Oskari Tokoi

(1873-1963)

Artikkeliarkisto

SKS

Oskari Tokoi – Ulla Mononen – Fitchburg, Mass. – 19.9.1948 Kunnioitettava kansalainen. Sydämellinen kiitos lämminhenkisestä ja luottamuksellisesta kirjeestänne. En mitenkään tunne itseäni ansainneeksi kaikkea sitä kiitosta, jonka kirjeenne sisältää. Olen vaan yhtenä vähäisenä ja heikkona kansalaisena ja vaikeissa oloissa elännenä ja kaikkeni kadottaneena yrittänyt palvella synnyinmaatani ja kovia kokenutta kansaani. täällä Amerikassa, vaikka tunnenkin olevani …

Oskari Tokoin muistomerkki

Oskari Tokoin muistopatsaan paljastustilaisuus 20.5.1973: Oskari Tokoin muistomerkkitoimikunnan perustamiskirja: Muistomerkkitoimikunnan puh, joht. Matti Lepistö: Juuri saimme todeta, että senaattori Oskari Tokoin muistomerkin elävimmältä pronssiosalta, putosi verho ja nähtävänä on nyt muistomerkkitoimikunnan, suunnittelijan ja töiden suorittajien yhteistyöntyön tuloksena patsas, joka oli kohonnut maamme työväenliikkeen alkuvuosikymmenine erääksi johtavaksi persoonaksi ja joka kansamme murrosvaiheessa Venäjän tsaarinvallan luhistuttua kohotti …

Muu materiaali

    (1.Oletettavasti ulkomainen kunniamerkki. 2. Suomen Huolto, ei myöntöpäivää. 3. Kyösti Kallio -mitali, ei myöntöpäivää) Tokoin sosiaaliturvatunnus, 1936 1930-luvun lama jätti Yhdysvalloissa miljoonat ihmiset työttömiksi ja ilman toimeentuloa. Erityisesti pahasti lama iski vanhuksiin ja heräsi huoli näiden tulevaisuudesta. Vuonna 1935 osana New Deal -ohjelmaa presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti sosiaaliturvalain (Social Security Act of 1935, …

Yksittäisiä kirjeitä

LÄHETETYT KIRJEET: Oskari Tokoi: Himangan Työväenyhdistys – Kannus – 28.7.1906 ”Viime sunnuntaina pidetyssä kokouksessa kannuksen Työväenyhdistyksen kokouksessa valittiin täältä kannuksesta edustajaksi puolue kokoukseen Ouluun [?] Juho pyykkö ja varamieheksi O Tokoi” […] Armas Vuorio – Fitchburg, Mss. – 20.6.1946 K.H. kirjeenne täällä. Kirjeessänne kerroitte minullekin varsin mielenkiintoisista asioista, synnyinseudustani, joka on sammalla Teidänkin synnyinseutunne ja …

Oskari Tokoi – Jaakko Pietilä

OSKARI TOKOIN JA JAAKKO PIETILÄN välinen kirjeenvaihto yhteensä 33 kappaletta ajalta 10.9.1957 – 26.7.1961 ovat Pietilän tyttären Siiri Karlssonin hallussa. Oskari Tokoi -seuran hallussa olevat ovat kopioita. Jaakko Pietilä (elinaika) oli mm. Vaasan läänin pohjoisen piirin puheenjohtaja (Kokkola) ja osallistui puolueneuvoston kokouksiin niinä vuosina, jolloin puolueriita repi Suomen Sosialidemokraattista puoluetta. Lähetety kirjeet: Oskari Tokoi: Fitchburg, …

Kujanpää, Lauri ja rva

Lähetetyt kirjeet: Oskari Tokoi: Fitchburg, Mass. – 16.4.1959 Rakkaat ystävät siellä Kannuksessa. Siitä huolimatta vaikka usein muistelemme Teitä ja vaimoni varsin usein puhuu Teistä ja muistelee niitä muutamia päiviä, jotka saimme luonanne viettää ja varsinkin minä muistelen synnyinseutujani ja hengessä elän siellä, niin harvoin tulee kirjoitetuksi. Nyt kuitenkin tunsin erikoista tarvetta kirjoittaa Teille ja lyhyesti …

Isohanni, Eino – Tokoi, Oskari

EINO ISOHANNI – OSKARI TOKOI – EINO ISOHANNI (1952 – 1960): Lähetety kirjeet: Kannus – 5.9.1951 Hyvä ystävä. […] Kannuksessa korjataan parhaillaan syysatoa, joka Keski-Pohjanmaalla muodostui keskinkertaista paremmaksi. Kun muualla maassamme kuivuus ym. tekivät tuhoja, voidaan sanoa, että maakunnassamme korjataan nyt koko Suomen paras sato. Rovasti Vuorisen poismeno oli tavaton yllätys koko seurakunnalle. Kaikki odottivat …

TY Siirtolaishistorian tutkimusarkisto

TURUN YLIOPISTO – YLEISEN HISTORIAN SIIRTOLAISHISTORIAN TUTKIMUSARKISTO    TYYH/S: Mikrofilmit (mf): Mf 421: TYYH/S/m/8/63: Raivaaja-sanomalehtiyhtiö, arkisto, Fitchburg, Mass.: Kirja: ”Who is Who Among Finnish-Americans”. Mf 422-423: TYYH/S/m/8/64/65: Työväenyhdistys Saima. Fitchburg, Mass. arkisto: Yhdistyksen johtokunnan pöytäkirjat. 30.7.1921 – 3.3.1922. Finnish American League for Democracy, tilikirja 1944 – 1962. Amerikan Kansanvallan Liiton ja Raivaajan kustannusosakeyhtiön yleisen kokouksen. pöytäkirja …

Help Finland Inc.

