikista huolimatta sielläkin radifioidaan ja se merkitsee eteenpäin menoa sillä teolla, joka on suunnitellut. Kun sitä seuraa rauha myöskin Itävallan kanssa, niin idän ja lännen raja, joka toistaiseksi on ollut niinkutsuttu demakaatiolinja, saa pysyvän muodon taikka toisinsanoen rautaesirippu jää toistaiseksi, mihin se näissä sopimuksissa asetetaan. Mutta asiahan on niin, että mikään ei pysy paikallaan, ei myöskään rautaverho; sen täyttyy kyetä laajentumaan taikka sen on pakko supistua. Se tietenkin yrittää, kuten kirjeessäsi aivan oikein sanoit, saada aikaan sellaisen pysäytystilan, jolloin sotaanvarustautuminen ja sotaterveteollisuus, ellei nyt kokonaan lakkaa niin ainakin suuresti supistuu ja taas sen seurauksena työttömyys ja työttömien armeijain ilmeneminen kapitalistisissa maissa, varsinkin tällä Amerikassa, joita sitten alettaisiin marssittaa maailman-vallankumouslinjoille ja sitä tietä lopulliseen päämäärään.

Kaikki tuo on vallan oikein ja johdonmukaisesti suunniteltu. Mutta tässäpä kohdin haluaisin myöskin omasta puolestani jotakin lisät, kuten Nummisuutarin Esko ja snoa, että ”tilu lii, tilu lii, tilulilulilu lii”. Katsos, asianlaitahan on nyt niin, että tuo kapitalistimaiden vallankumoukseen johtava työttömyysteoria on myöskin vanhentunut niinkuin muutkin ennen uskonkappaleina olleet teoriat. Nämät kapitalistiset maat, ja minä puhun etupäässä tästä Amerikasta, ovat myöskin jotain oppineet ja varustautuneet myöskin tällaisia tilanteita varten. Sellaista yleistä koko maata järkyttävää työttömyyttä kuin nähtiin vuosian 1932 ja 33 ei enää synny. Sitä vastustamaan ovat valmistautuneet niin hyvin hallitus kuin nyt jo suuriksi ja voimakkaiksi paisuneet työväen ammatilliset järjestöt. Sotatarveteollisuus voidaan vaihtaa siviiliteollisuudeksi nyt jo suhteellisen lyhyessä ajassa, jolloin työttömyyttä saattaa ilmetä. Mutta sen seikan tasaa lähes kokonaan työttömyysvakuutus, joka korvaa työläisille kohtuullisen tulon ja kulutuskyvyn työttömänkin ollen, joten kulutus jatkuu. Ja työläisten palkat ja kulutuskyky viime aikoina on lisääntynyt enemmän kuin elinkustannukset. Dollarin ostovoima, vuoden 1939 dollariin verraten on 53 senttiä mutta työn osuudella vaan 38 senttiä. Toisin sanoen, työstä josta 1939 maksettiin 38 senttiä on nyt maksettava dollari. Lisäksi kansanvakuutus, varsinkin vanhuudenvakuutus, jota juuri tässä kuussa vielä lisättiin, turvaa ostokyvyn sellaisillekin, joilla sitä ei ennen ollut. Kaikki tämä osottaa, että se työttömyysteoria, jolle kommunistit maailmavallankumouksen luulevat perustuvan on todella, kuten sanoin ”tili lii, tilu lii”. Ajatteleppas esimerkiksi Ruotsia pitääkö se siellä kutiaan, ja samoin on laita muissakin niin kutsutuissa kapitalistissa maissa. Minä en puhu tätä tarkoituksella puolustaa kapitalistista järjestelmää vaan siinä tarkoituksessa, vaan siinä tarkoituksessa, että kapitalistinen järjestelmä on varustautunut tätä vaaraa vastaan, joten sitä ei voida niillä keinoin kukistaa taikka paremminkin sanoen muuttaa vaan täytyy se tapahtua kansan enemmistön tahdosta ja kansanvaltaisella tavalla, joka prosessi muuten on paraillaan menossa kapitalistisissa maissa. Tämä vaan osottaa, että kommunistit, jotka ovat menettäneet alotekykynsä sotilaallisella alalla eli aseellisen vallankumouksen tiellä, menettävät sen myöskin taloudellisella ja sosiaalisella näyttämöllä.

Kommunistit ovat kyllä aktiivisia ja luottavat vanhoihin maailman vallankumousteorioihinsa, kuten tähän työttömyyskysymykseenkin, mutta jos sekin pettää, niin siinä joukossa pakosta pääsee valtaan niinkutsuttu defeatismi, ja se saattaa johtaa lopulta epätoivoisiin yrityksiin. Vaikka kommunistit tälläkertaa valmistautuvatkin jatkamaan kylmää sotaa ja odottavat kapitalististen maiden taloudellista luhistumista ja joutumista vallankumouksen pyörteisiin, niin he ilmeisesti pitävät silmällä myöskin sitä toista tietä, nimittäin totalitaarista sotaa ja odottavat tilaisuutta, jolloin toiset torkahtaisivat, kuten sanotaan, saadakseen tilaisuuden äkkihyökkäyksellä saada vallankumouksen liekit leviämään ympäri maailmaa. Siihen viittaa m.m. sekin vielä huhuna kulkeva juttu aluevaihdosta Suomen ja Wenäjän välillä, joka johtaisi Wenäjän Ruotsin  ja Norjan väliin sekä sitäteitä yhdelläkertaa vaan tykinkantamanpäähän Atlanninmerestä.

Kysymys todella on nyt siitä, josta kirjeessäsi mainitsit, torkahtavatko länsimaat ja varsinkin Amerikka ja Englanti ja antavat Moskovalle tilaisuuden hankkia se etumakta, jota se nyt niin kipeästi tarvitsee. Yhtenä Moskovan taktiikkaan kuuluvana keinona, rauhoittaa ja pyrkiä välilöihin lännen ja varsinkin Amerikan kanssa, oli niin tehokas valmistautuminen Olympiakisoihin ja siellä päästä tasaväkiseksi maailman suurimman urheilumaan Yhdysvalain kanssa. Ja tässähän se onnistui sataprosenttisesti. Ja on myönnettävä, että sillä on ollut huomattavasti tasoittava vaikutus yleisessä mielipiteessä täällä Amerikassa. Mutta siitäkään huolimatta minä en usko, että ne päästävät Moskovaa pois silminkantomatkasta taikka ainakin radarin” eli ”tutkan” nähtävistä. Mikään julkisen sanan edustaja ei puolusta varustelusta lakkaamista, ei edes vähentämistä vaan päinvastoin sotalaivoja ja lentokoneita paraillaan varustetaan atomivoimalla kulkeviksi. Atomi ei enää ole vain pommi eikä ase vaan voima, joka ottaa öljyn ja hiilen paikan ja voi kulettaa loppumattomiin.

Eisenhower sanoo kyllä vakuuttavasti, että hän ei halua sotaa ja erikoisesti painostaa, että hän ei halua kuulla puhuttavankaan sellaisesta kuin preventiivisestä, sotaa ehkäisevästä, sodasta. Mutta sodan syttyminenhän ei nyt loppukädessä riipu siitä mitä hän tahtoo taikka joku muu tahtoo, vaan se saattaa syttyä ihan kuin itsestään.

Suurin merkitys nähdäkseni on nyt sillä radifiodaanko Bonnin sopimus. Jos se radifioidaan, on se varma merkki siitä, että länsimaiden aikaisempi suunnitelma tulee jatkumaan, mutta jos kommunistit onnistuvat sen ajamaan karille, tilanne muuttuu vaaralliseksi. Juuri kun tätä kirjoitan radio kertoo, että kommunistien toimeenpanema mielenosoitus Länsi-Berliiniin on lyöty takaisin. Se osaltaan merkitsee suunnan jatkamista. Saksan sosialidemokraattien asennoituminen täältä katsoen tuntuu omituiselta ja vaaralliseltakin. Olettamus siitä, että Moskovan kanssa päästäisiin neuvottelutietä sopimukseen Saksan yhdistymisestä, tuntuu väärältä. Moskova ei tee mitään sopimusta, ainakaan toistaiseksi, joka estäisi sitä ulottamasta valtaansa yli koko Saksan. Sovittelu tällä kertaa ja tässäyhteydessä johtaisi Saksan antautumisen kommunisteille.

Kun on puhe teorioista ja varsinkin vanhojen ja luotettavina pidettyjen teorioiden hajoamisesta, niin tämä Amerikka tarjoaisi näille teorian tukijoille suurenmoisen tutkimusalan. Ja tuleehan sieltä Euroopasta, Suomestakin tutkijoita mutta siinä on se paha vika, että ne tuovat valmiit teoriat tullessaan ja lähtevät täältä etsimään todistuksia niiden paikkansapitämisestä tahtomatta ensin tutustua Amerikkaan. Ja asia on niin, että Amerikka on niin suuri maa ja täällä eriosissa maata eletään niin erilaisissa oloissa, sen mukaan miten kunkin paikkakunnan olot parhaiden sietävät, että täällä, samoin raamatusta, saa todistuksia melkein mille teorialle tahansa.

Mutta minähän tässä alan jaarittelemaan asioista, joilla tuskin on siellä mitään mielenkiintoa. Sieltä Suomesta on jo palannut toisia ja toisia on palaamassa, jotka kaikki kertovat, että kommunistit Suomessa vakuuttavat, että kymmenen vuoden sisällä Amerikka on valloitettu kommunismille. Jos kommunismin elämä ja tulevaisuus on tällaisten uskonkappaleiden varassa, niin löyhissäpä on kantimissa. Ja jos tuo usko pettää, kuten se varmasti tekee, mitä sitten eteen, Pinneberg. Maailman vallankumouksen tielle lähtenyt kommunismi on joutunut käännekohtaan, josta se ei enää pääse etenemään vaan on valmistauduttu perääntymään. Ja kuten sotatieteilijät sanova, se perääntyminen paljon vaikeampaa ja vaarallisempaa kuin hyökkäys. Ja näin suuressa taistelussa kuin nyt on kysymyksessä, perääntyminen muodostuu katastrofiksi, eikä käy yhtä hyvässä järjestyksessä ”Kuropatkin” perääntyminen v. 1904 Mantchuriasta.

Ja kun tuli mainituksi Matchuria, niin sielläkin on tilanne muuttumassa. Japanin kanssa tehtiin rauha ja Japanin itsenäisyys palautettiin ja se rauhansopimus radifioitiin nopeasti. Kenenkään ei tarvitse olla epätietoinen siitä, että Japanista tulee hyvin pian nousee uudelleen Idän suurvalta. Tsian-kai-Shekkiä ei myöskään turhaan elätetä siellä Formosalla vaan tulee senkin aika vielä esiintyä. Kommunismin valta-asema Kiinassa ei ole vielä lopullisesti sinetöity. Itä-Aasiassa parhaillaan muodostuvat uudet kansanvaltaiset maat ovat vasta alkukehityksessään. Mutta kun nämät voimistuvat ja kansat niissä pääsevät nauttimaan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen tarjoamista vapauksista, niin ne kykenevät sielläkin työntämään diktatuurille ja kansojen orjuuttamiselle rakentuvat kommunismin takaisin. Valtiosihteeri Acheson on juuri parhaillaan matkoilla siellä kehittämässä näiden kansojen yhteenliittymistä kommunismin vastustamisessa.

Tässäpä sitä tulikin rupateltua kerrakseen. Täällä on niin harvoin tilaisuus avata sydäntään kenellekään ja kun saa puhu miehelle, joka tuntee näitä asioita ja haluaa nähdä nenänpäätään ulommaksi, niin ei taho malttaa lopettaa.

Me voimme tavallisen hyvin. Täällä on ollut kuuma kesä. Tämä Amerikka on runsauden maa sekä kuumassa että kylmässä ja vähän muussakin. Kaikki entiset ennätykset, kuten Olympiakisoiss, ylitettiin mutta nyt alkaa olla siedettävää.

Minä oleskelen yksin kotosalla sillä vaimoni kulkee työssä päivisin. Ja näin yksinäisyydessä ollen ajatukset paremminkin pyrkivät lentämään.

Sain kirjeen toveri Wäinö Salmelta. Haluaisin vastata hänelle suoraan, mutta minulla ei ole hänen osotettaa muuta kuin sen kaupungin nimi. Tahtoisitko olla ystävällinen ja lähettää sen minulle.

Terveisiä sitten teille kaikille, erittäinkin ihastuttavalle Rouvallesi. oli suuri vahinko, että meillä oli niin vähän aikaa olla siellä Tukholmassa ja senkin aikaa vaimoni vielä sairasti. Ja nythän tuota ikää alkaa olla niin paljon, että enää ei kannata pitää mielessäkään sellaisia matkoja.

Voikaa hyvin. Vilpittömällä toveruudella.

West Townsend, Mass.  4.10.1952

Kiitos ystävällisestä ja luottamuksellisesta kirjeestäsi. Olen aikonut vastata mahdollisimman pian, mutta olen odottanut jos tapahtuisi jotain mainitsemisen arvoista. Tosin täällä käytävä vaalikamppailu synnyttää aikapaljon ääntä, mutta siitäkään ei voi mitään erikoista sanoa. Suomen Sosialidemokraatille lähettämissäni kirjeissä, olen sanonut kaiken, mitä siitä hyvällä omallatunnolla sanoa saattaa. Vaalitaistelu näyttää kiihtyvän, jossa ei sanoja säästetä ja jossa yritetään kaivaa esille vastustajan kaikki virheet ja selittää niin räikein värein kuin suinkin mahdollista. Mutta sehän kuuluu kansanvaltaisen maan hyvään järjestykseen, jossa on oikeus sanoa hallituksestakin kaiken minkä tietää tapahtuneen ja toden olevan, ja väliin vähän enemmänkin.

Maan sanomalehdistä on niin voimakkaasti Eisenhowerin puolella, että sanomalehdistä on vaikea löytää sitä punaista lankaa, jonka ympärille tapausten todellinen meno sittenkin keskittyy. Järjestynyt työväki on entistäkin selvemmin ilmaissut kannattavansa Demokraattipuolueen ehdokasta kuvernööri Stevensonia ja muitakin sen puolueen ehdokkaita, jotka ovat omaksuneet työväen vaatimuksia tyydyttävän ohjelman. Pahinta vaan on se, että järjestäytynyt työväki ei ole poliittisesti järjestäytynyt ja sellaisenaan sittenkin hajanainen. Hyvällä syyllä voi olettaa, että kaksi kolmasosaa järjestäytyneestä työväestä noudattaa pääjärjestöjen antamaa ohjetta, mutta onko se riittävä, sitä ei voi vielä sanoa. Järjestäytyneen työväen ohella nykyisen hallituspuolueen kannattajia tulevat olemaan noin 12 miljoonaa eläkkeen nauttijaa ja lähes sama määrä sellaisia, jotka tavalla tai toisella ovat, joko hallituksen työläisiä taikka muuten hallitukselta saamistaan tuloista riippuvaisia. Näiden korvissa Republikaanipuolueen sotahuuto muutoksesta ja vahdinvaihdosta ei kuulosta hyvältä ja siitä syystä hallituspuolueen kannatus on paljon suurempi kuin miltä se sanomalehtiä seuraavan silmissä saattaa näyttää. Lisäksi maassa on nyt täystyöllisyys ja työläisten palkatkin ovat kohonneet suhteellisesti enemmän kuin elinkustannukset, niin ne 65 miljoonaa työläistä ovat päässeet näistä paremmista palkoista osalliseksi, eivät katsele suopein silmin luvattua muutosta vaan haluavat seurata vanhaa linjaa.

Tilannetta kuitenkin pahimmin sekottaa, sekava ulkopolitiikka. Yleisessä mielipiteessä luullaan, että Eisenhower kykenisi johtamaan maan ulkopolitiikkaa tarmokkaammin ja saattamaan sen jonkinlaiseen pysyvään ratkaisuun. Mutta sekään ei ole varma. Eisenhower on itse antanut siitä ristiriitaisia lausunnoita, kuten aivan viimepäivinä, jonka mukaan hän haluaisi jättää Korean rajan puolustamisen eteläkorealaisille itselleen. Tuo lausunto yksistään sai aikaan pienen myrskyn vesilaissa kun Stevenson siinä suhteessa selvemmillä vesillä. Asiantuntijat pelkäävät, että Republikaanipuolueen johdossa olevat isolationistit, senaattori Taft etunenässä, vievät Eisenhowerin mennessään, joten hänen valintansa koituisi niille, jotka toivovat Amerikalta suurempaa avustusta, onnettomuudeksi. Presidentti Truman on myöskin lähtenyt liikkeelle ja siellä, missä hän puhuu, kansa tavallisesti saa kuulla selviä totuuksia. Niin, että älä mene vielä veikkaamaan Eisenhowerin puolesta sillä hänen valintansa ei ole niin varma kuin se siellä merien takana saattaa näyttää. Ja, kuten jo sanoin, Stevensonin valinta antaa yhtä suuren, ellei suuremman varmuuden siitä, että Amerikka tulee Amerikka tulee pysymään Yhdyskansojen takana sekä antamaan ahdistetuille kansanvaltaisille maille entistäänkin suurempaa tukea. Luullakseni se hävittäisi suurimman osan siitä kommunistien kylvämästä epäluulosta Amerikkaa kohtaan, että Amerikka ajaa omia imperialistisia etujaan ja haluaa alistaa toiset kansakunnat orjikseen.

Juuri tämän aamun lehdet sisälsivät uutisen, että Stalin on julkaissut 50 arkkia käsittävän ohjelmaluontoisen julistuksen maailma politiikasta ensi viikolla kokoontuvalle Kommunistisenpuolueen edustajakokoukselle, jossa juuri korostetaan sitä, miten amerikkalainen imperialismi haluaa alistaa kaikki ”vapaat kansat”, niiden mukana myöskin nykyiset liittolaisensa, amerikkalaisen imperialismin orjiksi. Ja Stalin, kuten lehdet kertovat, mene niin pitkälle, että tämä tulee olemaan uuden sodan syy, jossa pakottaa nämät alistetut maat nousemaan Amerikkaa vastaan ja kukistamaan amerikkalaisen imperialismin. Se tuleva maailmansota siis, käydään näiden niinkutsuttujen länsimaiden välillä eikä lännen ja idän välillä ja sen jälkeen kun länsimaat ovat hävittäneet toinen toisensa vasta nousee se idän demokratia, joka hävittää koko kapitalistisen järjestelmän. M.m. Stalin sanoo, että Japani ja länsi-Saksa ensikädessä tulevat nousemaan ja vapauttamaan itsensä amerikkalaisen imperialismin orjuudesta ja sitä seuraavat sitten toisetkin maat.

Joskus, jossakin, on sanottu, että sen, jonka Jumalat tahtovat hävittää, hän lyö sokeudellaan. Jos Stalin on niin sokea taikka niin lyhytnäköinen kuin hän tässä julkaisussaan sanoo, jota minä en vielä edes usko, niin silloin mikään ei voi häntä pelastaa.

Sanomalehdissä julkaistujen otteiden mukaan, Stalin ottaa tässä ohjelmassaan perustaksi myöskin sen kapitalististen maiden kurjistumisteorian, jonka mukaan niitä uhkaa taloudellinen romahdus, työttömyys ja nälkä, josta sinäkin aikaisemmissa kirjeissäsi olet maininnut ja josta minä eräässä aikaisemmassa kirjeessäni esitin sellaisen käsityksen, että se on vanhentunut ja suuremmalta osaltaan harhaan johtava. Jos Stalin ja kansainvälinen kommunismi nyt rakentaa tulevaisuuden suunnitelmansa ja ohjelmansa sille perustukselle, että länsimaita ensinnäkin uhkaa taloudellinen romahdus sekä että ne nouset toisiaan ja etupäässä Amerikkaa vastaan ja sitten tuhoavat amerikkalaisen ”imperialismin” niin, että kommunistien tarvitsee vaan poimia valmiiksi paistetut kastanjat tulesta, niin minä toivon, että he niin tekisivät sillä se varmasti johtaa kommunismin sellaiseen kriisiin, josta se ei selviä vaan täytyy hävitä.

Oikeastaan kohtalon sormi osotti heti paikalla yhden pääväitteen vääräksi. Kun tässä Stalinin ohjelmassa oletetaan, että Japani kääntyy Amerikkaa vastaan ja vapauttaa itsensä amerikkalaisesta orjuudesta, niin juuri saman päivän tuli tieto Japanissa toimitetuista vaaleista, joissa kommunistit kärsivät niin raksaan tappion etteivät saaneet ainuttakaan edustajaa. Ja nämä vaalit olivat ensimmäiset vapaat ja Japanin kansan itsensä hyväksymän perustuslain mukaan toimitetut vaalit, joissa amerikkalaisten sormi ei ollut ollenkaan pelissä.  Näissä vaaleissa annettiin 35 milj. ääntä, joista kommunistit saivat 837,000 mutta ei yhtään edustajaa sitä vastoin kuin he aikaisemmissa vaaleissa, joita vielä ”valtausjoukot” kontrolloivat, kommunistit saivat yli 3 miljoonaa ääntä ja 22 edustajaa. Japani vaalit lähes yksimielisesti antoivat äänensä niille, jotka kannattavat yhteyttä länsimaiden kansa ja jotka toivovat pääsevänsä YK jäseniksi. Ja jos Saksassa toimitetaan vapaat vaalit samalla tavalla niin kuin Japanissa ja vaikka Itä-Saksa otetaan mukaan, niin vaalien tulos tulisi olemaan suunnilleen samanlainen. Valheella voi mennä välillä pitkällekin ja valheella voi jonkunaikaa hallitakkin, mutta valheelle tulee sittenkin tulee loppu ja sen romahdus tavallisesti on sitä suurempi, mitä suuremmalla valheella on ratsastettu.

Minä muuten voin hyvin. Vaimoni on matkoilla Kansasissa  ja Coloradon valtioissa, joten olen yksin kotona. Panimme täälläkin toimeen juhlan sen johdosta kun Suomi sai sotakorvauksensa loppuun suoritetuksi.

Terveisiä Rouvallesi ja, jos satut näkemään Procopeen, niin sano hänellekin ystävälliset terveiseni.

Toivottaen menestystä työllesi. Toveruudella:

West Townsend, Mass.                        6.10.1952

Hyvä toveri.

Heti sen jälkeen kun sinulle pari päivää sitten kirjoitin, New York Times julkaisi ne Stalinin teesit, jotka hän esitti Wenäjän Kommunistipuolueen kokouksen edellä ja joista teeseistä jo ennakkotietojen mukaan mainitsin. Nyt olen kaikessa rauhassa ne teesit lukenut. Tarkkaava lukija varmaankin saa näistä teeseistä saman vaikutuksen kuin minäkin, että, siitä huolimatta vaikka ne on muka tarkoitettu selvittämään maailmanlaajuista taloudellista ja poliittista kriisiä, ne teesit todella on laadittu kotikulutusta varten. Maailman taloudellista tilannetta todella tunteva ja siitä johtuvaa kriisiä vilpittömästi selvittämään pyrkivä, ei muuten voisi tehdä niin ristiriitaisia ja harhaan johtavia päätöksiä kuin teeseissä ilmenee.

On myönnettävä, että teesit on hyvin kirjoitettu ja taidolla kokoon pantu sillä tavalla, että ne täysin tyydyttävät sitä rautaverhon takan olevaa joukkoa, jolla ei ole mitään tilaisuutta ja jonka ei myöskään sallita kurkistaa rautaverhon toiselle eikä nähdä sitä kehitystä, mitä muualla maailmassa on tapahtunut. Mielestäni yksi selvimpiä ja kaikille nähtäviä ristiriitoja on se kun Stalin teeseissä väittää, miten ”kansandemokraattiset” maat kommunistisen systeemin avulla kykenevät ensinnäkin ensinnäkin saattamaan kotimaisen tuotannon ja kulutuksen sellaiseen sopusoinituun, että kaikilla on kylliksi ja sen jälkeen lähettämään liikatuotantonsa ”maailman markkinoille”, kuten hän sanoo, ja sen avulla saamaan paniikin porvarillisilla markkinoilla ja siten jouduttamaan kapitalistissa maissa muuten jo pitkälle kehittynyttä taloudellista paniikkia työttömyyksineen ja muine seurauksineen. Ja sen jälkeen, seuraavassa luvussa sitten osottaa, miten kapitalistiset maat, taistellessaan markkinoista, jotka ”kansandemokraattiset” maat ovat liikatuotantonsa sille ”tummppaamisella” saattaneet pahempaan sekasortoon, sitten alkavat taistella keskenään näistä markkinoista, eivätkä hyökkää Wenäjän kimppuun, joka itse asiassa on kapitalistien kriisiä pahentanut. Ja todistukseksi hän ottaa senkin, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen juuri kommunismi ilmestyi näyttämölle, josta alkain tämä kapitalismin kriisi oikeastaan alkoi ja se sitten myöskin synnytti toisen maailmansodan. Mutta siitä huolimatta kapitalistisen maat tappelivat keskenään ja kun Saksa hyökkäsi Wenäjälle, lännen demokraatit ryhtyivät avustamaan Wenäjää, joten Wenäjä ja kommunistit viisaalla politiikalla ovat onnistuneet väistämään sodan ja rakentamaan sosialistista yhteiskuntaa, joka taloudellisestikin pian pystyy kilpailemaan ja voittamaan kapitalistiset maat ja tulevan sodan, joka Stalinin sanojen mukaan on väistämätöin, tullaan myöskin tappelemaan niiden saalinhimoisten kapitalisti maiden välillä. Kuva on ovelasti asetettu ja siinä on annos hirtehishuumoriakin. Tulee käymään aivan niinkuin susi olisi kaapannut nälkäisiltä koirilta luun, jotka eivät kuitenkaan uskalla hyökätä suden kimppuun vaan alkavat tapella keskenään. Ja Stalin jättää avonaiseksi arvoituksen, mitä sitten seuraa, mutta jokainen lukija saa sen johtopäätöksen, että susi syötyään koirilta saamansa saaliin syö myöskin lopuksi koirat. Kommunistipuolueen kokous ja varsinkin siellä olevat ulkomaiset edustajat tulevat klappaamaan kämmenensä kuumiksi kuullessaan noin loistavan avauksen maailman kriisin lopullisesta ratkaisusta.

Kotimaista kulutusta varten varmaankin on täytynyt kirjoittaa ne kaunomaalaukset  wenäläisistä maatalouskolhooseista, joille on annettu runsaasti tilaa. Mutta sanallakaan ei ole mainittu niistä suurista laitoksista, joita on rakennettu kokonaan orjatyövoimalla, mutta sitä vastoin puhutaan kapitalistimaiden raskaasta orjuuttamisesta ja riistämisestä.

Varmaankin teesit on julkaistu Ruotsin sanomalehdissä, joten sinulla on ollut tilaisuus niihen tutustua.

Saman aikaan tapahtui muutakin, joka varmaankin kärjistää kriisiä, varsinkin Yhdysvaltain ja Wenäjän välillä. Kuten tiedät, Wenäjän Neuvostohallitus esittää Yhdysvalloille vaatimuksen, että Yhdysvaltain lähettiläs Mr. Kennan on kutsutta pois Wenäjältä, koska hän on, kuten sanotaan ”Person Non Grata”. Syyksi on sanottu, että Kennan on solvannut Neuvosto-Wenäjää Berliinissä antamassaan haastattelussa, jossa hän sanoo olojen Moskovassa kuin ne olivat Hitlerin aikana Berliinissä, jossa kukaan ulkomaalainen ei voi vapaasti keskustella wenäläisen kanssa ellei urkkija ole aina saapuvilla. Amerikalla ei tähän mennessä ole sellaista vielä tapahtunut ja asiaa täällä pidetään pahana. Mitään ei ole vielä seurannut, eikä nähtävästi aivan pian muuta seuraakkaan kuin protesti, joka jo on annettu. Vaalit ovat nimittäin ovat juuri kuukauden perästä ja hallitus ei nähtävästi ennen vaaleja halua tehdä mitään ratkaisevaa. Mutta yhden asian se on jo aikaansaanut ja se on se, että Amerikan kansan yleinen mielipide reakoi voimakkaasti asiaan niin ettei asiaa voida jättää silleen. Wenäjä nähtävästi yrittää ärsyttää Yhdysvaltoja kaikella tavalla ja saada selville kuinka paljon se tietää. Tässä Wenäjä menee niin pitkälle, että kohtelee Yhdysvaltoja niin kuin jotakin toisen luokan valtiota. Niin, että maailman kriisi, Stalinin teeseistä huolimatta, näyttää kärjistyvän nopeammin kuin teeseissä odotetaan ja Wenäjä nähtävästi tekee voitavansa tämän kriisin kärjistämisessä. Ja sittenkin Stalin väittää, että sota lännen ja idän ei ole odotettavissa vaan sitä vastoin länsimaat alkavat tapella keskenään. On kyllä totta, että kommunisteilla on ja tulee olla luja usko ja luottamus siihen, mitä Stalin sanoo, mutta paljon Setä-Joseppi uskovaisiltaan vaatii.

Meillä on syksy käsillä, mutta syksy oikeastaan on täällä vuoden kaunein ajanjakso. Täällä Uuden Englannin valtioissa on melkein lukematon määrä eri lajisia lehtipuita, joiden lehdet syksyllä, ennen putoamistaan muuttuvat mitä monivärisimmiksi. Tuskin missään maailmassa löytyy sellaista värikirkkautta kuin täällä Uudessa Englannissa nyt parhaillaan on.

Jos tapaat sieltä Suomesta siellä vierailevia tovereita, niin sano terveisiä, että minä voin hyvin ja toivotan teille seillä tarmoa ja rohkeutta kyetäksenne voittamaan edessä olevat vaarat ja vastukset.

Toveriterveisin:

West Townsend, Mass.  12.11.1952

Hyvä toveri.

Kiitän viimeisestä kirjeestäsi, joka taasen toi lisävalaistusta tähän muuten sokkeloiseen ja hämärään maailman tilanteeseen. Raivaajaan tarkoitetut kirjoituksesi vein heti perille ja ensimmäinen niistä oli jo eilen ilmestyneessä Raivaajassa ja kylläkait ne loputkin seuraavat heti perässä. Muuten Raivaajan väliaikainen päätoimittaja Eero Boman käski sanoa terveisiä ja kiitoksia lähettämistäsi kirjeistä, joita hänkin pitää erittäin asiallisina ja ajankohtaisina.

Tapaukset näyttävät kulkevan eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla. Täällä Amerikassa toimitetut vaalit olivat eräässä suhteessa oireelliset. Kenraali Eisenhowerin voitto oli vakuuttava ja, mikäli maan ulkopolitiikka on kysymyksessä, myöskin ratkaiseva. Kirjoitin siitä Suomen Sosialidemokraattiin vaikutelmiani.

Kenraali Eisenhowerin asema presidenttinä on ainutlaatuinen sen takia, että hän tuli valituksi melkein kuin ulkopuolella puolueiden. Hänen oman puolueensa muiden ehdokkaiden voitto oli minimaalinen ja tulivat valituksi Eisenhowerin hännässä ja seuralaisena paljon enemmän kuin puolueensa ehdokkaina. Joltisellakin varmuudella voi sanoa, että republikaanipuolue, jonka ehdokkaan Eisenhower oli, olisi ilman häntä kärsinyt musertavan tappion ja siitä syystä hän ei oikeastaan ei ole poliittisesti velkaa edes omalle puolueelleen, ja se antaa hänelle paljon suuremmat valtuudet toimia itsenäisemmin kuin siinä tapauksessa, että hänellä olisi takanaan vahva puoluemasiina, joka häntä kontrolloisi. Kenraali Eisenhowerin voitto oli yllätyksellinen monellekin sillä vielä vaalien edellisinä päivinä Gallup osotti, että voimasuhteen ovat jokseenkin tasan, niin kuin ne puolueiden välillä olivatkin. Minä tosin, kuten Suomen sosialidemokraattiin lähettämässäni kirjoituksessa olin sitä mieltä, että kenraali Eisenhowerin persoonallisuudella ja varsinkin sillä seikalla, että hän voimakkaimmin kuin kukaan toinen painotti orjuutettujen pienten kansojen vapauttamista ja erikoisesti Korean sodan pikaiseen loppuun saattamista. Se Korean sota on niin väsyttänyt tämän kansan, että se oli valmis äänestämään sitä, joka edes lupasi saattaa sen pikaiseen ja kunnialliseen loppuun. Kun Eisenhower lopuksi lupasi henkilökohtaisesti mennä Koreaan ja ottaa asiassa tarmokkaan otteen, se riitti kallistamaan Vaa’an hänen puolelleen.

Niin paljon siitä. Nyt vaan odotetaan, mitä seuraa. Mielestäni Eisenhowerilla on helppo saada kongressi jotenkin yksimielinen kannatus sellaiselle ulkopolitiikalle, jolla edes yritetään saada Korean sota ja yleensä maailman sekava tilanne mahdollisimman nopeaan ratkaisuun. Tarkoituksena tietenkin on oleva pysyvän rauhan aikaansaaminen, mutta se ei enää ole Eisenhowerin vaan paljon enemmän Stalinin määrättävissä, ja se saattaa johtaa myöskin sotaan, pikemminkin kuin luullaankaan. Eisenhowerin viimeinen puhe juuri vaalien edellisenä iltana, oli oikeastaan hänen kaikkien parhain ja samalla hän siinä ensimmäisen kerran avasi itsensä sellaisena kuin mielestäni on. Se oli kaunis ja vakuuttava puhe. Siinä ei ollut suuren sotaherran sapelinkalistusta vaan tasa-arvoisen ja Jumalaan luottavan kansalaisen puhe. Siinä hän m.m. sanoi: ”Amerikan suuruus on siinä, että Amerikka on hyvä” (Sanalla ”good”, jota hän käytti, on englanninkielessä paljon laajempi merkitys kuin hyvä sanalla suomenkielessä) ja jatkoi ”Jos Amerikka lakkaa olemasta hyvä, sen suuruus myöskin luhistuu. Siinä on totuus ja siihen minä uskon ja sen tulee ohjata meitä, varoittaa meitä sekä vahvistaa meitä ja rohkaista meitä.”.

Mutta hän jatkaa: ”Näihin perustotuuksiin sisältyy myöskin se, että me emme taistele vapauden puolesta ainoastaan 38:lla leveysasteella vaan kaikilla leveysasteilla kautta koko maailman, missä ikinä taistelu käydään hyvän ja pahan-, vääryyden-, oikeuden-, valheen ja totuuden välillä sekä puhtaan omantunnon puolesta. Kun me käymme tätä taistelua ylevin mielin ja puhtain asein niin maailmassa ei löydy sitä pahuuden voimaa, joka voi meitä vastustaa. Näiden periaatteiden voimalla me kykenemme puolustamaan siunattua vapauttamme ja voimme myöskin voittaa meiltä ryöstetyn rauhan. Siinä on minun uskoni ja se on ollut myös elämäni läksy ja opetus ja on oleva myöskin tulevan työni ohje.

”Jos te huomenna päätätte kutsua minut palvelukseen niin, elämäni ja toimintani olen pyhittävä tälle uskolle ja toivolle hartain mielin rukoilla Jumalalta ohjausta, voimaa ja kärsivällisyyttä täyttää tehtäväni nöyrin mielin ja auttaa kansaani elämään kunnialla vapaudessa ja rauhassa”.

Olen tahtonut sinulle suomentaa tämän kenraali Eisenhowerin viimeisen vaalipuheen loppulausunnon, koska se mielestäni asettaa hänet sellaiseen valaistukseen kuin me toivomme hänen olevan: ja ihminenhän mieluummin myöskin uskoo sitä, mitä toivoo. Jokatapauksessa on syytä odottaa jotain selvyyttä tähän nykyiseen kovin hämärään tilanteeseen. Ja sitä nähtävästi odottavat muutkin. Y.K:ssa Eisenhowerin valinta on herättänyt lisää luottamusta, mutta toiselta puolen myöskin pelkoa siitä, että se voi johtaa aseelliseen yhteenottoon. Korean aseleponeuvottelut nähtävästi on lopullisesti tuomittu epäonnistumaan. Ne lopullisesti kaatoi Vichynskin YK:ssa pitämä puhe. Ja sen jälkeen kun Eisenhower valittiin presidentiksi, ei ole mitään toivoa, että toiselta puolen suostuttaisiin ehtoja lieventämään, että sotavangit yhtenä joukkona luovutetaan kommunistien kostotuomioiden alaiseksi.

Tilanteen nopeaa jännitystä muuten kuvaa sekin kun YK:n yleissihteeri Drygve Lie aivan odottamatta jätti erohakemuksensa muka sillä perusteella, että siten helpotettaan pikaiseen rauhaan pääsyä. Olisinpa taipuvainen uskomaan, että Lie jätti erohakemuksensa siitä syystä, että hän oli menettänyt kaiken toivonsa saada aikaan pikainen ja pysyvä rauha, jota hän on kaikin voimin ajanut.

Niin että mielestäni enemmän myrskyn kuin sodan merkkejä kaikesta huolimatta alkaa taivaalle ilmaantua. Meidän varmaankaan ei tarvitse odottaa kovin kauaa aikaa ennen kuin nähdään purkautuuko nuo pilvet vai ovatko ne sittenkin ohi menneen myrskyn viimeisiä synkkiä jätteitä ja seuralaisia, jotka poistuessaan puhdistavat taivaan.

Me elämme terveinä ja rauhassa. En ole paljon käynyt oman paikkakuntani ulkopuolella. Tuntuu niin kuin vanhuus alkaisi lähestyä, joka sitoo kotosalle.

Terveisiä tovereille siellä. Terveisiä rouvallesi Evalta ja minulta.

P.S. Liitänpä mukaan leikkeen tänään ilmestyneestä Raivaajasta, josta näet selostuksen viimeisestä pommiräjäyttämisestä Tyynen meren saarella. Australiassahan sellainen myöskin hiljattain räjäytettiin. Tätä taustaa vasten katsottuna, ihmiskunnan turvallisuus tuntuu hyvin heikolta. Eri asia on siinä, jos jokainen alkaa pelkäämään, niin etteivät uskalla tällaisia pommeja käyttää vaan katsovat itsensä pakotetuksi etsimään todellista ja pysyvää rauhaa.

West Townsend, Mass.  24.1.1953

Hyvä toveri.

Otanpa vapauden lähestyä sinua ja kertoa hiukan tapauksista ja mielialoista täällä Amerikassa. Päivän suurin tapaus oli presidentin vaihdos. Siitä huolimatta, että se suurin piirtein tapahtui vanhojen kaavojen mukaisesti ja ulkonaisia muotoja noudattain, persoonallisuudet kuitenkin tulivat voimakkaasti esille. Eisenhowerin persoonallisuus ilmeni monella eri tavalla. Yllättävää varmaankin monelle ja varsinkin siellä Euroopassa oli se yksinkertainen ja vilpitön nöyryys sekä syvä usko ja luottamus Jumalaan, jolla hän otti toimensa vastaan. Se oli kokonaan erilaista ja jotain uutta siinä oli täälläkin. Hänen virkaanastujaispuheessa, jota paremminkin voisi kutsua valtaistuinpuheeksi, oli huolellinen ja tietenkin ylimalkainen. Mutta oli siinä kiinteitäkin kohtia ja varsinkin se vuoren luja siitä, että Amerikka tulee olemaan mukana ja täyttämään velvollisuutensa taistelussa ihmisoikeuksien ja tasa-arvoisuuden sekä kansojen vapauden ja itsemääräämisoikeuden puolesta. M.m. hänen sanontansa, että ”maailman kasvojen edessä haluamme esittää todistuksemme siitä, että meidän tulevaisuutemme ja toimintamme on pyhitetty vapaudelle” ja myöhemmin, että ”meidän vastuunalaisuutemme ja voimamme on yhä lisääntymässä”. Ja jatkaa ”Me jotka elämme vapaina julistamme asettavamme uskomme ja luottamuksemme siihen”. ja myöhemmin puheessaan hän sanoo, että hän ja hänen kansansa ovat valmiit ottamaan kantaakseen mitä uhrauksia tahansa tulevaisuus asettaneekin turvatakseen ihmiskunnalle vapauden”. Ja varsinkin tuo fraasilta kuulostava lause, joka kuuluu: ”Valitessamme, sotilaan reppu on sittenkin on kevyempi kantaa kuin vangin kahleet”, tulee varmaankin jäämään kuolemattomaksi. Niin, että jotain varteenotettavaakin sentään tuli sanotuksi, joka varmaankin on rohkaissut mieliä siellä rapakon toisellakin puolen. Ja yleensä täällä Amerikassa presidentin esittämät ajatukset on yksimielisesti omaksuttu.

Tässä yhteydessä haluan palauttaa mieliin juuri pari viikkoa aikaisemmin eroavan presidentin Harry Trumanin Yhdysvaltain kongressille pitämässään jäähyväispuheessa esittämät lausunnot. Se puhe oli kyllä tavallista pitempi ja yksityisseikkoihin kajoava mutta puheen erikoisesti Stalinille osottama kohta sai suuren huomion ja kansan yksimielisen kannatuksena.

Kuten ehkä olet jo lukenut, Truman sanoi Stalinille m.m. ”Sinä uskot ja luotat Leninin oppeihin, joiden mukaan sota on yksi kehityksen välimuoto sillä tiellä, jota kommunistit kulkevat maailman valloittamiseksi. Mutta Lenin eli ennen atomikautta. Ja jos sinä edelleen uskot, että sota on kehityksen välimuoto ja aste, niin ota huomioon, että nykyisenä atomiaikakautena sota ei enään ole kehityksen aste vaan aste täydelliseen tuhoon, jossa sinä ja sinun valtakuntasi täydellisesti hävitetään”. Se oli rohkeaa ja voimallista puhetta, josta hän sai suuret kiitokset. Eisenhower asiallisesti esitti saman käsityksen vaikka muotokauniisti. Mutta kaiken vakuudeksi siinä paraadissa, joka juhlan lopussa pidettiin, oli yksi 85 tonnin atomitykki.

Se humu on nyt ohi ja kansa tyynesti ja rauhallisesti odottaa, mitä kehityksen kulu tulessaan tuo. Uusi hallitus on nyt lopullisesti muodostettu sen jälkeen kun puolustusministeriksi aiottu Charles E. Wilson ilmoitti luopuneensa kaikista General Motors Yhtiön osakkeista ja kaikista taloudellisista eduista ja toimista, jotka maan lakien mukaan katsotaan olevan esteenä hallituksen jäsenen vapaalle toiminnalle.

Oma käsitykseni on, että hallitus tulee olemaan ehein ja lujin kuin on ollut pitkiin aikoihin ja että Eisenhower saa alkaa työnsä siinä luottamuksessa, että kansan enemmistö on hänen takanaan. Ja jos hän todella noudattaa niitä periaatteita, joita hän virkaanastujaispuheessaan esitti, hänen virkaanastumisensa saattaa muodostua käänteentekeväksi siinä taistelussa, jota kansanvaltaiset maat käyvät kommunismia vastaan. Ainakin niin paljon voin sanoa, että se lopullisesti pudotti pohjan Stalinin siltä väitteeltä ja uskolta, että kapitalistiset maat joutuvat keskinäiseen sotaan ja siten tarjoavat tilaisuuden kommunisteille kerätä kastanjat tulesta. Jos sota syttyy, jonka mahdollisuudet vuosien kuluessa vähenevät, niin se syntyy länsimaiden ja Idän välille, tarkemmin sanoen Amerikan ja Wenäjän välillä. Minä pikemminkin uskon, että Stalin kaiken tämän nähdessään ja tietäessään, mitä nyt on jo tapahtunut ja parhaillaan menossa, ei lähde syyhymättä saunaan, jossa varmaankin tietää tulevansa perinpohjin korvennetuksi.

Ja mitä tulee ”kylmään sotaan”, ei se ketään pelota, eikä edes enään kiinnosta ihmisten mieliä. Se on vain niin kuin pahamaku suussa aikaisemman humalan ja pahan krapulan jälkeen, joka pian haihtuu.

Kävin viime viikolla New Yorkissa ja ympärisösä pienellä puhujamatkalla. Eihän siinä puhumisessa pienille suomalaisille joukoille juuri mitään ole sisällä vaan se on vanhan totutun tavan noudattamista. Ja ovathan ne pienet kokoukset sellaisia hauskoja perhekohtauksia, jotka vähän virkistävät meidän jäljillä olevia mieliä.

Raivaajan levitysryntäys meni odotettua paremmin. Kun tietää, että suomenkielisten sanomalehtien kuolinkellot soivat entistäkin voimakkaampina, niin hauska todeta, että tällä ainoalla päivälehdellä on vielä elämisen mahdollisuuksia

Toimittaja Sulkasen suomimatka muodostui kovin murheelliseksi. Juuri saamamme tiedon mukaan, hän jo ensi viikolla tänne Amerikkaan kykenemättä pitämään ainakaan julkista puhetta. Minä puolestani asetin suuria toiveita siihen, että Sulkanen siellä Suomessa voi vaikuttaa paljon ja selventää taistelua kommunismia vastaan. Mutta kun terveys pettää, niin sille ei kukaan meistä mitään mahda. Toivottavasti tapaat häntä.

New Yorkissa käydessäni, vierailin Amerikan Äänen päätoimistossa ja erikoisesti sen suomalaisessa osastossa. Olet kait viime aikoina seurannut Amerikan Ääntä ja tiedät, että Amerikan Ääni on saanut yhden hyvin tervetulleen avustajan, joka tuntee kommunistisen Wenäjän ja varsinkin suomalaisten elämän ja kohtalot siellä Wenäjällä. ”Niilo Virta”, se on avustajan nimi ja nähtävästi sieltä Wenäjältä paenneita ja tänne tulleita, joka ei halua ilmaista oikeaa nimeään, mutta hänen esittämänsä asiat ovat oikeita ja vakuuttavia. Sain mukaani kaikki ”Niilo Virran” puheiden jäljennökset ja lupasivat toimittaa myöhemmätkin.

Täältä katsoen asiat Suomessa menevät hyvin, lukuun ottamatta sitä pientä skandaalintapaista, jonka johdosta pari hallituksen sosialidemokraattista jäsentä joutuivat eroamaan. Muuten Kekkonen on esiintynyt rohkeasti puolustaessaan yhteistoimintaa sosialidemokraattien kanssa. Mutta veitsenterällä kävelemistä se siellä sittenkin on sillä sitä ei koskaan minkä käänteen se Stalin tekee ja mitä vaatimuksia sillä on Suomellekin esitettävänä. Jos tilanne idän ja lännen välillä, Eisenhowerin virka tulon johdosta kiristyy niin siinä Suomenkin asenne taas otetaan huomioon kumpaiseltakin puolen ja varsinkin Wenäjä saattaa esittää uusia ”turvallisuutta koskevia” vaatimuksia. Jokatapauksessa turvallisuuden tunne täällä Amerikassa ja, kuten toivon, myöskin muissa kansanvaltaisissa maissa on lisääntymässä.

Terveisiä paljon rouvallesi meiltä molemmilta. Olisi hauska taas kuulla ajatuksiasi maailmamenosta.

Toverillisesti tervehtien.

West Townsend, Mass.  26.2.1953

Hyvä toveri.

Kiitos antoisasta kirjeestäsi. Odotinkin sitä ja olin jo aikeissa kirjoitta sinulle, mutta sitten kirje tuli, joten kiirehdin heti vastamaan.

Tuuri pelissä on todellakin muuttumassa ja on jo muuttunut. Sitä vastoin kuin Neuvosto-Wenäjä on näinä viimeisinä vuosina on ollut syyttäjänä, se on joutumassa ”altavastaajaksi” ja on jo joutunut. Eisenhowerin ulkopolitiikan päätarkoitus olikin ottaa aloteoikeus asioissa ja jättää kommunistit arvailemaan, mitä on tulossa ja miten asettaa korttinsa. Useat alotteet, jotka tätäpuolen on jo tehty, ovat jättäneet kommunistit tarkistamaan aikaisempia suunnitelmiaan ja miettimään muutoksia. Jatkona tähän oli Yhdyskansain yleiskokouksessa oli heti alkaessa tapahtunut käänne. Sitä vastoin kun Vishinsky tuli tänne salkku täynnä Amerikkaa vastaan valmisteltuja syytöksiä ja niistä yksi Neuvosto-Korean esittämä bakterisotaa koskeva syytös, oli jo saatettu julkisuuteen, hän sai vastaansa Yhdysvaltain edustajan Cabot Lotgen yleiskokoukselle esittämän kymmenen pykälää käsittävän syytösten sarjan, jossa jokaisessa syytetään Neuvosto-Wenäjää sodan jatkamisesta. Nuo syytökset tulivat Vishiskylle melkein kuin salama selkeältä taivaalta sillä hän oli varustautunut keinottelemaan Korean asialla ja viivyttelemään sen esille ottamistakin, ainakin näin alussa. Hänkin, vaikka on yhteen ja toiseen tottunut, häkeltyi mutta lupaa vastata. Mutta hänkään ei ollut varautunut vastaamaan juuri sellaisiin syytöksiin kuin Lodge esitti. Jokatapauksessa Vishinsky jo nyt menetti sen populaarisuutensa ja osittaisen ihailunsakin, jonka hän rohkeilla syytöksillään on itselleen hankkinut ja saa tyytyä hyvin vaatimattomaan altavastaajan osaan. Oikeuskäsittelyssä ja myöskin maailman suurpolitiikassa se jo merkitsee aikapaljon. Ne, jotka pelonsekaisella kunnioituksella, jopa ihailullakin ovat seuranneet ja noudattaneetkin Neuvosto-Wenäjän politiikkaa, alkavat epäillä sen jatkuvaa menestystä ja vähitellen vieraantua sen vetovoimasta.

Toinen, aivan viimepäivinä sattunut tapaus, oli se kun presidentti Eisenhower lähetti kongressille sanoman ja ehdotuksen päätöslauselmaksi, jolla Yhdysvallat peruuttavat aikaisemmin tehtyihin salaisiin sopimuksiin perustuvat kaikki sitoumukset ja teot, jotka ovat aiheuttaneet tai aiheuttavat ihmisten taikka kansakuntien orjuuttamista. Tästä kysymyksestä odotettiin eräänlaista puolueiden välistä syyttelyä, mutta presidentin sanoma ja ehdotus kohtistui Neuvosto-Wenäjän syyttämiseen siitä, että se on käyttänyt väärin tehtyjä sopimuksia ja niiden henkeä, jopa sanamuotoakin rikkoen alistanut ennen vapaita ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia orjuuteensa. Samaan aikaan valtiosihteeri Dulles lähetti Itämeren kansoille tervehdyksen ja hartaan toivomuksensa siitä, että heidän maansa mahdollisimman pian saisivat takaisin itsenäisyytensä ja vapautensa. Tämä YK: yleiskokouksessa esitetty syytös on jatkoa niille syytöksille, jotka jo on alettu ja joita tullaan jatkamaan. Se merkitsee yleensä vapaiden ihmisten ja maiden huomion kiinnittämistä asiaan ja on omansa liittämään niitä lähemmin yhteen ja taistelemaan ihmiskunnan ja kansakuntien itsenäisyyden ja vapauden puolesta. Ei ainoastaan orjuutettujen kansojen keskuudessa vaan myöskin vielä vapaiden kansojen keskuudessa yhteenliittymisen tarve on jo nyt elävämpi kuin joku aika takaperin ja sen seurauksena jo toivottomalta näyttänyt Euroopan maiden taloudellinen ja sotilaallinen yhteenliityminen, näyttää taas paljon toivorikkaamalta.

Tsiang kai Shekin vapauttaminen ”saarroksesta” oli yksi tällainen alote. Se kylläkin sain aikaan hankausta Yhdysvaltain ja Englannin välille, joka vimeksimainittu oli hätiköiden tunnustanut Kiinan kommunistisen hallituksen. Mutta, kuten jo nyt nähdään, se ei lyönyt sitä kiilaa, joka olisi erottanut nämä maat eri leireihin ja lähentänyt Englandia itäblokkiin, vain pikemmin päinvastoin. Englanti tuntee kylläkin olevansa kiusallisessa asemassa, mutta yhdysvaltainkaan ei tarvitse sitä erikoisemmin uhata tai kiristää. Yhdysvallat nähtävästi eivät tule edes julistamaan edes kommunistisen Kiinan Blokaattia vaan antaa Tshiang kai Shekin sen tehdä ja antaa sille vain apua. Siitä kuinka voimakas Tsiang kai Shek ja hänen komentamansa arneija on, ei ole tarkkaa tietoa. Mutta ei liene epäilystäkään siitä, etteikö Yhdysvalloilla ole siitä tarkat tiedot ja se oli ottanut ne huomioonsa ennen kuin vapautti  Tshian kai Shekin. En usko, että Amerikka olisi pannut prestiisiään vaaraan sellaiseen peliin, jossa menettämisen vaara on suuri. Jos maallikko voi soi sotatoimista ja tulevaisuudesta jotain sanoa, niin ensi huhtikuussa tulee tapahtumaan kommunististen armeijoiden yleinen ja suurin saartoliike Koreaan, mitä koskaan on nähty. Saartoliikkeen leuat tulevat puristamaan Korean niemimaan juuresta poikki ja samaan aikaan Tsiang kai Shekin joukot tekevät voimakkaan maallenousun Kiinan mantereelle, niin tapaukset siellä saattavat kehittyä nopeasti. Silloin Neuvosto-Wenäjän on paljastettava todelliset korttinsa ja vastattava tahtooko totalitaarista sotaa vai tyytyykö menettämään pelinsä ja valtansa kauko-Idässä. Se kylläkin merkitsee näyttämön siirtymistä Eurooppalaiselle maaperälle, jossa Neuvosto –Wenäjän on valmistauduttava ottamaan vastaan samanlaisia tappioita ja vapautettava aikaisemmin orjuuttamiaan kansoja, jos mieli säilyttää valtansa ja pitää hallussaan heille rakkaan ja pyhän Wenäjän maan. Neuvostohallitus voi kyllä uhmata ja panna senkin peliin alottamalla koko maailmaa käsittävän totalitaarisen sodan, jossa myöskin kommunisti menettävät, ei ainoastaan rajamaat vain myöskin pyhän Wenäjän. Ja sitä riskiä he tuskin sentään uskaltavat ottaa.

Niin, että kun tässä ympäri käydään ja yhteen tullaan, niin näyttää siltä, että maailma on kulkeutumassa parempaa tulevaisuutta ja vapautumistaan kohden. Kun kommunismi ja sen rautaverho pakotetaan omalle maalleen niin ”sielläpä viittoilokoot” kuten pohjolan tukkijätkät tapasivat sanoa. Se ei enää ole ihmiskunnan vaarana vaan, jos se haluaa olemassaolonsa ja oppinsa säilyttää, niin sen on se osotettava käytännössä ja rauhallisella toiminnalla, uhkaamatta maailmaa väkivaltaisella valtaamisella.

Mainitsit kirjeessäsi, että Neuvostohallitus yrittää sulattaa nämät rajamaat itseensä niin täydellisesti, että niiden irrottaminen ja niille entisten vapauksien myöntäminen sitten jälkeen käsin ei tulisi enään kysymykseenkään, ja siitä johtuu nämä nyt käynnissä olevat puhdistukset. Minä pelkään, että nämä toimenpiteet tulevat nyt myöhään, jotka eivät paranna vaan pahentavat tilannetta ja lisäävät sitä jo muutenkin voimakasta vihaa rautaverhon sisällä, joka nyt on olemassa

Meidän synnyinmaamme asema on tosin veitsenterällä kulkemista. Joskus tuntuu siltä, että flegmaattisen alistuvaisuuden hengen vaaliminen, jota siellä yritetään ylläpitää, olisi omansa enemmän rappeuttamaan kuin rohkaisemaan sitä kansaa. En kuitenkaan haluaisi ryhtyä heille neuvonantajaksi vaikka mieluummin olisin mukana siinä sakissa jossa kommunisteja annettaisiin ympäri korvia ja heidän katalien tekojansa rohkeammin vedettäisiin päivänvaloon.

Olen tässä jutellut sinulle illankuluksi ja kevättä odottaissa. ”Amerikan ääni” on parhaillaan kiirastulessa, sillä kommunistien sanotaan päässeen siihenkin pesiytymään. Epätietoista tällä kertaa on mitä muutoksia siinä mahdollisesti tehdään. Tämä puhdistus ei luullakseni tule mitenkään koskemaan suomalaista osastoa muuta kuin siin, että määrärahoja tullaan vähentämään pitkin linjaa.

Terveisiä meiltä molemmilta rouvallesi. Terveisiä myöskin Sulkaselta. Käyn häntä usein tapamassa ja hän on ilmeisesti tointumaan käsin.

Toverillisesti.

West Townsend, Mass.  7.3.1953

Hyvä toveri.

Kaiken sen jälkeen, mitä viimepäivinä on tapahtunut, tunsin ikään kuin erikoista tarvetta kirjoittaa sinulle. Kaikki tuohan on ollut ja kauan odotettua mutta siltikin todellisuus on aina odotuksia realistisempi.

Moskovassa ilmeisesti valmistukset tätä tapausta varten olivat jo aikoja sitten tehty, joten mitään sekaannusta siellä ei syntynyt, eikä nähtävästi tule syntymäänkään. Mutta siitä huolimatta maailma näyttää odottavan jotain. Stalinin varovaiseen politiikkaan oli jo totuttu, joten hänen eläissään ei odotettu mitään äkkijyrkkiä käänteitä, mutta nyt ollaan jonkinlaisen kysymysmerkin edessä siitä, mitä on tuleva. Ja, vaikka länsivalloilla ei olekaan mitään uutta esitettävänä, eivätkä he ole varustautuneet pikaiseen totalitaariseen sotaan, niin hallitusvaihdos Moskovassa kiihottaa aseistautumista ja varustautumista kyetäkseen ottamaan vastaan kaiken pahimmankin. Nähtävästi se tulee jouduttamaan länsi-Europan valtojen aseellisten voimien yhdistämistä ja tehostamista. Adenauer varmaankin saa lisää tuulta purjeisiinsa ja Saksan sosialidemokraatit joutuvat tässä enemmän penkin ja seinän väliin. Se nähtävästi jouduttaa myöskin länsivaltojen ja Itävallan tehtävän rauhansopimuksen aikaansaamista ja siten vetämään Itävallan pois Wenäjän (?) Tshekkoslovakiassa, Unkarissa ja mahdollisesti Puolassakin kommunisteista vapautusliike saa lisää voimaa, jota länsivaltain puolelta varmaankin tullaan tehostamaan taikka ainakin pitäisi tehostaa. Mutta kaikki tuo on, ainakin täällä Amerikassa, vielä arvailujen varassa ja yleensä ollaan odottavalla kannalla niin, että mitään käännettä, puoleen taikka toiseen ei kukaan edes suosittele.

Wenäjän hallituskoneiston uudelleen järjestäminen, jos se mitään merkitsi, merkitsi sitä, että palattiin ennen viime syyskuussa pidettyä Kommunistipuolueen edustajakokouksen aikaa olleeseen järjestelmään. Molotovin nimittäminen ulkoministeriksi, ei merkinne Suomelle mitään hyvää, sillä Stalinilla sentään lienee ollut jokin lämmin paikka sydämessä Suomea kohtaan, jonka seurauksena Suomi pelastui siltä pahimmalta, jonka Molotoville nähtävästi oli jo suunnitellut. Panin myöskin merkille, että Otto Ville Kuusiselle ei enää löydetty paikkaa näissä nyt muodostetuissa hallituksen eikä kommunistipuolueenkaan korkeimmissa elimissä. Mutta sinähän sen tiedät paremmin.

Tahtomatta esitellä omia mielipiteitäni sillä nehän ovat suuresti riippuvaisia siitä, mitä tämän maan johtavat sanomalehdet siitä esittävät, olisin kovin kiitollinen, jos sinä tahtoisit olla kiltti ja esittää omia lähempiä katsomuksiasi. Sinähän tunnet Malenkovin ja kaikki nuot nykyiset silmäätekevät, jotka nyt ovat vastuunalaisissa toimissa ja sen perusteella voit myöskin paremmin arvioida heidän suunnitelmiaan. Varsinkin tuo Malenkovin tuntemisesi antaa sinulle pitkä etumatkan asioiden oikein ymmärtämisessä. Molotovin nimittäminen ulkoministeriksi ja Vishynskin nimittämistä Neuvostohallituksen pääedustajaksi YK:ssa pidetään täällä merkkinä siitä, että Wenäjä tulee esittämään entistä vaikeammin ratkaistavia asioita ja esiintymään röyhkeämmin kuin tähän asti, vaikka se sillä hyväntunnetta tähänkään asti ole ollut.

Erikoisesti haluaisin kuulla mielipidettäsi, mitä tämä Wenäjällä tapahtunut muutos saattaa vaikuttaa Suomeen. ”Jumalan” uskovaisille kommunisteille varmaakin oli korvaamaton menetys, jota pahentaa Molotovin nimittäminen ulkoministeriksi. Niin että Suomen kommunistipuolueessa, samoin tapaus saattaa vaikuttaa enemmän kuin Wenäjällä. Ja niin kait se on muissakin sateliittimaissa, jonkalainen Suomikin, mikäli kommunistipuolue on kysymyksessä, on.

Minä voin hyvin, jota toivon sinullekin. Terveisiä meiltä molemmilta itsellesi ja rouvallesi.

Toveruudella:

West Townsend, Mass.  19.5.1953

Kunnioittava toveri. Sydämelliset kiitokset 80 syntymäpäiväni johdosta lähettämästäsi onnitteluista sekä myöskin siellä ilmestyneestä ”Morgon Tidningenista” irroittamastasi leikkeestä, jossa tosiaan varsin huomattavalla tavalla ja korostaenkin selostetaan minunkin vaatimatonta vaellustani. Päivä ja sen johdosta järjestetty tilaisuus muodostui todella odotettua paljon suuremmaksi ja erikoisen lämmittäväksi. Se antoi uutta uskoa ja voimaa yrittää täyttää velvollisuuttaan niinä jäljellä olevina vuosina, mitä mahdollisesti vielä on edessä.

Kävin juuri edellisellä viikolla New Yorkissa ja tapasin ystävämme Procopeen ja häneltä sain kuulla huomattavan paljon sellaistakin, jota ei saa lukea sanomalehtien palstoilta. Sain m.m. lukea hänelle lähettämäsi antoisan kirjeen, josta selvisi useitakin härän peitossa olleita asioita.

Maailman tilanne on mielestäni tällä kertaa vieläkin enemmän arvoituksellinen kuin koskaan ennen; ei ainoastaan Wenäjän kohdalta vaan myöskin muiden maiden ja varsinkin länsimaiden kohdalta. Täältä katsoen, kaikki merkit viittaavat siihen, että Wenäjä saa läpiajetuksi yhden päävaatimuksistaan, joka on kommunistisen Kiinan ottaminen Yhdistyneiden Kansojen jäseneksi. Se lisää Wenäjän ja kommunistisen maailman prestiisiä kautta koko maailman. Saatuaan tämän vaatimuksensa, Wenäjän mahdollisesti tulee tekemään sellaisia myönnytyksiä, että aselepo ja mahdollisesti rauhakin Koreassa saadaan aikaan. Mutta se varmaankin merkitsee Korean jakamista ja Korean Tasavallan jättämistä kommunistien orbiittiin ja vastaisen vaikutuksen alaiseksi. Korean luovutus muodostuu aivan samanlaiseksi kuin oli Etiopian luovutus Italialle ennen toista maailmansotaa, joka sitten lopuksi johti silloisen Kansainliiton hajoamiseen. Siitä huolimatta ja ehkäpä sitäkin suuremmalla syyllä kommunistinen Kiina tulee YK:n jäseneksi. YK muodostuu entistä hajanaisemmaksi ja heikommaksi, joka lopulta johtaa YK:n hajoamiseen samalla tavalla kuin Kansainliitto aikoinaan hajosi. Myönnytykset kommunisteille eivät sitä pelasta vaan jouduttavat sen häviötä ja myöskin totalitaarisen sodan lopultakin syttymistä.

Tilanne Suomessa ainakin täältä katsoen, on vallan kauhistuttava. Suomen porvaristo itsekkyydessään ja sokeudessaan pelaa kommunistien käteen, jonka seurauksena saattaa todella tapahtua kommunistinen vallankaappaus taikka ainakin yritys. Ajojahti Sosialidemokraattista puoletta ja erikoisesti sen johtavia persoonia vastaan, on systemaattinen ja tarkoin suunniteltu. Asiaksi kelpaa vaikka mikä tahansa ja vaikka kuinka pieni, niin kuin nyt esimerkiksi se ”salaputkijuttu”, jonka taloudellinen arvo Amerikan rahassa oli vaan noin $ 10 000 eli hyvin vaatimattoman työläiskodin hinta. Sitten ”Kaljakalliot ja muut kokonaan tikusta tehdyt asiat, jonkalaisia ja tuhannen kertaa suurempia porvarit ja kommunistit vallanpäällä ollessaan ovat tehneet. Ja sitten kaikki muu, jossa taantumukselliset porvarit ja kommunistit ovat yhtyneet suurhyökkäykseen hävittääkseen Sosialidemokraattisen puolueen ja sen vaikutukset ihmisten mielissä.

Tässä on niin paljon samanlaista kuin tapahtui juuri sisällissodan edellä 1917 ja 1918. Porvaristo käyttää kaiken voimansa ja taitonsa kiihottaakseen tietymättömien ihmisten ja varsinkin työläisten mieliä saadakseen aikaan nousun. Ne tekevät sitä tietoisesti ja vastuuttomasti ja ikään kuin osottaakseen, että sosialidemokraattien on mentävä sammuttamaan heidän synnyttämäänsä paloa ja jolleivät siinä onnistu, niin syys on sosialidemokraattien. Minun sydäntäni vieläkin kirvelee se, miten minä aikoinani ensin menin jokapaikkaan ja yritin rauhoittaa kiihoittuneita mieliä ja sain sovitelluksi monta pahaa riitaa, kuten Tampereen valtuustojutun, Raumalla samanlaisen ja Turussa vieläkin pahemman, sekä Helsingin miliisilakon ja lopuksi niin kutsutut voimellakat. Silloin toisella puolen porvarit huusivat, että sosialidemokraattien on vastuu ja pysäytettävä ne voimat, jotka he kiihottivat liikkeelle ja joita he salaa yhäkin kiihottavat ja kun siinä ei onnistuttu vaan se johti väkivaltaiseen yhteenottoon, niin sosiaalidemokraatit ja erikoisesti minä, joka olin yrittänyt jotain tehdä ja pyytää muitakin tekemään mielten rauhoittamiseksi ja myöntymään sellaisiin kohtuullisiin ehtoihin, joilla rauha olisi voitu säilyttää, sain raskaimman tuomion.

Jotain samanlaista tuntuu taasenkin olevan menossa. Ja se on vieläkin vaarallisempaa siitä syystä, että Wenäjä, joka tukee ja auttaa Suomen Kommunistista puoluetta, odottaa juuri tällaista. Kaiken lisäksi Kommunistipuolueella on melkein rajattomat etuoikeudet tehdä mitä tahtovat kun Sosialidemokraattisen puolueen kädet ovat sidottu ja jota syytetään siitäkin, että se on uskaltautunut ottaa vastaan sitä pientä ja vaatimatonta avustusta, mitä ulkomailta on lähetetty, samaan aikaan kuin kommunisteilla on vapaasti käytettävänä Wenäjän kauppayhtiö ”Seximon” Suomen kansalta kiskomat voitot.

Kun kaikkea tätä ajattelee ei enää taho pysyä omissa housuissaan siitäkään huolimatta, että vaikka onkin sivuuttanut 80 vuotisen rajapyykin. Tilanteen vakavuutta osaltaan kai osottaa sekin, että Väinö Leskinen, joka oli luvannut tulla tänne Kesäjuhliimme puhumaan, on lupauksensa peruuttanut. Procope jo arvelikin sitä sillä hän tuntui tietävän tämän tilanteen vaikeuden siellä Suomessa.

Kaikkea tätä ajatellessa väkistenkin herää kysymys, että onko Suomen edessä sittenkin Tshekkoslovakian tie? Ehkäpä sinä, joka ole lähempänä, voit jonkin-laisen toivonkipinän vielä antaa. SAK:lla on edessään nyt historian suurin panos. Siitä, missä määrin SAK kykenee hallitsemaan tilannetta ja kontrolloimaan ammatillisesti järjestäytynyttä työväkeä, riippuu paljon. Mutta hekin, kuten jo sanoin, ovat kahden tulen välissä; toisella puolella edesvastuuton ja voitonnälkäinen porvaristo, joka taas on päässyt jaloilleen ja toisella puolen vieläkin edesvastuuttomampi ja kokonaan Wenäjän johdettavissa oleva kiljuva kommunisti. SAK oli muistuttanut minua syntymäpäiväni johdosta erikoisella adressilla sekä myöskin arvokkaalla lahjalla. Samalla kun kiitin heitä siitä, esitin myöskin hartaan toivoni siitä, että heillä olisi tervettä järkeä, lujaa selkärankaa sekä myöskin lämmintä sydäntä ohjata Suomen ammatillisesti järjestäytynyttä työväkeä pysymään rauhallisella tiellä ja välttämään sellaisia tekoja, jotka johtaisit koko maan ja kansan tuhoon. Siinä ei enää kelpaa lohdutukseksi sekään, että porvaristo häviää enemmän ja tulee tuhotuksi  sillä maan itsenäisyyden ja kansan vapauden menetys, joka tässä on pelissä, kohtaa kaikkia ja työläiset menettävät myöskin itsenäisyytensä ja vapautensa.

Suo anteeksi, hyvä toveri, että tässä tavallisen kiitoskirjeen ohella olen erehtynyt saarnaamaan, mutta väliin tuntuu tarvetta tyhjentää itseään, niin sitten on taas helpompi olla.

Muuten minä voin hyvin; voisinpa melkein sanoa, että olen elämäni parhaimmassa kunnossa. Vaimoni on ollut heikompi sillä häntä vaivaa liian alahainen verenpaine, mutta hänkin on nyt tointumaan käsin. Niin että me ulkonaisesti ja mikäli tavallinen elämä on kysymyksessä voimme hyvin.

Procopen kanssa oli puhetta, että Raivaajaan tulisi saada useimmilta sellaisilta, joille Suomen asiat ovat sydämellä, kirjoituksia joissa selostettaisiin Suomen kysymystä: tosiasioiden valossa ja sellaisiakin asioita, joita ei voi Suomessa julkisuuteen saattaa. Kiitän sinua siitä, että olet jo lähettänyt tällaisia kirjoituksia Raivaajaan ja toivon, että vastakin teet niin. Sinä niistä asioista saat paremman käsityksen ja tiedät ne tarkemmin kuin me täällä.

Terveisiä myöskin Sulkaselta. Hänkin on jo tointunut siitä suomimatkastaan niin, että istuu jo totustuolilla. Mutta juuri kun hän otti paikkansa, kuoli sydänhalvaukseen toinen ja Sulkasen jälkeen kaikkein kykenevin toimittaja, Eero Boman, niin että Raivaaja on nyt kipeästi toimittajan tarpeessa.

Terveisiä meiltä molemmilta kiltille ja rakastettavalle rouvallesi.

West Townsend, Mass.  18.6.1953

Hyvä toveri.

Pyydän sinua ottamaan vastaan sydämelliset kiitokseni 80: vuotisen syntymäpäiväni johdosta lähettämästäsi onnitteluista. On lämmittävää ja rohkaisevaa saada onnitteluja nuoremman polven edustajalta tunnustukseksi siitä vaatimattomasta työstä, jota me vanha polvi olemme aikoinamme tehneet. Virheitä ja pettymisiäkin sillä tiellä on ollut, mutta uskossa ja luottamuksessa sekä vailla itsekkäitä pyyteitä on työtä tehty ja se näillä vanhoilla päivillä antaa myöskin levon ja rauhan.  Hyvä omatunto on paras vuodetoveri näillä vanhoilla päivilläkin sillä sen vieressä voi rauhallisesti levätä silloinkin kun maailman myrskyt ympärillä pauhaavat.

Niin. Maailma näyttää taasen ehkä konstikkaammalta Rauhaa ulkonaisesti rakennetaan, mutta asiallisesti varustaudutaan entistäkin hirvittävämpään sotaan. Toivon kuitenkin Koreassa saatavan rauhan ja sen jälkeen ihmiskunnalle tulee tilaisuus hengittää helpommin ja miettiä rauhallisempia keinoja kansainvälisten pulmien selvittämiseksi. Rauhan kaipaus nyt jo, ainakin täällä Amerikassa, on kasvanut niin suureksi ja voimakkaaksi, että se suorastaan pakotti hallituksen yrittämään saada rauha melkein millä ehdoilla tahansa. Tästä saattaa Amerikan prestiisin menettäminen ulkomailla varsinkin Aasiassa ja siellä Euroopassakin, mutta täällä käsitetään, että sittenkin on parempilaihakin rauha kuin lihava sota. Wenäjällä tapahtuneet muutoksethan sinä taas tiedät paremmin kuin minä täällä.

Päästyäni nyt täyteen ikään, aion taas ensi maanantaina lähteä matkalle Amerikan länsirannikolle ja viivyn siellä pari kuukautta. Kirjoitan kuitenkin matkan varrelta. Kirjoita vain entisellä osoitteella, kirjeet lähetetään minulle.

Veljellisin terveisin itsellesi ja Rouvallesi meiltä molemmilta.

Taft. Oregon                     20.7.1953

Hyvä toveri.

Varmaankin ihmettelet, mistä maailman kolkasta tämä kirje tulee. Kyllä tämä tulee Amerikasta vaikka aivan läntiseltä rannikolta.

Näin matkalla, että olet muuttanut Suomeen ja päätin kirjoittaa heti ja toivottaa onnea Teille molemmille ja menestystä työllesi siellä synnyinmaassa. Siellä sitä työvoimaa varmaankin tarvitaan ja juuri sitä työvoimaa, jota sinä voit niin runsain mitoin antaa.

Minäkin, kun tässä täytyin muutamia elettyjä vuosia, päätin lähteä vielä kiertämään tätä Amerikkaa. Se nuori veri ei näes anna rauhaa. Siihen oli parikin syytä; ensinnäkin se, että täällä Amerikan länsivaltiossa, Oregonissa elää ainoa sisareni sekä myöskin muita sukulaisia enemmän kuin missään muualla tämän matoisen maan päällä, joten päätin lähteä niitä tervehtimään. Kun lapset tarjosivat vapaan kyytin, niin en voinut olla sitä käyttämättä. Toinen aihe oli, että halusin nähdä tämän suomalaisen siirtokansan kohtalot täällä länsirannikolla oikein omin silmin ja antaa siitä omakohtaisen näkemyksen perusteella lyhyitä tietoja Amerikan Äänen välityksellä sinne Suomeenkin. Ne suomalaiset amerikankävijät eivät useinkaan vaivaudu käymään täällä asti, ja jos käyvätkin, käyvät kuin kissa kuumassa uunissa näkemättä muuta kuin joitakin vuorenhuippuja, mutta mitä niiden välissä asuu ja tapahtuu, se jää näkemättä.

Olen nyt täällä sisareni farmilla, tyypillisessä oregonilaisessa maastossa ja lännen luonnon keskellä; primitiivisessä ja alkuperäisessä suuressa luonnossa. Täällä myöskin saa käsityksen minkälaisissa oloissa ja kuinka suuria vaikeuksia vastaan suomalaiset ovat saaneet täälläkin saaneet taistella hankkiakseen paikkansa tämän suuren kansan keskuudessa. Tämä asunto on soukan laakson pohjassa, jossa kirkasvetinen puro virtaa ja sen kahden puolen vuoret kohoavat pilviä hipoviksi niin että vain päiväsydännä aurinko kuilun pohjaan paistaa. Vuoren rinteillä kohoaa yli satametriä korkeat jättiläisdouglas petäjä, jotka juuresta ovat kaksi jopa kolmekin metriä läpimitaten. Ja tähän luontoon suomalainen kuokka ja aura ovat raivanneet pieniä peltotilkkuja. Ne tosin eivät ole suuria ja melkein riippuvat vuoren kupeessa kiinni, mutta niistä kuitenkin ovat elatuksensa hankittava. Useimmat ovat jo kuitenkin myyneet suurimman osan metsistään tukkiyhtiöille ja siitä saanet tarverahansa, kuten siellä Suomessakin. Täällä hallitus ei sekaannu metsänomistajan ja tukkiyhtiöiden välisiin kauppoihin eikä määrää ”kantohintaa”, mutta siitä huolimatta on kantohinta alentunut noin 20 prosentilla. Mutta siitä huolimatta minä elän täällä kuin olisin tuhat kilometri sivistyneestä maailmasta sillä vasta viime viikolla vedettiin sähkölangat ja saatiin sähkövalo, eikä vieläkään ole puhelinta. Voin todellakin sanoa eläväni sitä aikakautta ”kun isä lampun osti” ellen näkisi noita jättiläismäisiä traktoreita, jotka vetävät tukkeja metsästä ja mekaanista sahoja, jotka kaatava jättiläishongankin viidessätoista minuutissa. Ja tätä tällaista rannikkoa on pitkästi eli noin tuhannen kilometriä, joka ulottuu Washingtonin, Oregonin ja suurimman osan Californian valtioiden yli.

Niin tehän elätte siellä politiikan jännittävissä pyörteissä. Sikäli kun olen voinut seurata lehtiä, siellä on nyt kokoporvarillinen hallitus. No, ehkäpä sekin tavallaan selvittää tilannetta. Me elämme Korean tapausten jännityksessä  ja, sikäli kun tiedetään ratkaisua ei enää voida pitemmälle siirtää vaan on kommunistien sanottava joka ei taikka jaa. Viimeisten tietojen mukaan kommunistit olisivat jo kypsiä allekirjoittamaan aselevon. Mutta tehän senkin tiedätte siellä ennekuin tämä kirje joutuu.

Ehkä matkan varrelta, kun pääsen Californiaan, kirjoitan enemmän. Nyt toivotan vain onnea ja menestystä työllesi sekä Suomen Sosialidemokraattiselle puolueelle.

Los Angeles, CA.            22.8.1953

Hyvö toveri.

Kiitän kirjeestäsi, jonka sain täällä matkalla. Olen nyt kiertänyt tämän Amerikan läntisen rannikon, pohjoisesta etelään ja nyt olen viettänyt viikon täällä Los Angelesissa. On ollut hauska kulkea vanhoja tuttuja seutuja ja tavata myöskin tovereita. Suurin osa vanhoista tovereista on tosin jo muuttanut Manan majoille mutta uusia on tullut tilalle.

Kirjeesi oli taasenkin monessa suhteessa erittäin valaiseva. Suomea koskevat tiedot tällä matkalla ovat hiukan haihtuneet mutta muita maailman asioita olen yrittänyt seurata. Vauhti maailmanpolitiikassa näyttää kiihtyvän samalla tavalla kuin lentokoneiden kulkunopeuskin. Me ilmeisesti lähenemme ajankohtaa, jossa on ratkaistava hypätäänkö ”Rupikon” yli vain tehtäänkö sovinto. Tieto siitä, että Wenäjällä on myöskin ”H pommin”, näyttää kiihdyttävän mieliä täällä Amerikassa. Puhutaan yleisestä ja kaikkia kansoja koskevasta aseiden riisumisesta ja kaiken varustelun alistamisesta YK:n kontrolliin. Mutta toiseltapuolen epäilys siitä, että kommunistisen maailman kanssa on mahdotonta sada aikaan mittään heitä sitovaa sopimusta, on ylivoimainen. Yrityksiä tultaneen tekemään, mutta kaiken varalta varustautuminen jatkuu entistä tehokkaampana.

Muutenkin tulenarkaa materiaalia näyttä kasaantuvan eri puolilla maailmaa. Iraqin tapausten nopeat vaihtelut yhtenä osotuksena vauhdin lisääntymisestä. Siellä Wenäjä menetti yhden portin eli pisteen ja ainakin toistaiseksi sulki tien Wenäjän pääsemiselle Persian lahden rannoille ja sitä tietä Indian merelle. Ranska nykyinen ”Euroopan sairas mies”, antaa aikapaljon ajattelun aihetta, samoin Italia, joissa maissa kommunistit pelaavat korkeilla panoksilla ja saaneet myöskin eräitä voittoja. Täällä kuitenkin uskotaan, että kumpainenkin maa voidaan pelastaa joutumasta kommunistien kontrolliin. Saksan suhteen luottamus on lisääntymässä ja odotetaan Saksan vaalien tuloksia.