Help Finland Inc. arkisto (1938 – 1962): For Finland Inc ; Finnish American Goodwill Committee; American Friends Service Committee; Save the Children Federation Yksityisarkisto, Arkistoluettelo 98. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelma: (Aineistoa rouva Ester Hietalan hallusta, Coll. 269.)

Kuntakokouksen pöytäkirjat 1901 – 1911

27.9.1901: 3 §: OT ei kunnallislautakunnassa 1902 – 1905: 4 §: Ei tarkastuslautakuntaan 30.9.1902: Julkinen ja warsinainen kuntakokous. 4 §: Edusmieheksi yhteisiin Kuntain kokouksiin Kannuksen kunnan puolesta valittiin Lukkari G. Frändilä, talokkaat.. ja varamieheksi Oskari Tokoin – ”ylikunnallinen luottamustoimi” 20.12.1902: 2 §: Kuntakokouksen warapuheenjohtajaksi ensi kolmeksi vuodeksi lukien ensi vuoden alusta walittiin talokas Oskari Tokoi …

Helsingin seurakuntien keskusarkisto

II De4: Vuosikertomukset 1956 – 60: Kallion seurakunta 1958: Lauri Apajalahti: Sovinnon sanoma (2 – 4). Kuva Oskari Tokoi julistamassa sovinnon sanomaa (s. 3). II A: Kallion kirkon jumalanpalvelukset 1956 – 59: Kirkko ja kaupunki ilta (Kirkkoilta): Oskari Tokoi, Lauri Apajalahti Sarja: Ha/Cb: Toimikuntien pöytäkirjat, 1957 – 72 (Ylim. myöhemmin löytyneet): Kirkko – ja kaupunkiaktion …

Muu Tokoi aineisto

Selvitys Keski-Pohjanmaan Kamarikuoron matkasta Yhdysvaltoihin (vajaa): […] Vuotta myöhemmin lähetti Paavo Lehtonen minulle (Eino Isohanni) jäljennöksen hänelle 21.11.1962 lähettämästä kirjeestä, jonka Lehtonen arvelee mahdollisesti olevan Tokoin viimeisen kirjeen. Hän sairastui vakavasti vähän tämän jälkeen joutuen sairaalaan, missä hänen elämänsä päättyi seuraavan huhtikuun neljäntenä päivänä. Kaksi asiaa askarteli Tokoin mielessä kirjeenkirjoitushetkellä Maakuntakuoron matkan onnellinen päättyminen sekä …

Arvo ”Poika” Tuominen

KANSIO 13: Kirjeet Y – U. Saapuneet kirjeet: Oskari Tokoi: West Townsend, Mass.  18.2.1947 Kirjeen alku puuttuu […] taistellut, kärsinyt ja vertaankin vuodattanut ja joiden periaatteiden vallitessa vapaa työväenliike ainoastaan voi olla mahdollista. Ja me olemme myöskin vakuutetut siitä, että näillä periaatteille Suomen kansan ja Wenäjän kansan sekä näiden hallitusten välinen ystävyys vaan voidaan rakentaa. …

Sola, Väinö

KANSIO 11: Saapuneet kirjeet, S – Z: Oskari Tokoi: Fitchburg, Mass. – 25.8.1947 Ystävä parhain Sydämellinen kiitos ystävällisestä ja lämminhenkisestä kirjeestäsi. Kirjeesi toi sydämeeni sellaisen lämpimän ja luottamuksellisen tuulahduksen, jota niin harvoin tämän vihan ja koston aikakautena saa tuntea. Sinä m.m palautit mieleeni Detroitissa pitämäni puheen, jota olit kuulemassa. Juuri niinä päivinä sain siellä Suomessa …

Procopé, Hjalmar

KAY 6594 Saapuneet kirjeet: Oskari Tokoi West Towsend, Mass. – 18.2.1947 Hyvä veli. Puhelinkeskustelumme mukaan, myötä liitän kappaleen kirjoittamaani ja ASKL:n toimeenpanevankomitean hyväksymän julkilausuman. Jos, kuten toivottavaa olisi, toisetkin amerikansuomalaiset järjestöt voisivat siihen yhtyä niin otsikko ja alkulausetta on muutettava sen mukaiseksi ja joitakin muitakin sanamuotoja, mutta itse sisällöstä ASKL pitää kiinni. On totta, että …

Oskari Tokoi