Eräänlaisen helpotuksen tunteen sai aikaan Koreassa lopultakin voimaansaatettu ”aselepo.” Sen seuraukset saattavat olla kohtalokkaat. Aselevon aikaansaamiseksi ja taivuttaakseen presidentti Ryngmaan Ree hyväksymään aselevon ehdot, tuli annettua eräitä lupauksia, joiden pitäminen saattaa tuottaa vaikeuksia ja silloin kriisi saattaa muodostua pahemmaksi kuin oli ennen aselepoa. Sotavankien kertomukset kommunistien harjoittamasta julmuuksista, ovat pöyristyttäviä, jotka syvästi kiihottavat amerikkalaisten mieliä. Mutta siitä huolimatta uudelleen itä-Aasiassa syttymisen edellytykset varmaankin tullaan jollain tavoin selvittämään niin, että uutta sotaa siellä ei enää tarvitse taistella. Painopiste jokatapauksessa siirtyy nyt Eurooppaan. Ja täällä presidentti Eisenhower on antanut eräitä lupauksia, joita hän vielä sen jälkeen kun aselepo aikaansaatiin on korostanut, jotka saattavat merkitä kriisin kärjistymistä. Niihin lupauksiin kuuluu, ei enempää eikä vähempää, kuin kaikkien Euroopassa nykyään alistettujen kansojen vapauttaminen ja niiden sodan edellisen itsenäisyyden palauttaminen. Se varmaankin toiselta puolen herättää suuria toiveita alistetuissa kansoissa ja niitä varten sekä samalla myöskin luottamuksen ja kurin palauttaminen. Täällä sitä ei niinkään paljoa pelätä, mutta Wenäjän sateliittimaissa se varmaankin sai aikaan suuren pelon. Lähin tulevaisuus tulee kuitenkin osottamaan miten kauaskantoiset seuraukset ovat.

Ylihuomenna, eli maanantaina, lähden kotiin, ja kun pääsen kotiin, kirjoitan uudelleen. Terveisiä Missiksellesi ja tovereille siellä, jotka käyvät Suomesta sinua tapaamassa. Minä voin hyvin ja yritän parastani.

West Townsend, Mass.  1.9.1953

Hyvä toveri.

Jälleen kotona ja kuten matkaltani lähettämässäni kirjeessä jo lupasin, jatkan nyt kirjoitustani.

Matka sujui alusta loppuun erittäin hyvin. Kuljin taasenkin koko länsirannikon Canadan rajasta Mexicon rajaan asti, ja tapasin kansalaisiamme pitkin matkaa, heidän kotonaan ja jokapäiväisissä askareissa. Suomalaisia taikka paremminkin sanoen suomalaista alkuperää olevia asuu näissä läntisissä valtioissa ainakin kolmekymmentätuhatta mutta vanha suomalainen kantajoukko on nopeasti häviämässä. ja niiden mukana myöskin suomalainen ja varsinkin suomenkielinen järjestötoiminta. Tästä saamani vaikutelma ei ole lohdullinen mutta se sittenkin on todellinen. Ja kehityksen suunta on sama kaikkialla; ehkä suomalaisten keskuudessa tämä sulautumisprosessi länsivaltioissa on hiukan nopeampaa kuin keskisissä valtioissa ja täällä idässäkin, jossa vielä on huomattavia asutus- ja myöskin sivistyskeskuksia. Kaiken tuon selostaminen ei kuitenkaan ole mahdollinen tällaisessa kirjeessä.

Ehkä enemmän sinua kiinnostaa se tieto, jonka sain heti kotiin tultuani ja jossa ilmoitettiin, että ”Amerikan Äänen Suomalainen osasto lakkautetaan tämän kuun lopussa ja viimeinen suomenkielinen lähetys tapahtuu tämänkuun 13 taikka 20 päivänä. – Se säästäväisyysvimma, näes. Eilen vieraili luonani Amerikan Äänen suomalaisen toiminnan johtaja Mr Reino Korhonen ja hänen kanssaan sekä myöskin Raivaajan toimittajien oli hiukan alustavia neuvotteluja siitä onko ja missä muodossa mahdollisuuksia jatkaa minkäänlaista radiolähetystä Suomeen? Me kaikki pidimme sitä erittäin tarpeellisena. Luetettavien tietojen mukaan Amerikan Äänellä on Suomessa 350.000 säännöllistä kuulijaa ja niiden luku viimeisten puolentoista vuoden on lisääntynyt noin 90.000:lla. Mr Korhonen myöskin sanoi, että ”Niilo Virran” lähetyksillä on ollut suuri vaikutus kuulijoihin ja kuulijakunnan lisääntymiseen.

Alustavasti sovittiin siitä, että Mr. Korhonen käy persoonallisesti selittämässä tilannetta Amerikan Äänen uudelle johtajalle, ja tiedustelee olisiko mahdollisuus jatkaa lähetyksiä Suomeen jollakin muulla tavalla; esim. joku järjestö muodostuisi laatimaan ohjelmiston? Toistaiseksi mitään muuta tietoa ei ole kuin se, että Amerikan Äänen Suomeen lähetys lakkautetaan. Jos jotakin teitä aukeaa lähetyksen jatkamiselle, ilmoitan siitä myöskin sinulle.

Politiikan keskipiste on nyt YK:ssa. YK on nyt hajanaisempi kuin koskaan ennen. Tähän mennessä Wenäjä ja kommunistinen maailma ovat saaneet huomat-tavia voittoja ja se nähtävästi aikoo pian tehdä viimeisen yrityksen vallata Y. K. taikka hajottaa se, ainakin karkoittaa Amerikka Y.K:sta. Kommunistisen Kiinan ottaminen Y.K:n jäseneksi, jota Wenäjä vaati ja on jo siinä saanut taakseen ei ainoastaan Indian ja suurimman osan Aasian maita vain myöskin Englannin ja sen mukana kulkeva osan Y.K:n jäsenistä, joten vaaka alkaa olla tasapainossa. Yhdysvallan uhkaa erota YK:sta, jos Kiina otetaan, mutta tuota uhkausta ei vielä tarvinne ottaa vielä lopullisena. Seurauksena on, että Yhdysvaltain prestiisi Y:K:ssa ja muuallakin sitä kärsii ja Wenäjän lisääntyy. Koreassa ei nähtävästi todellista ja kestävää rauhaa synny vaan neuvottelut ja kiistat jatkuvat loputtomiin. Saksan vaaleja odotetaan täälläkin suurella jännityksellä. Saksassa sittenkin aletaan nähdä Euroopan politiikan ankkuripaikka.

Penna Tervo oli käynyt täällä Amerikassa silläikaa kun olin lännellä, joten en tavannut häntä, enkä saanut kuulla hänen ajatuksiaan Suomen sisäpolitiikasta. Aikaisemmin lähettämäsi kirje oikeasti sisälsikin pääkohdat. Kekkonen nähtävästi tulee keinottelemaan eteenpäin ensi heinäkuussa toimitettavin vaaleihin ja siihen mennessä sosialidemokraatit tietenkin kokoavat voimiaan ratkaisevaan otteeseen. Täältä katsoen sosialidemokraattien asema ei kuitenkaan ole paras mahdollinen. Palkka- ja hintaindeksi sekä tuotantokustannusindexi, verrattuna useisiin muihin maihin, tarjoaa paljon väittelemisen aihetta, jossa sosialidemokraattien ei ole helppo puolustaa kaikkia väitteitään. [Kirjeen loppu puuttuu.]

West Townsend, Mass.  17.9.1953

Hyvä toveri.

Tunsinpa tässä sellaista sisäistä kutsumusta kirjoittaa taasen sinulle. Tapausten kulku tuntuu menevän niin nopeassa tahdissa, ettei tahdo mukana pysyä. Saksan vaalit, Korean pulma ja nyt viimeksi YK:n alkanut kokous antavat paljon miettimisen aihetta. Saksan vaalit menivät, minun mielestäni odotetutta tavalla, melkein odotettua paremmin. Tuntunee kait omituiselta, että odotin Adenaurin voittavan, mutta minun mielestäni se ei ole ainoa mahdollinen tie päästä Saksan kysymyksessä johonkin ratkaisuun, tai ainakin johtavan johonkin ratkaisuun.

Muistanet, että jo aikaisemmin, vuosia sitten, taikka korean selkkauksen kärjistyessä esitin sen kannan, että Amerikan yleinen mielipide kallistuisi sille puolelle, että kommunismia olisi kohdatta etuovella eikä takaovella, Itä-Aasiassa. Mutta kun sinne oli menty niin sieltä oli paha päästä irti. Siellä viimein saata aselepo oli eräänlainen hätäkeino päästä sieltä jonkinlaiseen ratkaisun alkuun, joka merkitsisi sitä, että ”pojat sieltä saadaan kotiin”. Sen saamiseksi oli tehtävä melkoisia myönnytyksiä: kuitenkin sellaisia, jotka voidaan selittää kunniallisiksi. Päästäänkö sieltäkään lopullisesti eroon, on kokonaan tulevaisuuden asia. Mutta niin paljon se kuitenkin sai aikaan, että korkeapaine sieltä saatiin siirtymään Eurooppaan ja että ”meidän poikia” ei tulla lähettämään kauko-itään tuskin minkäänlaisessa tapauksessa, mutta muuta apua varmaankin tullaan antamaan, ehkä entistä enemmän. Kommunisti-Wenäjä, apulaisineen, tulee varmaankin pitämään tulta vireillä sielläkin niin, että minkäänlaista rauhaa ei synny. Toinen asia on kykenevätkö länsimaat saamaan rintamansa Euroopassa niin järjestetyksi, että sen avulla voidaan Neuvosto-Wenäjää pakottaa johonkin uusiin myönnytyksiin, on läheisen tulevaisuuden asia. Sitä varmaankin tullaan yrittämään ja siihen viittaavat presidentti Eisenhowerin sekä valtiosihteeri Dullesin puheet. Ja siinä rintaman lujittamisessa Saksan vaalien tuloksella on todella suuri ja ratkaisuun vaikuttava merkitys.

Kysymys tämän jälkeen ei mistään sen vähemmästä kuin Saksan yhdistämisestä, johon Adenauer pyrkii ja jota länsimaat tukevat. Wenäjäkin sanoo ajavansa Saksan yhdistämistä mutta sellaista yhdistämistä, joka siirtäisi koko Saksan kommunistiseen orbiittiin. Kysymys tulee nyt siitä, voidaanko Wenäjä pakottaa minkäänlaisilla rauhallisilla keinoilla, edes uhkauksilla, hyväksymään sellaista Saksan yhdistämistä kuin Adenauer vaatii ja toimittamaan koko Saksassa vaalit ja vapaa kansanäänestys Saksan yhdistymisestä? Minä en sitä vielä tällä syönnillä usko. Sen seurauksena tulee olemaan entistä kiihkeämpi varustelu, jonka loppua ei ole vielä edes ajateltavissa sitäkin vähemmän nähtävissä. Kyetäänkö tällä Wenäjä, kokoa myöskin varustautuu, uuvuttamaan niin, että se lopultakin taipuu; sitäkään minä en usko vaan sen täytyy lopulta johtaa räjähdykseen. Tätä tietenkin yritetään varoa ja siirtää niin kauas tulevaisuuteen kuin mahdollista, mutta lopputulos on kuitenkin se, ellei Wenäjällä ja kommunistisessa maailmassa siihen mennessä tapahdu jotain vielä toistaiseksi odottamatonta ”repeämää” ja nykyisen vallan luhistumista.

Niin, että tässä sitä sitten yhä ollaan ”pirun ja syvänmeren välissä”. YK:n uusi generalsecreterista kommunistit nähtävästi ovat saaneet suosiollisen apulaisen. Nyt jo antamassaan lausunnossaan hän sanoo puolustavansa sitä kehitystä että kaikki halulliset ja YK:n yhteyteen pyrkivät kansat olisi otettava YK:n jäseniksi. Jos tämä käsitys hyväksytään, niin silloin Wenäjä yhdessä istunnossa miehittää koko YK:n. Ja tämän käsityksen Hammarscöld esittää nyt kaikkien niiden vuosien jälkeen, jolloin Wenäjän edustaja on käyttänyt veittoamisoikeuttaan enemmän kuin kahdenkymmenen kansakunnan YK:n liittämistä vastaan. Onhan Aasiassa kansakuntia vaikka kuinka paljon, kun ne vain kaikki otetaan YK:n jäseniksi erikoisina kansoina, niin se riittää takaamaan kommunisteille ylivallan. Ja Vishinsky ehättikin heti ensimmäisessä istunnossa esittämään kommunistisen Kiinan ottamista YK:n jäseniksi ja kansallisen Kiinan erottamista. Ja sellaiset naiviset puolueettomat maat kuin Ruotsikin sitä kannattivat. Niin, että taistelu ylivallasta YK:ssa on todella alkanut ja se tulee jatkumaan.

Niin, siellä Suomessa Kekkonen näyttää istuvan vallansatulassa melko lujassa. Tuskin tulee kysymykseenkään, että hallitus eroaisi taikka että uusia vaaleja toimitettaisiin tuskin mistään syystä ennen ensi heinäkuussa toimitettavia perustuslainmukaisia vaaleja. Eikäpä siitä tuskin enää olisi hyötyäkään sillä eduskunnan hajottamisella ja uusien vaalien toimittamisella ei uutta eduskuntaa saataisi riittävän aikaisin kokoon ehtiäkseen tähän hätään. Pahinta vain on se, että tilanne siellä Suomessa, ainakin täältä katsoen, näyttää olevan siksi arka, että suurilla lakoilla ja varsinkaan suurlakolla, jota varmaan kommunistit tulevat suosittelemaan, voitaisiin ajaa asiat vain ojasta allikkoon. Suomen työväeltä vaaditaan edelleenkin suurta itsehillitsemiskykyä kyetäkseen selviytymään edessä olevista vaaroista.

Eräs uutinen, joka kertoi, että kommunistipuolueen johdossa ovat eronneet ja Sosialidemokraattiseen puolueeseen pyrkineet useimmat, ehkä kaikkikin niinkutsuttuun Työväen Yhtenäisyyspuolueeseen kuuluvat silmäätekevät. Ellen nyt pahoin erehdy, niin se ryhmähän oli juuri se Mauno Pekkalan, Kilven, Kedon, Viikin ja eräiden muiden Sosialidemokraattisesta puolueesta eräytyneiden teoreetikkojen niinkutsuttujen ”kautskylaisten” perustama liitto, joka sitten heittäytyi yhteistyöhön kommunistien kanssa. Ovatko nämät nyt ehkä nähneet, että kommunistipuolueella Suomessa ei olekkaan tulevaisuutta ja siistä syystä pyrkivät uimaan toiseen laivaan ja onko Sosialidemokraattinen puolue halukas ottamaan nämät ”harhamat” uudestaan siipiensä suojaan. Siinä kysymys, jota me olemme täällä aprikoineet. Minkä arvoisen sinä tätä liikettä pidät? Kun minultakin on asiaa tiedusteltu, en ole kyennyt antamaan oikeastaan mitään vastausta, koska en tunne tuon liikkeen laajuutta ja mahdollista merkitystä. Samalla kun pyydän sinua edelleen kirjoittamaan samalla myöskin valistamaan hiukan minua. Haluaisinpa hiukan valistusta myöskin siihen missä on Otto Ville. Kun olemme huomanneet, että Wenäjällä puhdistustyö ja vallansiirrot ovat yhä päiväjärjestyksessä, niin onko Otto Villelle löydetty mitään tuolia vai oksaako etsitään? Mikä on myöskin Hertan asema ja tehtävä Suomessa nykyään, ja onko hänellä selkänojaa Wenäjän nykyisessä hallituksessa ja kommunistipuolueen johdossa?

Täällä myöskin usein kysytään, aikooko Paasikivi erota ja kuka mahdollisesti on odotettavissa hänen seuraajakseen. Kun en ole kuullut sitäkään aikooko hän erota, en ole voinut sanoa mitään. kaiken todennäköisyyden mukaan Kekkonen yrittänee pitää nykyistä istuintaan siltävaralta, että siltä on helpompi kohota kuin alempaa ja siitäkin hänen hallituksensa asema on lujempi kuin se muutoin saattaisi olla ja siitä syystä kait hänen vastustajansa myöskin haluaisivat suistaa hänet mutamaa asetetta alemmaksi, ehkäpä kokonaan aidan ulkopuolelle.

Tässä on tullut keskustelluksi yhtä ja toista kun iltaa tuntui olevan ja lampussa öljyä. Muutenkin olen tässä matkani jälkeen voinut melkein entistäkin paremmin. Kesä on jo kyllä lopulleen kulunut mutta täällä meillä syksy onkin vuoden kaunein aikakausi.

Terveiset tovereille, jos sattuvat käymään siellä Tukholmassa erittäin rouvallesi meiltä molemmilta. Tuure Tenanter käväisi meillä ja kertoi terveisesi. Hän tulenee sinne Helsinkiin takaisin tämänkuun loppupäivinä, mahdollisesti jo samaan aikaan kun saat tämän kirjeen.

Vaikka tiedän sinun olevan kiireinen ja työntouhua täynnä, muista kirjeellä ”Lone Wolfia”, joka täällä merien takana yrittää seurata sikäläisiä tapahtumia.

Toveruudella.

West Townsend, Mass.  6.11.1953

Hyvä toveri.

Kiitän terveisistäsi, jotka toivat täällä vierailleet toverit Veikko Puskala ja Olavi Wickströ. Heiltä sain kuulla uutisia, että olit ollut Helsingissä sairaalassa, jossa oli poistettu sappirakko. Toivottavasti olet jo täysin tointunut. Se sappirakko onkin yksi niitä tarpeettomia elimiä, joita ilman ihminen tulee hyvin toimeen.

Tovereilta Puskala ja Wickström sain sikapaljon sellaistakin jota ei saa lehdistä lukea. Ja nyt kaiken lisäksi ja vahvistukseksi saapui tieto, että Kekkosen hallitus on lopultakin kukistunut. Hänen paikkansa täyttäminen ei muuten liene kovinkaan vaikeaa, mutta hän kerkisi olla liian kauan ja sai muodostetuksi tilanteen, joka oli johtanut kaaoksen reunalle, josta on vaikea kädenkäänteessä palata oikeille raiteille.  Sosialidemokraattiselle puolueelle jäi vähemmän kadehdittava perintö ja pesänselvitys. Mutta kun puolue on luvannut ja ottanut kantaakseen vastuuvelvollisuuden ja siitä aiheutuvan taakan, niin se kait on nyt otettava kannettavaksi ja hoidettava asiat.

On muuten omituista nähdä, miten taloudellinen tilanne samanlaistuu ympäri maailmaa, vaikka hiukan eri muodoissa. Täällä Amerikassakin on muodostunut hiukan samanlainen sisäpoliittinen tilanne. Taloudellisen lamaannuksen merkkejä on nähtävissä ja hallitus yrittää niistä selviytyä samanlaisilla keinoilla kuin Kekkonen siellä. Hallitus täällä ei tosin suoranaisesti kykene määräämään palkkoja kun hintakontrollistakin on luovuttu, mutta välillisesti pyrkii ohjaamaan asioita niin, että sen seurauksen on työttömyyden lisääntyminen ja palkkojen aleneminen. Ja yhtenä ilmiönä on juuri sama kuin Suomessakin. Suomessa hallitus pyrkii kieltämään veroja niin kutsutulta ARAVAlta, joka rahastaa yleishyödyllistä rakennustoimintaa. Täällä on niinkutsuttu ”Federal Housing Administration”, joka hallituksen avulla ja hinnoilla on edistänyt yleishyödyllistä rakennustoimintaa ja tällääkin hallitus on evännyt varat saaden aikaan rakennustoiminnan pysähtymisen. Hallitus täällä, niin kuin Kekkonen siellä, ilmoittaa pyrkivänsä verojen alentamiseen ja pudjetin tasapainoon saattamiseen. Mutta keinot siihen m.m. maatalouspolitiikka, ovat johtaneet ojasta allikkoon ja tyytymättömyys nykyistä hallitusta vastaan on lisääntymässä. Se on jo ilmennyt vuoden aikana toimitetuissa täytevaaleissa, joissa hallituspuolue on kärsinyt tappioita pitkin linjaa. Sen seurauksena työväki ja varsinkin työväen järjestöt, jotka viime vaaleissa, vaikka muodollisesti ilmoittivatkin kannattavansa demokraattipuolueen ehdokasta, todellisuudessa antoivat kannatuksensa Eisenhowerille, ovat nyt järjestäneet rivinsä hallitusta vastaan ja sen seurauksena kahden suuren ammatillisen järjestön AFL ja CIO yhtyminen on hyvin lähellä. Kirjoitin siitä Sosialidemokraattiin, mutta en ole vielä nähnyt kirjoitusta lehdessä.

Mitä tulee ulkopolitiikkaan, niin se kieltämättä on ryhdistäytymässä. Hallituksen luvalla ja sen YK: edustajan julkisuuteen saattamat kuvat ja pöyristyttävät kertomukset liittolaisten ja varsinkin amerikkalaisten sotavankien rääkkäyksestä ja teurastuksesta Koreassa, ovat saattaneet koko kansan kuohuksiin. Lisäksi niiden kiinalaisten ja korealaisten sotavankien, jotka eivät halua palata kommunistiseen kotimaahan, on amerikkalaisia suututtava. Se ilmeni kaikkein selvimmin erään kongressimiehen, Konskyn, Korean Tasavallan presidentille Sygman Reelle lähettämästä kirjeestä. Sitten Pearl Harporin päivien ei ole tapahtunut mitään sellaista, jolla olisi ollut niin järkyttävä vaikutus. Ja ovathan vankien rääkkäykset ja muut kommunistien harjoittamat julmuudet siveellisesti paljon kauhistuttavampia kuin konsanaan oli salakavala hyökkäys Pearl Harporin sotasatamaan ja siellä olevaa laivastoa vastaan.

Vaikka kaikki tuo sellaisenaan ei johdakkaan mihinkään erikoisiin ja uusiin tekoihin, se on yksi varmin merkki siitä, että Amerikan hallitus ja sen YK:ssa olevat liittolaiset eivät tule perääntymään kommunistien edessä eivätkä luopumaan esitetyistä vaatimuksistaan. Kommunistien on nyt peräännyttävä.

Se sellaisenaan kuitenkaan, kuten käsität, ei vielä, ainakaan tällä kertaa merkitsee erikoista sodanvaaraa. Mutta asevarustelun kiihtymistä se merkitsee ja se, kuten käsität, voi tulevaisuudessa johtaa myöskin sotaan. Mutta täällä on vallalla sellainen käsitys, että Wenäjä nyt, vieläkin vähemmän kuin aikaisemmin, ei ole valmis sotaan vaan yrittää keinotella jotenkuten eteenpäin yrittämällä jatkaa neuvotteluja ja harjoittaa kylmää sotaa. Mutta tällaiset kommunistien julmuuksia ja tekoja paljastavat kuvat ja kertomukset kääntävät kansan ja koko ihmiskunnan mielipidettä yhä enemmän kommunisteja vastaan.

On muuten ollut merkillepantavaa, että amerikkalainen sanomalehdistö kaikkien näiden räikeiden paljastusten jälkeen on ollut hyvin maltillinen ja pidättyväinen mistään räikeästä ja sotaisasta kiihotuksesta vaikka sille olisi ollut suotuisa maaperä ja löytäisi vastakaikua kansan keskuudessa. Se osottaa, että hallitus aikoo kulkea rauhallisesti mutta päättäväisesti eteenpäin, jonka päämääränä ei ole mitään sen vähempää kuin se, että Neuvosto-Wenäjän on myönnettävä kaikille alistetuille kansoille oikeasti vapaasti, suljetulla ja kansainvälisellä äänestyksellä, päättää omista oloista.

En tiedä oletko huomannut juuri tämän kuun alussa ilmestyneessä ”Readers Digestissä” Louis Fisherin kirjoitusta ”Kaksi päivää, jotka järkyttivät koko kommunistista maailmaa”. Siinä tämä tunnettu ja kokenut kirjailija valaisee itä-Saksassa, kesäkuun 16-17 päivänä tapahtunutta lakkoliikettä ja kansan nousua ja osottaa mitä todella saattaa tapahtua ja mitä jo oikeastaan oli jo menossa. Readers Digestistähän otetaan kappaleita eri kielillä m.m. suomenkielinen ”Valitut Palat”, mutta uskon, että kirjoitusta ei ole suomenkielisessä painoksessa mutta mahdollisesti ruotsinkielisessä painoksessa kirjoitus on. Kaiken varalta, käänsin sen suomenkielelle ja lähetin toveri Leskiselle, jos voisivat käyttää kirjoituksissaan edes jollakin tavalla.

Puskala ja Wickström lähtivät länsirannikkoa kohden mutta heillekkin oli varattu niin vähän aikaa, että voivat käydä vain muutamissa paikoin. On valitettava, että tällaiset matkat muodostuvat niin lyhytaikaisiksi ja siitä syystä kovin puolinaisiksi, mutta on ilo kuitenkin todeta, että Yhdysvaltain hallitus pitää Suomea ja varsinkin sen työväenliikettä, erikoisesti Sosialidemokraattista Puoluetta siinä, arvossa, että kutsuu sen jäseniä tänne ja kustantaa heidän matkansa.

En ole kuullut Procopeelta mitään. Kautta rantain sain kuulla, että hän olisi yhä siellä Stockholmassa ja että hänen terveytensä ei ole parantunut. Jos asia on niin, sano hänelle terveisiä ja kerro lähettämiäni kuulumisia. Puskala ja Wockström palatessaan varmaankin pysähtyvät siellä taikka ainakin muuten pääset heidän kanssaan kosketuksiin. Heiltä saat lähempi tietoja ja vaikutelmia kokemuksistaan.

Minä voin omasta mielestäni hyvin. Ainoa vika on nyt jalassa, jonka takia on nyt mentävä sairaalaan mutta se ei liene mikään vaikea reissu. Vaikka tällä ijällä kaikki sairaalareissut saattavat olla vaikeita ja lopullisiakin.

Jokatapauksessa toverilliset terveiset ja odotan tietoja voinnistasi ja myöskin vaikutelmistasi.

Terveiset myös vaimoltani Teille molemmille.

Gardner, Mass.                1.12.1953

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvä toveri.

Tervetulleen kirjeesi sain tänne sairaalaan ja kiirehdän heti lyhyesti vastaamaan. Kuten aikaisemmin mainitsin sairaalamatka oli edessä ja se on jo puoliksi voitettu. Olen ollut täällä jo viikon mutta raatelivat niin paljon vasemman jalkani, että menee vielä toinen viikko ennen kuin pääsen kotiin, josta sitten lähetän toisen kirjeen. Kirjeesi nyt, niin kuin aina ennekin, sisälsi niin paljon asiatietoja, joista minulla on ollut vain aavistus. Olin kyllä lukenut lehdistä Kekkosen kukistumisesta, mutta kirjeesi antoi lisävahvistusta sen Wellisistä (?) tapahtumista.

Sikäli kuin näin ”lasaretin” ikkunan takaa katsottuna voin asioita käsittää, niin Kekkosen poliittisen vaelluksen pää pitäisi olla tässä. Hän sittenkin oli hölmö ja itserakas, joka uskoi, että hän on ”jumalanvalittu”, ja teki väärän asettelun. Kun asettelun kestämättömyys alkoi olla selvillä, hän hermostui ja lankesi omaan satimeensa. Sellaista ei sentään saa poliittisessa elämässä tapahtua missään muodossa. Oikeastaan helpotuksen huokaus pääsee rinnasta ja veri tuossa raadellussa jalassakin alkaa kiertää jo paremmin.

Sanoit, että vaalit voitaneen toimittaa jo maaliskuun alussa. Toivottavasti se menee läpi. Mutta kysymys onkin käsiteltävä perustuslakiasiana, joka tullakseen loppuun käsitellyksi, on julistettava kiireelliseksi mihin tarvitaan 5/6 äänten enemmistö. Ja mitä tekevät kommunistit ja maalaisliittokin. Suomella ja varsinkin Suomen Sosialidemokraattisella on nyt edessään historiansa yksi ratkaisevimpia taisteluita.

Sain juuri kirjeen Los Agelesista Californiasta. Tovereilla Puskala ja Wickström on ollut menestyksellinen matka. Olin aikonut mennä heitä tapaamaan, mutta se matka jää nyt tekemättä. Tavannet heitä siellä heidän palatessaan.

Meillä täällä Amerikassa poliittinen soppapata pyrkii kuohumaan yli laidan. Kirjoitan lähemmin seuraavassa.

Eva käy täällä minua katsomassa ja kohentelemassa joka päivä. Tämä sairaala on noin 30 kilometrin päässä kotona. Hän käskee sanoa sinulle ja rouvallesi lämpimät terveiset. Toveruudella.

West Townsend, Mass.  18.12.1953

Hyvä toveri.

Pari viikkoa sitten sairaalasta lähettämässäni kirjeessä lupasin kirjoittaa, sen jälkeen kun pääsen kotiin, enemmän, ja selostan lähemmin maailman menoa, sellaisena kun se täältä maailman kulmalta näyttä.

Kuten muistanet eräässä aikaisemmassa kirjeessäni mainitsin, että Amerikka pyrkii kaikin keinoin samaan kätensä irti Itä-Aasian ja erikoisesti Korean politiikasta ja saamaan aselevon ja sen jälkeen jättää asioiden kehitys aasialaisten kansojen itsensä hoidettavaksi, voidakseen kiinnittää enemmän huomiota Euroopan asioihin ja länsimaisten kansojen eheyttämiseen ja lujempaan yhteenliittymiseen. Toisin sanoen; tarkoituksella siirtää kommunismia ja Wenäjää vastaan käytävää taistelua takaovelta etuovelle.

Tämän politiikan muutoksen seuraukset alkavat nyt näkyä jokaisessa uudessa otteessa. Sen jälkeen aselepo Koreassa saatiin aikaan, mieliala täällä kotimaassa on paljon rauhoittunut. Ollaan vapautuneita siitä, että sitäkin huolimatta vaikka lopullista rauhaa siellä ei aikaansaadakkaan, aselepo kuitenkin säilyy. Ja siellä nyt käytävissä niinkutsutuissa rauhanneuvotteluissakin Amerikka ja sen mukana taistelleet 16 maata sekä YK, jonka lipun alla ne taistelivat, on nyt paljon enemmän hyökkääjänä ja syyttäjä kuin aikaisemmin. Wenäjälle, joka pyrki osalliseksi rauhanneuvotteluihin ”puolueettoman” on kylmästi ilmoitettu, että se saa tulla mukaan vain altavastaajana ja yhtenä sotaanosallisena, joka aloitti hyökkäyksen Korean Tasavaltaa vastaan. Ja samassa yhteydessä esitetään räikeä mutta hyvin perusteltu syytös kommunistien harjoittamista julmuuksista ja sotavankien rääkkäyksistä sekä teloituksista. Y.K:lle esitetyistä todistuksista ja kuvista päättäen kommunistien harjoittamallla julmuudella ei näy olleen mitään rajoja. Monet sanomalehdissäkin julkaistut kuvat palauttavat mieleen Suomen sisällissodan jälkeiset ajat, jolloin valkoisten siellä harjoittama julmuus kohosi korkeimmilleen. Amerikan yleiseen mielipiteeseen näillä paljastuksilla on ollut suunnaton vaikutus ja se, enemmän kuin mikään muu, on yhdistänyt tätä kansaa taistelemaan kommunismia vastaan ja uhraamaan kaikkensa kommunismin pysäyttämiseksi.

Kaikella tuolla sen lisäksi, että sillä osaltaan on avattu ihmisten silmiä näkemään kommunismi kaikessa julmuudessaan ja alastomuudessaan, tietenkin on ollut vissi kollektiivinen tarkoitus, johon hallitus pyrkii, ja hallitus on myöskin askel askeleelta, ja nyt yhä nopeammassa tahdissa, edistynyt tarkoituksessaan.

Kuten muistanet, presidentti Eisenhower virkaanastujaispuheessaan nyt jo lähes vuosi takaperin, ohjelmakseen asetti kaikkien alistettujen kansojen joiden itsenäisyys ja vapaus väkivalloin taikka kavaluudella riistetty, vapauttaminen niin, että jokaiselle kansalle tarjotaan mahdollisuus kansanvaltaisissa vaaleissa ja vapaalla äänestyksellä päättää omasta kohtalostaan.  ja hallituksensa muodostamisesta. Senkin jälkeen, ainakin kolmessa eri tilaisuudessa pitämässään puheessa, presidentti Eisenhower on uudistanut tämän vakuutuksensa. Ja nyt aivan hiljattain valtiosihteeri Dulles eräässä puheessaan sanoin, että ”me emme saa puhua tästäpuolin sateliteetti maista ja kansoista vain ystävämaista ja kansoista”. Ja näihin kansoihin kuuluvat kaikki ne kansat, jotka Wenäjä tavalla taikka toisella on liittänyt itseensä taikka niinkutsuttuun kommunistiseen blokkiin sitten toisen maailmansodan alkamisen: kuten Itämeren maat, Puola, Tshekkoslovakia, Unkari, Romania, Bulgaria sekä myöskin Itä-Saksa ja Itävalta.

Sanomalehdistö sielläkin on varmaan huomioinut presidentti Eisenhowerin tämän Joulukuun 8 päivänä Y.K:n Yleiskokouksen täysi-istunnossa pitämän puheen, jossa hän esitti ohjelmansa suuntaviivat. Samalla hän esitti neljän vallan, Britannian, Ranskan, Yhdysvaltain ja Neuvosto-Wenäjän yhteistä konferenssia, jossa avoimesti ja vilpittömästi asioista keskusteltaisiin ja yritettäisiin keskinäiset ristiriidat saattaa rauhalliseen sovintoon siten helpottaakseen nyt perin jännittynyttä kansainvälistä tilannetta, hän vakuuttaa, että ”meillä ei ole emmekä me tule tekemään mitään esitystä taikka vaatimusta, jolla Neuvosto-Wenäjä pakotettaisiin luovuttamaan mitään siitä, jonka he ovat oikeudella itselleen hankkineet”. Ja jatkaa: ”Me emme sano, emmekö ole sanoneet, että wenäjänkansa olisi meidän vihollisemme, jonka kanssa meillä ei olisi tarvetta ja halua päästä hedelmälliseen ja hyödylliseen yhteistoimintaan”. Samalla hän toivoo, että sellainen konferenssi toisi alotteen idän ja lännen väliselle vapaalle kanssakäymiselle.

Mutta samalla hän myös varoittaa siitä vaarasta, mikä uhkaa koko ihmiskuntaa, jollei tällaiseen vilpittömään ja luottamukselliseen yhteistoimintaan päästä. Ihmisen käytettävänä on nyt jo sellaiset voimat, jotka voivat tuhota koko vuosisatojen aikana sivistyksen ja suuren osan koko ihmiskunnastakin. Mutta hän vakuuttaa, että Yhdysvallat ovat puolestaan valmiit luovuttamaan atomienergian Y.K:n asettamalle kontrollikomisionille käytettäväksi ja jaettavaksi kaikille kansoille, suurille ja pienille, edellytyksellä, että toisetkin maat, jotka ovat jo näitä voimia kehittäneet, tekevät samoin. Samalla hän varoittaa, että jos joku luulee väkivalloin ja näiden voimien avulla salamahyökkäyksellä valloittamaan maailman, erehtyy pahimman kerran. Niiden aikaansaama hävitys voi olla kauhistuttava, mutta tämän tuhon omaksi kaikkiin varmimmin joutuu juuri hyökkääjä itse sillä vastaisku tulee olemaan myöskin nopea ja tehokas.

Kukaan tietenkään ei voi jäädä epätietoiseksi siitä, tällaisena hyökkääjämaana presidentti tarkoitti juuri Neuvosto-Wenäjää. Joku ehkä luulee ja kommunistissa maissa varmaankin yritetään uskotella, että tuo kaikki oli vain bluffia ja uhkausta, jota ei seuraa tekoja. Olen vakuutettu, että asianlaita tällä kertaa ei ole siten vaan presidentti täydestä vakaumuksesta ja totta. Ei suinkaan ollut mikään sattuma, että presidentti piti tämän puheensa Y.K:n yleiskokoukselle eikä Yhdysvaltain kongressille. Toiseksi pelkkä sattuma ei olut sekään, että hän piti tämän puheensa Pearl Harporin hyökkäyksen kahdentenatoista vuosipäivän jälkeisenä päivänä. Kaksitoista vuotta sitten Amerikka oli riisuutunut ja aseeton ja sellaisena joutui tuhoisimman salamahyökkäyksen kohteeksi kuin mikään kansa on koskaan joutunut, mutta kykeni nousemaan ja voittamaan. Se nousu kesti neljä vuotta, mutta kohosi kuitenkin. Tälläkertaa Yhdysvallat ei ole aseeton eikä avuton vaan kykenee antamaan tuhoisan vastaiskun nopeasti. Kaski tuntia sen jälkeen, kun Wenäjä tai joku muu maa tällaisen hyökkäyksen tekee, mihin paikkaan Amerikassa taikka mihin tahansa vapaaseen maahan tahansa, hyökkääjän tukikohdat ja voimalähteet ovat myöskin rauniona.

Minä en tiedä mikä vaikutuksen presidentin puhe siellä Euroopassa on tehnyt. Mutta jos sillä jotain vaikutusta on pitäisi olla omansa rohkaisemaan niitä kansoja, jotka ovat joutuneet rautaverhon taakse taikka ovat sen uhan alla.

Että Yhdysvallat tarkoittavat täyttä totta, siitä on lisätodistuksena valtiosihteeri Dullesin voimakas ja erikoisesti Ranskalle osottaman vaatimus NATO maiden puolustussopimuksen ja armeijoiden yhdistämissopimuksen pikainen radifioiminen ja voimaansaattaminen.

Voi olla mahdollista ja oikeastaan suurin mahdollisuus onkin se, että Wenäjä ei vieläkään suostu mihinkään sellaiseen neuvotteluun, jolla kansojen itsemääräämisoikeus tunnustettaisiin ja maailmanrauha turvattaisiin, joten vastavaihtoehdoksi jää jatkuva ja kiihtyvä aseistautuminen, jossa juuri atomiaseille annetaan etutila. Täten kasaantuu sellaiset hirvittävät räjähtävät voimat, että ihmiskunta joutuu yhä suurempaan vaaraan. Mutta tässäkin kilpailussa, vaikka räjähdystä ei tapahtuisikaan, Wenäjä lopulta väsyy. Sillä varmaankin on atomi- ja vetypommi, ehkäpä muitakin ennen tuntemattomia salaisia tuhoaseita, mutta sittenkin Yhdysvalloilla ja jo nyt muillakin länsimaihin on niin pitkä etumatka, Wenäjä kilpailun kiihtynessä, jossa länsimailla on paljon suuremmat resurssit ja voimanlähteet käyettvänä, ei koskaan tasapainoa saavuta. Sen seurauksena täytyy olla vain orjatyövoiman tehostaminen Wenjällä ja sateliittimaiden entistäkin tehokkaampi riisto. Mutta sen seurauksena tyytymättömyys, viha ja kapinamieli kommunistisissa maissa kasvaa, jota länsimaat entistäkin suuremmalla menestyksellä käyttävät hyväkseen kun sitä vastoin varustelun lisääntyminen ja varojenkin siihen uhraaminen ei ollenkaan koske kansan elintasoon ja jokapäiväiseen taloudelliseen hyvinvointiin; pikemminkin kohottaa kuin huonontaa sitä.

Mielestäni asia on kehittynyt sille asteelle, että Neuvosto-Wenäjä ja kommunistinen maailma on nyt joutunut sellaiseen umpikujaan ”pirun ja syvänmeren välille”, jossa se on valittava neuvottelu ja kunniallinen perääntyminen taikka tuho. Saako olla niin optimisti, että uskoo kommunistien ottavan lusikan koreaan käteensä alkavan sumia samasta kupista muiden ihmisten kanssa. Se saattaa jatkaa kommunismin elinaikaa heidän omassa maassaan, mutta alistetut maat ja kansat on vapautettava. Sen ei suinkaan tarvitse merkitä, eikä voikkaan merkitä palautumista jäyhään yksilöllisyyteen ja vanhaan raatelevaan kapitalismiin sillä sen elinmahdollisuudet ovat hävinneet. Sosialidemokratia sittenkin, muodossa taikka toisessa ja kutsuttakoon sitä millä nimellä tahansa, on jokaisessa maassa nyt jo syöpynyt ja juurtunut koko yhteiskunnalliseen järjestykseen ja taloudelliseen elämään, että sitä mitenkään ei voi hävittää vaan päinvastoin kehittää sitä. Sen näkee täällä Amerikassakin, puhumattakaan Euroopan maista.

Mitä tulee sitten syinnyinmaahamme Suomeen, niin siellähän asiat kehittyvät varsin omituisella tavalla. Ensinnäkin siellä on nyt hallitus, jota Suomen Hallitusmuoto ei tunne ollenkaan. Hallitusmuodon mukaan voi olla vain sellainen hallitus, ”joka nauttii eduskunnan luottamusta”. Mutta nyt siellä on hallitus, joka ei ole pyytä-nyt eduskunnan luottamusta, eikä sellaisenaan edes esittänyt eduskunnalle, vaan on ainoastaan presidentin nimittämä ja presidentin luottamusta nauttiva. Toiseksi se Kekkosen hallituksen ero tapahtui omituisimmalla tavalla. Hallitusmuodon mukaan hallitus, eli Valtioneuvosto, joka saa eduskunnalta epäluottamuslauseen on pakotettu eroamaan ja uusi hallitus muodostettava taikka sitten hallitus pyytää presidenttiä hajoittamaan eduskunnan ja määräämään uudet vaalit jolloin eduskunnalta epäluottamuksen saanut hallitus jää toimeensä siksi kunnes uusi eduskunta on valittu. Mutta nythän kävi niin, että Kekkosen hallitus, kommunistien kannattaman sai eduskunnalta luottamuslauseen ja jäi paikallaan. Mutta sitten kysymys, josta hallitus oli luottamuslauseen saanut, joutui eduskunnassa Suureenvaliokuntaan ja siellä kommunistit luopuivat kannattamasta hallituksen esitystä, hallitus jätti eronpyyntönsä ennen kuin asia oli joutunut eduskunnan täysi-istuntoon ja siellä saanut lopullisen epäluottamuslauseen. Toisin sanoen, Kekkosen hallitus luikki takaovesta ulos ennen kuin eduskunta oli ehtinyt lopullista epäluottamusta antaa ja niin syntyi hallituspula ja syntyi epäperustuslaillinen hallitus. Presidentti ei myöskään voinut Kekkosen hallituksen esityksestä ja sen ohjelman puolesta hajottaa eduskuntaa vaan sitten muuten vaan käyttää tuota Hallitus Muodon hänelle myöntämää oikeutta hajoitti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit. Joutuu ajattelemaan: mitä olisikaan tapahtunut, jos olisi ollut toinen presidentti joka olisi muodostanut sellaisen hallituksen, joka ei enää nauttinut eduskunnan luottamusta, olisi sitten hajoittanut eduskunnan eikä määrännytkään uusia vaaleja. Olisi vain tapahtunut samanlaista kuin Unkarissa ja Tsehekkoslowakiassa aikaisemmin oli jo tapahtunut.

Toivottavasti kaikki muut, paitsi ehkä maailmanliittolaiset, ovat tyytyväisiä ja varustautuvat vaaleihin, jotka sentään määrättiin toimitettavaksi. Sydämestäni Toivon Suomen Sosialidemokraatiselle puolueelle loistavaa vaalivoittoa ja Teille kaikille erikoisesti sinulle ja herttaiselle rouvallesi rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle:

Toverillisesti

West Townsend, Mass.  10.1.1954

Kirjeen ohessa Tokoin Raivaajaan (ei päivämäärää) kirjoittama artikkeli “Joudutaanko kolmanteen maailmansotaan. Ei, vastaa eri puolilla maapalloa tutkimuksia suorittanut amerikkalainen”.

West Townsend, Mass.  10.3.1954

Hyvä toveri.

Kiitän viimeisestä erittäin antoisasta kirjeestäsi. Kun kuulin, että menet Suomeen auttamaan siellä käytävässä vaalitaistelussa, en ole raaskinut häiritä sinua vaan täältä kauempaa seuranneet taisteluanne. Kunnioitan sinua siitä rohkeudesta, jolla sinä tässä taistelussa olet asettanut itsesi kommunistien maalitauluksi. Me täällä olemme niin kaukana ja tietomme siellä vallitsevasta tilanteesta niin epätäydelliset, ettemme ole voineet tehdä sanottavasti mitään vaalitaistelunne hyväksi. Raivaajassa olen julkaissut muutamia kirjoituksia, jotka perustuvat etupäässä sinun antamiisi tietoihin.

Vaalien tulokset ovat täälläkin pääkohdittain tiedossa, ja vilpittömästi puhuen, omasta puolestani ainakin olen tyytyväinen. Olisimme tietenkin toivoneet sosialidemokraattien saavan pitemmän etumatkan kommunisteista ja suurempia voittoja kommunistien kustannuksella. Mutta siellä Suomessa liikutaan hitaasti. Saamiemme tietojen mukaan kommunistien äänimäärä on myöskin lisääntynyt vaikka eivät uusia edustajapaikkoja saaneetkaan. Suoraan sanoen; se vähän kismittää. Olisikohan sosialidemokraattien taktiikassa ja ohjelmassa jotain korjauksen varaa? Mielestämme vaaliohjelma sikäli kun se tänne tulleissa lehdissä ilmeni, oli enemmän poleeminen kun sen meidän mielestä olisi pitänyt olla dynaaminen ja työläisten pohjajoukkoihin vetoava. Kommunisteille jäi aivan liian markinaalia, jota he voivat käyttää hyväkseen. Maalaisliittokin suoriutui vaaleissa ilmiömäisen hyvin siitä huolimatta, että sosialidemokraattisessa vaalaiaktatiossa sen kimppuun hyökättiin ankarimmin. olisikohan tullut liian paljon ”haukuttua samaan puuhun”, joka herätti vasta reaktion ja käänsi myötätunnon haukuttujen puolelle? Niin mene ja tiedä. Enkä mitenkään ole tahtonut tätä sanoa arvostelevassa mielessä mutta täällä ”rapakon takan” sellaistakin saattaa joutua ajattelemaan.

Sellaisena kun täältäkatsoen näyttää, vaalit sittenkin antoivat puolueelle jotakin ja opettivat myöskin jotain vastaisuuden varalle. Yhdenkin edustajan voitto, oli voitto kuitenkin ja Suomessa erikoisesti, jossa, kuten sanoin liikutaan hitaasti.  Omasta mielestäni suurin vaara olisi ollut siinä, jos sosialidemokraatit ja kommunistit, yhteensä, olisivat saaneet eduskunnan enemmistön. Silloin kommunistit olisivat saaneet voimakkaan aseen pakottaakseen sosialidemokraatit penkin ja seinän väliin esittämällä työväelle, että nyt valta olisi työväen käsissä jos sosialidemokraatit vain yhtyisivät yhteistyöhön kommunistien kanssa. Suomen oloja silmälläpitäen, sellainen tilanne saattaisi muodostua vaaralliseksi, joten on parempi, että tasapaino pysyy suurin piirtein sellaisena kuin se nyt on ja kommunistien sekä sosialidemokraattien suhdekin sellaisena kuin se on; tietenkin sillä lisäyksellä, että sosialidemokraattien olisi kyettävä työntämään kommunisteja taaksepäin ja vallattava uusia paikkoja kommunistien kustannuksella. Mutta sehän tuleekin taas kysymykseen kolmen vuoden kuluttua, ellei eduskuntaa sitä ennen hajoiteta ja uusia vaaleja toimiteta. Mutta uusien vaalien toimittamisesta Suomessa tavallisesti ole mitään hyötyä vaan pikemminkin päinvastoin. Olenpa valmis väittämään, että paremmat tulokset nytkin olisi saatu jos olisi yritetty keinotella eteenpäin siksi kunnes vaalit olisi voitu toimittaa perustuslain määräämänä aikana.

Mutta se, mikä on tapahtunut ja on nyt takana, on otettava faktana eikä otaksumanan ja varustauduttava työhön sen tosiasian pohjalla. Vaikka vaalit numerollisesti eivät ratkaisseet sitä pulmaa, jonka takia eduskunta hajotettiin ja uudet vaalit määrättiin, kuten amerikkalaiset lehdet vaaleista sanovat, niin vaalit kuitenkin antoivat siinä hyvinkin vakuuttavan vastauksen. Näissä vaaleissa vielä kerran kansan enemmistö antoi valtuudet kahdelle maan suurimmalle puolueelle, sosialidemokraateille ja maalaisliitolle. Kansa myöskin vielä kerran osotti, että sosialidemokraattinen puolue on maan johtavin puolue, jonka tulee osaltaan ottaa vastuu hallitusvastuu ja sen muodostaminen kannettavakseen. Kansan enemmistö myöskin näissä vaaleissa ikään kuin velvoitti nämät kaksi suurinta puoluetta, joiden takana on eduskunnan enemmistö, sopimaan sellaisesta yhteisestä ohjelmasta, jota kansan enemmistö voi tukea ja myöskin sitä vilpittömästi ajaa. Se mielestäni, pakottaa nämät puolueet hautaamaan sotakirveensä ja kokoontumaan pyöreän pöydän ympärille kansan yhteistä parasta ajavassa vilpittömässä ja rakentavassa mielessä. Tämä ei mielestäni ole mahdotonta silloin kuin kumpainenkin puolue ovat yhtämieltä maan itsenäisyyden ja vapauden puolustamisesta. Sikäli kun olen seurannut suomalaisia sanomalehtiä maalaisliiton suuri enemmistö ei ole ”kekkoslaisia” sen sanan poliittisessa merkityksessä vaan rehellisiä maan itsenäisyyden ja vapauden puolustajia. Ja kun nämä asetetaan taustaksi, niin siitä kiinnipitäen ja sen hyväksi on myöskin sovittava maan taloudellista elämää koskevasta politiikasta. Mielestäni Suomen Sosialidemokraattisen puolueen olisi nyt otettava alote ja johto käsiinsä ja esitettävä kansalle pitkällä tähtäimellä otettu ja kauaskantoinen hallitusohjelma. Näiden vaalien jälkeen ei pitäisi olla mahdotonta saada muodostetuksi  lujalla pohjalla ja terveellä ohjelmalla oleva kokoomushallitus, johon kaikki puolueet, lukuun ottamatta kommunisteja, olisi otettava mukaan. Niin kauan kuin kommunistit voidaan pitää kolmanneksi suurimpana puolueena ne voidaan myöskin pitää poissa hallituksesta. Mutta sitä varten olisi kyettävä valmistamaan sellainen ohjelma, joka takaa maalle ja kansalle itsenäisyyden ja vapauden sekä entistä paremman toimeentulon ja tulojen sekä etujen tasapuolisen jaon.

Suo nyt anteeksi kun olen innostunut politikoimaan ja ikään kuin neuvomaan teitä vaikka tiedän, ettei sillä ole mitään vaikutusta ettekä te siellä ole mitenkään tällaisten neuvojen varassa. Mutta ihminen nyt kertakaikiaan on ihminen ja vanhat vietit ja vaistot ajavat takaa.

Mitä sitten tulee suureen maailman politiikkaan, jonka läheisyydessä ja kosketuksissa me täällä Amerikassa olemme paljon enemmän kuin siellä Suomessa, niin että on sanottava, että se on taas enemmän vaaravyöhykkeessä kuin aikaisemmin. Berliinin neuvottelut eivät johtaneet mihinkään ratkaisuun ja Geneven neuvotteluista saattaa muodostua vieläkin pahempi. Ja jo siihen mennessä Amerikka on solminut Japanin kanssa puolustusliiton ja Japanin kiireellinen aseistautuminen ja sotalaitoksen vahvistaminen on menossa. Parhaillaan on tekeillä koko Amerikan manteretta käsittävä kommunistivastainen sopimus ja yleensä kommunismin vastustaminen ja sen leviämisen ehkäiseminen on saanut fanaattisen luonteen. Aletaan käsittää, että kommunismin päämääränä on koko maailman valloittaminen väkivallalla ja kavaluudella, joten kysymyksessä on vaan missä ja milloin sitä vastaan on noustava ”siihen viimeiseen taistoon”, josta internationaalissa laulettiin. Aletaan myöskin käsittää, että aika on täpärällä sillä yksi Etelä-Amerikan tasavalloista, tosin pieni, Guatemala mutta joka on mantereen kannaksella ja väkiluku noin neljä miljoonaa, on jo kommunistien komennonalaisena. Kun Neuvosto-Wenäjä toiselta puolen vaatii, että kaikkien muiden on riisuuduttava aseista paitsi sen ja kun kaikkialla entistä kiihkeämmin varustaudutaan entisiä tehokkaimmilla aseilla, niin aletaan käsittää, että elämme vaaravyöhykkeessä. Näiden uusien aseiden tehosta saa käsityksen kun m.m. Eniventok saaresta, joka oli noin 30 km pitkä ja 6 kilometriä leveä ja jossa jo vuosi takaperin tällainen uusi pommi räjäytettiin, sille paikalle jäi vain noin kilometrin syvä hauta meren pohjaan ja koko saari katosi. Arvioiden mukaan, jos sellainen pommi räjäytettäisiin New Yorkin kaupungin keskuksessa se hävittäisi kokonaan sellaisen alueen, jolla asuu 12 miljoonaa ihmistä. Ja parhaillaan käytävissä kokeissa on kyseessä vieläkin tehokkaammat aseet. Tällaisessa jännittyneessä tilanteessa saattaa tapahtua jotakin yllättävää, kuten jo se järjetön ammunta Yhdysvaltain edustajahuoneen parvekkeelta edustajain sekaan, jossa useita edustajia haavoittui tai jotakin vielä pahempaa ja provosoivampaa, joka todella sytyttää maailman palon, Kaikkien tällaisten mahdollisuuksien edessä ja tapausten varalta, sellaisten pienten maiden ja kansojen tulisi varautua. Ja mitään muuta varautumisen mahdollisuutta ei ole olemassa kuin mahdollisimman ehyt yhtenäisyys ja varustautuminen sisältä päin mahdollisesti tulevia kommunistien hyökkäykisiä vastaan. Jokaisen tervejärkisen ihmisen täytyy käsittää, että kommunistit tuollaisen hetken tullen ja muulloinkin tulevat käyttämään kaikkia keinoja lopullisen maailman vallan perustamiseksi. Turhaahan minun on sinulle tästä puhua, joka sen muutenkin tiedät mutta haluan korostaa siitä syystä kun hiekka tiimalasissa näyttää juoksevan nopeasti.

Eilen saimme myöskin sieltä Suomesta tiedon, että hyvä ystävämme HJ.J. Procope on kuollut. Vaikka tiesimmekin hänen sairaudestaan, niin sittenkin tieto hänen kuolemastaan oli tavallaan yllättävä. Hänessä Suomi kadotti yhden lahjakkaimman ja aktiivisimman diplomaatin, jonka kohtalo suisti tavallaan tienoheen, mutta joka siitä huolimatta uhrasi voimansa ja varansakin Suomen itsenäisyyden ja vapauden puolesta. New York Times m.m. kutsuu häntä yhdeksi niistä perinharvoista suomalaisista diplomaateista, joka on saavuttanut kansainvälisen maineen ja kunnioituksen.

Olisinpa iloinen, jos voisit vastata ja kertoa kokemuksistasi siellä Suomessa ja mitä aiot nyt tehdä ja mihin asettua asumaan; joko jäät pysyvästi Suomeen vai vieläkö palaat Ruotsiin hoitelemaan kansainvälisen diplomaatin entistä mutta mielenkiintoista tehtävää.

Terveisiä paljon tovereille sinne Suomeen ja terveisiä myöskin rouvallesi.

Vilpittömällä toveruudella.

West Townsend, Mass.  24.5.1954

Hyvä toveri.

Kirjoitin tämän kirjeen mukana seuraavan kirjeen vastauksesi toveri Wäinö Salmen minulle aikaisemmin osottamaan kirjeeseen mutta sitten havaitisn, että minulla ei ollutkaan hänen osoetettaan, eikä sitä ollut Raivaajan toimituksessakaan, joten lähetän sinulle pyynnöllä, että toimitat sen toveri Salmelle. Sitä paitsi tulee kaksi kärpästä yhdellä lyönnillä koska arvelen, että kirje kiinnostaa sinua kuin toviri Salmeakin.

Kirjoitan sinulle myöhemmin erikseen, jossa selostan muitakin asioita lähemmin.

Toverillisesti tervehtien.

Fitchburg, Mass.              21.6.1954

Hyvä toveri. En oikein tiedä mistä alkaisin kun siitä on kulunut jo niin kauan kuin sain sinulta kirjeen. Sen vain tiedä, että viime talvena ja vaalien aikana huuhdoit kuin heinämies Suomessa. Suomen Sosialidemokraatista saimme lukea kirjoituksisasi ja suurimman osan niistä myös Raivaajakin lainasi palstoilleen ja sikäli kun olen seurannut muitakin amerikansuomalaisia lehtiä; Astoriassa Oregonissa ilmestyvä ”Columbia Press” lainasi ne myöskin palstoilleen. Lehti kun ilmestyy vain kerran viikossa niin kirjoituksesi, joka koski kommunismin historiaa Suomessa, päättyi vasta pariviikkoa takaperin. Niin sinä kirjoituksillasi olet valistanut tätä amerikansuomalaista kansaa enemmän kuin kukaan toinen viimeaikoina. Kiitos siitä.

Mitä tulee asiankulkuun Suomessa, niin nehän ovat kehittyneet tyydyttävällä tavalla. Olisi tietenkin ollut suotavaa, että Sosialidemokraattinen puolue olisi saanut vakuuttavamman voiton ja maalaisliitto paljon pienemmän. Mutta kansa on puhunut ja se on otettava täydestä. Ja ilahduttavinta siinä on se, että kumpainenkin valtapuolueet näyttävän käsittävän tilanteen ja ovat ottaneet lusikan koreaan käteensä ja alkavat pistellä samasta kupista. Olisihan siinä ollut tilaa vieläkin useammalle vaikka kommunisteja kuppikumppaneiksi halunnutkaan mutta sellaisenaankin kokoomuksella on nyt takanaan eduskunnan enemmistö. Toivottavinta vain olisi etteivät kuppikumppanit tarpeettomalla nalkutuksella pilaisi ruokahaluaan ja saisi aikaan sellaista riitaa, jossa koko kuppi kaadettaisiin. Onhan niitä asioita, suuria ja syvällekäyviä, jotka on esitettävä mutta tilanteen nykyisellä ollen, jolloin kommunisti etsii jokaista tilaisuutta hajoittaakseen kokoomuksen, on pysyttävä tarkoin asiallisuuden pohjalla ja esiinnyttävä sen mukaan.

Maailmanmeno, täältä katsoen, on lievimmin sanoen sekava. Ranska on Euroopan sairasmies, jonka vuoteen ääressä toiset länsivallat joutuvat kuluttamaan aikaan silloin kuin itäplokki varustautuu ja valtaa alaa ja alueita, joilta sitä sitten on mahdoton ajaa pois. Tilanne täällä Amerikassa on sisäisestikin sekava, joka myöskin osaltaan johtuu maailman nykyisestä tilanteesta. Kommunismin pelottava haamu heittää varjonsa tännekin, eikä tiedetä, miten sitä vastustettaisiin ja sekaannutaan omiin housuihinsa.

Omalta osaltani olen entisessä kunnossa. Olin kuitenkin pakotettu myymään sen nimissäni olleen talon siellä West Townsendissä, jossa asuin 14 vuotta ja nyt olen taas vuokralaisena täällä Fitchburgissa. Vaimoni käskee sanoa sinulle ja vaimollesi paljon terveisiä, ja omasta puolestani erikoisesti toivon saavani kuulla sinulta lähemmin missä sinä olet voidaksemme uudistaa täten hetkellisesti katkenneen kirjeenvaihdon. Tuntuu niin kuin kaipaisi lähempää kosketusta sillä sanomalehtitiedot eivät anna tyhjentävää selostusta tapausten kulusta.

Mitä tulee amerikkalaisiin sanomalehtiin, niin niissä seurataan Suomen asioita melkoisen tarkoin ja suurella myötätunnolla. Sosialidemokraattien mukaantuloa hallitukseen, amerikkalaiset lehdet pitivät erittäin hyvänä ja luottamusta herättävänä asiana. Siitäkin syystä olisi hyödyllistä saata lähempiä ja tarkempi tietoja sisärenkaan tapauksista ja asioiden kehityksestä.

Toivotan menestystä työllesi: Vilpittömällä toveruudella.

Fitchburg, Mass.              10.8.1954

Hyvä toveri.

Minun tuskin tarvitsee vakuuttaa sinulle, että kirjeesi oli sydämellisesti tervetullut. En hetkeäkään ole epäillyt ettetkö vastaisi kirjeisiini, sillä niin tarkoin kuin se sanomalehtiä lukemalla ja muutenkin Suomesta tänne tulleiden välityksellä on ollut mahdollista, olen seurannut vaelluksiasi ja toimiasi ja siten päässyt tietoiseksi ”ylösotettu”, kuten ennen suomenkielellä sabottiin, sinä olet ollut. Samalla olen myös iloinnut menestyksestäsi sillä harva ”nikkari” sitä on saanut kutsua Oxfordin professoreille luennoimaan. Nyt kirjeestäsi näin, että sen lisäksi sinulla on ollut kunnia valistaa Ranskan sanomalehtiäkin. Se ainakin osottaa miten suuressa arvossa tietojasi pidetään. Ja omasta puolestanikin kiitän niistä sillä esittämistäsi tiedot ja käsitykset ovat valaisseet minuakin ja auttaneet pääsemään niin lähelle totuutta kuin se on mahdollista. Olisi muuten toivottavaa ja olisin erittäin iloinen, jos voisit tehdä samanlaisen valistusmatkan tänne Amerikkaankin. Kyllä nämä amerikkalaiset sanomalehtimiehet ja ”perkuleen oppineet maisteri”, kuten heitä kutsumme, olisivat valistuksen tarpeessa. Ehkäpä sellainen kutsu täältä täältäkin tulee ja mahdollisimman pian.

Korkean ikäni vuoksi, kuten käsität, oma työsarkani on soukkenemassa, mutta yritän täyttää velvollisuuteni niin kauan kuin voimia riittää. Minulle tuottaa vaikeuksia se, että en ole riittävässä kosketuksessa Suomessa olevien toverien kanssa enkä siis tietoinen siitäkään, mikä on mahdollista tai edes suvaittavaa Suomessa julkaistavaksi. Olen huomannut, että Neuvosto-Liitosta puhuttaessa taikka kirjoittaessa on noudatettava mitä suurinta varovaisuutta ja pidättäväisyyttä. Jotkut lähettämäni kirjoitukset, joita täältä katsoen olen pitänyt aivan korektina jopa puolueettominakin, eivät läpäse siellä Suomessa. Pienten väärinkäsitysten johdosta ”kirjeet rapakontakaa” olivat vähällä katketa ja syntyikin hetkellinen tauko. Minä käsitän hyvin, että siellä on todella noudatettava varovaisuutta sillä Suomella, siinä tapauksessa, että joutuisi kollisionniin Neuvostoliiton kanssa, ei ole pienintäkään toivoa mistään todella tehokkaasta avusta länsimaiden puolelta. En siis millään tavalla heitä siitä moiti sillä meillä, jotka elämme täällä ”turvavyökykkeellä”, ei ole oikeutta moittia niitä tovereita, jotka ”vaaravyöhykkeellä” joutuvat toimimaan ja ovat niinkin hyvin kyenneet säilyttämään itsenäisyytensä ja vapautensa.

Mutta meihinkin täällä ja yleensä amerikkalaiseen mielipiteeseen, on todella vaikuttanut se matelevaisuutta lähentelevä kohteliaisuus, jota eräät Suomen hallituksen jäsenetkin ovat aivan viime päivinä osottaneet m.m. Moskovassa pidetyissä puheissa. Minä pidän kohteliaisuutta erittäin suuressa arvossa ja diplomatiassa välttämättömänä avuna mutta kun se alkaa muistuttaa saappaan nuolemista, niin se voi antaa takapotkun. Sikäli kun käsitän Neuvostohallituksen jäsenetkään sitä tuskin kunnioittavat. Muuten Suomea ja sen kokoomushallituksen pidetään täällä Amerikassa suuressa arvossa. Varsinkin sellaisen kokoomushallituksen, jossa sosialidemokraatit ovat mukana, muodostamista pidettiin erittäin suurena asiana ja tervehdittiin ilolla. Mutta täälläkin odotetaan, että täten muodostunut kokoomushallitus olisi myöskin työkykyinen, eikä kuluttaisi aikaansa keskinäiseen pikkunahinoimiseen, vaan ottaisi asioissa pitemmän tähtäimen. Me suomalaiset, jotka sentään tunnemme Suomen oloja lähemmin kuin amerikkalaiset, käsitämme, että kommunisteilla siellä on aivan toisenlainen asema kuin täällä. Niillä on siellä sellaisia etuoikeuksia, joita ei edes toisilla puolueilla ja ne muodostavat myllynkiven sosialidemokraattien ja varsinkin sosialidemokraattisten hallitusmiesten kaulassa. Vaikka ne välittömästi määrääkkään asioista niin kommunistien vaikutus työväkeen ja ammatillisiin järjestöihin on välitön ja sitä tietä myöskin hallituksen toiminnoihin. Olisi mielestäni kuitenkin erittäin valitettavaa, jos hallituksen toiminta muodostuisi paikallaan polkemiseksi ja siten menettäisi arvonsa ja hyvin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Täällä Amerikassa […] Sivu kaksi puuttuu.

Aasian kansojen yhtymistä tuskin kukaan ei voi enää estää. Ja kun ne yhtyy, se muodostaa käännekohdan koko maailman suupolitiikassa. Kirjeessäsi jo mainitsit Peiping – Delhi – Rangon akselista, johon mahdollisesti jo huomenna liittyy myöskin Tokio. Se todella nostattaa sen, jota viime vuosisadalla kutsuttiin ”keltaiseksi vaaraksi.

Kun päivänpolitiikan yksi enimmän pohdittu kysymys on Venäjän esitys Euroopan turvallisuusliiton muodostaminen, niin uskallanpa väittää, että Neuvostoliitolla on tässä kaukaisempi tähtäin kuin Euroopan valtioiden hajoittaminen. Se ehkä näkee tämän ”keltaisena vaarana” ja kaiken sen varalle alkaa suunnitella ja Euroopan kansojen yhteenliittymistä tätä vaaraa vastaan. Se tietää, että Wenäjä on ensimmäisenä tämän vaaran edessä, jos se kerran nousee ja, niin naurettavalta kuin se vielä tuntuukin, se alkaa etsiä jo niiden Europan länsimaiden apua ja turvaa, joita se tähän asti on yrittänyt hajoittaa ja alistaa valtansa alle.

Kuten käsität, nämät kaikki ovat vain sellaisen yksinäisen suden päähänpistoja ja kuvitelmia. Mutta nykyisessä myllyssä saattaa väliin tapahtua odottamattomia ja koomillisiakin muutoksia. Juuri tätä kirjoittaessani tämän aamun Englannin lehdet kertoivat Englannin työväenpuolueen lähetystön, johon kuuluu puolueen sekä oikeiston että vasemmiston sekä myöskin Englannin ammattiyhdistysliikkeen edustajia, suurenmoisesta vastaanotosta Moskovassa, jonkalaista ei ennen ole nähty ja tuskin osattiin odottaakkaan. Neuvostohallituksen ja Wenäjän kommunistisen puolueen kaikki silmäätekevät, Melankovia ja puolueen pääsihteeriä myöden olivat tervetuliaispäivällisillä mukana. Lähetystö viipyy Moskovassa enemmän aikaa kuin oli suunniteltu ja Moskova varmaankin tekee kaikkensa voittaakseen Englannin työväenpuolueen puolelleen niin täydellisenä kuin suinkin mahdollista. Ja täältä jatkuu lähetystön matka Peipinkiin ja Indiaan sekä Australiaan ja niin ympäri koko maapallon. käsitykseni mukaan tällä matkalla tulee olemaan hyvin suuri vaikutus riippuen tietenkin siitä, minkä vaikutuksen lähetystö tällä matkalla tulee saamaan, Mutta jokatapauksessa uskon sen seurausten tulevan näkyviin hyvin pian. Englannin työväenpuolue tulee tällä matkallaan tulee keräämään vaalivaltteja siellä lähestyviä vaaleja varten. ja jos siinä onnistuu, Englannin Työväenpuolueen toivoma ja mahdollisesti saavuttama uudelleen valtaannousu, merkitsisi myöskin tärkeää käännettä koko Euroopan politiikassa.

Tämän Amerikan ulkopolitiikka varmaankin on ollut eräänä kysymysmerkkinä siellä rapakan takana. Ja kysymysmerkkinä se on täälläkin. Jos siitä voidaan jotain  puhua niin siitä voidaan sanoa, ettei ollut mitään johdonmukaista ulkopolitiikkaan vaan eräänlaista etsintää ja hapuilua. Niin kutsutuilla isolationalisteilla on ollut mahdollisuuksia mutta kenenkään ei tarvitse pelätä, että Amerikka vetäytyisi pois Euroopan taikka yleispolitiikasta vaan tulee se esittämään panoksensa aikanaan. Eisenhower jyrkästi torjui sellaisetkin mielipiteet, että Amerikka esittäisi Wenäjän erottamista YK:sta.  Ja Neuvosto-Kiinan ottamista YK:n jäseneksi pidetään jo mahdollisena. Niinkutsuttu Pan-Amerikan liitto, johon kommunistit ovat yrittäneet iskeä ajettiin pois sen maan hallituksesta, johon ne olivat pesiytyneet tarkoituksena saada sillanpää tälle mantereelle. Se ei estä kommunisteja yrittämästä muualla ja heillä on suotuisia maaperä useissa Etelä-Amerikan valtioissa, mutta heitä valvotaan entistä tarkemmin. Ja mikäli YK ja kansainvälinen politiikka on kysymyksessä, niin tämän mantereen maat tulevat astumaan yhtäjalkaa ja se merkitsee aikapaljon.

Siellä ehkä huomiota osakseen saanut McCarthy-juttu alkaa olla loppuun pelattu. Se oli sellainen pieni huvinäytelmä, jota katseltiin näköradiossa mutta johon jo aletaan kyllästyä. Republikaanipuolueelle siitä muodostui kuuma peruna, jota ei voi heittää pois eikä sitä voi enää pitää kädessäkään. Mutta ulkopolitiikkaan sillä ei , ole kerrassaan mitään vaikutusta.

Sen jälkeen kun myin taloni ja muutin tänne Fitchburgiin, olen oikeastaan virkistynyt kun on päässyt ”omaisuushuolista” ja elää kädestä suuhun. Luin jo Suomesta tulleista lehdistä tiedon vaimosi äidin kuolemasta. Otamme osaa suruunne sillä tunsin hänet. Terveisiä paljon vaimollesi meiltä molemmilta ja toivossa saavani kuulla sinusta mahdollisimman pian.

Toveriteveisin.

Lyyli ja Arvo Tuominen

Fitchburg, Mass.              22.12.1954

Rakkaat ystävät.

Kiitämme jouluonnitteluistanne. Kun onnitteluunne sisältyi yhtä ja toista muutakin kiinnostavaa, en malta olla vastaamatta heti vaikka jäänkin odottamaan lupaamaasi kirjettä. Minun tuskin tarvitsee vakuuttaa sinulle, että kirjeesi ovat minulle kaikkein tervetulleimmat, sillä ne sisältävät niin lähelle oikeaan osuvia tietoja, joita ei saa mistään muualta. Toivoisin saavani kuulla useamminkin.

Tunnustan suoraan, että olen hieman väsynyt kirjoittelemaan, ei niinkään paljon siitä syystä, että tuntisin väsymystä vaan pikemmin sen takia, että lehtien, joihin olen kirjoituksiani lähettänyt, toimitukset alkavat niihin väsyä. Totta on myöskin se, että Sosialidemokraatille on vaikea löytää sopivia aiheita sillä täällä ei voi koskaan tietää minkäverran ryssästä saa puhua ja varsinkin arvostella. Usein on täytynyt panna merkille sekin, että amerikkalaisista oloista ja varsinkin täällä vallitsevasta hyvinvoinnista saatetaan käsittää suurelle ja ystävälliselle maalle vihamielisen ja kansan ylistämiseksi ja sellaisena vähemmän suotavaksi. Raivaaja taas on kutistunut niin pieneksi, että sen tila on kovin rajoitettu ja Suomen Sosialidemokraatti kehittynyt sellaiseksi kulttuurilehdeksi, jossa työväenoloja koskeville kirjoituksille, varsinkin kun ne tulevat toisista maista, on vähemmän tilaa. En kirjoita tätä mitenkään katkerassa mielessä sillä käsitän, että jokaisessa maassa itse tiedetään ja onkin tiedettävä asiat paremmin kuin vieraassa maassa.

Kun kirjeessäsi ilmaiset huolesi Suomen suhteen, niin se ilmaisu tuli niin kuin omasta sydämestäni. Olen tuntenut samanlaisia huolia ja mikä pahinta täällä Amerikassa yleensäkin samanlaiset huolet alkavat ilmaantua sanomalehtien palstoille. Amerikkalaiset lehdet eivät yleensä ol pyrkineet arvostelemaan Suomen politiikkaa einä esittämään huoliaan Suomen kohtalosta vaan pikemminkin päinvastoin. Nyt kuitenkin ensikerran nämä samat huolet esitetään Amerikan suosituimman viikkojulkaisun ”U N News and World Report” tämän viikon numerossa. lähetän tämän mukana leikkeen tästä artikkelista sinulle, joten näet miten naulankantaan täälläkin osataan iskeä.

Tätä huolta, ainakin omalta osaltani, lisäsi sieltä tullut tieto uudesta hallituskriisistä. Se minun mielestäni tuntuu omituiselta, etten sanoisi oireelliselta. Kirjoitin siitä Raivaajaan. Johtuu mieleeni ajatus, että tunteeko Kekkonen tällä kertaa tarvetta hajottaa nykyinen hallitus ja kun se ei käy muuten päinsä, niin tekemällä asiasta esityksen, joka on käsiteltävä perustuslakien säätämistä koskevassa järjestyksessä, ja siinä saatava 5/6 enemmistö, jolloin tui 1/6 vähemmistö voi estää asian kiireelliseksi julistamisen, joka tässä tapauksessa kelpaa aiheeksi hallituksen erohakemukselle. Toivooko Kekkonen nyt voivansa muodostaa porvarillisen pienen enemmistöhallituksen siitäkin huolimatta vaikka maalaisliitto äänesti hallituksen esityksen puolesta. Mutta kun tiedetään, että maalaisliitto ja Kekkonenkin sydämessään ovat hintakontrollia vastaan, Kekkonen tällä tekosyyllä pääsee sitä pitemmälle puolustamasta, sekä samalla pääsee eroon sosialidemokraateista. Jos asia näin on, joten en todella toivoisi, niin sehän johtaisi toiselta puolen suurlakkoon ja sitä tietä mahdollisesti kommunismiin. Kun kaikkia tätä täällä itsekseen ”fundeeraa” niin ei ole ihme vaikka joskus saattaa nähdä piruja seinällä.

No niin. Kun saan kuulla lähemmin ajatuksiasi niin saanen minäkin sen jälkeen jatkaa. Siihen mennessä toivotan vain itsellesi Lyylille ja myöskin toisille tovereille hauskaa Joulun loppua ja onnellisempaa Uuttavuotta kuin jo nyt pian ohi eletty on ollut.

Vilpittömällä toveruudella

Fitchburg, Mass.              18.1.1

Hyvä toveri.

Suonet anteeksi jos tässä lupaamasi kirjettä odotellessa otan ikään kuin etumatkaa ja vuodatan eräitä mieleeni patoutuneita ajatuksia luettavaksi. Ne eivät ole mitenkään tarkoitetut ohjeiksi tai ojennukseksi kenellekään vaan avonaisiksi ja toverilliseksi ajatusten vaihdoksi.

Joulu meni menojaan tuomatta oikeastaan mitään uutta ja uusivuosi on saapunut. Mutta sittenkin tässä vuodenvaihteessa tapahtui, ainakin omasta mielestäni, yhtä ja toista, joilla saattaa olla vaikutusta tulevaan vuoteen, ehkäpä pitemmällekin. Niistä tärkeimpänä pitäisin Moskovan kokousta johon oli kutsuttu paitsi Neuvosto-Wenäjän sateliittimaita, myöskin Suomi, Ruotdi ja toisetkin Euroopan niinkutsutut puolueettomat maat. Kokous ja siellä tehdyt päätökset sellaisenaan eivät liene sen kauemmaksi kantavia kuin yleensä kommunistien kokouksissa tehdyt päätökset. Mutta sittenkin tämän kokouksen edellä ja jälkeen tapahtunut noottien vaihto Neuvosto-Wenäjän ja Moskovan kokouksesta pois jääneiden maiden välillä antaa aihetta ajatteluun. Ei myöskään voi olla merkille panematta sitä, että Neuvosto-Kiina, joka myös oli kutsuttu kokoukseen osanottajaksi, ei ottanut virallisesti kokoukseen ja sen tekemiin päätöksiin osaa vaan on lähettänyt ainoastaan ”havainnoitsijansa” kokoukseen seuraamaan sen menoa. Tämä oli mielestäni yksi esimerkki siitä, että Kiina aikoo kulkea omaa latuaan ja linjaansa antamatta Neuvosto-Wenäjän sitä johtaa. Se tuli lisäksi näkyviin Kiinan pääministerin ja YK:n pääsihteerin Dag Hammarskjöldin välisessä keskustelussa, joissa Neuvosto-Wenäjän osallisuutta tai edes nimeäkään kertaakaan mainittu. Tuo oppi: ”Aasia aasialaisille”, jonka johtajana ja keskuksena tulisi olemaan Neuvosto-Kiina, tulee nähtäväksi olemaan se punainen lanka, jonka ympärille Itä-Aasian politiikka keskittyy ja jossa Neuvosto – Wenäjäkin saa olla päältäkatsojana. Se ei tietenkään merkitse sitä, että Neuvosto-Kiina vielä kääntyisi Neuvosto-Wenäjää vastaan vaan pikemminkin vallanjakoa tuossa yhä laajentuvassa kommunistisessa maailmassa.

Palatakseni Moskovan kokousta koskevaa noottien vaihtoon, antaa sekin ajattelun aihetta. Moskovan kokouksesta poisjääneiden maiden esittämät kielteiset vastaukset olivat pääkohdissaan ja periaatteiltaan samanlaiset siinä, että ne pitivät tarpeellisena paljon edustavamman kokouksen ja yhteistoiminnan aikaansaamista ennen kuin maailman rauha saadaan turvatuksi; jokainen kuitenkin vakuuttaen kannattavansa kaikkia sellaisia yrityksiä, joilla maailman rauha saadaan turvatuksi. Sanamuodoiltaan ja kunkin maan erilaisista oloista ja suhteistakin Neuvosto-Wenäjään, vastaukset olivat erilaiset. Me täällä Amerikassa ihailemme sitä taitavuutta ja samalla luottamusta herättävää vastausta, jonka Suomi antoi. Täällä pidettiin Suomen asemaa hyvin vaarallisena ja pelättiin, että Suomi ilman muuta taipuu kun toiset taas uskoivat, että jos Ruotsi ja Sveitsi antavat kielteisen vastauksen, niin Suomikin uskaltaa kieltäytyä; ja niin onneksi kävikin.

Asian näin kehittyessä, olemme suurella kiinnostuksella odottaneet, mitä Wenäjä tämän jälkeen sanoo sillä täälläkin oltiin tietoisia siitä, että Neuvosto-Wenäjä ei asiaa silleen jätä. Ja nyt nämä Neuvosto-Wenäjän nootitkin on nähty ja niistä kukin voi vetää omat johtopäätöksensä.

Sitä vastoin kuin Neuvosto-Wenäjän vastausnootti Sveitsille ja varsinkin Ruotsille oli diplomaattisesti selosteleva ja kohtelias, Suomelle ja Itävallalle esityissä nooteissa oli isännän ääni. Suomelle esitetyssä nootissahan mainitaan, että Neuvostohallitus on ottanut huomioonsa Suomen hallituksen lausunnon siitä, että Suomen hallitus suhtautuu myötämielisesti Neuvostoliiton ponnisteluihin kollektiivisen turvallisuuden aikaansaamiseksi ja siitä syystä esittää ”valituksensa” siitä kun Suomi ei ottanut osaa Moskovan kokoukseen ja lisätään, että Neuvostohallitus uskoo Suomen hallituksen antavan oman panoksensa Euroopan kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän muodostamiseen”.

Kun neuvostohallitus sanoo ”uskovansa” johonkin niin se myös merkitsee sitä, että se tulee tapahtua. Tästä syystä huolemme Suomen tulevasta kohtalosta on väkistenkin lisääntynyt.

Kun tässä on aikaa ja paperissa tilaa, niin kerrompa jotain kevyempää. Sinäkin olet lukenut taruja käärmeen lumoista. Yhdysvaltain hallitus on valmistanut suuren joukon educational filmejä, joissa luonnosta ja tosioloista esitetään kuvia. Hiljattain katselin kahta varsin mielenkiintoista filmiä, joissa esitettiin käärmeen elämää ja luonnetta. Kuvattavana oli maailman suurin ja myrkyllisin cobra. Toisessa filmissä esitettiin cobran ja sen pahimman vihollisen, noin pienen kissan kokoiset ”mungo rotan” välisestä taistelusta. Cobra on niin paljon vahvempi, että se voi nielaista mungon kun vain saa suuhunsa. Mungo on nopea ja myöskin ovela. Kun cobra tietää, että hän ei pääse mungoa pakoon se asettuu hyökkäysasentoon. Mungo odottaa tätä ja asettuu cobraa vastaan. Cobra yrittää hyökätä mungon kimppuun, mutta mungo myöskin tietää sen ja vetäytyy juuri sen verran taakse, ettei cobra ulotu ja cobaran veräytyessa hyökkäysasentoon seuraa taas cobran päätä.  Näin jatkuu tuntikausia kunnes cobra väsyy, jota myöskin mungo odottaa. Kun cobran hyökkäykset vähitellen heikkenevät ja heikkenevät, mungo äkkiä syöksee cobran niskaan ja puree terävät hampaansa cobran kurkkuun. Nyt syntyy jännittävä taistelu elämästä ja kuolemasta. Cobra tekee hirvittäviä hyppyjä ja väänteitä mutta mungo ei hellitä otettaan vaan siipenä lentelee käärmeen mukana ilmassa kunnes cobra heittää henkensä. Väsynyt on mungokin mutta kun cobra ei enään liiku se käy nykäisemässä kuollutta cobraa hännästä ollakseen vakuuttunut, että cobra on kuollut.

Toisessa filmissä esitetään miten cobra lumoaa linnut. Se ensinnä liikkeillään saa vedetyksi linnun huomion puoleensa, ja sen jälkeen kun lintu pysähtyy katso-maan cobraa, cobra iskee lumoavat ja tuijottavat silmänsä lintuun, lumoaa linnun niin ettei tämä lähde mihinkään vaan pelosta vapisten tuijottaa cobran silmiin. Näin jatkuu hetki mutta linnun hermot pettävät. Vähitellen lintu vikisten ja vapisten alkaa lähestyä cobraa. Näyttää siltä kuin lintu tietäisi, että edessä on kuolema, mutta ei voi vapautua cobran lumoavista katseista. Näin askel askeleelta lintu lähestyy rauhassa odottavaa cobraa kunnes on niin lähellä, että cobra äkkiä kurottaa kaulaansa ja malekin silmän räpäyksessä vikisevä lintu on hävinnyt cobran kitaan. Väkistenkin joutuu ajattelemaan kumpaako osaa Suomi joutuu näyttelemään; mungon vaiko linnun. Ehkäpä sillä ei ole valitsemisen varaa ja se yrittää esittää vähän kumpaistakin toivossa, että cobra väsyy taikka joutuu kiinnittämään huomionsa johonkin muualle niin, että saalis voi pelastua.

Kuten jos sanoin, nämät ovat vain filmikuvia ja mielikuvituksia mutta väliin niillä on uskomattoman läheinen yhteys todellisen ja elävän maailman kanssa.

Kun on puhe Suomen asioista niin en voi olla kertomatta, että me olemme täällä olleet väliin ikään kuin ällikällä lyötyjä niiden äkkinäisten hallituskriisien johdosta. Minä olen luullut ainakin ymmärtäväni niitä ja parissa artikkelissa selostanutkin, mutta suurin osa meistä amerikansuomalaisista puhumattakaan amerikkalaisista eivät käsitä niitä ollenkaan. Ja [?] hämärää on ollut meillekin, jotka olemme luulleet niistä asioista jotakin tietävämme sillä kaiketi ei ollut selvää kumpi siellä Suomessa on työväenliikkeen ja puolueenkin johdossa Suomen Sosialidemokraattinen Puolue vaiko SAK. Ja epäilyksiä siitä näyttää olleen sielläkin päättäen Suomen lehdissä ilmestyneitä kirjoituksia. Ja muuten luottamus Suomen Sosialidemokraattisen puolueen ja Maalaisliiton väliseen yhteistoimintaan ei täällä meidän keskuudessa tunnu erittäin lujalta. Luin myskin ”Unitas” lehdessä julkaistun Wäinö Tannerin kirjoituksen jossa hän esittää epäilyksensä hallituksen muodostaman taloudellisen ohjelman kestävyydestä. Me tietenkin täällä olemme aivan liian kaukana tekemään johtopäätöksiä ja vieläkin vähemmän esittämään arvostelujamme mutta olisimpa halukas kuulemaan, miltä se siellä vähän lähempänä asuvan silmissä näyttää.

Ja sitten vielä eräs asia. Suomesta tulleet lehdet kertovat, että Maalaisliitto on jo ehättänyt esittämään presidenttiehdokkaansa ensi vuonna toimitettaviin presidentinvaaleihin. Ja että ehdokkaana on nykyinen pääministeri Kekkonen, oli itsestään selvää. Meistä näyttää siltä, että Kekkonen on onnistunut kohottamaan itsensä sellaiseen asemaan, että hänen valintansa käy aivan välttämättömäksi, melkeinpä puolipakolliseksi kuin ottaa huomioon ne viitteet, joita Neuvostohallituskin nooteissaan esittää. Täällä Amerikassa seurataan tämän asian kehittymistä paljon suuremmalla mielenkiinnolla kuin siellä saatetaan luullakkaan. Meillä oli sellainen käsitys, että sosialidemokraatit tässä taannoin suistivat Kekkosen pois hallituksesta siinä ymmärryksessä, että hänen mahdollisuutensa pyrkiä presidentiksi siten heikontuivat. Mutta nyt hän on melkein korkeammalla tasolla ja jotkut väittävät, että Maalaisliiton ja Sosialidemokraattisen puolueen yhteisenä momenttina jo olisi se, että Kekkonen valitaan presidentiksi.

Minusta tuntuu – ja nyt minä puhun vallan omiani – siltä että Sosialidemokraattien olisi asetettava oma ehdokkaansa ja sellainen, jolla olisi mahdollisuus voittaa Kekkonen. En tiedä johtuuko se vanhasta ystävyydestä ja vuosien kuluessa kehittyneestä luottamuksesta, sellainen ehdokas voisi olla vain Wäinö Tanner. Minä en tiedä suistuisiko hän ottamaan ehdokkuutta vastaan, mutta uskoisen hänen ottavan, jos se tapahtuisi Sosialidemokraattisen Puolueen yhteisestä vetoomuksesta ja silmällä pitäen Suomen itsenäisyyttä ja erikoisesti Suomen työväen parasta. Minulle on sanottu, että siinä Suomen ja Wenäjän välisessä sopimuksessa on sellainenkin kohta, että sotarikollisia ei saa asettaa mihinkään valtakunnallisiin luottamustoimiin. Minä en ole sitä nähnyt ja jos onkin, niin eihän Tanner ja hänen ja hänen kumppaninsa ole Suomen kansan tuomitsemia sotarikollisia vaan kansan luottamusta nauttivia miehiä. Ja sittenpähän sekin nähtäisiin, että uskaltaisiko Neuvostohallitus tällaiseen sopimukseen vedota. Minä luulen, että Tannerin karieri ja maine vaikutta myöskin Suomen vapaamielisiin porvareihin ja hänen suhteensä maalaisliittoonkin on ollut suopeampi kuin useimpien muiden puolueen johtajien, joten uskoisin hänen saavan kannatusta omanpuolueen ulkopuoleltakin enemmän kuin jonkun toisen. Ja mitä tulee länsimaihin ja ainakin tähän Amerikkaan, niin sitä katosottaisiin luottamusta herättävänä. Itseppähän tiedätte kenellä on Suomen työväen suurin luottamus ja kannatus. Mutta jokatapauksessa Sosialidemokraattisen puolueen olisi otettava selvä kanta ja asetettava oma ehdokkaansa hyvissä ajoin ennen vaaleja ettei sitten jäädä ajelehtimaan sattumien ja tapausten varaan. Kuten jo sanoin, että tämä on vain minun yksityinen mielipiteeni, jonka toverillisesti ja luottamuksella olen sinulle esittänyt ja jos katsot tarpeelliseksi, et myöskään hiisku siitä halaistua sanaa kenellekään toiselle.

Ja sitten viimeksi se Hammarskjöldin matka Peipinkiin. Pari päivää sitten lähetin kirjoittamani artikkelin Suomen Sosialidemokraattiin ja jos se siinä julkistetaan, siitä näet lähemmin käsitykseni asiasta sekä myöskin selostuksen siitä, miten asia täällä käsitetään. Jokatapauksessa tapaus on ehkä käänteentekevin pitkiin aikoihin. Ainakin täällä Amerikassa seille annetaan suurempi merkitys kuin millekkään toiselle, niihin luettuna myöskin Saksan saaminen Euroopan puolustusliittoon. Asiasta ei tietenkään tulla paljon kirjoittamaan, sillä pidetään sitä arkaluontoisena, mutta yleinen mielipide on jännittynyt ja presidentti pariinkin kertaan on pyytänyt kansaa ja yleistä mielipidettä rauhoittumaan ja pitämään päänsä kylmänä sillä hallitus ja varsinkin YK valvoo asioiden kehitystä. Amerikka ei tule tekemän mitään sellaista äkkikäännettä eikä ryhdy mihinkään sellaisiin kostotoimiin, jotka voisivat sytyttää äkkiä maailman palon. Ja siitä syystä me voimme katsoa tulevaisuuteen melkoisen tyynenä ja rauhallisin mielin niin kauan kun tiet rauhallisille neuvotteluille ovat auki ja uusia ovia yritetään vielä avata. Ja siitä syystä toivon sinullekin onnea ja menestystä alkavalle vuodelle ja terveisiä myöskin rakastettavalle Rouvallesi. Olisin iloinen, jos saisin kuulla lähemmin myöskin sinun mielipiteitäsi.

Toverillisesti.

Fitchburg, Mass.              27.1.1955

Hyvä toveri.

Liitän mukaan New York Times:istä ottamani leikkeen ja sen johdosta  Raivaajassa julkaistun kirjoitukseni. Sinä varmaankin tunnet asioiden kulun paljon paremmin kuin me täällä mutta minua erityisesti kiinnostaa Kerenskyn käsitys asiasta ja se, että hän vieläkin hautoo mielessään Wenäjän suuruuden säilymistä vielä senkin jälkeen kun odotettu bolsevikien vallanluhistuminen on tapahtunut.

Muuten tapausten kulku kauko-idässä ja täältä katsoen näyttää kehittyvän hyvin kriitilliseksi. Presidentti Eisenhower on saanut kongressilta pyytämänsä valtuudet käyttää aseellisia voimia siinä tapauksessa jos kommunisti-Kiina todella yrittää uhkaamaansa Formosan valloitusta. Nyt vain odotetaan mitä kommunistit tekevät? Mahdollista kuitenkin on tämäkin uhkaavan näyttävä kriisi laukeaa ilman totalitaarisen sodan puhkeamista.

Suomesta tulleista tiedoista olen saanut lukea, että siellä todella olisi ollut puhetta Tannerin nimittämisestä presidenttiehdokkaaksi. Toisin tuo tietä saapuu ruotsalaisten lehtien levittämänä, jonka sosialidemokraatit ovat kumonneet mutta sittenkin idea sielläkin nyt näyttää kehittyvän, eikä ainoastaan minun tyhjissä aivoissani

Tervehtien.

Fitchburg, Mass.              6.3.1955

Hyvä veli.

Vilpitön kiitos luottamuksellisesta ja erittäin antoisasta kirjeestäsi. Täällä ”rapakontakan” Suomen olojen ja kehityksen seuraaminen on hiukan vaikeaa. Tosin suomivieraita saapuu melko usein mutta niiden tuomat tiedot ovat melko lailla haalistuneita ja usein tuntuu siltä kuin heillä ei olisi erikoista halua niistä puhua muuten kuin kaunistellen. Viimeksi kävi luonamme SAK:n valistussihteeri ja Ammattiyhdistysopiston rehtori Jaakko Rantanen. Hänenkin antamansa tiedot olivat hyvin valotoiveisia. Se on kyllä kauniisti tehty, että esittää maastaan ja kansastaan mahdollisimman kauniin kuvauksen vieraille, joten emme siitä heitä moiti. Mutta sittenkin on meilläkin täällä ollut jonkinlainen aavistus siitä, että se ylenpalttinen ystävyys josta Suomi ja varsinkin Suomen Sosialidemokraattinen puolue on Neuvostohallituksen puolelta ja yleensä Wenäjän kommunistipuolueenkin puolelta osakseen saanut, ei mahtane merkitä hyvää vaan että sen takana täytyy olla joitakin kauemmaksi tähtääviä suunnitelmia. Mahtaneeko se johtua kohtaloiden yhtäläisyydestä vaiko ehkä luonteen yhtäläisyydestä kun ajatuksissani olen joutunut samanlaisiin päätelmiin kuin sinäkin.

Jonkinlaista hämmennystä yleisessä mielipiteessä sai aikaan se New York Timesissä ja muissakin lehdissä kuten m.m. U.N. News & and World Report lehdessä julkaistu artikkeli Suomen vaaranalaisesta tilanteesta. Suomen hallitus kyllä kiirehti sitä oikaisemaan ja lähetti kaikille Suomen hallituksen viranomaisille lyhyen selostuksen, jota he ovat levittäneet ja mekin puolestamme olemme lukijoillemme esittäneet ettei Suomi ole Wenäjän määräysvallan alainen nyt enempään kuin ennenkään. Mutta noita selostuksia ei oikein uskota vaan kaikesta ne lukuisat vierailumatkat Moskovaan ja aina Krimille asti joita Suomen silmäätekevät ja niihin luettuna myös Suomen Sosialidemokraattisen puolueen silmäätekevät ovat tehneet, ovat jättäneet sen käsityksen, että ollaan kaltevalla pinnalla. Samalla olemme myöskin panneet merkille, että Suomen lehdissä, sosialidemokraattisissakin lehdissä, kieli kelossa on muuttunut. Minä en sano sitä, että Suomen ja Suomen Sosialidemokraattisen puolueenkin tulisi hautoa mielessään vihaa ja kostoa ja murjottaa nurkassaan vaan pyrkiä avonaisiin ja ystävällisiinkin suhteisiin. Mutta kun tähän ystävyydenosotukseen Neuvostohallituksen puolelta liittyy aina sellaisia – tosin aluksi viattomalta näyttäviä – vaatimuksia taikka ainakin ohjeita, jotka koskevat Suomen itsenäisyyttä ja kansallisia vapauksia ja merkitsevät niistä luopumista, niin silloin muistuu mieleeni vanhan toverin ”Kaapro Jääskeläisen” lause, Sosialidemokraattisesta puolueesta, että ”Tappakoot sen, jos voivat, mutta kunhan eivät valjasta sitä juhdakseen”. Suomen sosialidemokraattisen puolueen juhdaksi valjastamisen vaara on niin ilmeinen, että sen suhteen tulisi olla erikoisen valpas. Kun joudutaan siihen pisteeseen sosialidemokratian vannoutuneista ja leppymättömistä vihamiehistä, sen jälkeen kun on riittävän monta maljaa kallisteltu, ei enää puhuta kuin paljasta hyvää niin silloin tämä vaara on hyvin lähellä. Tuo sinun lauseesi jolla sanoit esitelmäsi lopettaneet, että ”Alkää nyt vaihtako talvi- ja jatko-sodassa vuodatettua verta, vodkaan ja shamppanjaan”, on ajankohtainen, mutta se on samalla järkyttävä enne siitä mihin ollaan joutumassa ja mitä todella saattaa tapahtua. Eräässä ennen sotia Pohjanmaan työläisille osoittamassani kirjoituksessa esitin jotenkin samansuuntaisen lausunnon, jossa kehoitin heitä etteivät vaihda Jaakko Ilkan vapauden aatteita Ryssän punaiseen paitaan. Kiitän sinua rohkeista lausunnoistasi ja rohkeasta esiintymisestä.

Olen kanssasi samaa mieltä, että Suomen Sosialidemokraattista puoluetta kohtasi korvaamaton vahinko ”Jahvetin” kuolemassa. Muutamia kuukausi ennen hänen kuolemaansa kirjoitin hänelle persoonallisen kiitoskirjeen hänen osottamastaan horjumattomasta isänmaanrakkaudesta ja itsenäisyyden puolustamisesta. Ehkäpä tässäkin on niin, että sen arvon tuntee parhaiden se, joka on menettänyt isänmaansa ja joutunut sieltä pakenemaan kirottuna ja häväistynä.

Olkoon kuitenkin kaukana minusta, että pyrkisin arvostelemaan ja vieläkin vähemmän tuomitsemaan niitä, jotka tällä kertaa ovat korkeissa ja vastuunalaisissa tehtävissä ja joille Suomen kansa on nämät tehtävät uskonut. Ja ilahduttavinta asiassa sittenkin on kuulla, että Suomen kansan ja myöskin terveesti ajattelevan työväen selkäranka on luja moraali horjumaton sillä siinä loppukädessä sittenkin on kansakunnan voima.

Kirjeesi oli minulle erittäin tärkeä siitäkin syystä kun minä täällä ja varmaankin sinä siellä tunnemme joutuvamme väliin vaikeuksiin yrittäessämme antaa oikeaa kuvaa Suomesta ja sen taistelusta itsenäisyytensä vapautensa puolesta niille, usein hyvinkin arvovaltaisille ja korkeassa asemassa oleville henkilöille, jotka tulevat sitä tällaisilta maanpakolaisilta pyytämään.

Mutta sittenkin ja kaiken kukkuraksi Suomen kansan taistelu olemassaolonsa  ja tapahtumat siellä ovat vain ”slide-show” eli sivunäytelmä siinä koko ihmiskuntaa käsittävässä draamassa, jota esitetään tämän maapallon kaikilla kulmilla ja jossa lopussa ratkaistaan kumpi saa voiton; ihmisyys ja kansanvalta vaiko diktatuuri ja väkivalta; toisin sanoen; ihminen vaiko peto. Näillä sivunäyttämöillä saattaa, kuten on tapahtunutkin väliverho useiden ja varsinkin pienten kansojen kohdalla suoritetuissa sivunäytelmien osalla laskeutua ennen tämän suuren draaman viimeistä näytöstä, mutta yhtä varma on, että jos, kuten uskomme ihminen ja vapaus on lopussa pääsevä voitolle, se koskee myöskin silloin kaikkia ja niitäkin, jo näyttivät vapautensa kadottaneen.

Käsitykseni mukaan tämä ihmiskunnan suuri draama on kehittynyt jo niin pitkälle, että sitä ei voida esitettävä lopulliseen ”klimaxiin”. Varustautuminen tätä viimeistä näytöstä varten on kehittynyt niin pitkälle, että sitä ei voida enää keskeyttää. Eilen laukaistiin taas siellä Nevadan aavikolla koepommin, jonka valo sokaisi ihmiset 60 kilometrin päässä ja näkyi ikään kuin auringonnousu 450 kilometrin päässä sijaitsevaan Los Angelesiin ja valaisi taivaan aina 800 kilometrin päähän. Ydinvoimalla kulkeva ”Nautilus” on parhaillaan koematkalla tekemässä syvyyssukelluksia; kolme muuta on tekeillä ja lisää on päätetty panna rakenteille. Se merkitsee erästä hyvin merkittävää alkuvalmistelua tähän viimeiseen näytökseen. Valtiosihteeri Dulles saapui myös eilen, ties kuinka monennelta, matkalta jolla vedettiin lopullinen rajaviiva minkä yli kommunistit eivät voi tulla aiheuttamatta esiripun nousua tätä viimeistä näytöstä varten.

Kuten kirjeessäsi sanot, kommunistit eivät uskalla antautua tähän, ainakaan vielä, tähän viimeiseen koetukseen. Mutta varustelukilpailu siitä huolimatta tulee jatkumaan entistäkin suuremmalla teholla. Mutta voiko Wenäjä ja sen mukana kommunistinen maailma pääsevänsä voitolle tässä varustelukilpailussa ja tuonnempana kykenevänsä nujertamaan länsimaat? Ei tarvitse olla mikään profeetta voidakseen sanoa: Ei Wenäjä on jo nyt kuin se varis, joka oli tarttunut tervattuun sillan kaiteeseen: Se ei päässyt lentoon sen takia kun sen jalat oli kiinni ja kun se yritti saada nokkansa irti niin hännästä tarttui ja kun se sai hännän irti niin nokka ja siinä sai soutaa kunnes nälkä korjasi. Wenäjällä on nyt jo kaksi rintamaa, joilla on omat vaatimuksensa ja joita se ei voi kumpaistakaan tyydyttää samallakertaa. Toisella puolella talonpojat ja kulutustarpeita vaativa kansa ja sen tukemiseksi kehitettävä raskas teollisuus: toisinsanoen voita taikka tykkejä. Varustelukilpailun jatkuessa ja kehittyessä yhä suurempi osuus kansan työstä ja varallisuudesta on uhrattava sen hyväksi joten toinen rintama kärsii ja herättää tyytymättömyyttä ja lopuksi lamaannusta vaikka ei ilmi kapinaa syntyisikään. Jos taas tyydyttää talonpoikia ja kuluttajaväestöä, varusteluteollisuus kärsii ja sellaisen politiikan ajaja joutuu syytettyjen penkille, kuten Melankov jo nyt on. Sitä vastoin länsimailla ja varsinkin tällä Amerikalla on käytettävän melkein rajattomat resoursit ja kehittynyt teollisuus niin, että se voi samalla kertaa kiihottaa varustelua ja uhrata sen eteen entistä suurempia summia sekä kohottaa kansan elintasoa, parantaa sosiaalista turvaa, lisätä vanhuuden eläkettä, rakentaa sairaaloita ja kouluja ja varsinkin teitä ja kulkuneuvoja, jotka myös vahvistavat maan sotilaallista puolustusta. Ja tämän lisäksi jakaa elintarpeiden ylijäämiä sellaisiin maihin, joissa kärsitään puutetta: kommunistisinkin, kuten nyt esim. Albaniallekkin annettiin $ 850.000 arvosta elintarveavustusta.

Niin hirtehiseltä kuin se kuulostaakin, presidentille on tehty esitys suuremman vilja-avustuksen lähettämisestä Neuvosto-Wenäjälle niiden nälkäisten talonpoikien ruokkimiseksi, jotka siellä kehnon akraaripolitiikan takia ovat joutuneet kärsimään nälkää. Asia on harkinnan alaisena mutta pelätään, että Neuvostohallitus ei alennu ottamaan lahjaa vastaan. Indiakin kauan epäili mutta lopuksi nälkäisen kansan vaatimuksesta alentui ottamaan avustusta. Miten sellaiset kansat, jotka kipeästi tarvitsevat elintarveavustusta kykenevät kilpailemaan asevarustelussa omavaraisten kansojen kanssa. Siinä kilpailussa kommunistit ovat tuomitut häviämään, jota seuraa antautuminen. Täälläkin aletaan käsittää tämä mahdollisuus ja siitä syystä yleinen mielipide vaatii varustautumisen jatkamista ja tehostamista. Jos Wenäjä ja kommunistinen plokki, nähdessään jatkuvassa kilpailussa joutuvansa häviölle, hermostuvat ja provosoivat totalitaarisen sodan, niin ei myöskään tarvitse olla profeetta voidakseen sanoa, että se on kommunistisen maailmanvalloitusunelman loppu. Ja sen seurauksena, kuten minä sen näe, on myöskin kommunistisen Wenäjän imperiumin hajaantuminen niin pieniin kansallisiin osiin, että se ei enään tule olemaan maailman rauhan eikä ihmiskunnan vaarana. Ja ennen kuin tämä esirippu viimeisen kerran lasketaan, Suomen ja Wenäjän välinen kysymys myös ratkaistaan ja siinä ei enää seurata niitä pakkorauhan ehtoja ja muita pakkosopimuksia, joita aikaisemmin on tehty vaan sen uuden sopimuksen perustana ja kansallisten rajojen määrääjänä on oikeus ja vapaus sekä ihmisyyden korkeat ihanteet.

Mutta miten käy jos kommunistit tässä varustelukilpailussa joutuvat häviölle ja ovat pakotettu antautumaan? Se on vaikea juttu sillä kommunistit tietävät, että se myös johtaa pakokauhuun. Ei sateliteettimaat ole niin lujilla siteillä sidotut, että ne kestäisivät silloinkin kun itse emämaa joutuu perääntymään. Perääntyminen vahvoista sdrateekisistä asemista on vaarallista. Ja länsimailla, ainakin tällä Amerikalla, on edelleenkin se vaatimus, että kaikille imperialistisen ja kommunistisen Wenäjän väkivalloin valtaamilleen maille ja kansoille on palautettava niiden itsenäisyys ja vapaus, ja siinä tilienselvityksessä kärsivien kansojen ja ihmisten kostonhalu saattaisi päästä valloilleen, joka mahdollisesti uhkaisi Moskovankin vallanpitäjiä.

Puhutaan paljon coexitanssista eli yhteiselosta, jolloin kumpainenkin ryhmä, kommunistit ja kansanvaltaisentmaat, voisivat elää rinnakkain rauhassa ja sovussa. Sellainen on kuitenkin mahdottomuus. Kommunismi, jonka päämääränä on maailman vallankumous, ei voi elää sovussa kansanvaltaisten maiden kanssa, koska se silloin kadottaisi päämääränsä. Se yhteiselo, josta puhutaan, tulee olemaan samanlaista kylmää sotaa ja vielä pahempaa kuin nyt on eletty viimeiset kymmenen vuotta. Se lopulta turmelee ihmisyyden ja moraalin niin, että sekin lopulta käy sietämättömäksi ja johtaa väkivaltaiseen ratkaisuun.

Merkille pantaa on, että eräänlaista ryhdistymistä on huomattavissa näissä länsimaissakin. Pääministeri Churchillin hiljattain pitämä puhe Englannin parlamentissa oli yksi todistus siitä. Ja täällä Amerikassa ilmeistä kyllästymistä tuohon jatkuvaan kylmään sotaan ja kommunistien keljuiluun sekä kaikki säädyllisyyssuhteet ylittävään haukkumiseen on huomattavissa. Tuntuu siltä kuin kämmeniä alkaisi syyhytä siltä varalta, että jos kommunistit tekisivät sellaisen varomattoman liikkeen, joka antaisi aiheen päästää nuo hirvittävät voimat valloilleen. Churchill m.m. puheessaan viittaa siihen, että hänkään ei epäile ylivoiman käyttämistä silloin, jos kommunistit alkavat hyökkäyksen. Ja täällä sitä pidetään jo selvänä asiana.

Asiat varmaankin kehittyisivät nopeammin ellei tuota Euroopan sairasta miestä, Ranskaa, täytyisi odottaa ja laahata pysymään mukana. Ja täältä katsoen me sosialidemokraatitkaan emme jaksa aina ymmärtää Saksan sosialidemokraattien hyväuskoisuutta siihen, että kommunistien kanssa voitaisiin päästä sovintoon, että ja Saksa voitaisiin yhdistää kansanvaltaisella pohjalla. Käsityksemme on, että kommunistit eivät suostu Saksan yhdistämiseen minkään muunlaisella pohjalla kuin sillä, että kommunistit saavat hallita samalla kuin kaikissa muissakin sateliteettimaissa. Emme myöskään usko siihen, että kommunistit taipuisivat minkään muun kuin väkivallan taikka muun sellaisen taloudellisen pakon edessä, jota eivät kykene voittamaan. – Ja totta puhuen, minä en usko siihenkään, että sellaista taloudellista pakkoakaan voisi syntyä, joka pakottaisi kommunistit antautumaan ellei siihen liity myöskin aseellinen voima taikka voiman uhka.

Juuri tulleet tiedot kertovat, että  Malekovia syytetään jo siitäkin kun hän vielä vallassaollessaan länsivalloille osottamassaan puheessa lausui m.m., että ”totalitaarinen sota ja atomivoimien käyttö tuhoaisi koko ihmiskunnan sivistyksen”. Tätä lausuntoa kommunistit pitävät kerettiläisenä sillä hänen olisi pitänyt lausua, ”tuhoaisi kapitalistiset imperialistit”, kuten Molotov ja toiset puheissaan ovat lausuneet?

Niin katsos hyvä veli, kun kosketukseni täällä synnyinmaani Suomen kanssa pakostakin jää heikoksi ja tapaukset siellä hämäriksi, aatokseni askaroivat tällaisissa tällaisissa koko ihmiskuntaan käsittävissä asioissa. Ne ehkä tuntuvat fantastisilta ja tuulentuvilta mutta nykyään jo tapahtuu sellaista, mikä vielä miespolvi sitten olisi tuntunut fantastiselta, jopa kokonaan käsittämättömältä ja tuomittavaltakin.

Ja puhuakseni myöskin näistä Amerikan oloista, täälläkin tapahtuu sellaista, joka vielä aivan äskettäin tuntui fantastiselta. Sellainen on m.m. Amerikan suurten työväenliittojen yhtyminen, jota voidaan pitää jo tosiasiana ja joka tulee yhdistämään enemmän kuin 15 miljoonaa ammatillista järjestäytynyttä työläistä, ja johon varmaankin jo lähivuosina liittymään mukaan niin paljon, että sen voima kohoaa kahteenkymmeneen miljoonaan. Se samalla tulee merkitsemään käännettä amerikkalaisen työväen politiikassa. Se tulee merkitsemään sitä, että noin suuret joukot eivät enää tule kulkemaan leijana minkään porvarillisen puolueen hännässä vaan tulevat järjestäytymään myös poliittisesti. Miten se tapahtuu, ei ole vielä täysin selvillä mutta minä olisin taipuvainen uskomaan, että työväki tulee valtaamaan nykyisen demokraattipuolueen sisältäkäsin ja karkottamaan siitä konservatiiviset ainekset republikaanipuolueeseen. Taikka paremminkin sanoen; tulee tapahtumaan puolueiden kokonaan uudestimuotoilu, siten että konservatiivit liittyvät yhteen ja työväki ja yleensä edistysmieliset omaan puolueeseensa joten näyttämölle tämänkin jälkeen jää vain kaksi puoluetta: ovatko nimellisesti entisennimisiä vai ottavatko uuden nimen, se ei enään ole pääasia. Tämä merkitsee myöskin sitä, että Amerikan järjestäytyneellä työläisillä näin yhteenliittyneinä tulee olemaan myöskin entistä suurempi vaikutus ja sananvalta kansanvaltaisten työväenjärjestöjen maailmanliitossa. Amerikan suurpääomansuuromistajat ovat jo nyt peloissaan sen suhteen, mitä tuleman pitää. Mutta yhtä varma on myöskin se, että Amerikan työväki yhteenliittyneenä vahvistaa voimaansa, yhtä varmaa on myöskin se, että kommunisteilla siinä liitossa ei tule olemaan mitään tekemistä. Ja se merkitsee myöskin silloin sitä, että amerikkalaiset työläiset maailmanyhteisessä järjestössä tulevat myöskin muodostamaan lujan kommunistivastaisen selkärangan, joka kieltäytyy kaikesta yhteistoiminnasta kommunistien kanssa.

Ehkäpä sitä tässä onkin kerrakseen pakinaa. Mutta kun aikaa ja sydämelle patoutunut yhtä ja toista niin tekee mieli purkaa itseään sellaiselle kokeneelle ja luotettavalle toverille kuin sinulle. Ja toivonkin, että kaikki tämä, mitä tässä olen kertonut on suurimmalta osaltaan kerrottu siinä luottamuksessa, että se edes jollakin tavalla hyödyttäisi asiaamme ja meille rakkaaksi käynyttä sosialidemokraattista liikettä.

Siellä Pohjanmaalla laulettiin, että ”Meillä on hanki ja jää”. Täällä me emme voi yhtyä siihen lauluun ei ole ollut hankea eikä jäätä oikeastaan koko talvena ennen kuin vasta parina päivänä, mutta nyt sekin on jo menossa. En ole vielä suunnitellut kesän viettoa. Oikeastaan mieleni taasenkin palaa Coloradon vuoristoon, ainakin käymään. Siellä on hyviä ystäviäni, jotka palvelevat Yhdysvaltain armeijassa hyvin huomatuilla vakansseilla ja ovat pyytäneet tulemaan vierailulle heidänkin luokseen. He ovat niitä asekätkentäjuttuun sekaantuneita, jotka sitten pakenivat sieltä Suomesta ensin Ruotsiin ja sieltä tänne, missä liittyivät Yhdysvaltain armeijaan. Suomi heissäkin menetti parhaita poikiaan mutta Amerikka on hyötynyt sillä he ovat pystyneet antamaan kokemusperäistä opetusta hiihdosta ja yleensä talvisodankäynnissä, jos sellainenkin vielä sattuisi tulemaan.

Terveisiä vaimoltani Teille molemmille. Veljellisellä rakkaudella.

Toivossa saada vastakin kuulla ajatuksiasi (käsin kirjoitettu)

Fitchburg, Mass.              11.4.1955

Kirjeen yläreunassa on käsinkirjoitettuna teksti: Oskari Tokoin toinen kirje Tuomiselle: Kansio v. 1918 Kansalaissodasta ja sen taustoista

Hyvä toveri.

Sen jälkeen kun kirjoitin sinulle ajatuksiani Valppaasta ja valpaslaisuudesta, saapui Sosialidemokraattinen Aikakauslehti 2, jossa jatkat väittelyäsi maisteri Matti Niemisen kanssa. Kun keskustelunne pohjana on kysymys siitä minkätakia kommunismilla Suomessa on suurempi kannatus kuin toisissa Pohjoismaissa, niin minullakin olisi johtokunnalle jotain sanottavaa. Minusta on vain tuntunut siltä kuin keskustelua siitä olisi tähän asti pidetty hiukan arkaluontoisena asiana, joista on puhuttu puolella suulla ja varsinkin mitä tulee sisällissodan aikaisiin ja sitä ennen tapahtuneisiin asioihin, pidetään ikään kuin historiantakaisina, joita pyritään unohtamaan. Sinun on ollut tavallaan pakko näissä keskusteluissa kajota niihinkin mutta, kuten olen huomannut nuori nouseva polvi pitää niitä vähempiarvoisina.

Mitä tulee ensiinäkin siihen, että kommunismi pohjolassa on voimakkaampi kuin muualla Suomessa, niin jotain tiedän siitäkin. Siinä Muurmannin Suomalaisessa Legionassa oli noin 90 % niitä pohjolan tukkijätkiä, jotka vielä muodostavat kommunistisen liikkeen selkärangan. Niiden lähes kahden vuoden ajan jouduin tutustumaan tämän pohjolan tukkijätkän sielun elämään ja toiminnan motiiveihin. Legionan hajottua heistä enemmän kuin tuhannen palasivat sinne pohjolan korpiin työmaille. Toiset menivät takaisin Wenäjälle, joista toiset hävisivät mutta useimmat palasivat takaisin. Kun siellä Suomessa käydessäni kiersin Lappia, tapasin heistä hyvin useita. Ja sen kokemuksen perusteella, mikä minulla heistä on, heistä tuskin 10 % on kommunisteja siinä ymmärryksessä kuin kommunismilla ymmärretään. He ovat suuria lapsia ja individualisteja, joita yhdessä pitää pohjolan ankarassa luonnossa ja olosuhteissa muodostunut itsesäilytysvaistoista johtuva joukkotunne ja joukkokuri. Mutta he sydämestään vihaavat ylhäältäpäin johdettavaa diktatuuria ja herravaltaa. Heidän näkyvä vastustajansa oli ollut ”Kymiyhtiö” ja sen ”Ukko-Herra”, jonka ylivaltaa he olivat pyrkineet vastustamaan kaikilla heidän käytettävissään olevilla keinoilla. He ovat synnynnäisiä ”purnaajia”, sen sanan nykyisessä merkityksessä. He ovat olleet ja varmaankin vieäläkin ovat tyytymättömiä kaikkeen olevaiseen kykenemättä osottamaan mitään käytännöllisiä parannuksia. He ylipäänsä ovat kaikkia muualta tulleita kohtaan ja tunnustavat vain yhden vallan ja johdon: Se on ”Sakin johdon” ja päätökset ja siitä syystä sosialidemokraattien on hyvin vaikea saada vaikutusta heidän keskuudessaan, koska he epäilevät sitäkin ja pitävät sosialidemokratiaa eräänlaisena herravaltana, jota rehellisen ja vapaan pohjolan työläisen on vastustettava ja säilytettävä itsenäisyytensä. Se tuo ”Ukko-Herra”-viha ja pelko johtaa yhäkin pohjolan työläisiä, josta heidän on vaikea vapautua.

Siitä huolimatta he ovat suomalaisia yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Ja kun sakki saadaan liikkeelle, he myöskin ovat uskollisia ja luotettavia sekä menevät mihin käsketään. Eräs upseeri eversti Alpo Marttinen, joka talvisodan aikana oli sen pohjoisen rintaman esikuntaupseereita, kertoo m.m.: Kun hän Rovaniemen asemalla otti vastaan sieltä pohjolan korvista koottuja järjestääkseen ja kouluttaakseen ne, hän kuuli kuin nämät joukot murjottain ja epäillen katsoivat häneen ja eräs, nähtävästi sakin johtaja sanoi, että ”Siinä se nyt on Herra. Kovin on tuo nuoren näköinen, tohtiikohan tuohon luottaa”. Se on pohjolassa enemmän luottamuskysymys kuin missään muualla. Tämä upseeri kertoo, että saavuttanut näiden joukkojen luottamuksen ja niillä joukoilla huonosti varustettuina ja vieläkin huonoimmin harjoitettuina, hän ja toiset kykenivät [?] hajoittamaan Kommunistien [?] kolme divisionnaa, ja tuhoamaan ne niin perinpohjaisesti kuin missään sodassa vihollinen on koskaan tuhottu.

He tuskin luottavat kommunismiinkaan mutta he luottavat sakin voimaan, jota luottamusta he eivät hevillä riko. Sosialidemokraattien on vain kyettävä lähestymään heitä luottamuksellisesti ja saatava heille valistusta, joka ohjaa heidät oikealle tielle.

Minä tiedän, miten vaikeaa on tällaisia joukkoja johtaa ja ohjata. Minä tiesin, että heistä suurin osa aatteellisesti kannatti kommunisteja ja he tiesivät, että minä olin vakaumuksellinen sosialidemokraatti, mutta he luottivat minuun ja seurasivat minua koska he käsittivät, että vain sitä tietä kulkien, jonka heille esitin, hekin voivat pelastua siitä tilanteesta, missä oltiin.

(Muuten tässä sivumennen ja luottamuksellisesti puhuen, Eversti Marttinen ja kymmenkunta muuta suomalaista upseeria, jotka sotien jälkeen sieltä Suomesta pakenivat sen asekätkentäjutun johdosta, palvelevat nyt Yhdysvaltain armeijassa hyvin huomatuilla vakansseilla. He ovat harjoittaneet Yhdysvaltain armeijan talvisotaa varten ja, kuten eversti Marttinen sanoo, viime talven aikana Kalliovuoristossa Coloradon valtiossa toimitetuissa suurissa talvimänöövereissa tuli todistetuksi, että Yhdysvalloilla on parhaiten varustettu armeija talvisotaa varten kuin yhdelläkään toisella maalla koko maailmassa.)

Niin, minäkin siellä pohjoisessa kaikesta huolimatta opin luottamaan niihin pohjolan tukkijärkiin. Kun kommunistit julistivat minulle sen kuuluisan kuolemantuomion ja vielä päälle erikoisen kehoituksen ”että tuomion täytäntöönpano on jokaisen vallankumouksellisen työläisen velvollisuus”, minä senkin jälkeen nukuin yöni pohjolan korvissa rakonuotioilla ja metsäsaunoissa ja kuljin ilman mitään vartijaa, joten tuomion täytäntöönpano olisi ollut mitä huokein asia maailmassa. Mutta kertaakaan ei johtunut edes mieleeni, että kukaan heistä edes yrittäisi kättään nostaa minua vastaan.  Sellaisia he ovat. mutta sosialidemokraattien on kyettävä hankkimaan heidän luottamuksensa ja sitä ei tehdä julistuksilla tai muilla virallisilla tokumenteilla vaan on mentävä heidän luokseen. Ja kun minä viimeksi siellä käydessäni tapasin heitä, he kyynelsilmin puristivat kättäni ja iloitsivat jälleennäkemisestä. Iloitsen myöskin siitä, että SAK vihdoinkin avaa todellisen oppilaitoksen pohjolaan ja alkaa sen kasvatuksellisen työn, jota siellä niin kipeästi tarvitaan. Mutta siinäkin täytyy lähteä, että opitaan tuntemaan ne syyt, jotka ovat olleet olemassa ja vieläkin ovat olemassa kommunismin leviämiselle pohjolassa.

Mitä tulee kommunismin leviämisen syihin Suomessa yleensä, niin siihen sisällissodalla ja sitäkin aikaisemmilla tapauksilla on paljon suuremmat ja myöskin pysyvimmät syyt kuin mitä tahdotaan myöntää. Minä kerran pääministerinä ollessani ja ennen sisällissotaa eduskunnassa pitämässäni puheessa koskettelin niihin syihin, jotka kiihottavat työväkeä väkivaltaiseen toimintaan ja jotka sitten johtivat sisällissotaan. Sanoin m.m., että ne piiskansivallukset jotka sivallettiin Laukon mailla talvella v. 1906 sattuivat syvästi torppariväestön selkään kaikkialla kautta koko Suomen, ja ovat kiihottamassa sitä väkivaltaiseen toimintaan. Yritin valaa hunajaa haavoihin ja kehoitin porvaristoakin auttamaan tekemällä myönnytyksiä kiihtyvälle mielipiteelle. Mutta sitä ei tehty. Ne kaadetut savupiiput, rikotut tulisijat, rikotut ikkunat ja irtirevityt ovet, jotka ratsumestari Caloniuksen ratsupoliisit Laukossa tekivät, sammuttivat sen kotilieden, mikä suomalaisen torpparin tulisijassa oli kytenyt ja sytyttivät vihan tulen, jonka seuraukset sitten johtivat sisällissotaan ja jota vihantulta ei kuluva vuosisata kykene tukahduttamaan.

Sisiällissota sellaisenaan ei olisi aiheuttanut sellaista pysyvää vihaa mutta sen jälkeen alettu ja ennenkuulumattomalla julmuudella harjoitettu luokkasota. Työväki tunnusti häviönsä ja olisi ollut valmis inhimilliseen rauhaan, vieläpä siihenkin, että todellisia rikollisia olisi rangaistava lain mukaan. Mutta porvaristo ei tahtonut rauhaa vaan pysyvää vihaa ja sen innoittamana alkoi todellinen luokkakosto. Menetykset sodassa olivat suhteellisen vähäiset, jotka olisi kestetty mutta jälkiselvityksessä tuhotun ihmiselämän määrä kohosi moninkertaiseksi. Ja siinä ei katsottu oliko persoonallisesti syyllinen vai syytän vaan kaikki, alaikäiset lapsetkin, saivat tuntea tätä kostoa, monet uhrata viattoman henkensäkin. Ei silloin muistettu maaherra Olaus Wibeliuksen sanoja: Jos rikko ken, syy on hänen vain. Ei vastuus ole vaimo miehestään. JNE. Vaan kosto kohtasi koko työväenluokkaa ja synnytti toisella puolen myöskin sammumattoman vihan, joka palaa sukupolvesta toiseen.

Minä olen täällä Amerikassa saanut historiallista opetusta, mitä sisällisota tullessaan tuoda. Puhumattakaan siitä, että sisällissodat ovat aina julmimpia ja verisimpiä, niiden pahin puoli on siinä, että jättävät oman kansan keskuuteen sisäisen vihan. Täällä Amerikassa käytiin sisällissota 90 vuotta sitten, joka oli viimevuosisadan verisin sota, Napoleonin sodatkin mukaan lukien. Sitä käytiin tosiaankin verenhimoisesti kumpaiseltakin puolen mutta siinäsuhteessa humaanisti, että vankeja ei tapettu eikä rääkätty. Kun etelän kapinalliset ja heidän ylipäällikkönsä kenraali Robert Lee antautui, kapinallisten koko armeija laskettiin koteihinsa ilman mitään tutkimuksia ja kenttäsotaoikeuksia jatkaan omaa elämäänsä. Ainoastaan kapinallisten hallitus, jonka presidenttinä oli Jefferson Davis vangittiin ja kenraali Lee mutta heitäkään vastaan aiottuja syytteitä ei koskaan ajettu ja kolmen vuoden kuluttua yleisellä amnestialla heidätkin vapautettiin ja he palasivat kunniallisina miehinä, kenraali Lee kohoten Washingtonin yliopiston presidentiksi. Jos Suomessa sisällissodan jälkeen olisi menetelty lähellekään niin humaanisti kuin meneteltiin täällä Amerikassa, niin kommunismilla olisi paljon löyhemmät juuret suomalaisessa maaperässä.

Mutta siitäkin huolimatta vaikka sisällissota täällä loppui asialliseen rauhaan, jossa ei yhtään kaulaa katkaistu eikä vankileirejä perustettu, siitäkin huolimatta sisällissodan jälkeensä jättämä viha tappiolle joutuneessa etelän väestössä on vieläkin voimakas. Ja yhtenä jälkimainingina siitä on tuo yhä jatkuva rotusorto, jolla etelän väestö purkaa vihaansa pohjoisia neekerien vapauttajia vastaan. Jos neekerin vapautus, joka jokatapauksessa olisi täyttynyt toteuttaa, olisi tapahtunut ilman sisällissotaa, se varmaankin nyt olisi pitemmälle toteutettu muin mitä nyt sen jälkeen kun sisällissota kerkesi myrkyttää mielet, on.

Osotuksena siitä, että miten tämä viha vieläkin on voimakas, mainitsen, että m.m. voimakkaat kirkkokunnat erkanivat toisistaan ja alkoivat taistella toisiaan vastaan ja vasta 15 vuotta takaperin Metodistikirkossa saatiin sovinto aikaan ja että etelän ja pohjoisen metodistit yhdistyi mutta Paptistien kirkkokunta, joka on maan protestanttisista kirkoista suurin, vieläkin on erossa toisistaan eikä sovinto vieläkään ole näkyvissä. Kun minä muutama vuosi sitten matkustin etelässä, tämä sisällissodan aiheuttama viha tuli vastaan jokapaikassa. Kun m.m. Tennesseen valtiossa, linja-autossa ajaessani, sivuutimme suuren vanhan hautausmaan, jossa oli tuhansia valkoisia ristejä, tein vieressäni istuvalle huomautuksen siitä, hän, kuullessaan että puhuin pohjoisella murteella, kyynillisesti sanoi: ”Niin, siinä makaa kymmenentuhatta jenkkiä, jotka tulivat tänne ryöstöretkelle”. Ja tämä tapahtui kolme sukupolvea sen jälkeen kun sisällissodan yksi tappeluista oli täällä taisteltu.

Suomalaiset ovat luonteeltaan murjottavia ja pitkävihaisia. Kun suhteellisesti vähemmän kostoa aiheuttanut sisällissota Amerikassa synnytti vuosisadan kestävän vihan, joka elää perintönä polvesta polveen, niin käsität miten kauan sisällissodan jälkeen jättämä viha kytee Suomen kansan sen osan mielissä, joka tuntee saaneensa kärsiä syyttömästi, sydämessä palaa. Se on yhtenä tukipuuna, jota kommunistit menestyksellisesti kykenevät käyttämään hyväkseen. Ja niin kummalliselta kun se tuntuukin, Suomen porvaristo ei vieläkään käsitä taikka ei ainakaan halua käsittää ja myöntää, miten suunnattoman suuren panoksen he ovat antaneet roihuavaan viha-tuleen. Minusta tuntuu siltä kuin meidän, kumpaisenkin puolen pitäisi rehellisesti ja nöyrinä tunnustaa omat virheemme ja heikkoutemme kumpaiseltakin puolen, voidaksemme edes jonkinlaisella menestyksellä torjua sitä kommunismin vaaraa, joka nyt on olemassa ja joka sopivan hetken tullen saattaa paisua todelliseksi ja kansaa uhkaavaksi vaaraksi. Ei näitä kysymyksiä ratkaista akateemisella laudatuurkirjoituksella vaan on uskallettava mennä asian ytimeen ja etsittävä syyt sieltä missä ne ovat; menneessä historiassa ja sieltä periytyneinä sen rahvaan sydämessä, jonka sielusta tässä on kysymys, kuuluuko se meille sosialidemokraateilla vaiko uusiin vaaroihin johtavalle kommunismille. Toivon sinulle menestystä tässä keskustelussa. Kirjeesi lopussa lehden puolesta huomautetaan, että maisteri Nieminen tulee vastaa-maan ja toivottavasti tämä sinunkaan kirjoituksesi ei ole viimeinen. Asia antaa tulla perinpohjin pohdituksi.

Toveriterveisin

Fitchburg, Mass.              30.4.1955

Hyvä toveri.

Vilpitön kiitos kirjeestäsi jonka sain juuri ja kiirehdin vastaamaan heti. Silloin kunlähetin aikaisemmin kirjeeni, viittasin jo siihen, että voit saattaa niiden sisällön julkisuuteen parhaimmaksi katsomallasi tavalla. Nyt kun pyydät, että tärkeimmät osat kumpaisestakin kirjoituksesta saatettaisiin julkisuuteen Sosialidemokraattisessa Aikakausilehdessä, pidän esitystä hyvin suotavana. Oikeastaan itsekin ol hiukan kahdella päällä kirjoittaako suoraan Sosialidemokraattiseen Aikakausilehteen vaiko sinulle. Mutta minulla ei ole riittävästi tietoa siitä, mitä siellä on menossa ja mikä voi olla hyödyllistä, mikä vahingollista, niin kirjoitin sinulle siinä mielessä, että sinä asiantuntijana voit niitä käyttää mahdollisimman parhaalla tavalla. Luulisin, että vastakin voisi ajatella tällaisen tien käyttämistä. Jos sinulla olisi mielessä jotain sellaista kysyttävää, johon minä ehkä voisin selvityksen antaa, niin mielihyvin sen tekisin. Tässä aivan hiljattain kirjoitin eräästä Eduskunnan puhemiestä koskevasta asiasta suoraan eduskunnan puhemiehelle, Fagerholmille mutta siinä kirjeessä esitetyt tiedot eivät tietenkään mene sen edemmäksi eivätkä millään tavalla tule saamaan julkisuutta, niin lähetä kun ne koskivat Sosialidemokraattisen puolueen menettelytapoja.

Se huolestuttava käsitys Suomen Sosialidemokraattisen puolueen sisäisestä tilasta, vaivaa minuakin. Vaikka tietoni ovatkin puutteelliset, ne kaikki viittaavat vakavaan sisäiseen kriisiin. Olen jo pitemmän aikaa pannut merkille, että Leskinen on ollut kohoamassa eräänlaiseksi diktaattoriksi, joka lopulta johtaa joko hänen itsensä taikka, mikä on vieläkin pahempi, puolueen onnettomuuteen. Tullaan siihen, onko puolue johtajia varten vaiko johtajat puoluetta varten. Me aikoinamme olemme omaksuneet sen kannan, että puolue on korkein ja johtajat, ketkä lienevätkin, ovat puoluetta varten ja puolueen päätösten sekä periaatteiden toimeenpanijoita eikä päinvastoin. Se tie on kyllä vaikea ja saattaa johtaa raskaisiin itsensäkieltäymyksiin ja uhrauksiin, jopa nöyryytyksiinkin mutta sittenkin yhteisen asian hyväksi se on kestettävä.

Siinä Sosialidemokraattisen puolueen presidenttiehdokkaassa, olen tullut yhä enemmän vakuutetuksi, että puolueelle ja kuten tahtoisin sanoa, ei voi olla muuta täysin ansioitunutta ja luotettavaa presidenttiehdokasta kuin Tanner. Olen sitämieltä, että hänen ehdokkuutensa rinnalla, kaikki toiset jäävät kalpeiksi. Uskallanpa olla sitä mieltä, että kunnioitus ja luottamus Tanneria kohtaan on niin suuri, että se kokoaisi suurimman kannattajajoukon muidenkin puolueiden keskuudessa kuin kukaan toinen. Silloin kun kirjoitin ensikerran siitä sinulle, tein sen ikään kuin koetellen ja arkaillen, nyt olisin valmis esittämään mielipiteeni julkisesti, jos vain luulisitte siitä olevan hyötyä. Jos luulette, että nimelläni on vielä mitään kantavuutta ja vetovoimaa Suomen työväen keskuudessa, niin haluaisin omalla nimelläni ja vaikka lukijan eli yleisön osastossa jossakin Suomen sosialidemokraattisessa lehdessä, tietenkin mieluummin Suomen Sosialidemokraatissa, julkaista kirjoitukseni ja kehottaa Suomen Sosialidemokraattista puoluetta asettamaan Tannerin presidenttiehdokkaaksi. En kuitenkaan tee sitä, ennen kuin kuulen mieltäsi asiasta ja sinä tietenkin tiedustelet sitä muiltakin.

Sain juuri samassa postissa kirjeen Urho Toivolalta Zhekkoslovakiasta, jossa hän valittaa vankeuttaan siellä.

Terveisiä vaimoltani Teille molemmille.

Toverillisesti:

Fitchburg, Mass.              11.5.1955

Hyvä toveri.

Vaikka en olekaan saanut vastaustasi tiedusteluuni voisinko tehdä mitään toveri Tannerin saamiseksi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ehdokkaaksi ensi vuonna tapahtuvissa presidentinvaaleissa, en ole voinut pitäytyä harkitsemasta omia suunnitelmia. Yhtenä tällaisena suunnitelmana liitän mukaan ehdotukseni Suomen Sosialidemokraattisen puolueen edustajakokoukselle laatimasta kirjeestä. Puolueen yhtenä vanhimpana jäsenenä sekä puolueen kunniajäsenenä luulisi siihen olevan oikeuden. Ajattelin, että esittäisin tämänsisältöisen kirjelmä Kannuksen Työväenyhdistykselle, jonka perustaja ja myöskin kunniapuheenjohtaja olen ja pyytäisin yhdistystä esittämään kirjelmän yhdistyksen hyväksymänä, joten se sitten saisi vieläkin kansanvaltaisen ja järjestöllisen leiman. Voisi myöskin ajatella, että puolueen lehdet taikka edes joku puoluelehdistä julkaisisi tällaisen lähettämäni kirjeen ja siten kiinnittäisi asiaan huomiota.

Mutta käsitän, että kaikki kuitenkin riippuu tilanteesta ja tilannearvioinnista. Tällainen vetoomus saatettaisiin käsittää kokonaan väärin taikka ainakin sille voitaisiin antaa puoluetta vahingoittava tulkinta joten se muodostuisi puolueelle ja tarkoittamallenne toverille karhunpalvelukseksi, jota mitenkään en tahtoisi tehdä. Minun tarkoitukseni on parhaan käsitykseni mukaan palvella puoluetta ja hyödyttää sitä ja kun vakaa käsitykseni on, että suurin voitto, mitä puolue voi odottaa, saavutettaisiin asettamalla toveri Tanner puolueen ehdokkaaksi ja myöskin, kuten olen vakuutettu, Suomen Tasavallan Presidentiksi.

Kun täällä erossa olevana en tunne tilannetta enkä tuulensuuntia, en voi myöskään ottaa itsenäistä askelta tiedustamatta mieltäsi. Käsitän vallan hyvin, että toverit siellä ja varsinkin politikoitsijat, joilla saattaa olla ”nikkeli jalan alla”, kuten täällä sanotaan, voivat sanoa, että ”sinä olet pelisi pelannut ja hävinnyt, joten pidä suusi kiinni”. Käsitän myöskin, että ilkeämieliset, varsinkin kommunistit, voisivat hyvällä syyllä sanoa, että minä olen amerikkalaisten dollariimperialistien palkkarenki, joka jaa kokonaan heidän etuaan. Samoin Tanner myöskin, minun esittämänäni voitaisiin asettaa samaan luokkaan. Kun kaikkia tällaisia mahdollisuuksia on olemassa ja kun tarkoituksenani on palvella Suomen Sosialidemokraattista puoluetta, en voi esiintyä itsenäisesti ja tehdä mahdollisesti kokonaan odottamattomia ja vähemmän kaivattuja ehdotuksia. Joka tapauksessa jätän lähettämäni kirje-ehdotuksen ja koko ajatuksenkin sinun, ja kuten toivon, läheisten toveriesi arvioitavaksi ja voit sen kanssa menetellä oman harkintasi mukaan.

Minä olen tämän kirjeen sanamuodon laatinut tarkan harkintani mukaan ja ikään kuin tyydyttääkseni omaa tuntoani. Ja voinpa sinulle toverillisesti sanoa että, jos näkisin tai kuulisin, että Suomen Sosialidemokraattinen puolue on asettanut Tannerin ehdokkaaksi, olisi se iloisin uutinen, mitä olen pitkään aikaan kuullut ja jos hän, kuten uskon, tulee myöskin valituksi, voisin ilolla ja rauhallisena kallistaa pääni ikuiseen lepoon tietoisena siitä, että Suomen Sosialidemokraattinen puolue ja sen mukana Suomen työväenliike on kulkemassa oikeaa tietä.

Muuten täällä Amerikassa luottamus maailman rauhaan lujittuu. Amerikka on nyt valmis vastaamaan kommunistiplokin jokaiseen liikkeeseen: Jos siellä alistetaan keskustelemaan rauhasta, siihen ollaan valmiita mutta väkivaltaan voidaan myöskin vastata väkivallalla. Tyydytysten aika on nyt ohi ja länsi kulkee omaa tietään, tehkööt kommunistit mitä tahansa. Sama seikka tulisi ottaa myöskin Suomessa, eikä antautua ajelehtimaan epäselville vesille kommunistiplokin mukana.

Tervehtien:

Fitchburg, Mass.              14.5.1955

Hyvä toveri. Kirjeessä täällä tänään. Kiirehdin heti vastaamaan. Hyväksyn ehdotuksesi. Kirjoitan Suoraan Suomen Sosialidemokraatin toimitukseen, siten asia joutuu pikemmin huomion ja keskustelun kohteeksi.

Se, jonka sinulle lähetin on tässä tapauksessa liian pitkä mutta lyhennän sen niin, että kaikki, mitäs siinä esitin, tulee lyhyesti mainituksi. Lähetän sinulle jäljennöksen.

Meidän keskeinen kirjeenvaihto on myöskin meidän keskeinen asia, eikä minulla ole aikomustakaan mainita siitä missään yhteydessä.

Palaan asiaan myöhemmin, tämä vain tiedoksi sinulle

Fitchburg, Mass.              20.5.1955 

Hyvä toveri.

Kirjeesi täällä. Lähetin toveri Puskalalle kirjeen ja sen mukana Sos.Dem. puoluekokoukselle esittämäni ehdotuksen Väinö Tannerin nimittämisestä presidenttiehdokkaaksi. Ilmoitin myöskin toveri Puskalalle, että olin lähettänyt Suomen Sosialidemokraatin toimitukselle asiaa käsittelevän kirjoituksen ja samoilla päätelmillä ja pyytänyt tilaa lehdessä.

Täällä eletään tällä kertaa sellaisessa hyvässä uskossa, että maailmanrauha on nyt varmemmilla perustuksilla kuin aikaisempina vuosina. Itävallan vapauttaminen miehitysjoukoista ja kohottaminen itsenäisten valtioiden joukkoon, uskotaan olevan merkkinä siitä, että rautaesirippua voidaan tästä puolin rullata kokoon sitävastoin kun se tähän asti on jatkanut etenemistään. Tietenkin suurella jännityksellä seurataan Jugoslawiassa paraillaan käytäviä itäisen blokin ja Titon välilisiä neuvotteluja, joihin Indian Nehrukin on katsonut asiakseen sekaantua. Neuvostoliitin ja sen alaisten maiden perustaman kommunistinen NATO ei suurestikaan hermostuta sitäkin vähemmän pelottaa sillä se oli vain shakkiveto ja ikään kuin uhka länsi-Saksan aseistautumista vastaan. Täällä ollaan siinä käsityksessä, että sen jälkeen kun länsi-Saksa saa nyt paikkansa itsenäisten kansojen joukossa ja myöskin länsimaisen NATO yhteydessä, se kyllä kykenee vastaisuudessa hoitamaan Saksan sisäiset asiat ja myöskin löytämään perillevievän keinon Saksan yhdistymiseksi, tarvitsematta ulkopuolisten apua muuta kuin taloudellista tukea.

Kenelläkään ei kuitenkaan liene epätietoista se, että koko kommunistinen maailma on perääntymisen tiellä ja koettavat sen tehdä niin hyvässä järjestyksessä kuin mahdollista eli jotenkin samalla tavalla kuin kuuluisa Kuropatkinin perääntyminen Manchuriasta v. 1904. Jokainen asioita seurannut myöskin käsittää, että tämä on saanut aikaan länsimaiden ja erikoisesti Amerikan jatkuva ja tehokas aseistautuminen. Niin väheksyttävänä ja halveksuttavana kuin kommunistit ydinvoima asetta ja varsinkin nyt kehitettyä lentorakettia sekä yleensä lentovoimien ja aseiden nopeaa lisääntymistä pitävätkin, sitä kommunistit kuitenkin pelkäävät eivätkä uskalla antautua totalitaariseen sotaan. Ja siinä on myöskin perustus sille, että maailman rauha, noin suhteellisesti puhuen, tulee jatkumaan. Täällä Amerikassa se ainakin käsitetään ja siitä syystä Amerikka tulee jatkamaan nykyistä lujaa politiikkaa vähääkään välittämättä siitä mitä rautaverhon takana tehdään. Se ei kuitenkaan estä antautumasta neuvotteluihin mutta se ei merkitse kommunistien tyydyttämistä vaan sitä, että kommunisteille tarjotaan mahdollisuus perääntyä hyvässä järjestyksessä ja rauhallista tietä sitävastoin kuin antautuisi lopullisen hävityksen vaaraan.

Täällä myöskin jo valmistaudutaan ensivuonna tapahtuvaan presidentinvaaliin. Demokraattipuolueella on nähdäkseni jotenkin varmana ehdokkaan edellisessä vaalissa jo ehdokkaan ollut Stevenson, mutta republikaanipuolue ei ole ollenkaan varma siitä kenenkä se asettaa ehdokkaaksi. Presidentti Eisenhower, jota toistaiseksi pidetään etutilalla, ei ole ollenkaan halukas ottamaan ehdokkuutta vastaan. Hänellä on montakin syytä, joista ei julkisuudessa puhuta mutta jotka saattavat lopulta ratkaista hänen kantansa. Toistaiseksi ei ole ketään toistakaan vielä vedetty esille mutta sellaiset nimet kuin Lodgei Stassen [?] ovat muistissa ja nykyinen valtiosihteeri John Dulles on osottautunut sellaiseksi, jonka ansioita kukaan ei kykene väheksymään ja presidentti Eisenhowerille hän ollut suorastaan korvaamaton. Ilman Dullesia, presidentti olisi montakertaa joutunut pian pulaan. Tosin Dullesin nimeä ei ole mainittu, eikä ole tiedossa, josko hän suostuisi ottamaan ehdokkuuden vastaan, mutta hän vaikutuksensa tulevissa vaaleissa kyllä tulee esille.

Toivotan menestystä työllesi ja toveriterveisin.

Fitchburg, Mass.              24.6.1955

Hyvä toveri

Kiitän tervetulleesta kirjeestäsi ja kiirehdän vastaamaan heti. Kirjeesi oli varsin mielenkiintoinen siitäkin huolimatta, että etukäteen olin jotenkin varma siitä, mitä kirjeesi tulisi sisältämään. Olin pannut merkille, että lähettämääni kirjettä ei julkaistu Suomen Sosialidemokraatissa ja olin myöskin jotenkin varma ettei sitä lueta myöskään puoluekokouksessa. Ja syynkin näin jo etukäteen: se oli ryssän pelko taikka ehkäpä paremminkin halu noudattaa niitä ohjeita, joita sieltä itäisen rajan takaa annetaan. Tässäkin on jo melkoinen annos sitä rajantakaista kansalaisvapautta, jonka mukaan kansalle voidaan turvata vapaa äänioikeus äänestää ketä haluavat kunhan vallassaolijat asettavat ehdokkaat. Kukaan ei voi väittää, etteikö Venäjällä olisi kansalla äänestysoikeutta, vieläpä pakotetaankin sitä käyttämään mutta kukaan ei voi myöskään sanoa, että kansa ja äänestäjät saisivat asettaa ehdokkaat, ketä he haluavat äänestää.

No ei nyt mennä niin pitkälle, mutta suunta on sama. Omasta puolestani en ole ollenkaan pahoillani enkä mitenkään katkeroitunut vaikka ääntäni ei haluttukaan kuulla, eikä ehdokastani otettu huomioon sillä olin etukäteen varautunut tätäkin varten ja käsitän myöskin, että heidän esittämänsä väite ja sen mukainen kanta on huomionarvoinen. Enimmän pahottelen sitä, että täten etukäteen ja juuri sellaisena ajankohtana, jolloin tulisi esittää itsenäisempää ja puolueettomampaa kantaa, joudutaan sille tielle, joka suurten valtaryhmien välisessä lopullisessa valtataistelussa ja rajankäynnissä johtaa Suomen taasenkin väärällepuolen linja, jossa Suomi saa lunastaa itsenäisyytensä kalliilla hinnalla; jossa silläkään. Itsenäisyydestään luopuminen on aina suurimpia menetyksiä tapahtuipa se sitten väkivalloin ja vieläkin pahempi, jos sitä luovutaan taikka edes tingitään joidenkin hetkellisten etujen takia.

Minulle tietenkin sanotaan, että ei tässä ole ollenkaan kysymys Suomen itsenäisyydestä, ei sen menetyksestä eikä voittamisesta vaan aivan rutiiniasiasta. Ja minulla, enempää kuin toivottavasti muillakaan, ei ole mitään muistuttamista persoonallisesti Fagerholmia vastaan, enkä epäile häntä erikoisesti itäisen naapurin ystäväksi taikka sosialidemokraattisten aatteiden väheksymisestä, mutta hän siitä huolimatta ei ole Suomen itsenäisyyden eikä edes suomalaisen työväenliikkeen itsenäisyyden ja vapauden symboli, niin kuin toveri Tanner on. Käsittääkseni Suomi ja Suomen työväenliike taritsee tällä kertaa lipunkantajan, jonka persoonallisuus ja teot kohottavat hänen haamunsa jo muita korkeammalle ja tekevät hänet kykeneväksi kohottamaan myöskin lipun kaikkien kansojen nähtäväksi. Toivottavasti, kuten kirjeessäsi mainitse, puoluekokous kuitenkin puhdisti ilmaa ja vieläkin parempi jos sen jälkeen palautuisi yksimielisyys ja halu tehdä työtä sekä myöskin uhrata itsensäkin ja omia etujaankin yhteisen asian hyväksi.

Täällä San Franciscossa vietetään YK:N kymmenettä vuosijuhlaa pidetään parastaikaan Molotov heitti suuren koukun mutta pienen syötin. Kaikista koreista puheista huolimatta asiat jäänevät jotenkin ennalleen, ja varustelukiihko jatkuu. Yhdysvaltain kongressikin myönsi lentovoimien kehittämiseksi enemmän varoja kuin presidentti oli pyytänytkään. Yhdysvallat eivät anna itseään kolmattakertaa pettää ja jättäytyä aseettomaksi silloin kuin toiset varustautuvat vaan tulee olemaan valmis, yöllä ja päivällä antamaan iskun iskusta, jopa kaksikin. Ja se tieto on myöskin omiaan pitämään ryssääkin aisoissa, sillä neljän suuren neuvotteluissa tuskin voidaan toivoa mitään aikaansaavaa muutosta.

Toveri Tofferi lupasi käydä sinua tapaamassa siellä Ruotsissa. Hän on luotettava ja harkitseva poika.

Toveriterveisin itsellesi ja rouvallesi.

Fitchburg, Mass.              10.8.1955

Hyvä toveri.

Täsmälleen kuukausi on kulunut siitä kun toveri Eino Tofferi saapui takaisin Suomeen tekemältään matkalta ja toi myöskin terveisesi. Hän kovin valitti, että hänellä oli ollut niin vähän aikaa keskustella kanssasi sillä hän piti kovasti esittämistäsi tiedoista ja ajatuksista. Hän myöskin mainitsi, että sinulla olisi aikomus muuttaa pysyvästi Suomeen ja asettua Kotkaan Eteenpäin toimittajaksi. Kun hän samalla mainitsi, että olit aikonut kirjoittaa minulle, niin jäin odottamaan tätä kirjettä ja siitä syystä kiitokseni Tofferin tuomista terveisistä on viivästynyt. Nyt kuitenkin haluan sen esittää kuitenkin vieläkin liittäen sen toivomuksen, että kirjoitat pian ja ilmoitat aikomuksistasi ja puuhistasi, että tämä kirje ei tapaisi sinua enää Ruotsissa mutta löytänee kuitenkin sinut.

Palatakseni vielä toveri Tofferin tekemään suomimatkaan, pidän sitä hyvin onnistuneena. Hän terveesti ajattelevana, vaatimattomana ja tyynesti harkitsevana miehenä oli ymmärtääkseni päässyt hyvin lähelle totuutta ja kykeni esittämään tilanteen siellä ilman kiihkoa ja liiotteluita, puoleen taika toiseen ja sen mukaan saanut sen käsityksen, että puolue nyt puoluekokouksen jälkeen kykeni selviytymään niistä persoonallisista ja sisäisistä kahnauksista, joita oli ollut. Hän oli saanut sen käsityksen, että puolueen pohjajoukoissa eli vaikutti terve ja eheä henki jota puolueen johtajainkin oli seurattava. Hän sanoi, että puoluekokous, noin kuvannollisesti puhuen, oli ottanut hiukan kukkoilevia johtajia niskasta kiinni ja asettanut ne kunkin paikoilleen ja sanonut, että nyt pojat pysykää siivolla ja sopikaa kahnauksenne ja toimikaa kokonaispuolueen eikä yksityisten ryhmien ja vieläkin vähemmän yksityisten johtajain hyväksi. Hän myöskin oli vetänyt sen johtopäätöksen, että pohjajoukoissa ”rank and file”, kuten täällä Amerikassa kutsutaan, tuo johtoelimissä jo ilmennyt antautumishenki oli jokseenkin tuntematon ja siitä syystä hän uskoi, että puolue tulee kulkemaan entistä selvää vapaudesta ja kansallisesta itsenäisyydestä kiinnipitävää latua. Toivon kuitenkin, että asia on ja sikäli kun Suomesta tulleita sanomalehtiä olen voinut seurata, asia tuntuu niin olevan.

Muuten elämme maailman suurpolitiikassa eräänlaista odotuksen aikaa, jolloin tuntuu siltä kuin koko ihmiskunta olisi uudestaan valinkauhassa ja odotetaan uskalletaanko sitä valaa uusin muotteihin vai valuuko juoksevassa tilassa oleva liemi taas entisiin. Jokatapauksessa pienillä ja epäitsenäisillä kansakunnilla on eräänlaista helpotuksen aikaa, jolloin niillä on suurempia vapauksia ja mahdollisuuksiakin valvoa etujaan ja esittää ajatuksiaan sekä vaatia heille kuuluvan itsenäisyyden palauttamista. Sellaista mielestäni onkin huomattavissa vaikka vielä heikkona, jota diktaattorit ja herravallat yrittävät tukahduttaa. Ja omalta osaltani olen salaisella ilolla jo voinut todeta, että tuollainen ryhdistyminen on Suomessakin tapahtumassa. Siitä oli, ainakin pienenä todistuksena toveri Fagerholmin Ruotsissa pitämä puhe ja hänen pari Suomessakin pitämää puhetta, joissa, siitäkin huolimatta vaikka niissä vakuutettiin lojaaliutta herravaltaa kohtaan, korostettiin Suomen kansan oikeuksia valita paikkansa pohjoismaisten kansojen yhteisössä. Sekin on jo melko paljon sanottu. Toinen vieläkin selvempi puhe, mielestäni, oli akateemikko A.I. Virtasen Suomen nuorisoliikkeen 75 vuotisjuhlassa Helsingin stadionilla pitämä puhe, jossa hän asetti Suomen nuorison velvollisuudeksi Suomen itsenäisyyden ja kansallisen vapauden puolustuksen, vaikkapa asekädessäkin, jos sitä vaaditaan. Tosin pääministeri Kekkonen näyttää kiirehtineen esittämään vastalauseensa. En tiedä oliko Virtasen puhe taktillisesti hyvin harkittu ja sen takia ansaitsi vastalauseen, mutta varmaankin se oli ilmaus kansan syvissä riveissä vallitsevasta hengestä ja jokatapauksessa kansa, joka aikoo kiinnipitää vapaudestaan ja itsenäisyydestään, tarvitsee tällaista ryhdistymistä kyetäkseen seisomaan suorana ja vajoamatta antautumismielen uppoavaan rämeikköön.

Suurimman huomion kohteenahan meillä on Genevessä tapahtuneet ”neljän suuren” neuvottelut. Nämät (?) neuvottelut sellaisenaan eivät johtaneet mihinkään ratkaisuun, jota kukaan asioita tarkemmin seurannut tuskin odottikaan. Mutta sittenkin ne ikään kun avasivat tien uudelle neuvottelujen aikakaudelle, jolla tiellä sitten toivotaan, ehkäpä uskotaankin ratkaisu löydettävän ja näitä alettuja neuvotteluja taikka neuvottelujen sarjaa nyt jatketaan ja sillä aikaa odotetaan ja valmistaudutaan kaikkien mahdollisuuksien varalle.

Kaikkien neuvottelujen keskeisin kysymys kuitenkin on voima, se tahtoo sanoa aseellinen varustautuminen, sen jatkuminen taikka supistuminen ja kaukaisessa tulevaisuudessa aseellisen varustautumisen lopettaminen, jonka jälkeen vasta voidaan todella alkaa neuvottelut esiintyvien ristiriitojen oikeudellisesta ja pysyvään rauhaan johtavasta ratkaisusta.

Geneven neuvotteluissa presidentti Eisenhower oikeastaan paljasti totuuden ja osoitti, että kysymyksessä on suurvaltojen välinen ”pokerin pelaaminen”, jossa pelinosanottajat tarkoin salaavat korttinsa ja yrittävät puristaa ja ”bluffata”, kuten myöskin sanotaan toisiaan ja mahdollisesti pakottaa vastustajansa luopumaan pelistä ja jättämään panoksen vastustajalleen. Presidentti Eisenhower ehdotti, että kortit paljastetaan. Hän esitti, että kumpaisen puolen – pelaajina hän käsitti Yhdysvallat ja Neuvostoliitoon – on paljastettava korttinsa ja annettava vastustajansa tarkastaa mitä kummallakin on ja sen jälkeen sen mukaan sopia saaliin jaosta ja pelata ja pelata kokonaan avoimilla korteilla ja varsikin atomiaseen kokonaan kieltämisellä eivät ole hyväksyneet presidentti Eisenhowerin esitystä vaan sen sijaan esittävät; se tahtoo sanoa; pokerin pelaajat eivät halua paljastaa korttejaan vaan sen sijaan ”reisaavat [?]” toisin sanoen kohottavat panostaan ja vaativat toisen vastaamaan siihen. Loppujen lopuksi seurauksen tällä tiellä on se, että panoksia korotetaan paljastamatta korttejaan. Ja sen varmaan tiesi presidentti Eisenhowerkin vaatiessaan vastustajan paljastamaan korttinsa ja lupauksella paljastaa myös omansa ja kaiken varalle ”pelimarkkoja” lisätään, jotta panosta voidaan vastaisessa käänteessä korottaa. Tänään presidentti allekirjoitti kongressin hyväksymän sotalaitoksen reservilain, jonka mukaan 2,900,000 reserviläistä kutsutaan harjoituksiin samalla kun vakinainen armeija, jonka luku myöskin on 2,900,00, jää ennalleen. Hiljattain laskettiin vesille uusi ydinvoimalla kulkeva vedenalainen ja kuusi muuta on tekeillä. Puolustusbudjetti on $ 31,889,000,000 vahvistettiin ja kun tiedetään, että entisiä myönnytyksiä on vielä käyttämättä lähes sama summa, niin käsittää, että ”pelimarkat” eivät lopu eivätkä edes vähene. Ulkomaiseen avustukseen myönnettiin noin kaksi ja puolimiljaardia dollaria, siitä huomattava osa sotilaallista avustusta. Tämän lisäksi ulkomaa-avustukseen jo myönnetty varoja on useita miljaardeja vielä käyttämättä. Kun toisella puolen on varmaankin käymässä samanlainen varaus jatkuvaa peliä varten, lopuksi jää kysymykseen, miten tämä peli loppuu. Se ei lopu mitenkään muuten kuin sillä tavalla kuin ”pokeri” tavallisesti loppuu, että kortit on paljastettava taikka toinen puoli, vaikka useampiakin, painaa korttinsa alas ja luopuu pelistä ja jättää panoksen voittajan korjattavaksi. Jos käy, kuten suuri mahdollisuus on olemassa, että kortit lopultakin täytyy paljastaa, se vasta voi johtaa pelin lopettamiseen eli asevarustelun järjelliseen kontrolliin. Mutta silloin myöskin se, joka on ollut pelissä mukana ”pluffimielessä”, on tyydyttävä paljon pienempään osuuteen ja luovuttava koko panoksen tavoittelusta taikka selvimmin sanoen maailman vallankumouskuvitteluistaan, jota kommunistit pitävät lopullisena päämääränä.

Täällä Amerikassa suhtaudutaan tilanteeseen hyvin pidättyvästi, mutta siitä päämäärästä, jonka presidentti Eisenhower esitti, että kortit on paljastettava, pidetään tiukasti kiinni. Tuleviin neuvotteluihin suhtaudutaan levollisesti ja uskottavaa on, että tuo Neuvostoliiton päämäärä, saada ”Neuvosto-Kiina” Yhdyskansain jäseneksi jää toteutumatta. Se mahdollisesti olisi voinut toteutua sillä hallituksessa ja maan sanomalehdistössäkin ikään kuin kypsytettiin kansan yleistä mielipidettä tällaisen tapauksen varalle mutta sitten tuli tämä amerikkalaisten lentäjäin vapautus, jolla kommunisti-Kiina uskoi lahjovansa amerikkalaiset teki päinvastaisen vaikutuksen. Näiden kiinalaisten sotavankeina olleiden amerikkalaisten antamat kauhukuvauksen kiinalaisten harjoittamasta julmuudesta ovat syvästi kuohuttaneet amerikan yleistä mielipidettä, joten ei löydy sitä hallitusta, joka uskaltaisi puolustaa tällaisten julmien ottamista YK:n jäseniksi ja niiden edustajien tulemista amerikkalaiselle mantereelle. Niin, että vaikeita pulmia on vielä edessä ennen kuin korttien paljastaminen voi tapahtua.

Tuo amerikkalaisten jatkuva ”murheenkryyni”, Ranska, on taas pilannut asiaa ja sekottanut jo selvenemään pyrkivää peliä uhkauksella lähettää koko Armeijansa Afrikkaan. Ranska ei nähtävästi käsitä taikka ei ainakaan halua käsittää sitä, että siirtomaa-aikakausi on loppunut ja että senkin on luovutettava alistetuille siirtomaakansoille itsenäisyys ja vapaus. Pahinta on se, että Amerikan, joka kaiken aikaa on vakuuttanut ja myöskin tosissaan ollut vapauteensa pyrkivien siirtomaakansojen puolella, on pakotettu tässä asiassa kääntymään Ranskan pyyteitä vastaan ja siten saa aikaan hajaannusta NATO valtojen joukossa.

Se, mitä Ranskassa tapahtuu, kiinnostaa kuitenkin täällä paljon vähemmän kuin se mitä tapahtuu Saksassa. Saksan asiat ovat menneet jotenkin suunnitelmien mukaan ja jollei Neuvosto-Liitto nyt kykene kesyttämään Athenaueria ja sitomaan häntä ja Länsi-Saksaa samaa jalkaa astuvaksi niin Euroopan asiat tulevat järjestäytymään suunnitelmien mukaan ja rautaverhoa on alettava siirtämään itäänpäin. Itävallan vapautuminen oli siitä jo yhtenä osotuksena ja jos Saksassa tapahtuu samaa, on se vain jo alkaneen kehityksen jatkoa.

Täällä Amerikassa kuitenkin seurataan melkoisella tarkkuudella Neuvostohallituksessa tapahtuvia henkilövaihdoksia. Käsitetään, että niin kauan kuin Molotov on ulkoministerinä, Neuvostoliiton ulkopolitiikassa ei suuria muutoksia ole odotettavissa vaan tuo ”pluffaus” tulee jatkumaan. Mutta se seikka, että Molotov on esiintynyt paljon vähemmän kuin aikaisemmin, on antanut aihetta olettamukseen, että Molotov saisi jättää paikkansa jollekin toiselle, mikä voisi merkitä todellista suunnan muutosta. Olisinpa halukas kuulemaan mitä sinä asiasta ajattelet.

Niin tällaista jutustelua ja kannun valamista voisi jatkaa loppumattomiin. parasta kuitenkin on odottaa ja myöskin toivoa. Jonkinlainen kohokohta tai paremminkin sanoen käännekohta maailman suurpolitiikassa on tapahtunut taikka ainakin tapahtuu hyvin pian. Siitä on yhtenä osotuksena myöskin paraillaan Genevessä koollaoleva atomienergiakonferenssi, jossa valmistetaan tietä tämän energian ihmiskuntaa hyödyttämään palvelukseen valjastamiseen ja siinä yhdessä myöskin nähdään miten välttämätöntä tällainen korttien paljastaminen on ja kaikki tuomaan kortensa yhteen kekoon, josta sitten jaetaan maailman kaikkien kansojen käytettäväksi. Niin, että kehitys se sittenkin piiskaa ihmisiä liittymään yhteen rauhallisessa toiminnassa ja myöskin lopuksi hautaamaan tämän kehityksen tiellä olevat aseet, atomipommit sekä muut. Mutta se saa aikaan myöskin perusteellisen muutoksen taikka paremminkin sanoen vallankumouksen koko tuotannollisella alalla ja taloudellisessa elämässä, jonka seuraukset varmaankin tulevat olemaan mielenkiintoiset. Mutta se on luku erikseen.

Olen edelleen jatkanut kirjoituksiani Suomen Sosialidemokraattiin ja kirjoittanut myös Geneven konferenssista ja sen aiheuttamasta mielialasta täällä Amerikassa. Olen kuitenkin pannut merkille, että kirjoituksistani hyvin monet kirjoituksistani eivät ole painomusteen arvoisia siellä Suomessa, joten ”Kirjeet Rapakon takaa” on kait lopetettava. Toivon kuitenkin voivani kirjoittaa sinulle näin persoonallisesti ja luottamuksellisesti ja kertoa näkemyksiäni ja mielipiteitäni. Toivon samalla, että sinäkin rohkaiset vanhaa miestä ja toveria tällä nyt jo nähtävästi lyhyellä lopputaipaleella, kirjoittamalla minulle.

Toveruudella

Fitchburg, Mass.              20.9.1955

Hyvä toveri.

Kiitän luottamuksellisesta ja antoisasta kirjeestäsi. Olin erittäin kauniisti tehty, että kesken muuttojesi sait aikaa kirjoittamiseen. Toivotan menestystä työllesi uudessa paikassa ja terveisiä myös vaimollesi.

Oli merkille pantavaa, miten kiire Neuvostoliiton johtomiehillä oli kirjeessäsi mainitsemiesi tekojen toteuttamiseksi ja että se alkoi juuri Porkkalan luovutuksella. Mikäli Suomi on kysymyksessä, niin Suomessahan on vähin erin alettu vakiintua siihen käsitykseen, että Porkkala tulisi olemaan Neuvostoliiton vartiopaikkana pitemmän aikaa, ehkäpä pysyvästikin, joten sen näin äkkipikaisella luovuttamisella ei varmaankaan olisi ollut mitään kiirettä mutta ryssä tarvitsi tällaista tekoa tulevassa akitatsionissaan. Kokoontuuhan neljän suuren ulkoministerit aivan pian neuvottelemaan Saksan yhdistymisestä ja niissä neuvotteluissa se tarvitsee tällaista tekoa muka osottaakseen miten suuressa arvossa se pitää naapurimaiden itsenäisyyttä ja vapautta ja naapurein kanssa luottamuksellisten ja ystävällisten välien aikaansaamiseksi se on valmis vetämään joukkonsa pois näiden alueilta ja luovuttamaan jo linnoittamansa paikat naapureilleen takaisin. Tämän teon, jos minkään, pitäisi nyt vaikuttaa ja riittää sellaisten vaatimusten esittämiseksi, että länsimaiden ja erikoisesti juuri Amerikan on myöskin luovutettava kaikki sotilaalliset asemapaikat muiden maiden alueilta ja vietävä joukkonsa pois muiden maiden alueilta, tässätapauksessa Länsi-Saksasta sekä muualtakin.

Miten suuren vaikutuksen tämä lienee aikaansaanut suomalaisten mielissä, täältäasti on vaikea arvioida, sikäli kun käsitän suomalaiseen mentaliteettiin se tuskin suuriakaan saa aikaan. pikemmin sen pitäisi olla yhtenä todistuksena siitä, että Neuvostoliitton sotilaallinen mahti ei pelota enää ketään eikä sillä voi uhhata vaan täytyy turvautua muihin keinoihin ja osottaa valmiuttaan siihen ”yhteiseloon”, jota siltä taholta yritetään tyrkyttää. Kommunistipuolueen sihteerin Chruchevin tässä luovutuskekkereissä pitämä puhe oli siitä yhtenä todistuksena. Siinä oli sama pohjasävel kuin hänen vähän aikaisemmin Belgradissa marsalkka Titolle pitämässä puheessa. Toivotamme vain jatkoa tällä tiellä. Kyllä kait sieltä sitten tulee kirjeessäsi jo mainitseva Saimaan kanavakin ja joskus myöhemmin Karjala ja Petsamokin, ehkäpä koko Neuvo-Karjalakin; ainakin silloin jos ryssä suunnitelmissaan pääsisi niin pitkälle, että täten kesytetty Suomi sitten uutena ”Suur-Suomena” olisi valmis liittymään Sosialististen Neuvostotasavaltojen liittoon. Ryssän tarkoitusta tuskin tarvitsee epäillä vaikka keinot joskus saattavat hiukan naurattaa.

Täällä Amerikassa sanomalehdet kertovat tapauksesta ilman minkäänlaisia kommentteja tai pyrkimyksiä selittä sitä millään erikoisella tavalla. Se kyllä nähdään, että tällä teolla on tarkoitus kehittää amerikkalaisvastaista propakantaa ja vahvistaa kommunistiystävällistä mielialaa maailmassa ja ensikädessä Suomessa. Mutta näillä on vastavetona se, että Amerikka vaatii ryssän vetämään joukkonsa pois myös Itämeren maista, Tshekkoslovakiasta, Unkarista, Rumaniasta, Bulgariasta, Puolasta ja kaikista niin kutsutuista sateliteetimaista, jotka Neuvosto-Venäjä sodan aikana ja varsinkin sodan jälkeen on väkivalloin anastanut ja antaa kaikille näille edes samanlainen itsenäisyys ja vapaus kuin Suomella nyt on. Vasta kun se on tapahtunut, voidaan alkaa keskustella luottamuksellisesta ”yhteiselosta”, josta Neuvostoliiton herrat nyt puhuvat kun Suomen ja Venäjän väliset asiat ovat kysymyksessä. Kuten jo sanoin, täällä tuo ote ei saanut mitään muutosta aikaan vaan sanomalehdet ja erikoisesti siellä Wenäjällä vierailleet varottavat kansana antautumaan mihinkään toiveajatteluun Neuvosto-Wenäjän kannan muuttumisesta vaan jatkamaan varustelua ollakseen valmis antamaan vastaiskun, jos sellainen käy tarpeelliseksi. Täällä myöskin hyvin käsitetään, että kommunismin lopullisena päämääränä on koko maailman valloittaminen, josta päämäärästään se koskaan ei tule luopumaan ja siitä syystä sen suhteen on oltava varuillaan.

Wenäjän kommunistipuolueen pääsihteeri, Chrchev puheessaan korostaa, että kommunistit ovat nyt valmiit antautumaan avonaiseen ja vapaaseen taloudelliseen kilpailuun kapitalististen maiden kanssa ”jossa kilpailussa sosialismi tulee voittamaan”. Yhdymme kylläkin siihen, että sosialismi tulee voittamaan mutta ei ”bolsevismi” eli sellainen ”sosialismi”, jota Neuvotoliitto yrittää toteuttaa. Siitä saivat täällä vieraillut wenäläinen maanviljelyslähetystö riittävän vakuuttavat todistukset. Heidän oli pakko myöntää, että Amerikassa maanviljelyksessä tarvitaan vain yksi mies kutakin sataa hehtaaria, kohden kun Neuvotoliitossa tarvitaan 6-10 henkilöä ja lisäksi amerikkalainen farmari tuottaa viljaa 280 kiloa hehtaarilta kun wenäläinen tuottaa vain 135 kiloa hehtaarilta. Muutkin tuotantoa koskevat tilastot osottivat yhtä epäedullisiksi kommunistiselle kollektiivitaloudelle.

Samanlainen propakantaliike se varmaankin oli se suuri joukkoamnestia, josta kommunistiset lehdet nyt puhuvat.

Oli hauska kuulla, että Suomen Sosialidemokraattisessa puolueessa yhtenäisyys ja kesekinäinen suvaitsevaisuus voittaa alaa. Minunkin mielestäni Tannerin tuleminen puoluetoiminnan jäseneksi on erinomainen asia. Toivottavasti puolue lähestyvissä presidentinvaaleissa kykenee nyt esiintymään eheänä. Täällä Amerikassa yhä arvaillaan siitä mahtaako Paasikivi sittenkin esiintyä vielä presidenttiehdokkaan vaikka hän puolueiden asetteluissa jäikin sivuun. Tuntuu melkein siitä kuin Wenäjän Neuvostohallitus näkisi Paasikiven mieluummin kuin Eino Kilven istuvat presidentin paikalla ja luultavasti Suomen porvarit joutuessaan valitsemaan Kekkosen ja Paasikiven välillä, mieluummin antavat äänensä Paasikivelle.

Minä ja vaimoni elämme nykyään sellaista hiljaista vanhuuden elämää, jolloin ei enää jaksa innostua niin kuin nuorempana. Suomalainen sosialidemokraattinen liike on täällä aikansa elänyt. Raivaajan 50 vuotishistoria kirjoitettiin jo englanninkielellä. Se mielestäni oli vallan oikea sillä englanninkieltä lukeva nuoripolvi sitä historiaa tarvitsee, eikä me vanhat, jotka pian lakkaamme lukemasta mitään kieltä. Sen lisäksi englanninkielellä julkaistuna, sen avulla voidaan levittää myöskin tietoisuutta amerikkalaisen väestön keskuuteen siitä, mitä tämä suomalainen siirtokunta ja varsinkin suomalainen sosialidemokraattinen työväenliike on täällä aikaansaanut.

Tämän historian kirjoittaja tohtori John Ilmari Kolehmainen tulee muuten sinne Suomeen Helsingin yliopistoon ensi talven ajaksi. Hän on tutkinut amerikansuomalaisten elämää ja ymmärtää myöskin työväenliikettä että olisi mielestäni paikallaan pyytää häntä pitämään joitakin luentoja myöskin siellä Työväenopistolla. Vaikka hänen kielensä on englanninkieli, hän puhuu melkoisen vaivattomasti myöskin suomenkieltä, on erittäin miellyttävä ja ystävällinen henkilö.

SAK:n miehet, jotka myöskin valmistavat Suomen Ammattijärjestön 40 vuotista historia pyysivät minunkin kantamaan korteni siihen kekoon. Vaikka minulla ei olekaan mukanani muuta arkistoa kuin muistitiedot, niin lähetin heille melkoisen pitkän muistion niiltä ajoilta, jolloin olin senkin järjestön johdossa. Pyynnöstäni huolimatta en kuitenkaan ole saanut tietoa edes onko muistioni saapunut sinne vaiko ei, joten sekin työ saattoi mennä hukkaan. Viimetalvena laiskuudessani kirjoitin jatkoa ”Lapsuuteni Muistoihin”, jonka Keskipohjanmaan Maakuntaliitto on julkaissut ja laskenut kauppaan viimekuun 20 päivänä. Sehän tietenkään ei ole mikään tietokirja vaan lapsuuteni muistoja, kuten nimikin osottaa. Omasta mielestäni pidän tätä toista parempana kuin sen ensimmäinen oli. En kuitenkaan ole nähnyt vielä mitään julkisia arvosteluja kirjasta.

Täällä juuri kävi eräs viisimiehinen maanviljelijäin lähetystö taikka tutkijakunta, joka kiertää niinkutsutulla ASLA stipendillä. Paha vain että ainoastaan yksi heistä oli jonkunverran englanninkielen taitoinen, joten hekin joutuivat turvautumaan Valtioviraston antamaan tulkkiin. En epäile tulkkien kykyä ja varsinkaan vilpittömyyttä, mutta kyllä koelnetaito sittenkin olisi parempi.

Toivotan menestystä työllesi ja toivossa saavani pian kuulla enemmän toimista siellä ja varsinkin asioiden kehityksestä siellä:

Toveriterveisin.

Fitchburg, Mass.              7.1.1956

Hyvä toveri.

Sen jälkeen kun viimeisen kirjeesi olen saanut, olen lähettänyt sinulle ilmoittamallasi Helsingin osotteella Paasivuorenkatu 8 kaksi pitempää kirjettä, joissa olen avonaisesti selostanut ajatuksiani nykyisestä tilanteesta. Kun kirjeenvaihtomme tuntuu jollakintavoin katkenneen, olen vetänyt sen johtopäätöksen, että Suomen postilaitosta tarkastetaan ulkoapäin ja että kirjeet voivat kadota. Tosin kirjeesi eivät ole sisältäneet mitään valtiosalaisuuksia, joita minulla ei olekaan mutta muutenkin lienevät olleen haluttuja.

Kun ilmoitit, että säilytät vielä Tukholmassa sijaitsevan toimistosi, niin lähetän tämän entisellä osoitteella.

Muuten me voimme hyvin. Uusivuosi täällä Amerikassa alkoi tavallisin menoin mutta muuten tästä vuodesta saattaa kehittyä historiamme yksi merkkivuosia. Presidentinvaalit ovat edessä ja, presidentti Eisenhowerin sairastumisen takia, näyttävät menevän pahoin sekasten, varsinkin jos Eisenhower ei enää ota ehdokkuutta vastaan. Hän sittenkään ei ole samaamaata kuin von Döpeln Juuttaalla, joka huotasi lääkkeet ja lääkärit sivuun silloin kuin taistelusta oli kysymys.

Toivottaen menestystä uudelle vuodelle itsellesi ja rouvallesi.

Vilpittömällä toveruudella

Helsinki                             17.7.1957

Hyvä toveri:

Eilen illalla palasin Pohjanmaalle tekemältäni matkalta. Jo siellä ollessa ja paluumatkalla sain lukea Tampereelle pidetyn ”Ryhmä 94” kokouksen päätöslauselman sekä myöskin toveri Tannerin arvioinnin tästä ja myöskin ”Kansan-lehden” sekä Sosialidemokraatin pääkirjoitukset: Kaikista näistä voinee vetää sen johtopäätöksen, että ”Ryhmä 94”:llä ei ole vilpitöntä tahtoa päästä yhteisymmärrykseen vaan tulevat he pyrkimään järjestölliseen eroon: Se sellaisenaan on vaarallinen juttu mutta ehkä sittenkään ei niin vaarallinen kuin miltä se ensinnäkin näyttää.

Kuullessani, mitä ihmiset ja toverit maaseudulla puhuvat, niin ne eivät ole kovinkaan suosiollisia ”Ryhmä 94”:le.

Lähtemättä tässä yhteydessä pitempään resuneeraukseen, toivon että voisimme tavata toisiamme ennen täältä lähtöäni. Minun pilettini on merkitty lähteväksi täältä elokuun 8 p:nä aamulla ja ellei jotain erikoista tapahdu, silloin myöskin lähden. Ajattelin, että voisit käydä täällä Helsingissä jonakin edeltäpän ilmoittamanasi aikana ja silloin saataisiin joitakin muitakin yhteen ja saataisiin aikaan jonkinlainen evästyskeskustelu. Vaikka meidän suomalaisten lukumäärä Amerikassa ei olekaan enää kovin suuri, meitä kuunnellaan tarkemmin kuin ennen ja siitä syystä ei ole aivan samantekevää millä tavalla me olemme informoidut. Jos sinulla on voittamattomia esteitä tulla tänne, niin minun aikani ei nyt enää ole niin varattu, että voisin tulla käymään siellä Tampereella: Jokatapuksessa toivon, että vastaat ja ilmoitat missä ja milloin saisimme tilaisuuden vähän tyhjentävämpään keskusteluun kuin mihin aikaisemmin on ollut tilaisuus:

Toveriterveisin.

Fitchburg, Mass.              16.8.1957

Hyvä toveri.

Jälleen kotona. Vaikka matkusteleminen onkin juurtunut vereen ja matkustaminen tuottaa nautintoa ja kartuttaa tietoja ja kokemuksia sittenkin, jo täällä ijällä, kodin kaipaus on suurin sekä kotin tarjoama nautinto kaikkia muita korkein.

Matkamme, omasta mielestäni, oli monessa suhteessa suurempi arvoinen kuin saatoin odottaa. Osaksemme tullut ystävyys, voisimpa sanoa veljellinen rakkaus, oli ylitsevuotava. Tietenkin tuosta kaikesta saan kiittää paljon enemmän korkeata ikääni kuin ansioitani mutta sittenkin tuollainen lämmin ja sydämelliseltä tuntuva kohtelu on pumpulia vanhalle sydämelle. Tietenkin puolueemme keskuudessa kehittynyt keskinäinen erimielisyys ja yhteisymmärryksen puute tuntui kovin pahalta mutta loppujen lopuksi pääsin sellaiseen käsitykseen, ettei se ole niin paha kuin ensituntumalta ja ulkonaisesti katsellen saattoi näyttää. Lohduttavin puoli siinä oli se, että kumpaisellakin puolen yhtä vilpittömästi käsiteltiin riidan vaaralliset seuraukset, jos se tulisi jatkumaan, ja siitä syystä rauhan kaipaus puolueen sisällä tuntui olevan yleinen. Ja jos kaipaus pääsee johtamaan myöskin tekoja, niin puolue voidaan pelastaa pahimmalta hajaannukselta ja entisen työn tulokset säilyttää. Toivon ja uskonkin siten. Muutkin koko maata käsittävät vaarat, varsinkin taloudellisen pulan vaikutukset loppujen tuntuivat pienemmiltä kuin alussa näytti ja samainen eheytymisen tarve tuntui olevan yhtä elävä myöskin muiden puolueiden ja varsinkin yleisen kansan keskuudessa niin, että kun taasen täältä ”rapakon takaa” näitä asioita katselee, ne näyttävät paljon pienemmiltä kuin ja suhteellisen vähän merkitykselliseltäkin suuren maailman tapausten rinnalla.

Kun saavuin kotiin toissapäivänä, sain heti ensimmäiseksi lukea täkäläisessä Raivaajassa julkaistun Väinö Salmen ”Matkahavainnoita Suomesta”, joka pani minulle jauhot suuhun. Olin valmistautunut selostamaan myöskin matkahavainnoitani paljon optimistisemmassa valossa ja kun tietää, että ihmiset mieluummin kuuntelevat sensaatiojuttuja tuntuu hiukan vaikealta esittää omaa eriävää mielipidettään. Tulen kuitenkin sen tekemään (Liitän mukaan V. Salmen kirjoituksen).

Oleskelumme Pariisissa muodostui matkamme yhdeksi kohokohdaksi. Suomen Press attachea Nils Lund oli lentokentällä vastassa ja hän oli järjestänyt oleskelumme siellä suurenmoisella tavalla niin, että se muodostui opiksi ja nautinnoksi. Tietenkin hänellä oli apunaan Suomen Attachea Aager v. Heirooth, jotka kumainen vuoron perään, kuljettivat meitä lähetystön autolla Pariisin ja Versaillesin nähtävyyksiä katselemassa. Ilman heidän apuaan ja opastustaan oleskelumme Pariisissa olisi jäänyt jotenkin arvottomaksi. Pääkonsuli Kaarlo Brusin oli myöskin erittäin kohtelias ja tarjosi päivällisen Pariisin yhdessä historiallisessa clubissa. Nils Lund, kuten jo sanoi on yksi hienoimpia ja miellyttävimpiä henkilöitä, mitä koskaan olen tavannut. Samaa on sanottava muistakin Suomen edustajista Parisissa.

Kerrompa huvin vuoksi miten Ranskan hallitus pelasti meidät pienestä rahapulasta. Kuten tiedät, Pariisi on yksi maailman kalleimpia kaupungeista ja meitä uhkasi jo rahapula ennen kuin pääsemme kotirantaan. Ystävämme Lund, saapuessaan meitä vastaan lentokentälle ensimmäisen kysyi raha-asioistamme. Sanoimme, että meillä on vielä dollarikatteisia expres chekkejä, joita olisi vaihdetta Ranskan frangeiksi. Hän sanoi, että ei pidä kiirehtiä vielä tänään ja huomenna kun on lauantai, jolloin pankin eivät ole auki, jättäkää vaihto maanantaihin. Ja auttaakseen meitä, hän tarjosi parinkymmenetuhannen frangin taskulainaa, että pääsemme maanantaihin. Nuo parikymmentuhatta fangia juuri riittivät maanantaihin, jolloin oli kiirehdittävä vaihtamaan chekkimme Ranskan rahaksi. Pahinta kuitenkin oli se, että chekitkin alkoivat käydä pieniksi, joten pelkäsimme jäämämme ankkuriin. Kun menimme maanantaina vaihtamaan chekkiämme, pankissa ilmoitettiin, että Ranskan frangi oli devalvoitu niin, että dollarilla nyt saa 420 frangia sitä vastoin kuin sen arvo edellisellä viikolla oli 350 francia dollari. Tämä merkitsi sitä, että me saimme dollareistamme 7,000 francia enemmän kuin olisimme saaneet, jos vaihdoimme ne edellisellä viikolla. Mr. Lundillakaan ei ollut edeltäpäin aavistustakaan frangin devalvoimisesta, joten hän oli yhtä hämmästynyt kuin mekin mutta rahat täten riittivät, kun kiirettä piti, ihan kotiin asti ja niin sitten jo seuraavan päivän iltana olimmekin kotona; tosin poikkinaisina mutta iloisina ja matkaamme erittäin tyytyväisiä.

Täällä näyttävät asiat kulkevan entistä rutiinirataansa. Enimmän väitellään ulkomaanasvustukseen myönnettystä määrästä. Edustajahuone on tinkinyt presidentin ohjelmasta pois yli miljardi dollaria, jonkalaista supistusta presidentti ei aio hyväksyä. Kysymys on nyt kuitenkin vielä senaatissa, jossa toivotaan muutosta mutta siintapauksessa, että muutosta ei tehdä, presidentti viittaa siihen, että hän kutsuu kongressin ylimääräiseen istuntoon asiaa käsittelemään. Kuten huomaat presidentti käy tiukemmaksi ja vaatii suurempia summia kuin mitä kongressi haluaisi myöntää, ulkomaiseen avustukseen.

Kun tässä saan paremmin langanpäästä kiinni, kirjoitan lähemmin. Siihen mennessä menestystä työllesi ja terveisiä rouvallesi meiltä molemmilta ja toivossa saavamme kuulla sinultakin useammin kuin viimeaikoina on ollut laita.

Juuri kun saavuimme kotiin, sain kustantajalta ensimmäiset kopiot kirjoittamastani kirjasta ”Sisu” on ulkonaisesti miellyttävän näköinen, odotamme vain minkälaisen vastaanoton kirjamarkkinat sille antavat. Kirjoitan siitäkin myöhemmin lähemmin.

Vilpittömällä ystävyydellä

Fitchburg, Mass.              14.9.1957

Hyvä toveri.

Jälleen kotona! Tällainen huokaus kohoaa rinnasta sen pitkän ja vaikutteista rikkaan matkan jälkeen, päästessä seinien sisälle, jota voi kutsua kodikseen. Varsinkin tällaiselle maailmansuutarille rauhallisen paikan löytäminen tuntuu lämmittävältä. Vaikka sitä ei omistakkaan ja vaikka se on vaatimaton ja siitä puuttuu paljon sellaisia mukavuuksia, joita monilla ihmisillä jo on, niin sittenkin tuohon ”koti” sanaan sisältyy niin paljon ihmistä lämmittävää, että sitä on oikeasti vaikea kuvata.

Kun pääsimme kotiin niin ensinnä valtasi sellainen raukeus, ikään kuin raskaan työn jälkeen. Vaikka en matkalla tuntenut väsymystä, enkä kiinnostuksen puutetta, niin kaikki tuo aktiivisuus ikään kuin laukesi ja teki mieli päästä täydelliseen hiljaisuuteen ja rauhaan. Kaikkein ensimmäiseksi meninkin pariksi viikoksi synkkään metsään pienen kirkkaanmetsäjärven rannalle tyttäreni rakentamaan kämppään ja hautautumaan sinne, jossa ei ollut vielä sähkövaloja eikä kuulunut minkäänlaista melua maailmalta, ikään kuin koko maailma olisi kadonnut näkyvistä ja kuuluvista. Kahden melko korkean vuoren välissä oli vain kaistale kirkasta vettä ja sen yläpuolella myöskin kaistale kirkasta taivasta ja se tuntui riittävän. Siinä kirkkaan veden kalvossa heijastuivat ympärillä kohoavien vuorien ja ohi kiitävien pilvien varjot. Minulla oli vain kevyt aluminista tehty kanootti, muistuttaen indiaanien rakentamia tuohisia kanootteja. Se oli kevyt ja mukava venhe, jonka voi antaa tuultenkin kuljettaa kunhan vain varoi ettei se ajautunut rannankiville.

Niin, tällaisen jälkiraukeuden valtaan antauduin aluksi kunnes taasen tuntui tarvetta ryhtyä ikään kuin kokoamaan itseään. Tällöin ensimmäisenä oli ryhdyttävä etsimään matkanvarrella kertyneitä ja täten hetkeksi katkenneita langanpäitä ja alkaa solmiella niitä taasen yhteen. Ja tässä solmiamistyössä ensinnä tulivat käteeni ne langanpäät, jotka meitä näinä viimeisinä vuosina ovat yhdistäneet.

Kuten lähtiessäni lupasin, minulla nyt on tilaisuus lähettää kappaleen täällä juuri ilmestynyttä englanninkielistä mukaelmaa aikaisemmin kirjoittamastani ”Maanpakolaisen Muistelmia”. Sitä on huomattavasti lyhennetty jättämällä pois kaikki lainaukset ja sellaiset kohdat, jotka koskevat yksinomaan Suomea, sen lisäksi muodoltaan ensimmäisessä persoonassa kirjoitettu. Ne amerikkalaiset lehdet, jotka kirjasta ovat kirjoittaneet, ovat antaneet odottamattoman suuren huomion. Menekistä tieteenkään ei voida mitään sanoa, sen vasta lähitulevaisuus osottaa.

Sieltä Suomesta saapuneet tiedot ovat sitäkin hämmästyttävämpiä. Siitä ei ole vielä kulunut kuin yksi kuukausi kun sieltä lähdin ja siellä on nähtävästi jo tällävälin tapahtunut huomattavia muutoksia varsinkin Sosialidemokraattisen puolueen sisäisessä elämässä. Ja oikeastaan suuri muutos näyttää tapahtuneen Suomen koko yhteiskuntajärjestyksessä ja itse valtiosäännössäkin siten, että puolueet alkavat menettää merkityksensä kokonaan ja hallitusvaihdokset ja hallituksen ja jäsenten vaihdoksetkin aletaan toimitta tai oikeastaan orientoida ylhäältä käsin ja ulkopuolelta puolueiden, vähän samalla tavalla kuin läheisessä naapurimaassakin tehdään. En tiedä, miten asiat lienevät ja miten pahalta se sieltä katsottuna näyttää, mutta täältä katsottuna se näyttää vaaralliselta. Pahinta on se, että amerikkalaisille on hyvin vaikeata selittää tapausten kehitystä siellä ja he pelkäävät pahinta. Jo se seikka, että sosialidemokraatit luopuivat hallituksesta melkein kuin odottamatta, oli omansa järkyttämään luottamusta Suomeen ja sen seurauksena Kansainvälinen Luottopankki epäsi luoton antamisen Suomelle ja kun nyt tulee lisää samansuuntaisia tapauksia, horjuttaa se luottoa yhä enemmän. Amerikkalaiset suuret lehdet eivät vielä ole kiinnittäneet asiaan suurempaa huomiota mutta tämä hiljaisuus saattaa olla paha merkki. Sikäli kun käsitän Kekkonen, presidenttinäkään, ei ole saavuttanut sellaista luottamusta kuin Paasikivellä oli ja hänen näin itsevaltainen hallituksen jäsenten vaihtelu, vanhojen erottaminen ja uusien ottaminen, saatetaan käsittää diktatuurin pyrkimyksenä. Niin kauan kuin sosialidemokraatit olivat hallituksessa, hallitukseen ja sen politiikkaan luotettiin mutta nyt aletaan pelätä sitä että näin omavaltainen ja eduskuntaryhmät ja puolueet sivuuttava hallituksen uudelleen organiseetaaminen voi merkitä sitä että kommunistit kutsutaan mukaan hallitukseen. Se merkitsisi luottamuksen lopullista menetystä. Sen jälkeen kun Sosialidemokraattisen puolueen toimeenpaneva komitea on julistanut, että hallituksen mukaan mennet sosialidemokraattisen puolueen jäsenet eivät edusta puoluetta, täällä käsitetään, että hallitus ei ole kokoonpantu Suomen valtiosäännön hengen mukaisesti ja merkitsee luopumista vahvistetun demokraattisen järjestelmän tieltä.

Siellä hyvin helposti voitaneen sanoa, että sepä nyt on samantekevä, mitä Amerikassa asiasta ajatellaan kunhan se tyydyttää läheistä naapuria, jonka myötätunnosta sittenkin Suomen kansan menestys lopultakin riippuu. Mutta niin kauan kuin nykyisen kriitillinen tilanne maailman politiikassa jatkuu, olisi hyvä, että sellaisella pienellä mailla kuin Suomikin on, olisi muitakin ystäviä kuin Neuvosto-Liitto.

Mahdollisesti olen väärässä ja siitä syystä olisi myöskin hyvä, jos voisit meitä lohduttaa ja antaa hiukan enemmän valaistusta asioihin ja tilanteisiin. Lehtemme Raivaaja ja me Suomalaisen Kansanvallan Liiton jäsenet täällä olemme kiusallisessa asemassa sillä meiltä kysellään miten asiat Suomessa menevät ja meihin on myöskin totuttu luottamaan.

Täällä kävi ja oikeastaan vieläkin ovat, kansanedustajat Martha Salmela-Järvinen ja Elli Nurminen mutta hekään eivät mitään erikoista tienneet taikka eivät halunneet sanoa. Puheissaan he olivat hyvin korektia mutta yksityiskeskustelussa pitivät puolueen jakaantumista melkein välttämättömänä. Ja, kuten nyt myöhemmin tulleet tiedot osottava, se asiallisesti lienee jo tapahtunut.

Minä ja vaimoni voimme hyvin sillä meillä on vielä kesä ja lämmin. Onhan meilläkin omat pulmamme, tälläkertaa taasen kun koulut alkavat, rotuerittely, mikä tosissa valtioissa on kehittynyt suorastaan vaaraa uhkaavaksi. Mutta sittenkin se on vähäinen asia, joka millään tavalla ei vaikuta hallituksen politiikkaan, ei sisä- eikä ulkopolitiikkaan vaan tullaan rotuerottelu saattamaan voimaan. Se nähtävästi ottaa aikaa, mutta onhan kysymys ollut jo päiväjärjestyksessä lähes sata vuotta, joten sen muutamilla vuodella jatkaminen ei mitenkään häiritse jo säännölliseksi kehittynyttä järjestystä vaan loppuu se neekriväestö taloudellisesti ja sivistyksellisesti on kohonnut valkoisen rodun veroiseksi, ja se aika ei ole enää kovin monien vuosien takana.

Terveisiä vaimollesi ja toivottaen menestystä työllenne ja ennen kaikkea menestystä Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle niin, että se säilyisi mahdollisimman eheänä ja voimakkaana.

Vilpittömällä toveruudella.

Oskari Tokoi

Fitchburg, Mass.              20.9.1957??

Fitchburg, Mass.              11.1.1958

Hyvä veli.

Minun tuskin tarvitsee vakuuttaa sinulle, että kirjeesi oli tervetullut. Vaikka elänkin täällä suuressa maailmassa, jossa puhutaan ja kirjoitetaan maailman suurpolitiikasta ja siinä ilmenevistä koko ihmiskuntaa koskevista tapauksista, sittenkin sen pienen synnyinmaan elämä ja toilaukset seillä ovat lähinnä sydäntä, ja siitä syystä kirjeesi oli niin tervetullut.

Vaikka olenkin seurannut tapausten kehitystä siellä sellaisena kuin se sanomalehtien palstoilla ilmenee, vieläpä eräiden toverien kirjeiden avulla, ne sittenkin sivuavat asioita enemmän pinnalta kuin pohjalta. Rivien välistä löytyy totuuden murusiakin mutta nekään eivät aina liity yhteen, joten kuva jotenkin jää hämäräksi.

Olemme täälläkin todenneet, että Tanner on todella ja vilpittömästi yrittänyt rakentaa sovintoa, ei ainoastaan omassa puolueessa vaan yleensä politiikassa ja muidenkin puolueiden välillä sekä löytää sellaista mahdollista kulettavaa keskitietä, mutta häntä ei vielä ainakaan toistaiseksi, ole kuultu. Olemme myöskin olleet tietoisia siitä, että sinä ja sinun toimittamasi lehti olette yrittäneet kaataa öljyä aallokkoon, mutta sekin, toistaiseksi, kuten sanon, lienee epäkiitollista tehtävää. Sanassa kyllä sanotaan, että ”Autuaita ovat rauhantekijät sillä heidän pitää Jumalan lapsiksi kutsuttamat”. Mutta käytäntö tavallisesti muodostuu sellaiseksi että riitapuolet, kumpainenkin, kaatavat likavetensä rauhantekiän niskaan. Kun siellä käydessäni yritin puhua rauhasta ja sovinnosta, niin helposti huomasi että minua alettiin pitää jo vanhuuden höperönä ja sellaisena vähän jo hatun alta mynnähtäneenä; jokatapuksessa epäkäytännöllisenä ja nykyisiin realistisiin oloin soveltumattomana. Siitähuolimatta vieläkin olla sitämieltä, että ainakin vaaleihin olisi mentävä yhteisenä sosialidemokraattisena vaaliliittona. Onhan siinä nykyisen vaalijärjestelmän mukaan kumpaisellakin ryhmällä mahdollisuus asettaa omia ehdokkaitaan, joista äänestäjät sitten saavat valita mieleisensä. Se tavallaan muodostuisi ikään kuin puolueäänestykseksi, jonka tuloksiin sitten täytyisi tyytyä ja antaa enemmistölle oikeus johtaa politiikkaa. Jos puolue mene näin hajanaisena ja kahdella vaaliliitolla – oikeastaan kolmella koska kommunistit muodostavat oman liittonsa, niin olenpa sitämieltä, että puolue kärsii auttamattoman tappion, taikka ainakin sellaisen tappion, että puolue menettää eduskunnan suurimman puolueen aseman ja myöskin sille kuuluvan vallan. Olen kanssasi aivan samaa mieltä, että maalaisliitolla ja kommunisteilla on suuret mahdollisuudet saada eduskunnan enemmistö. Mitä siitä seuraa, sitä ei enää tarvinne arvailla. Olisi suurin onnettomuus, jos sosialidemokraatit täten auttaisivat kommunistit valtaan ja halitukseen, josta heitä tämän jälkeen on mahdotonta enää saada pois. Suoraan sanottuna, se olisi synti ja häpeä. Kannattaa siis tehdä työtä tällaisen vaaran torjumiseksi.

Kirjeessäsi mainitsit sellaisesta mahdollisuudesta, että Suomen työväenjoukot myöskin kerran lähtisivät ”marssille” ja saapuisivat maan pääkaupunkiin lukemaan lakia nykyisille poliittisille johtajille ja sihteereille. Sillä ainakin olisi herättävä vaikutus ja luulisi sen myöskin vaikuttavan niihinkin, jotka nykyistä hajanaisuutta ja selvää puolue-eroon pyrkivää politiikka ajavat. Toivotan sinulle siinä lisää rohkeutta ja myöskin menestystä. Jos sinä ja, sikäli kun käsitän myös Tanner, onnistuisitte pelastamaan Suomen Sosialidemokraattisenpuolueen sitä uhkaavasta kahtiajaosta, niin se tulisi olemaan suurin ja kauaskantoisen poliittinen, paremminkin sanoen, voitto, mitä koskaan olette tehneet. Siitä, kuten käsitän, myöskin riippuu Suomen kansallinen itsenäisyys ja vapaus. Jotakin samanlaista kuin ”Jo riittää”, mikä vavahdutti kansaa vuonna 1948, tarvitaan. Se voisi olla suri ”kansan marssi Helsinkiin”. Se ei saa eikä voikkaan olla mitään sukua ”lapualaisten marssille”, eikä se se merkitä mitään väkivallan uhkaa tai vallantavoittelua vaan yksinkertaisesti vedota kansan ja erikoisesti Suomen työväen demokraattisiin käsityksiin.

Me täällä Amerikassa elämme myöskin eräänlaisen korkeapaineen alaisina. ”Sputnic” sai aikaan eräänlaisen jännittyneisyyden, ei mitenkään hätääntyneen taikka pelottavan vaan sellaisen kun tuntee silloin kun omanarvon tunne on kärsinyt tappion ja joku toinen osoittautunut olevan etevämpi. Samalla se oli ikään kuin kylkeen pukkaus niille sinisilmäisille, jotka ovat heittäytyneet eräänlaiseen leväperäsyyteen siinä uskossa, että varustautuminen pahimman varalle ei enää ole tarpeellista. Sen seurauksena on eräänlainen puhdistus täälläkin käynnissä, jossa ”Pentagon”, se tahtoo sanoa koko sotilashallinto ja johto on jo joutunut tarkastettavaksi  ja puhdistettavaksi, jota tietenkin seuraa entistä kiinteämpi varustelu. Eilen jo lähetettiin 5,000 mailin päähän kantava ballistinen ammus ja toisia seuraa myöhemmin. Sotilasbudjettia nyt jo ehdotetaan lisättäväksi parilla miljardilla dollarilla, kohottaen sen uusiin korkeuksiin.

Tämä varustelun kiinteä tehostaminen, ei kuitenkaan mitenkään merkitse sitä, että sota voisi olla lähellä, pikemmin päinvastoin. Ryssä ja kaikki muutkin hyvin tietävät sen, että Amerikassa sodan voi julistaa vain kongressi ja siltä sodanjulistus on lujalla, ettei tapahdu jotain sellaista kuin Bearl Harvorissa v. 1941. Mutta siltä varalta, että sellaistakin saattaisi tapahtua, nyt ollaan varuillaan.

Kun Bulganin kerta toisensa jälkeen yrittää saada maailmaa ja varsinkin yleistä mielipidettä täällä Amerikassa siihen käsitykseen, että siellä todella tarkoitetaan ja ollaan valmiit riisuutumaan aseista, niin siinä suhteessa yleinen mielipide on herkkä ja valveilla. Saattaa olla mahdollista, että täällä suostutaan, kuten osittain on jo luvattukin, sellaisen napamiesten konferenssiin, jota Bulganin esittää. Mutta sei ei vielä merkitse mitään niin kauan kuin Neuvostoliitto pitää kiinni siitä kannastaan, että sei suostu alistumaan YK:n eikä kenenkään toisenkaan ulkovallan tarkastukseen ja täällä ei yleinen mielipide suostu minkäänlaiseen aseistamisen rajoituksiin ellei ryssää aseteta tällaisen tehokkaan tarkastuksen alaiseksi. Niin, että aseista riisuutuminen tai edes vähentäminen ei saata tulla kysymykseen vaan tulee aseistautuminen jatkumaan entistäkin kiireellisempänä.

Kuuluupa sellaisiakin ääni, kuten esim. hyvin suuressa arvossapidetty ”United States New & World Report” toimittaja David Lawrence, joka asettaa kyseen alaiseksi pitääkö meidän odottaa siksi kunnes ensimmäisen iskun antaa toinen, joka saattaa olla siksi tyrmistyttävä, että se merkitsee koko sodanhäviämistä taikka ainakin sellaista vahinkoa, jota on mahdoton sitten enään korvata? Mutta jokatapauksessa presidentti Eisenhower varmaankin tulee jatkamaan nykyistä sovittelevaa politiikkaansa. Pahinta vain on se, että tämä sovitteleva politiikka ei näy saavan NATON yleistä kannatusta vaan repeämisen vaara siinäkin on aina nähtävänä.  Pariisin kokous jätti enemmän epäilystä kuin toivoa herättävän tunnun. Siitä tämän maan lehdet m.m. sanovat, että vaikuttavin hetki kokouksessa oli se kun presidentti Eisenhower loppupuheessaan kehotti kaikkia hiljentymään rukoukseen anoan Jumalalta johdatusta ja voimaa edessä olevien pulmien selvittämisessä. Ja tämä ei ollut mitenkään ironia vaan vilpitöntä puhetta. Ja eikä se Kairon Kokouskaan tainnut niin eheä ja vakuuttava olla kuin Neuvostoliiton johtajat odottivat ja yrittivät siitä tehdä. Niin, että maailmassa kummallakin puolen linjaa, on vielä paljon sovittelemisen aihetta ja valmiiksi ladatut ydinaseet ja sputnikit, ballistiset miissilit ja rakettilentäjät sekä muut ihmiskunnan lopullista tuhoa uhkaavat välineet ovat ihmisiä muistuttamassa ja pakottamassa pysymään pyöreän pöydän ympärillä. Niin että meillä sittenkin näyttää olevan edessä pitkä neuvottelujen aikakausi, jossa käytetään vihaisia sano, mutta jotka sittenkään eivät johda sotaan. Pahin vaara oikeastaan on siinä, jos joku hullu saisi aikaan ”vahingonlaukauksen” vaikkapa sellaisen kuin Mainilassa, joka silmänräpäyksessä sytyttäisi ruutitynnyrin, jota kukaan ei enää saisi sammumaan niin kauan kuin polttoainetta riittää.

Toivokaamme kuitenkin, että sellaista hullua ei ole. Ja siitä syystä toivonkin sinulle ja siipallesi onnellista ja täyteläistä uutta vuotta ja samalla toivossa vastakin, hiukan useammin kuin viime vuosina, saada kuulla mielipiteitäsi.

Vilpittömällä toveruudella

Fitchburg, Mass.              12.4.1958

Hyvä toveri.

Kiitän Kustannusosakeyhtiö Tammen kautta lähettämästäsi, kirjoittamastasi ja nimikirjoituksella varustetusta ”Maan alla ja Päällä”. Kiinnostavaa lukemista! Minulle kirja on arvaamattoman suuresta merkityksestä sillä se täyttää sivistyksessäni olleen suurimman aukon. Siitä huolimatta, että olen elänyt täällä vapaassa Amerikassa, nuo vuodet vuodesta 1919 aina Talvisotaan asti olin ollut kaiken enimmät erossa Suomen työväenliikkeestä niin hyvin puolue-elämästä kuin ammattiyhdistysliikkeestäkin? Asiahan oli siten, että toiminnallani Muurmannin Suomalaisessa Legioonassa oli hankkinut itselleni kommunistien korkeimman vihan ja sen seurauksena kuolemantuomionkin, jolle kuitenkaan ei löytynyt toimeenpanijaa vaan jostakin käsittämättömästä erehdyksestä taikka laiminlyönneistä olin jäänyt elämään. Sen lisäksi Suomen valkoiset ja kaikki Suomen porvarilliset puolueet ja heidän johtomiehensä pitävät minua ”kapinan”, niin kuin he sisällissotaa kutsuvat, pääsyyllisensä; ei niinkään paljon kapinaan yllyttämisen takia vain siitä syystä että en estänyt kapinan puhkeamista, johon he muka uskovat minulla olleen vallan. Tämä käsitys ja viha oli niinkin korkeissa piireissä vallitseva, että korkea-arvoisen englantilaisen upseerin minulle kertomana Marsalkka Mannerheim, ennen valtion päämieheksi ryhdyttyään Englannissa käydessään, oli hänelle sanonut ampuvansa minut vaikka tapaisi minut kirkonpenkissä. Kun tämän lisäksi Sosialidemokraattisen puolueen johto, pakostakin, oli joutunut sellaisiin käsiin jolla oli puhtaat kirjat ”kapinaan” nähden niin oli vallan luonnollista, että minä, joka olin täten joutunut kapinaan yhdeksi pääsyylliseksi, olin myös käyttökelvoton puolueen palvelukseen. Olin, kuten hyvällä syyllä voidaan sanoa: kuollut mies, joka vain jostakin erehdyksestä oli jäänyt hautaamatta. Tästä syystä minun ja Sosialidemokraattisen puolueen sisällä ei syntynyt mitään rakentavaa ja suunniteltua kosketusta. M.m. toveri ja entinen hallitustoveri Väinö Voionmaa ja Muurmannilta Englantiin matkalla olevien legioonalaisten Tallinnassa ollessa, lokakuussa 1919, Tallinnassa käydessään ei suvainnut tulla edes puhuttelemaan vaikka hänellä olisi ollut tilaisuus. Minun aloitteestani ja toimestani legionan jäseniltä Suomen Sosialidmokraatisen puolueen hyväksi kerätyt rahat kyllä kelpasivat, jotka luovutettiin samoihin aikoihin kun Voionmaa kävi Tallinnassa. Ainoa, joka otti kosketuksen kanssani, oli toveri Väinö Tanner. Hän täällä Amerikassa käydessään syksyllä 1925 kävi luonani ja hänen kanssaan oli avonainen keskustelu minun mahdollisesta Suomeen paluustani. Se kuitenkaan ei siinäpaikassa voinut tapahtua sillä juuri vähää aikaisemmin oli Venäjältä Suomeen palautuneen perheeni suurimman osan saanut luokseni. Sovittiin kuitenkin, että sopivan ajan tullen tulisin Suomeen. Mutta sitten siellä nousi uusi taantumus ”lapuanliikkeineen” ja minulle ilmoitettiin, että on parasta pysyä poissa sillä täällä muilutetaan vähemmänkin desavoituja miehiä ja niin se sitten jäi ja pysyi kunne Talvisota ja sitä seuranneet tapaukset muuttivat tilanteen niin, että minullekin, ihan perustuslakilisäyksellä, turvattiin kunniallinen takaisin paluu ja yhteys synnyinmaahani ja se työväenliikkeeseen uudelleen syntyi. Mutta tuo eristäytyneisyyden luppoaika kesti juuri ne vuodet, joita kirjoituksesikin koskee ja siitä syystä kirjasi valotti minulle sellaisen ajanjakson, josta olin ollut kaikkein vähemmin tietoinen.

Kun syksyllä 1919 olin saanut elämäni kaikkein vaikeimman monimutkaisemman tehtävän, Muurmannin Suomalaisen Legioonan koteuttamisen loppuun suoritetuksi ja siitä huolimatta vaikka silloin en itse päässyt osalliseksi legionnalle myönnetyistä vapauksista, tunsin taistelun osaltani loppuneen ja päätin vetäytyä kokonaan yksityiseen elämään sillä entistäkinyksinäisemmäksi itsensä tämän jälkeen tunsin. Suurin suruni oli perheeni kohtalo, josta Moskovasta lähtöni jälkeen en mitään ollut kuullut mutta arvelin heidän joutuneen luokkavainon ja koston uhreiksi, niikuin kaksi vanhinta lastani sittemmin joutuivatkin. (Sattui niin, että juuri viime maaliskuun 8 päivän ja 13 päivän Suomen Sosialidemokraatin numeroissa julkaistuissa kirjoituksissani käsittelin tätä legiona asiaa ja osuuttani siinä). [Loppu kirjeestä puuttuu.]

s.l.                                       s.a.

[Kirjeestä puuttuu ensimmäinen sivu.]

[…] Suomella, sen hallituksella ja eduskunnalla, on esimerkillinen asema ja siltä odotetaan paljon, väliin vallan mahdottomiakin. Suomen tuntemus ja sitä seuraava myötätunto, ei ainoastaan moraalinen vaan taloudellinenkin, on jatkuvasti lisääntymässä. Se kulttuuriyhteys, joka viime vuosien aikana on aikaansaatu, koulutusstipentien ja oppilasvaihtojen y.m. muodossa, alkaa kantaa hedelmiä. Jos Suomi sen lisäksi kykenee osottamaan maailmalle, että siellä on luja hallitus, joka nauttii kansansa luottamusta ja kykenee saattamaan voimaan tarpeelliset uudistukset ja jossa oikeus käy väkivallan edellä niin näinä sekavina aikoina, jolloin erimielisyydet ja hajaannus on saattanut monta Europan paljon suurempaa ja rikkaampaa maata luhistumisen partaalle, Suomen asema vahvistuu ja sen vapaus sekä itsenäisyys saa yhä lujemman perustuksen.

Kiitän kirjeessäsi erittäin valaisevasta selostuksestasi maailman yleisestä poliittisesta tilanteesta. Täällä Amerikassa aletaan käsittää, että kommunistista Kiinaa ei enää voida eliminoita Aasian politiikasta ja siitä syystä puhutaan ystävyyden aikaansaamisesta Aasian kansojen, jossa ei enää eroteta kansoja eri ryhmiin. On uudestaan vedetty tunnussanaksi tuo presidentti Eisenhowerin virkaanastujaispuheessaan esittämä lause, että me emme pyri johtajaksi vaan ystäviksi eri kansojen kanssa. Kun mainitsit kirjeessäsi tilanteen muuttumisesta kommunistiblokin sisällä, niin se aletaan käsittää myöskin täällä ja siitä syystä pyritään suhtautumaan tilanteeseen toisella tavalla. Korean presidentti Rheen käynti Amerikassa, herätti lievemmin sanoen kiusallisen ja säälittävän tunteen. Rhee epäilemättä kolkutti kovasti amerikkalaisten omiatuntoja ja suorastaan syytti petetystä lupauksista. Sitä kuunneltiin nöyrästi mutta siihen, että Amerikka uudestaan antaisi aseellista apua kommunistien karkoittamiseksi Pohjois-Koreastaja ja siten uuden sodan alkamiseksi, hän sai torjuvan vastauksen. Eräiden ryhmien sapelinkalistuksesta huolimatta Amerikan hallitus tulee varmaankin menemään pitkälle sovittelujen tiellä ja siten maailman rauhan turvaamiseksi. Mutta se siitä huolimatta pitää ruudin kuivana kaikkien mahdollisuuksien ja varsinkin sen varalta, jos kommunistiblokki aloittaisi maailman valtaa tavoittelevan hyökkäyksen, Amerikka on valmis. Seurauksena näyttää olevan varustelun kiihtyminen ja rakettiaseiden kehittäminen tulee jatkumaan. Amerikka pitää varansa, että sen atomipommivarastot ja muut siihen luokkaan kuuluvat aseet tulevat olemaan ylivoimaiset. Ja se tieto varmaankin pitää kommunistista maailmaa myöskin aisoissa.

Mutta sittenkin vielä jää auki kysymys siitä, mikä on lopullinen seuraus. Uupuuko ihmiskunta sotavarustelujen taakan alle vai hävittääkö se itsensä niillä aseilla, joita se parastaikaa valmistaa? Mikä maa ja kansa kestää tässä kilpailussa kauemmin ja pääsee pisimmälle? Sekö sitten voittaa lopuksi ilman sotaakin? Vai onko sittenkin löydettävä niin suuri pyöreä pöytä, jonka ympärille sopivat kaikki ja jolle pöydälle jokaisen on asetettava korttinsa avonaisina ja sovittava vallan ja omaisuuden jaosta? Siinä kysymyksiä, joihin kukaan ei vielä voi tyhjentävää vastausta antaa.

Luin juuri Willad Pricen kirjoittaman erittäin mielenkiintoisen kirjan: ”Journey by Junk – New Picture of Japan After MacArthur”. Kirjoittaja on kirjoittanut parikymmentä mielenkiintoista kirjaa m. Aasian kysymyksestä. Hän on oleskellut Japanissa ennen sotaa, sodan aikana ja nyt jälkeen tehnyt perusteellisen tutkimusmatkan Japanin maaseudulle. Hän on yksi niitä harvoja, joka osaa myöskin Japanin kielen joten hän on kyennyt hankkimaan tietonsa välittömästi. Hänen kuvauksensa on eri ainoastaan realistinen vaan myöskin vakuuttava. Ja hän väittää, että tilanne Japanissa on kehittymässä ratkaisuun, mikä se siteen lieneekin, hyvin pian. Ja vaihtoehtona on joko vanhan militarismin taikka sitten kommunismin valtaan nousu. Japanin täytyy liikakansoittuneelle kansalleen ovia ja ikkunoita. Ja hän osottaa, että Kiina sittenkin on Japanin lähin naapuri. ”Punaisen tai valkoisen Kinan kanssa on päästävä sekä taloudelliseen että poliittiseen kosketukseen. Japanin täytyy löytää menekkiä tuotteilleen ja lisääntyvälle väestölleen. Sen täytyy saada näille menekkiä taikka sitten tapella. Siinä on yksi Itä-Aasian edessä olevista ja yhä lisääntyvistä pulmista. Japanin, jonka väkiluku nyt on 85 miljoonaa ja joka teollisuudessa ja myöskin järjestyksessä on Aasian kehittynein maa, ei voida jättää huomiotta. Japani tulee taasen kulkemaan omaa itsenäistä tietään ja minkä tien se ottaa, siitä riippuu. […] [Loppu kirjeestä puuttuu.]

Muut saapuneet kirjeet:

Lauri Tokoi                                                                    Fitchburg, Mass.              4.7.1973

Toveri Tuominen;

Olen usein ajatellut, sita pitkaa keskustelua, joka minulla oli kansanne, Tampereella. Olisin mielellani jatkanut sita paivakudet. Vaiherikkaan ja myrskyisen poliittisen elaman jalkeen, olette sittenkin, mielestani, ottaneet oikean ja rehellisen kannan.

Kuten kerroin sinulle siellä ollessani, minun kellarissa on laatikollinen isän jattamia papereita. Olen ne perusteellisesti tarkastanut. Niiden joukossa on satoja kirjeitä, mutta en löytänyt yhtään ainoatakaan Teidän lahettamaa. Minulla ei ole aavistustakaan, missä ne ovat.

Sain taloudellisesti Suomesta hyvan kuvan. Kavin Eduskunnassa paikin kertaa ja sain ihmeeksi suurenmoisen vastaanoton. Sain myoskinsen kasityksen, että Suomessa yha vielakin taytyy toimia silloin talloin tavattoman varovasti, etta itaista naapuria ei loukata. (?)

Taalla U.S.A. ollaan juri nyt suuressa rahinassa Watergate skandaalista. Presidentti on puristeeut nurkkaan. Syytokset ovat raskaita. On mielenkiintoista nahda, miten han niistä selviaa.

Hyvaa vointia Teille. Tovion, etta viela jaksatte jatkaa kirjallista tyotanne.

Toveruudella

KANSIO 13: Kirjeet Y – U.

Lähetetyt kirjeet: Arvo Tuominen

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          17.2.1947

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          14.3.1947

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          2.5.1947

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          8.5.1947

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          4.6.1947

[…] Erikoisesti lämmittää minua kirjeessäsi se tapa, millä puhut suhteestasi Suomeen ja sen työväenluokkaan. Muutama koruton lause, muutama ajatus siinä osoittaa hämmästyttävän kirkkaasti, mitä tämä maa, sen kansa ja ennen kaikkea sen työväenliike on Sinulle merkinnyt ja merkitsee tänä päivänä. …]

Olen jatkuvasti ollut intiimissä kosketuksissa Suomessa olevien tovereitten kanssa. Heitä on täällä käymässä joka viikko. Varsinkin ammattiyhdistysmiehiä.[…] Eilen resoneerasin V. Leskisen ja Penna Tervon kanssa. Huomenna tulee ministeri Takki. Yleensä he ovat optisempia edessä olevaan kehitykseen nähden, kuin esim. vielä vuosi sitten.[…]

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          19.12.1947

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          18.12.1948

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          1.11.1949

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          7.3.1950

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          3.1.1952:

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          16.7.1952

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          1.9.1952

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          14.3.1953

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          8.5.1953

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          4.8.1953

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          25.11.1953

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          4.2.1954

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          2.8.1954

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          10.8.1954

Oskari ja Eva Tokoi                                                     Tukholma                          18.12.1954

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          26.4.1955

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          9.5.1955

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          21.6.1955

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          12.9.1955

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          6.1.1958

Oskari Tokoi                                                                 Tukholma                          6.4.[?]

Oskari Tokoi                                                                 s.l.                                       s.a.

 

MUUTA AINEISTOA:

• Artikkeli, News and World: Another Squuze Play by Russia. Little Finland Being Forced Toward Moscow (ei päivämäärää).
• Tokoin kirjoitus: Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen Puoluekokoukselle!

Kunnioitettavat toverit.

Te olette kokoontuneet asettamaan ehdokasta ensivuonna toimitettavia Suomen Tasavallan presidentinvaaleja varten. Vaikka en voikkaan persoonallisesti osallistua kokoukseenne, Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen yhtenä vanhimpana ja myöskin yhtenä kunniajäsenenä pyydän lupaa saada esittää käsitykseni esilläolevassa tärkeässä asiassa.

Kuluneen puolenvuosisadan aikana Suomen Sosialidemokraattinen puolue on kasvanut ja kehittynyt maan suurimmaksi puolueeksi sekä myöskin maan yhdeksi johtavaksi puolueeksi. Tästä johtuu, että samalla kun puolueen velvollisuus on valvoa, että työväen ja vähäväkisten oikeudet tulevat huomioiduiksi, sen korkeimpana velvollisuutena on Suomen itsenäisyyden ja vapauden suojeleminen, jonka turvassa Suomen kansan ja myöskin työväen yhteinen, esitys ja paras voi jatkua ja kehittyä.

Vaikka maan perustuslakien mukaan puolueet asettavat ehdokkaansa maan presidentin toimeen, ne eivät aseta ehdokkaitaan puoluetarkoituksia vaan koko maata varten ja koko kansan äänestettäväksi. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen johtavasta asemasta ja arvovallasta myöskin johtuu, että puolue ei asetta presidenttiehdokasta puolueiden välistä vaihtokauppaa varten Suomen Tasavallan Presidentin korkeaan ja vastuunalaista tointa varten, josta se ei voi, presidentin arvoa alentamatta, käydä kauppaa.

Maan perustuslakien mukaan maan kaikkia virkoja ja toimia täytettäessä johtavana periaatteena tulee olla virkaan pyrkijän ”tieto, taito ja koeteltu kansalaiskunto”. Ja kun on kysymyksessä maan presidentin toimen täyttäminen, niin näille ominaisuuksille on annettava sitäkin suurempi arvo, ja erikoisesti koeteltu kansalaiskunto etutilalle. Ja tätä silmälläpitäen me voimme iloita siitä, että Suomen Sosialidemokraattinen Puolue kuluneen puolivuosisadan aikana on kasvattanut ja kehittänyt miehiä sekä myöskin naisia, jotka täyttävät kaikki nämä vaatimukset tullakseen asetetuksi Tasavallan presidenttiehdokkaaksi.

Mutta vaikka puolueen keskuudessa on jo useitakin ansioituneita, jotka voidaan ottaa huomioon presidenttiehdokasta asetettaessa, jokaisen Suomen kansan parasta ja menestystä sekä myöskin Suomen työväenluokan parasta ajavan katseet pysähtyvät mieheen, jonka tieto, taito ja kansalaiskunto on ollut koetuksella koko viimeisen puolenvuosisadan ajan ja jonka rohkeus ja kunto Suomen kansan myöskin Suomen työväenluokan raskaimpina hetkinä on joutunut kestämään tämän kokeen useammin kuin kukaan toinen koko Suomen maassa. Tämä mies on toveri, Tuomari Väinö Tanner. Tässä yhteydessä on mahdoton ja tarpeetontakin käydä niitä esittelemään sillä ne tunnetaan ja ne on myöskin tunnustettu.

Suomen itsenäisyyden ja Suomen kansan vapauden puolustajana toveri Tannerin ansiot ovat kiistämättömät. Sen lisäksi ja erikseen tulkoon mainituksi, että toveri Tannerilla sekä muutamilla harvoilla hänen mukanaan, Suomen onnettoman sisällissodan jälkeen, oli rohkeutta ja myöskin taitoa koota Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja kohottaa se uudestaan maan suurimmaksi puolueeksi. Niin kutsutun lapuanliikkeen aikana toveri Tannerin koeteltu kansalaiskunto tuli Suomen kansan ja Suomen työväenliikkeen yhdeksi pelastajaksi. Hänellä myöskin on ollut rohkeutta esittää varottava sana Suomen työväenliikkeellekin silloin kun katsonut sen tarpeelliseksi. Hänen uskollisuutensa Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta ja Suomen työväenliikettä kohtaan ei ole koskaan horjunut.

Jotkut opportunisti saattavat esittää pelkonsa siitä, että toveri Tannerin valitseminen Suomen Tasavallan Presidentiksi saattaisi merkitä Suomen ja Neuvosto-Liiton välisten suhteiden vaarantamista. Niin oudolta ja luonnottamalta kuin tällaisen ajatuksen jo esittäminenkin tässä yhteydessä tuntuu sen torjumiseksi on esitettävä seuraavaa: Jokainen rehellinen ihminen myöntää, että toveri Tanner on aina pyrkinyt edistämään läheisten ja luottamuksellisten suhteiden aikaansaamista Suomen ja Neuvosto-Liiton välillä ja että hän tässä pyrkimyksessä on aina osoittanut sillä oikealla perustuksella, että terveet, luottamukselliset ja hedelmälliset suhteet voivat syntyä vain vapaiden maiden ja kansojen sekä vapaiden ihmisten välillä.

Toveri Tanner ei koskaan ole pyrkinyt sekaantumaan Neuvosto-Liiton sisäisiin asioihin eikä myöskään valtaamaan tuumaakaan siltä aluetta, mutta samalla uskollisuudella ja järkähtämättömyydellä viimeiseen asti pitänyt kiinni Suomen oikeuksista ja isiltä perityistä alueista. Tästä periaatteesta on hän kiinnipitänyt niin lujasti, että m.m. kieltäytyi jalallakaan astumasta yli Suomen vanhan rajan silloinkaan kuin suomalaiset joukot olivat tunkeutuneet kauas Neuvosto-karjalaan.

Toveri Tanner on aina ollut vilpitön rauhan puolustaja ja senkin jälkeen kun hänestä kokonaan riippumattomista syistä rauha Suomen ja Neuvosto-liiton välillä rikkoutui, hän oli valmis astumaan remmiin ja tekemään kaikkensa rauhan palauttamiseksi. Ja Suomelle onnettomasti päättyneen sodan tapahtuneissa rauhanneuvotteluissa hän rohkeasti puolusti Suomen itsenäisyyden ja kansan vapauden palautta mistä siellä supistetulla alueella, mikä Suomelle rauhanneuvotteluissa jäi

Toveri Tannerin vilpitön rauhanrakkaus sekä uskollisuus maataan ja rakkaus kansaansa kohtaan on täytynyt herättää kunnioitusta ja luottamusta hänen vastustajainsakin keskuudessa Neuvosto-Liitossa samoin kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Toveri Tannerin valitseminen Suomen Tasavallan presidentiksi olisi omansa lujittamaan perustusta Suomen Tasavallan ja Neuvosto-Liiton oikeille ja luottamuksellisille suhteille. Ja mitä tulee niihin maihin, niin kaikissa kansanvaltaisissa maissa toveri Tannerin valitsemista Suomen Tasavallan presidentiksi tultaisiin tervehtimään suurella ilolla sillä se antaisi varmimmat takeet siitä, että kansanvaltainen yhteiskuntajärjestys on Suomessa lujalla perustalla.

Toveri Tannerin nimittäminen Suomen Tasavallan presidenttiehdokkaaksi olisi askel eteenpäin sillä täysi-ikäisyyden ja vastuunalaisuuden tiellä, jota puolue on kulkemassa. Ja toveri Tannerin valitseminen Suomen Tasavallan presidentiksi tulisi olemaan historiallinen, voisipa sanoa monumentaalinen todistus myöskin Suomen kansan täysi-ikäisyydestä, joka kykenee esiintymään eheänä ja yhtenäisenä silloin kun kansamme suuret kysymykset ovat ratkaistavana. Vakaa käsitykseni on että, toveri Tannerin ehdokkuus Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa hyväksytään yksimielisesti. Epäröinti ja varsinkin erimielisyys osottaisivat heikkoutta, jonka seuraukset saattaisivat kehittyä kohtalokkaaksi. Tällaisen yksimielisyyden aikaansaamiseksi voidaan odottaa, että nekin, jotka mahdollisesti voisivat tulla kysymykseen presidenttiehdokkaan asettamisessa, puolueen yhtenäisyyden ja lujuuden nimissä kieltäytyvät ehdokkuudesta ja siten jo puolueessa aikaansaataisiin täydellinen yksimielisyys.

Edelleen rohkenen mennä vieläkin pitemmälle ja odottaa, että Suomen kansan kokonaisuudessaan osottaa samaa yksimielisyyttä ja lujuutta jo ensi tammikuussa toimitettavissa presidentin valitsijamiesvaaleissa antamalla äänensä niille valitsijamiesehdokkailla, jotka valitaan tuomari Tannerin kannatuslistoilla. Ja siinäkin tapauksessa vaikka valitsijameihet valitaan eri puolueiden listoilla, perustuslakien mukaan valitsijamiesten valtuudet presidentin lopullisissa vaaleissa antavat heille oikeuden, jopa velvollisuudenkin saadaan aikaan mahdollisimman täydellinen yksimielisyys. Se yksimielisyys on parhaiden saatavissa valitsemalla Suomen tasavallan presidentiksi tuomari Tanner. Se samalla tulee olemaan suomalaisen koetellun kansalaiskunnon todellinen ja voimallinen näyte, jota muuallakin maailmassa ymmärretään.

Muut kirjeet:

Oskari Tokoi – Atte Pohjanmaa                                Fitchburg, Mass.              15.5.1955

Oskari Tokoi – Atte Pohjanmaa                                Fitchburg, Mass.              20.5.1955

Hyvä toveri.

Kirjeesi täällä. Lähetin toveri Puskalalle kirjeen ja sen mukana Sos.Dem. puoluekokoukselle esittämäni ehdotuksen Väinö Tannerin nimittämisestä presidenttiehdokkaaksi. Ilmoitin myöskin toveri Puskalalle, että olin lähettänyt Suomen Sosialidemokraatin toimitukselle asiaa käsittelevän kirjoituksen ja samoilla päätelmillä ja pyytänyt tilaa lehdessä.

Täällä eletään tällä kertaa sellaisessa hyvässä uskossa, että maailmanrauha on nyt varmemmilla perustuksilla kuin aikaisempina vuosina. Itävallan vapauttaminen miehitysjoukoista ja kohottaminen itsenäisten valtioiden joukkoon, uskotaan olevan merkkinä siitä, että rautaesirippua voidaan tästä puolin rullata kokoon sitävastoin kun se tähän asti on jatkannut etenemistään. Tietenkin suurella jännityksellä seurataan Jugoslawiassa paraillaan käytäviä itäisen blokin ja Titon välilisiä neuvotteluja, joihin Indian Nehrukin on katsonut asiakseen sekaantua. Neuvostoliitin ja sen alaisten maiden perustaman kommunistinen NATO ei suurestikaan hermostuta sitäkin vähemmän pelottaa sillä se oli vain shakkiveto ja ikään kuin uhka länsi-Saksan aseistautumista vastaan. Täällä ollaan siinä käsityksessä, että sen jälkeen kun länsi-Saksa saa nyt paikkansa itsenäisten kansojen joukossa ja myöskin länsimaisen NATO yhteydessä, se kyllä kykenee vastaisuudessa hoitamaan Saksan sisäiset asiat ja myöskin löytämään perillevievän keinon Saksan yhdistymiseksi, tarvitsematta ulkopuolisten apua muuta kuin taloudellista tukea.

Kenelläkään ei kuitenkaan liene epätietoista se, että koko kommunistinen maailma on perääntymisen tiellä ja koettavat sen tehdä niin hyvässä järjestyksessä kuin mahdollista eli jotenkin samalla tavalla kuin kuuluisa Kuropatkinin perääntyminen Manchuriasta v. 1904. Jokainen asioita seurannut myöskin käsittää, että tämä on saanut aikaan länsimaiden ja erikoisesti Amerikan jatkuva ja tehokas aseistautuminen. Niin väheksyttävänä ja halveksuttavana kuin kommunistit ydinvoima asetta ja varsinkin nyt kehitettyä lentorakettia sekä yleensä lentovoimien ja aseiden nopeaa lisääntymistä pitävätkin, sitä kommunistit kuitenkin pelkäävät eivätkä uskalla antautua totalitaariseen sotaan. Ja siinä on myöskin perustus sille, että maailman rauha, noin suhteellisesti puhuen, tulee jatkumaan. Täällä Amerikassa se ainakin käsitetään ja siitä syystä Amerikka tulee jatkamaan nykyistä lujaa politiikkaa vähääkään välittämättä siitä mitä rautaverhon takana tehdään. Se ei kuitenkaan estä antautumasta neuvotteluihin mutta se ei merkitse kommunistien tyydyttämistä vaan sitä, että kommunisteille tarjotaan mahdollisuus perääntyä hyvässä järjestyksessä ja rauhallista tietä sitävastoin kuin antautuisi lopullisen hävityksen vaaraan.

Täällä myöskin jo valmistaudutaan ensivuonna tapahtuvaan presidentinvaaliin. Demokraattipuolueella on nähdäkseni jotenkin varmana ehdokkaan edellisessä vaalissa jo ehdokkaan ollut Stevenson, mutta republikaanipuolue ei ole ollenkaan varma siitä kenenkä se asettaa ehdokkaaksi. Presidentti Eisenhower, jota toistaiseksi pidetään etutilalla, ei ole ollenkaan halukas ottamaan ehdokkuutta vastaan. Hänellä on montakin syytä, joista ei julkisuudessa puhuta mutta jotka saat-tavat lopulta ratkaista hänen kantansa. Toistaiseksi ei ole ketään toistakaan vielä vedetty esille mutta sellaiset nimet kuin Lodgei Stassen [?] ovat muistissa ja nykyinen valtiosihteeri John Dulles on osottautunut sellaiseksi, jonka ansioita kukaan ei kykene väheksymään ja presidentti Eisenhowerille hän ollut suorastaan korvaamaton. Ilman Dullesia, presidentti olisi montakertaa joutunut pian pulaan. Tosin Dullesin nimeä ei ole mainittu, eikä ole tiedossa, josko hän suostuisi ottamaan ehdokkuuden vastaan, mutta hän vaikutuksensa tulevissa vaaleissa kyllä tulee esille.

Toivotan menestystä työllesi ja toveriterveisin.

Kirjeen ohessa Tokoin kirjoitus: Suomen Sosialidemokraattinen puolue ja lähestyvät presidentin vaalit.

Ensivuoden aikana Suomen kansa, lakiensa säätämässä järjestyksessä, valitsee Suomen Tasavallallan Presidentin seuraavaksi virkakaudeksi ja kuluvan vuoden aikana Suomen Sosialidemokraattinen puolue nimittää  – toiset puolueet ovat jo nimittänee – presidenttiehdokkaansa tulevia vaaleja varten.

Maan rajojen ulkopuolella asuvana en voi ottaa osaa vaaleihin, mutta Suomen kansalaisena ja Suomen Sosialidemokraattisen puolueen yhtenä vanhimpana jäsenenä sekä puolueen kunniajäsenenä pyydän esittää mielipiteeni lähestyvistä vaaleista sekä erikoisesti käsitykseni Suomen Sosialidemokraattisen puolueen suhtautumisesta näihin vaaleihin.

Kuluneen puolenvuosisadan aikana Suomen Sosialidemokraattinen puolue on kehittynyt maan suurimmaksi puolueeksi sekä myöskin maan yhdeksi johtavaksi puolueeksi. Tästä puolueen johtavasta asemasta myöskin johtuu, että puolueen korkeimpana velvollisuutena tulee olla maan itsenäisyyden ja Suomen kansaa vapauden suojeleminen, jonka turvissa myöskin työväenluokan vapaus ja oikeudet sekä kaikkien vähäväkisten menestys voi parhaiten kehittyä.

Kun Suomen kansa taasen käy valitsemaan Tasavallan presidenttiä ja Suomen Sosialidemokraattinen puolue osaltaa nimittää ehdokkaansa maan korkeimpaan ja vastuunalaisempaan tehtävään, sen tulee tapahtua vapaana kaikista ulkonaisista pakotuksesta ja kaupankäynnistä, johtavana periaatteena maan ja kansan menestys ja paras. Puolue ei aseta presidenttiä puolueäänestykselle ja puoluetta varten vaan kansanäänestykselle ja kansaa varten.

Paitsi yleisiä ja koko kansakuntaa johtavia periaatteita, Suomen perustuslakien mukaan, kaikkia virkoja ja toimia täytettäessä ehdolla olevien ”tieto, taito ja koeteltu kansalaiskunto” on asetettava etutilalle. Ja kun on kysymyksessä maan korkeimman paikan Tasavallan presidentin toimen täyttäminen, niin nälle ominaisuuksille on annettava sitäkin suurempi arvo, ja erikoisesti tässätapauksessa kansalaiskunto on asetettava etusijalle.

Kuluneen puolenvuosisadan aikana Suomen Sosialidemokraattisen puolueen keskuudessa on kasvanut miehiä ja naisia, jotka täyttävät nämät korkeat vaatimukset. Mutta siitähuolimatta aikaisemissa vaaleissa Sosialidemokraattisen puolueen valitsijamiehet ovat katsoneet velvollisuudekseen antaa kannatuksensa toisten puolueiden asettamille ja ehdokkaille.

Käsitykseni on, että puolueen tulisi nyt lähestyvissä vaaleissa nimittää presidenttiehdokkaaksi omasta keskuudesta noussut mies, joka myöskin koko Suomen kansan keskuudessa nautti suurinta luottamusta kuin kukaan oinen ja jolla myöskin on suurimmat mahdollisuudet tulla valituksi maan presidentiksi. Ja tällä kertaa jokaisen Suomen kansan parasta sekä myöskin Suomen työväenluokan parasta ajavan katseet kohdistuvat mieheen, jonka tieto, taito ja kansalaiskunto on ollut koetuksella koko viimeisen puolenvuosisataa ja joka näinä Suomen kansan ja myöskin Suomen työväenluokan raskaimpina vuosina on joutunut kestämään tämän kokeen ja kantamaan myöskin vastuun useammin kuin kukaan toinen koko Suomen maassa. Tämä mies on toveri, tuomari Väinö Tanner.

Tässä yhteydessä ei ole mahdollista, eikä tarpeellistakaan käydä lähemmin selostamaan hänen ansioitaan. Riittää kun mainitsee, että toveri Tannerin ansiot Suomen itsenäisyyden ja kansan vapauden puolustajana ovat kiistämättömät. Toveri Tannerilla vain muutamien harvojen kannattamana oli Suomen onnettoman sisällissodan jälkeenkin rohkeutta nousta ja koota Suomen Sosialidemokraattinen puolue ja myöskin taitoa kohottaa se maan suurimmaksi puolueeksi. Niinkutusutun ”lapuanliikkeen” aikana toveri Tannerin koeteltu kansalaiskunto tuli Suomen kansan ja Suomen työväenliikkeen pelastajaksi. Hänellä on myöskin ollut rohkeutta esittää varottava sana Suomen työväenliikkeelle silloin kuin se on ollut tarpeellista. Toveri Tannerin uskollisuus Suomen Sosialidemokraattista puoluetta kohtaan ei ole koskaan horjunut.

Toveri Tannerin ja sosialidemokraattien vannoutuneet vastustajat kommunistit varmaankin tulevat sanomaan, että Tannerin jo ehdokkuuskin ja sitäkin enemmän hänen valintansa maan presidentiksi vaarantaisi rauhallisten ja luottamuksellisten suhteiden kehityksen Suomen ja Neuvosto-Liiton välillä. Sen lisäksi, että tällaisen asian esittäminenkin tässä yhteydessä on outia, jokainen rehellinen ihminen myöntää, että toveri Tanner on aina pyrkinyt edistämään luottamuksellisten suhteiden aikaansaamista Suomen ja Neuvosto-Liiotn välillä ja että ajaessaan on aina seisonut sillä oikealla perustalla, että terveet, luottamukselliset ja hedelmälliset suhteet voivat syntyä vain vapaiden maiden, vapaiden kansojen ja vapaiden ihmisten välillä.

Toveri Tanner on aina ollut vilpitön rauhan kannattaja ja senkin jälkeen kun rauha Suomen ja Neuvosto-Liiton välillä rikkoutui kokonaan hänestä riippumattomista sysitä, hän oli valmis astumaan remmiin ja tekemään kaikkensa rauhan palauttamisksi. Ja Suomelle onnettomasti päättyneen sodan jälkeen pidetyissä rauhanneuvotteluissa hän rohkeasti puolusti Suomen itsenäisyyden ja kansan vapauden säilyttämistä sillä supistetulla alueella, mikä Suomelle rauhanneuvotteluissa jäi.

Toveri Tannerin vilpitön rauhanrakkaus sekä uskollisuus maataan ja rakkaus kansaansa kohtaan on täytynyt herättää kunnioitusta ja luottamusta hänen vastustajiansa keskuudessa Neuvosto-Liitossakin samoin kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Toveri Tannerin valitseminen Suomen Tasavallan presidentiksi olisi omiaan lujittamaan perustusta Suomen ja Neuvosto-Liiton välisille suhteille. Ja mitä tulee muihin maihin niin kaikissa kansanvaltaisissa maissa Tannerin valitsemista Suomen Tasavallanpresidentiksi tultaisiin varmaankin tervehtimään ilolla ja antaisi s varmimmat takeet siitä, että kansanvaltainen yhteiskuntajärjestys Suomessa on lujalla pohjalla.

Toveri Tannerin jo nimittäminenkin presidenttiehdokkaksi ja sitäkin enemmän hänen valintansa presidentiksi tulisi olemaan monumentaalinen todistus Suomen kansan täysi-ikäisyydestä ja kyvystä hoitaa maansa asioita.

Vilpitön käsitykseni onkin, että toveri Tannerin presidenttiehdokkuus hyväksytään Suomen Sosialidemokraatisen puolueen keskuudessa yksimielisesti. Epäröinti ja varsinkin erimielisyys osoittaisi heikkoutta, jonka seuraukset voisivat myöhemmin koitua kohtalokkaaksi.

Rohkenen mennä vieläkin pitemmälle ja odottaa, että Suomen kansa kokonaisuudessaankin osottaa samaa yksimielisyyttä ja jo ensi tammikuussa toimitettavissa presidentin valitsijamiesvaaleissa antaa äänensä niille valitsijamiehille, jotka ovat tuomari Väinö Tannerin nimellä ja kannatuslistoilla. Ja siinäkin tapauksessa vaikka valitsijamiehet valitaan eri puolueidne listoilla, valitisjamiesten valtuudet ovat laajat ja lisäksi heidän velvollisuutensakin on presidentin lopullisessä äänestyksessä saada aikaan sellainen yksimielisyys, että presidentti tulee valituksi enemmistöäänillä. Tällainen maata lujittava ja kansaa yhdistävä yksimielisyys on aikaansaatavissa siten, että tuomari Väinö Tanner lopullisessa äänestyksessä valitaan yksimielisesti Suomen Tasavallan presidentiksi. Se tulee olemaan suomalaisen koetellun kansalaistunnon todellinen ja voimallinen näyte, jota kaikkialla maailmassa ymmärretään ja kunnioitetaan.